Helsingin kaupunki

Esityslista

9/2012

1 (1)

Terveyslautakunta

 

 

 

 

Tja/23

 

22.05.2012

 

 

 

 

 

 

23

Vastaus esitykseen veteraanien kuntoutusmäärärahan lisäämisestä vuonna 2013

HEL 2012-004711 T 06 00 00

Päätösehdotus

Terveyslautakunta päättänee antaa rintamaveteraaniasiain neuvottelukunnalle seuraavan, esittelijän ehdotuksen mukaisen vastauksen:

"Rintamaveteraanien kuntoutus järjestetään rintamaveteraanien kuntoutuksesta säädetyn lain nojalla Valtiokonttorin vuosittain kunnille ja kuntayhtymille osoittamien määrärahojen ja
antamien ohjeiden perusteella. Valtiokonttorin ilmoituksen mukaan rintamaveteraanien kuntoutukseen tarkoitettu määräraha jaetaan kunnissa asuvien rintamaveteraanien määrän suhteessa.

Helsingin kaupungin valtiolta saamat vuosittaiset määrärahat ovat vuodesta 2005 alkaen säännönmukaisesti vähentyneet. Tämän vuoden määräraha on 2 378 066 euroa eli 11 % pienempi kuin vuonna 2011. Helsingissä on viime vuosina toistunut tilanne, että alkusyksyyn mennessä saapuneiden hakemusten ja tehtyjen päätösten määrä ylittää käytettävissä olevan määrärahan ja kuntoutukseen lähettäminen joudutaan keskeyttämään. On ilmeistä, että Helsingissä veteraanit hakeutuvat kuntoutukseen aktiivisemmin kuin joissain muissa kunnissa, jolloin määräraha ei riitä kaikille halukkaille. Vuosina 2011 ja 2012 on osa veteraanikuntoutuksen rahoista osoitettu kotiin vietäviin avopalveluihin, jotka terveyskeskuksessa järjestää kotihoito.

Valtion osoittamien määrärahojen väheneminen perustuu veteraanien lukumäärän pienenemiseen. Valtiokonttorin arvio veteraanien vuosittaisesta poistumasta on 10-12 %. Tämän vuoden alussa veteraaneja (rintamalisän saajia) oli 4 167 henkilöä. Tämä on 14 % vähemmän kuin vuosi sitten eli Helsingin poistuma vaikuttaa keskimääräistä suuremmalta.

Helsinkiläiset veteraanit hakevat enemmän laitoskuntoutusta kuin avo- ja päiväkuntoutusta. Laitoskuntoutus on huomattavasti kalliimpaa kuin avokuntoutus. Vuonna 2011 Helsingissä laitoskuntoutusta saaneiden veteraanien osuus oli 60 % kaikista päätöksistä, mutta laitoskuntoutusten osuus käytetyistä määrärahoista oli 78 %. Laitoskuntoutukset lisäävät määrärahojen käyttöä myös siitä syystä, että laitoskuntoutukseen veteraani voi ottaa mukaan puolison, mutta avo- tai päiväkuntoutuksessa tätä mahdollisuutta ei ole.  

Valtiokonttorin ohjekirjeen mukaan tavoitteena on, että rintamaveteraanit saavat kuntoutusta säännöllisesti vuosittain. Valtiokonttorin mukaan tavoitteen toteuttamiseksi on tärkeää, että vähintään puolet kuntoutusjaksoista toteutetaan avo- ja päiväkuntoutuksena. Ohjeistuksen mukaan yksittäisen rintamaveteraanin kohdalla voidaan käyttää avo- ja laitoskuntoutusta vuorovuosin, jotta voidaan turvata kaikkien halukkaiden pääsy kuntoutukseen. Helsingissäkin tulisi siirtyä noudattamaan tarkoin tätä vuorotteluperiaatetta, jolloin kuntoutusta pystyttäisiin tarjoamaan entistä useammalle henkilölle. Tosin on todettava, ettei vuorottelukaan nykyisillä määrärahoilla takaa kaikkien helsinkiläisten hakijoiden pääsyä vuosittaiseen veteraanikuntoutukseen. 

Helsingin kaupungin omassa budjetissa on pieni määräraha rintamaveteraanien kuntoutusta varten. Määrärahalla on täydennetty valtion varoilla tapahtuvaa kuntoutusta. Ns. ulkomaan kuntoutuksen päätyttyä tämä määräraha on kuitenkin merkittävästi pienentynyt. Vuonna 2012 kaupunginsairaalan kuntoutusyksikön budjetissa on varattu 70 000 euroa rintamaveteraanien varsinaisiin kuntoutuspalveluihin. 

Rintamaveteraaniasian neuvottelukunta esittää, että kaupungin vuoden 2013 talousarvioon varataan 400 000 euron määräraha käytettäväksi sotiemme veteraanien kuntoutukseen ja hallintoon.

Terveyslautakunta toteaa, että terveyskeskuksen vuoden 2013 talousarvioraami ei mahdollista lisäyksiä. Esitetyn suuruisen lisäyksen hyväksyminen merkitsisi, että jostain toisesta toiminnasta  tulisi tehdä vastaavan suuruinen vähennys, mitä terveyslautakunta ei pidä perusteltuna eikä siksi kannata esitetyn suuruista lisäystä määrärahoihin. Siten esitettyä lisäystä rintamaveteraanien kuntoutukseen ei sisälly terveyskeskuksen vuoden 2013 talousarvioesityksessä.

Määrärahojen riittävyyden näkökulmasta tulisi painottaa avo- ja päiväkuntoutuksen osuuden kasvattamista, jolloin aiempaa useampi veteraani pääsisi kuntoutukseen. Erillismäärärahalla toteutettava veteraanikuntoutus on yhteiskunnan ylimääräinen panostus veteraanien palveluihin. Veteraaneilla on oikeus kaikkiin normaaleihin kaupungin tarjoamiin terveys- ja sosiaalipalveluihin, joita kaupunki tuottaa.

Terveysvaikutusten arviointi

Esitetyllä päätösvaihtoehdolla ei ole negatiivisia terveysvaikutuksia."

Esittelijä

Rintamaveteraaniasiain neuvottelukunta on tehnyt terveyskeskukselle seuraavan esityksen:

"Valtio myönsi vuonna 2011 helsinkiläisten sotiemme veteraanien kuntoutukseen 2.680.125,86 euroa sekä sen täydennykseksi lisämäärärahan 39.352,27 euroa eli yhteensä 2.719.478,19 euroa. Tällä summalla kuntoutettiin 2 033 helsinkiläistä sotiemme veteraania.

Nämä määrärahat loppuivat jo syyskesällä 2011, kun helsinkiläisiä sotiemme veteraaneja haki runsaasti kuntoutukseen.

Helsingin kaupunki myönsi viime vuonna helsinkiläisten veteraanikuntoutukseen sekä osa-aikaisen veteraaniasiamiehen, kokopäiväisen ja osa-aikaisen toimistovirkailijan palkkaamiseen yhteensä 231.000 euroa. Kaupungin myöntämästä määrärahasta jäi palkkojen, vuokrien ja tarvikkeiden maksamisen jälkeen 64. 000 euroa, joka käytettiin veteraanien kuntoutukseen. Siitä huolimatta viime vuonna jäi ilman kuntoutusta noin pari sataa helsinkiläistä sotiemme veteraania eli noin 10 % kaikista kuntoutukseen hakeneista. Viime vuonna kuntoutettiin kaikkiaan noin 2 000 helsinkiläistä sotiemme veteraania, mikä on noin puolet kaikista helsinkiläisistä veteraaneista.

Kuluvana vuonna 2012 valtion myöntämä määräraha on vähentynyt 2.378 000 euroon. Helsingin kaupungin myöntämä määräraha on samansuuruinen kuin viime vuonna eli 231.000 euroa. Siitä summasta katetaan myös rintamaveteraanien kuntoutuksen järjestämisen kulut (palkat, vuokrat, tarvikkeet). Varsinaiseen kuntoutukseen jää jäljelle noin 70 000 euroa.

Käytettävissä on siten tänä vuonna veteraanien kuntoutukseen yhteensä 2.448 000 euroa. Helsinkiläisiä sotiemme veteraaneja oli vuoden 2012 alussa elossa 4 167. Pelkäämme, että jälleen kerran käy niin, että kaikki hakijat eivät tänäkään vuonna tule pääsemään kuntoutukseen.

Vaikka sotiemme veteraanien lukumäärä vähenee vuosi vuodelta, heidän kuntoutuksensa tarve säilyy ja jopa kasvaa jatkuvasti. Heidän keski-ikänsä on nyt 88,6 vuotta. Tavoitteena pitää olla, että jokainen helsinkiläinen veteraani, joka hakee kuntoutusta, myös pääsee kuntoutukseen hakuvuonna eikä joudu pettymään ja odottelemaan, pääseekö kuntoutukseen mahdollisesti vasta seuraavana vuonna, jos silloin määrärahoja olisi riittävästi.

Koska valtion myöntämä kuntoutusmääräraha on tänä vuonna pienentynyt 11 prosentilla viime vuodesta ja tulee ilmeisesti pienenemään entisestään vuonna 2013, neuvottelukunta esittää, että vuoden 2013 kaupungin talousarvioon otettaisiin 400 000 euron määräraha käytettäväksi sotiemme veteraanien kuntoutukseen ja hallintoon. Tällä summalla ja valtiolta saatavalla kuntoutusmäärärahalla voitaisiin kuntouttaa vuonna 2013 kaikki halukkaat helsinkiläiset sotiemme veteraanit ja Helsingin kaupunki toimisi esimerkillisellä tavalla sotiemme veteraanien kuntoutusasiassa."

Esittelijä

toimitusjohtaja

Matti Toivola

Lisätiedot

Jussi Lind, suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 42246

jussi.lind(a)hel.fi

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Rintamaveteraaniasiain neuvottelukunta

 

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

 

 

 

 

 

 

 

Faksi

 

Alv.nro