Helsingin kaupunki | Esityslista | 9/2012 | 1 (1) |
Terveyslautakunta |
|
| |
|
| Tja/18 | |
| 22.05.2012 |
| |
|
|
| |
18
Terveyslautakunnan lausunto talousarvioaloitteesta lähipalvelujen turvaamisesta
HEL 2012-004350 T 00 00 03
Päätösehdotus
Terveyslautakunta päättänee antaa talousarvioaloitteesta kaupunginhallitukselle seuraavan, esittelijän ehdotuksen mukaisen lausunnon:
"Kaupunginhallituksen 26.3.2012 hyväksymien talousarvion laatimisohjeiden mukaan hallintokuntien tulee tehostaa kaikkien tilojen käyttöä ja etsiä yhteiskäyttömahdollisuuksia. Tavoitteena on palvelujen kokonaiskustannusten pienentäminen. Vuoden 2012 aikana valmistuvan hallintokuntarajat ylittävän alueellisen tilankäytön kehittämishankkeen toimintamallia tulee laajentaa muille alueille. Terveyslautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2013 on laadittu kaupunginhallituksen 26.3.2012 laatimisohjeissaan antamaan raamiin, mihin sisältyvät muutokset palveluverkossa.
Kaupunginvaltuuston 16.6.2010 päätöksen mukaisesti lauta- ja johtokuntien tulee jatkaa palveluverkkojen kehittämistä siten, että kaupunginvaltuuston hyväksymän strategiaohjelman tavoitteet saavutetaan ja budjettiraamin mukaisia menoja ei ylitetä. Lisäksi kaupunginhallitus päätti 21.6.2010 kehottaa sosiaali- ja terveyslautakuntaa valmistelemaan palveluverkon suunnitelmat siten, että tilojen käyttöä tehostetaan. Asukkaiden kannalta keskeisimpien toimipisteiden verkkoja tarkastellaan kokonaisuutena. Asukkaiden ja asiakkaiden kuulemiseksi järjestetään myös alueellisia tilaisuuksia ja hyödynnetään sähköistä asiakaspalautejärjestelmää.
Kaupunginhallituksen käsittelyssä 7.5.2012 olevassa ehdotuksessa Helsingin kaupungin maankäytön ja asumisen toteutusohjelmaksi 2012 esitetään visio Helsingistä hyvinvoivan ja kasvavan metropolin ytimenä. Asuinalueiden suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon keskeisiä periaatteita ovat sosiaalinen, taloudellinen ja ekologinen kestävyys. Terveyslautakunta on 13.12.2011 todennut lausunnossaan ohjelmaluonnoksesta kaupunginhallitukselle, että ohjelman toteutumista arvioitaessa tulee ottaa huomioon myös ikäihmisten ja erityisryhmien kotona asumisen ja hoitamisen edistämisen tärkeys samoin kuin palvelujen saavutettavuuden ja asuinympäristön terveyttä edistävien ominaisuuksien turvaaminen.
Terveyskeskus käyttää toimipisteverkkonsa suunnittelussa monipuolisesti erilaista kaupunkitietoa. Terveyskeskuksen toimipisteverkon suunnittelussa saavutettavuus on yksi keskeinen kriteeri.
Terveyslautakunta pitää tärkeänä, että palveluverkon suunnittelu perustuu kaupungin yhteisiin päätöksiin, palvelustrategisiin linjauksiin sekä kysynnän ennusteisiin. Palvelut toteutetaan vuosittain määrärahojen puitteissa.
Terveysvaikutusten arviointi
Terveyskeskuksen toimipisteverkon suunnittelussa käytetään monipuolisesti kaupunkitietoa, missä lähtökohtana on positiivisten terveysvaikutusten aikaansaaminen."
Esittelijä
Yrjö Hakanen ja 2 muuta valtuutettua ovat tehneet seuraavan talousarvioaloitteen:
"Euroopan unioni on määritellyt kestävälle kaupunkikehitykselle suunnittelusuositukset, indikaattorit (http://ec.europa.eu/environment/urban/common_indicators.htm). Palvelujen osalta indikaattorit lähtevät siitä, että lähipalvelut ovat tavoitettavissa kävelyetäisyydellä. Näihin lähipalveluihin kuuluvat muun muassa peruskoulut, päiväkodit, nuorisotalot, kirjastot, terveysasemat ja tietyt vanhustenpalvelut.
EU:n indikaattoreiden toteuttaminen edistää tasa-arvoista kehitystä palvelujen saatavuudessa ja alueellisesti. Se on myös omiaan vähentämään liikennettä ja tukee siten ekologista kestävyyttä.
Peli Seis! -kansalaisliikkeen tekemän selvityksen perusteella indikaattoreiden toteuttaminen edellyttää Helsingissä palveluverkon tiivistämistä monilla alueilla lähipalvelujen turvaamiseksi. Viikin nuorisotalon puute on eräs esimerkki tästä. Kestävän kaupunkikehityksen suosituksia ei vastaa sekään, että terveysasemia vähennetään tai jos keskustakirjan toteuttaminen uhkaa heikentää lähikirjastoja.
Esitämme, että talousarvion 2013 ja taloussuunnitelman 2013 - 2015 erääksi lähtökohdaksi ja tavoitteeksi otetaan EU:n kestävän kaupunkikehityksen indikaattoreiden toteuttaminen. Samalla ehdotamme, että talousarvion raamiin, taloussuunnitelman pohjaan ja investointiohjelmaan osoitetaan tässä tarkoituksessa lisämäärärahat."
Aloitteesta on pyydetty lausunto kaupunginhallitukselle 25.5.2012 mennessä terveyslautakunnalta, sosiaalilautakunnalta, opetuslautakunnalta, nuorisolautakunnalta ja kulttuuri- ja kirjastolautakunnalta.
Lisätiedot
Jussi Lind, suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 42246
jussi.lind(a)hel.fi
| ||||
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus | Tilinro |
|
|
|
|
|
|
| Faksi |
| Alv.nro |
|
|
|
|
|
|
| |||