Helsingin kaupunki

Esityslista

4/2012

1 (1)

Terveyslautakunta

 

 

 

 

Tja/14

 

06.03.2012

 

 

 

 

 

 

14

Lausunto aloitteesta lasten ja nuorten terveystottumusten selvittämisestä kouluterveyskyselyllä

HEL 2011-009198 T 00 00 03

Päätösehdotus

Terveyslautakunta päättänee antaa kaupunginhallitukselle aloitteesta seuraavan, esittelijän ehdotuksen mukaisen lausunnon:

"Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) toteuttaa 8. ja 9. luokkien sekä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoille kouluterveyskyselyn. Kyselyllä kerätään tietoa nuorten elinoloista, kouluoloista, terveydestä, terveystottumuksista sekä oppilas- ja opiskelijahuollosta. Helsingin kaupunki on ollut mukana valtakunnallisessa kouluterveyskyselyssä vuodesta 1996 alkaen ja tiedot on kerätty kahden vuoden välein, viimeksi vuonna 2010. Seuraava kouluterveyskysely toteutetaan poikkeuksellisesti vasta ensi vuonna, 2013. Helsingin terveyskeskuksen koulu- ja opiskeluterveydenhuolto hyödyntää kouluterveyskyselyn tuloksia toimintansa suuntaamisessa.

Koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoyksikön saaman  tiedon mukaan THL:n Lapset, nuoret ja perheet -osastolla on käyty keskustelua tarpeesta laajentaa kouluterveyskysely alaluokille. Toistaiseksi THL:llä ei ole laajentamisesta tarkempaa suunnitelmaa tai aikataulua eikä laajentamiseen tarvittavia resursseja. THL:n arvion mukaan alaluokille suunnatun kouluterveyskyselyn pilotointi voisi käynnistyä aikaisintaan vuonna 2014.

Vaikka alakouluikäisille ei ole kouluterveyskyselyjärjestelmää, saa Helsingin koulu- ja opiskeluterveydenhuolto tietoa alakoululaisten terveydestä ja hyvinvoinnista tekemällä lapsille vuosittaiset terveystarkastukset, ottamalla vanhemmat aktiivisesti mukaan lasten terveyden ja hyvinvoinnin seurantaan ja toimimalla yhteistyössä oppilashuoltoryhmissä.

Saadun tiedon perustella alakouluikäisille ja heidän vanhemmilleen on tavanomaisen palvelutarjonnan lisäksi kehitetty suunnattua terveysneuvontaa koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa. Suunnatun terveysneuvonnan toimintoja ovat mm. neuvokas perhe -menetelmä, liikunta- ja painonhallintaryhmät ja savuton ala-aste.

Neuvokas perhe -menetelmä kohdistuu lapsiperheiden liikunta- ja ravitsemusohjauksen. Siinä autetaan ylläpitämään ja edistämään lapsiperheiden hyviä liikunta- ja ruokatottumuksia sekä ehkäisemään ylipainoa. Menetelmä on otettu käyttöön Helsingin kouluterveydenhuollossa 2012.

Kouluterveydenhuollon yksikössä aloitettiin vuonna 2007 liikunta- ja painonhallinnan ryhmätoiminta ylipainoisten lasten painonhallinnan tukemiseksi. Tavoitteena on tukea perheitä omaksumaan liikunnallinen elämäntapa, hyvä arkirytmi ja paremmat valinnat ravitsemuksessa. Tärkeäksi tekijäksi painonhallinnassa on todettu jatkuvuus perheen oman kouluterveydenhoitajan ja lääkärin kanssa. Tänä vuonna liikunta- ja painonhallintaryhmiä ryhmiä järjestetään yhteensä neljä.

Savuton Helsinki -ohjelman osana on luotu toimintamalli, Savuton ala-aste, tupakoimattomuuden tukemiseen vuosiluokilla 1-6. Toimintamallin mukaan tupakoimattomuuden tukeminen huomioidaan monipuolisesti koulun arjessa. Tavoitteena on, että kouluyhteisö ja -ympäristö ovat savuttomia ja siten tukevat terveyttä.

Terveyskeskus suhtautuu lähtökohtaisesti kouluterveyskyselyn laajentamiseen ala-asteelle ja sen mahdolliseen pilotointiin myönteisesti. On kuitenkin huomattava, että THL laskuttaa palveluistaan ja niin myös kouluterveyskyselystä ja sen laajentamisesta. Ennen päätöksiä laajennetun kyselyn käyttöönotosta täytyy olla tieto sekä kyselyn laajentamisesta aiheutuvista lisäkustannuksista että  lisäkustannuksilla saatavista hyödyistä. 

Terveyslautakunta toteaa, että kouluterveyskysely on tärkeä lasten ja nuorten terveyttä, hyvinvointia ja koulunkäyntiä mittaava kysely, joka säännöllisesti toistettuna se antaa arvokasta tietoa lasten, nuorten ja heidän perheidensä terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyöhön päätöksenteon taustaksi ja tueksi kunnissa. Terveyslautakunta kannattaa periaatteessa kyselyn laajentamista nuorempiin ikäluokkiin, mutta lopulliset kannanotot laajentamiseen eivät ole mahdollisia vasta, kun aiheutuvat kustannukset ovat tiedossa. Terveyskeskus seuraa kouluterveyskyselystä tehtäviä valtakunnan tason päätöksiä.

Terveysvaikutusten arviointi

Lasten kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin muutoksia on seurattava monipuolisesti. Lasten ja heidän perheidensä ongelmien varhainen tunnistaminen ja niihin puuttuminen ovat keskeisiä toimia kunnan peruspalveluissa. Kouluterveyskysely on yksi käytössä oleva mittaristo, jonka avulla saadaan tarpeellista tietoa lasten ja heidän perheidensä elintapojen, terveystottumuksien, elin- ja kouluympäristön tilasta.

Kouluterveyskyselyn tuloksia voidaan hyödyntää monella tasolla. Tulokset auttavat suuntaamaan oppilas- ja opiskelijahuoltotyötä. Kouluterveystuloksia on hyvä käsitellä myös nuorten kanssa, esimerkiksi terveystiedon tunneilla ja terveystarkastuksissa. Lisäksi tuloksia voidaan käydä läpi vanhempainilloissa ja tarpeen mukaan myös kouluyhteisön ulkopuolisten tahojen, kuten nuorisotoimen, poliisin tai muun vastaavan kanssa.”

Esittelijä

Mirka Vainikka ja 18 muuta valtuutettua ovat tehneet seuraavan valtuustoaloitteen:

”Valtuustoaloite koskien lasten ja nuorten terveystottumuksien selvittämistä

Helsingin lapsiperheiden tulo-, hyvinvointi- ja terveyserot ovat kasvaneet, ja tilanteeseen on syytä etsiä ratkaisuja. Näyttöä on myös siitä, että jo varhaislapsuudessa omaksutut liikunta- ja terveystottumukset vaikuttavat voimakkaasti aikuisuudessakin. Tietoa olisi kerättävä lisää ja näihin terveyserojen kasvuun liittyviin haasteisiin on puututtava mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos toteuttaa vuosittain kouluterveyskyselyn, johon osallistuvat 8. ja 9. luokkien sekä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat. Kyselyllä kerätään tietoa nuorten elinoloista, kouluoloista, terveydestä, terveystottumuksista sekä oppilas- ja opiskelijahuollosta. kouluterveyskyselyn tulokset tukevat omalta osaltaan nuorten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi tehtävää työtä.

Esitän, että kouluterveyskyselyn laajentamisen suunnittelu aloitetaan yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa ja että kyselyn laajentamista kokeillaan Helsingissä varhaisemmilla vuosiluokilla mahdollisimman pian.”

Aloitteesta pyydetään terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle 31.3.2012 mennessä. Lausunto on pyydetty myös opetuslautakunnalta.

Esittelijä

toimitusjohtaja

Matti Toivola

Lisätiedot

Marketta Kupiainen, hallintoylihoitaja, puhelin: 310 42348

marketta.kupiainen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

 

 

 

 

 

 

 

Faksi

 

Alv.nro