Helsingin kaupunki

Esityslista

2/2012

1 (1)

Terveyslautakunta

 

 

 

 

Tja/6

 

24.01.2012

 

 

 

 

 

 

6

Terveyslautakunnan  toiminta-avustukset järjestöille vuonna 2012

HEL 2011-004001 T 02 05 01 00

Päätösehdotus

Terveyslautakunta päättänee esittelytekstistä ilmenevin perustein myöntää järjestöille yhteensä 600 000 e avustusta vuoden 2012 toimintaan seuraavasti:

Hakija

Tervltk päätös 2011

Tervltk anottu 2012

Ehdotus avustukseksi 2012

Ehdotus avustuksen käyttökoh-teeksi tai hylkäämisperuste

African Care ry

0

18520

18500

helsinkiläisten maahanmuuttajataustaisten terveyttä edistävään hankkeeseen

Allergia- ja Astmaliitto ry

 

10000

0

avustusta ei esitetä myönnettäväksi keskusjärjestölle

Autismisäätiö

0

3000

3000

helsinkiläisten koulujen ja oppilaitosten koulutushankkeeseen sillä edellytyksellä, että koulutukseen osallistuminen on kouluille ja oppilaitoksille maksutonta

Crohn ja Colitis ry

3000

5000

5000

helsinkiläisten vertaistukitoimintaan ja liikuntaryhmiin

Eteläisen Suomen Atopiayhdistys

 

2500

0

hakemus myöhästynyt

Etelä-Suomen Syöpäyhdistys

 

8000

8000

helsinkiläisten pienryhmätoimintaan

Eturauhassyöpäpotilaiden tuki ry

 

3000

3000

helsinkiläisten tukitoimintaan

Filha ry

 

71179

0

avustusta ei myönnetä toimintaan, jota terveyskeskus itse tuottaa

Helsinfors Svenska reumaföreningen rf.

1000

2000

2000

helsinkiläisten liikuntatoimintaan

Helsingin 4H-yhdistys ry

 

47000

0

toiminta ei liity terveyskeskuksen terveyden- ja sairaanhoitotehtävään

Helsingin allergia- ja Astmayhdistys ry

14000

30550

25000

helsinkiläisten neuvontaan, tiedotukseen, koulutukseen sekä vapaaehtois- ja vertaistoimintaan

Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö

10000

12000

12000

helsinkiläisten romanien terveyttä edistävään leiri- ja kurssitoimintaan

Helsingin polkupyöräilijät ry

 

3975

0

toiminta ei liity terveyskeskuksen terveyden- ja sairaanhoitotehtävään

Helsingin seudun Seta ry

9000

22000

12500

palkka- ja internetpalvelujen kuluihin helsinkiläisiin kohdennettuna

Helsingin Sydänpiiri ry

15000

31000

28000

helsinkiläisten tiedotustoimintaan ja sydänyhdyshenkilöverkoston ylläpitoon

Helsingin Uniyhdistys ry

0

3400

0

järjestöjen tukemisessa painotetaan terveyserojen kaventamista; ei ole ensisijainen avustuskohde

HIV-säätiö

64900

66900

66000

Hiv-tukikeskuksen Helsingin toimipisteen toimitilakustannuksiin

Imetyksen tuki ry

0

8000

4000

imetyksen vertaistukitoimintaan helsinkiläisiin kohdennettuna

Inkerikeskus ry (1) Paluu juurilleen -hanke

 

40210

0

toiminta ei liity terveyskeskuksen terveyden- ja sairaanhoitotehtävään

Inkerikeskus ry (2) Ennaltaehkäisevä toiminta

 

40210

0

toiminta ei liity terveyskeskuksen terveyden- ja sairaanhoitotehtävään

Inkerikeskus ry (3) TEHO

 

40210

25000

TEHO/Työelämän horisontti -hankkeeseen palkattavan tupakka-, päihde- ja huumevalistusta toteuttavan työntekijän palkkakuluihin

Kalliolan Nuoret ry/Poikien Talo seksuaalikasvatus

 

45000

11600

Poikien Talo -hankkeen seksuaalikasvatuksen ja -neuvonnan työntekijän palkkamenoihin helsinkiläisiin kohdennettuna

Mielenterveysyhdistys HELMI ry

60000

70000

70000

Pasilan jäsentalon ja helsinkiläisten mielenterveystyön kuluihin ja kehittämiseen

Mielenterveysyhdistys Neilikka ry

5000

6000

6000

helsinkiläisten kuntoutus-, loma-, virkistys- ja vertaistoimintaan sekä terveyden edistämistoimintaan ja liikuntaan

Non Fighting Generation ry

0

15000

0

terveyslautakunnan avustuksella tuetaan terveyskeskuksen omaa toimintaa tukevien tai täydentävien järjestöjen toimintaa; määräaikaista hanketta ei voida toteuttaa hakijan esittämän suunnitelman mukaan

Omaiset mielenterveystyön tukena, uudenmaan yhdistys ry

20000

25000

25000

vuokriin

Positiiviset ry

5000

10000

10000

vertaistuki- ja vapaaehtoistoimintaan sekä edunvalvonnan, neuvonnan ja tuen kuluihin helsinkiläisiin kohdennettuna

Pääkaupunkiseudun Diabetesyhdistys ry

25000

60000

60000

ennaltaehkäisyyn ja valistukseen, omahoidon tukemiseen, erilaisten tukimuotojen järjestämiseen, edunvalvontaan sekä yhteistyön kuluihin helsinkiläisiin kohdennettuna

Pääkaupunkiseudun Helsingin Selkäyhdistys ry

7000

10000

9000

liikunta- ja tiedotustoimintaan, sekä vuokraan ja muihin toimintakuluihin helsinkiläisiin kohdennettuna

Pääkaupunkiseudun Hengitys ry

5000

11000

11000

koululaisten Savuton verkosto -toimintaan sekä tiedotus- ja koulutustoimintaan helsinkiläisiin kohdennettuna

Pääkaupunkiseudun Osteoporoosiyhdistys ry

6000

8400

8000

helsinkiläisten jäsen- ja tiedotustoiminnan järjestämiseen

Raittiuden Ystävät ry

11500

12500

12500

Kännikapina -toimintaan

Rescue Unit ry

 

10000

0

yksittäisen pelastuspalvelun tukeminen ei ole terveyskeskuksen ensisijainen avustuskohde

Sexpo-säätiö

5000

10000

10000

helsinkiläisten puhelinpäivystyksen, www-palvelujen ja mielenterveyskuntoutujien ryhmätoiminnan järjestämiseen

Suomen Mielenterveysseura ry

90000

95000

91000

SOS-kriisikeskuksen toimintaan helsinkiläisiin kohdennettuna

Suomen Nivelyhdistys ry

4000

10000

7000

helsinkiläisten tiedotus-, vertais- ja liikuntatoimintaan

Suomen punainen Risti; Helsingin ja Uudenmaan piiri

10000

10000

10000

helsinkiläisten ensiapuryhmien hälytysvalmiuden ylläpitoon ja kehittämiseen

Suomen Punainen Risti, Töölön osasto

 

1900

1400

Vallilan terveyspisteen helsinkiläisten terveyttä edistävään toimintaan

Suomen Tourette-yhdistys ry

 

9000

0

järjestöjen tukemisessa painotetaan terveyserojen kaventamista; ei ole ensisijainen avustuskohde

Sylva ry

 

6900

2000

perheiden vertaistukitoimintaan helsinkiläisiin kohdennettuna

T:mi Kari Paloheimo

 

240000

0

hakemus myöhästynyt; vapaamuotoinen hakemus osoitettu STM:lle, hakijana toiminimi, toiminta ei liity terveyskeskuksen terveyden- ja sairaanhoitotehtävään

Traditionsgillet för Mellannylands Soldatgossar och Flicklottor TMSF rf.

 

1000

0

järjestöjen tukemisessa painotetaan terveyserojen kaventamista; ei ole ensisijainen avustuskohde

Ung i fokus rf

 

12000

0

järjestöjen tukemisessa painotetaan terveyserojen kaventamista; ei ole ensisijainen avustuskohde

Uudenmaan keliakiayhdistys ry

0

4000

0

järjestöjen tukemisessa painotetaan terveyserojen kaventamista; ei ole ensisijainen avustuskohde

Uudenmaan lapsireuma ry

3000

3500

3500

perheleirin järjestämiseen helsinkiläisille

Uudenmaan munuais- ja maksayhdistys UUMU ry

 

20000

5000

virkistys-, liikunta- ja kuntoutustoimintaan, nuorten ja lapsiperheiden tukitoimintaan, vertaistoimintaan ja yleisiin toimintakuluihin helsinkiläisiin kohdennettuna

Vaihtoehtoisen ammattikoulutuksen kannatusyhdistys Sovinto ry

15000

35000

35000

Terveydenhoitajan palkkaamiseksi Terveyttä tasapuolisesti -hankkeeseen

Yhteensä

 

 

600 000

 

 

Samalla terveyslautakunta päättänee, että kunkin avustuksen ehtona on, että rahoitus käytetään helsinkiläisiin kohdistuvaan ao. toimintaan, minkä varmistamistapa tulee kuvata terveyslautakunnalle annettavassa selvityksessä avustuksen käytöstä sekä että järjestöjen tulee toiminnassaan ja taloudenpidossaan noudattaa kaupunginhallituksen 12.12.2011, 1126 § kohdalla hyväksymiä, tämän päätöksen liitteenä lähetettäviä avustusohjeita.

Avustusten saajien on pidettävä kirjanpitoa kirjanpitolain ja sen nojalla annettujen säädösten ja määräysten edellyttämällä tavalla. Kirjanpito on järjestettävä siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta seurata (kirjanpidon erittelykoodit). Tämä on erityisen tärkeää hankkeille myönnettyjen avustusten kohdalla. Avustusta saa käyttää vain päätöksessä mainittuun tarkoitukseen. Terveyskeskuksen mahdolliset saatavat korkoineen vähennetään avustuksesta ennen sen maksamista avustettavalle järjestölle.

Vielä lautakunta päättänee ilmoittaa, että avustuksen saajien tulee suunnitella vuoden 2012 toimintansa huomioon ottaen, ettei terveyslautakunnalla ole mahdollisuuksia lisäavustuksen myöntämiseen.

Edelleen terveyslautakunta päättänee kehottaa terveyskeskusta huolehtimaan avustusten maksatuksesta kaupunginhallituksen avustusohjeita noudattaen.

Vielä terveyslautakunta päättänee, että se tekee päätöksen vuoden 2013 toiminta-avustusten hakuajasta ja virastokohtaisista myöntämiskriteereistä syksyllä 2012 johtuen sosiaali- ja terveystoimen organisaatioiden yhdistymisestä, ja että vuoden 2013 avustushakemukset on tehtävä ensisijaisesti kaupungin asiointiportaalin kautta sähköiseen avustustenhakujärjestelmään tai lomakkeella Lv 290 ja jätettävä siihen kuuluvine liitteineen Helsingin kaupungin kirjaamoon, osoite Helsingin kaupunki, Kirjaamo, Terveyskeskus, PL 10, 00099 Helsingin kaupunki (käyntiosoite: Pohjoisesplanadi 11–13, Helsinki 17), tai telefaxilla numeroon +358 9 655 783 tai sähköpostilla osoitteeseen helsinki.kirjaamo@hel.fi. Jos hakemus on lähetetty sähköpostilla tai telefaxilla em. päivään mennessä, alkuperäinen hakemus tulee toimittaa kirjaamoon viimeistään seitsemäntenä päivänä sähköpostin tai telefaxin saapumisesta saapumispäivää lukuun ottamatta.

Lopuksi lautakunta päättänee kehottaa terveyskeskusta huolehtimaan toiminta-avustusten hakuajan ilmoittamisesta asianmukaisella ilmoituksella päivälehdissä ja www-sivuilla.

Esittelijä

Toiminta-avustusten jakamisessa noudatetaan kaupungin yleisohjeita ja terveyslautakunnan vahvistamia periaatteita.

Kaupungin yleisohjeet

Kaupunginhallituksen 12.12.2011 päätös avustuksia myönnettäessä noudatettaviksi ohjeiksi on ilmoitusasiana tiedoksi tämän kokouksen esityslistalla.  Kaupunginhallituksen vahvistamat ohjeet koskevat kaikkia lautakuntia ja niiden keskeiset kohdentamisperusteita koskevat ehdot ja periaatteet ovat seuraavanlaisia:

-        avustettavan toiminnan tulee kohdistua Helsingin kaupungin asukkaisiin

-        avustettavan toiminnan tulee tukea ja täydentää avustuksia myöntävän viranomaisen toimintaa ja tavoitteiden toteutumista; lisäksi kiinnitetään huomiota avustettavan toiminnan suunnitelmallisuuteen, hakijan omaan rahoitusosuuteen sekä kaupungin edellisenä vuosina myöntämien avustusten käyttötarkoituksen toteutumiseen

-        avustusta saa myöntää vain kuntalain 2 §:n tarkoittamaan toimintaan (=kunnan toimialaan kuuluvaan), ellei lailla tai sen nojalla asetuksella ole erikseen toisin säädetty

-        kaupungin avustusta voidaan myöntää oikeustoimikelpoisille ja yleishyödyllisille yhdistyksille ja säätiöille, jos yhteisö täyttää seuraavat kaksi ehtoa:

o       yhdistys/säätiö on merkitty yhdistys-/säätiörekisteriin tai on todisteellisesti jättänyt ilmoituksen yhdistyksen/säätiön rekisteröimiseksi

o       yhdistyksen/säätiön toiminnasta tulee olla näyttöä vähintään yhden vuoden ajalta; tämä on osoitettava joko pöytäkirjoin tai tilinpäätöksin - lauta- ja johtokunnat voivat tehdä poikkeuksia tähän ehtoon omissa avustusohjeissaan 

-        kaupungin avustusta voidaan poikkeustapauksissa myöntää osakeyhtiölle, mikäli yhtiön toiminnan voidaan katsoa olevan yleishyödyllistä

-        avustusta harkittaessa on otettava huomioon kilpailunäkökohdat; avustettavan toiminnan tukeminen ei saa vääristää kilpailua

-        kaupungin avustusta voidaan myöntää myös rekisteröimättömille yhdistyksille ja toimintaryhmille, mikäli siitä on erikseen määrätty lauta- tai johtokuntien omissa avustusohjeissa

-        avustuksesta päätettäessä on otettava huomioon valtion tukea koskeva lainsäädäntö

-        lisäksi avustuksia myönnettäessä on otettavahuomioon seuraavat seikat:

o       yhteisön yleishyödyllisyys ja tarpeellisuus hallintokunnan toimialallaavustettava toiminta tukee tai täydentää kaupungin sellaista tarvetta, johon kaupunki ilman yhteisön toimintaa joutuisi osoittamaan varojahelsinkiläisten määrä, johon yhteisön toiminta kohdistuuavustettavan toiminnan tulokset ja laajuus, palvelujen laatu sekä yhteisön asiantuntemusyhteisö ei saa käyttää toimintaa varten saamaansa kaupunginavustusta varainhankinnan tai liike- ja sijoitustoiminnan menoihin eikä rahoitusomaisuutensa tai muiden pitkäaikaisten sijoitustensa lisäämiseenavustuksen määrää harkittaessa toiminnasta aiheutuvina kustannuksina ei oteta huomioon lainojen lyhennyksiä, korkoja eikä poistoja, arvonalennuksia, varauksia tai muita laskennallisia eriä, jotka eivät perustu jo toteutuneisiin kuluihin; käyttöomaisuuden hankintaa ei avustuksella rahoiteta, elleivät tarkoituksenmukaisuussyyt edellytä kaupungin osuuden suorittamista avustuksenahakijan omat varat, avustettavasta toiminnasta saatavat tulot ja muut ulkopuoliset rahoitusmahdollisuudet kuten muu julkinen tukitoimintaan, jota kaupunki hankkii ostopalveluna, ei myönnetä avustuksia.

o       avustettava toiminta tukee tai täydentää kaupungin sellaista tarvetta, johon kaupunki ilman yhteisön toimintaa joutuisi osoittamaan varojahelsinkiläisten määrä, johon yhteisön toiminta kohdistuuavustettavan toiminnan tulokset ja laajuus, palvelujen laatu sekä yhteisön asiantuntemusyhteisö ei saa käyttää toimintaa varten saamaansa kaupunginavustusta varainhankinnan tai liike- ja sijoitustoiminnan menoihin eikä rahoitusomaisuutensa tai muiden pitkäaikaisten sijoitustensa lisäämiseenavustuksen määrää harkittaessa toiminnasta aiheutuvina kustannuksina ei oteta huomioon lainojen lyhennyksiä, korkoja eikä poistoja, arvonalennuksia, varauksia tai muita laskennallisia eriä, jotka eivät perustu jo toteutuneisiin kuluihin; käyttöomaisuuden hankintaa ei avustuksella rahoiteta, elleivät tarkoituksenmukaisuussyyt edellytä kaupungin osuuden suorittamista avustuksenahakijan omat varat, avustettavasta toiminnasta saatavat tulot ja muut ulkopuoliset rahoitusmahdollisuudet kuten muu julkinen tukitoimintaan, jota kaupunki hankkii ostopalveluna, ei myönnetä avustuksia.

o       helsinkiläisten määrä, johon yhteisön toiminta kohdistuuavustettavan toiminnan tulokset ja laajuus, palvelujen laatu sekä yhteisön asiantuntemusyhteisö ei saa käyttää toimintaa varten saamaansa kaupunginavustusta varainhankinnan tai liike- ja sijoitustoiminnan menoihin eikä rahoitusomaisuutensa tai muiden pitkäaikaisten sijoitustensa lisäämiseenavustuksen määrää harkittaessa toiminnasta aiheutuvina kustannuksina ei oteta huomioon lainojen lyhennyksiä, korkoja eikä poistoja, arvonalennuksia, varauksia tai muita laskennallisia eriä, jotka eivät perustu jo toteutuneisiin kuluihin; käyttöomaisuuden hankintaa ei avustuksella rahoiteta, elleivät tarkoituksenmukaisuussyyt edellytä kaupungin osuuden suorittamista avustuksenahakijan omat varat, avustettavasta toiminnasta saatavat tulot ja muut ulkopuoliset rahoitusmahdollisuudet kuten muu julkinen tukitoimintaan, jota kaupunki hankkii ostopalveluna, ei myönnetä avustuksia.

o       avustettavan toiminnan tulokset ja laajuus, palvelujen laatu sekä yhteisön asiantuntemusyhteisö ei saa käyttää toimintaa varten saamaansa kaupunginavustusta varainhankinnan tai liike- ja sijoitustoiminnan menoihin eikä rahoitusomaisuutensa tai muiden pitkäaikaisten sijoitustensa lisäämiseenavustuksen määrää harkittaessa toiminnasta aiheutuvina kustannuksina ei oteta huomioon lainojen lyhennyksiä, korkoja eikä poistoja, arvonalennuksia, varauksia tai muita laskennallisia eriä, jotka eivät perustu jo toteutuneisiin kuluihin; käyttöomaisuuden hankintaa ei avustuksella rahoiteta, elleivät tarkoituksenmukaisuussyyt edellytä kaupungin osuuden suorittamista avustuksenahakijan omat varat, avustettavasta toiminnasta saatavat tulot ja muut ulkopuoliset rahoitusmahdollisuudet kuten muu julkinen tukitoimintaan, jota kaupunki hankkii ostopalveluna, ei myönnetä avustuksia.

o       yhteisö ei saa käyttää toimintaa varten saamaansa kaupunginavustusta varainhankinnan tai liike- ja sijoitustoiminnan menoihin eikä rahoitusomaisuutensa tai muiden pitkäaikaisten sijoitustensa lisäämiseenavustuksen määrää harkittaessa toiminnasta aiheutuvina kustannuksina ei oteta huomioon lainojen lyhennyksiä, korkoja eikä poistoja, arvonalennuksia, varauksia tai muita laskennallisia eriä, jotka eivät perustu jo toteutuneisiin kuluihin; käyttöomaisuuden hankintaa ei avustuksella rahoiteta, elleivät tarkoituksenmukaisuussyyt edellytä kaupungin osuuden suorittamista avustuksenahakijan omat varat, avustettavasta toiminnasta saatavat tulot ja muut ulkopuoliset rahoitusmahdollisuudet kuten muu julkinen tukitoimintaan, jota kaupunki hankkii ostopalveluna, ei myönnetä avustuksia.

o       avustuksen määrää harkittaessa toiminnasta aiheutuvina kustannuksina ei oteta huomioon lainojen lyhennyksiä, korkoja eikä poistoja, arvonalennuksia, varauksia tai muita laskennallisia eriä, jotka eivät perustu jo toteutuneisiin kuluihin; käyttöomaisuuden hankintaa ei avustuksella rahoiteta, elleivät tarkoituksenmukaisuussyyt edellytä kaupungin osuuden suorittamista avustuksenahakijan omat varat, avustettavasta toiminnasta saatavat tulot ja muut ulkopuoliset rahoitusmahdollisuudet kuten muu julkinen tukitoimintaan, jota kaupunki hankkii ostopalveluna, ei myönnetä avustuksia.

o       hakijan omat varat, avustettavasta toiminnasta saatavat tulot ja muut ulkopuoliset rahoitusmahdollisuudet kuten muu julkinen tukitoimintaan, jota kaupunki hankkii ostopalveluna, ei myönnetä avustuksia.

o       toimintaan, jota kaupunki hankkii ostopalveluna, ei myönnetä avustuksia.

Terveyslautakunnan vahvistamat periaatteet

Terveyslautakunta on vahvistanut 23.3.2004 seuraavat periaatteet noudatettaviksi terveyslautakunnan määrärahoista jaettavista avustuksista päätettäessä:

-        (1) Yleisperiaatteena on, että avustuksen piiriin hyväksyttävien yhteisöjen toiminnan tulee tukea terveyslautakunnan hyväksymän strategiasuunnitelman tavoitteiden toteutumista.

-        (2) Ensisijaisesti avustusta myönnetään terveyslautakunnan varoista terveyskeskuksen terveyden- ja sairaanhoitotehtävään kiinteästi liittyvään

o       a) sellaiseen terveyskasvatukselliseen ja tukitoimintaan, joka kohdistuu terveyden edistämisen kannalta merkityksellisiin, vaikkakin pieniin väestöryhmiin, ja joissa hoito-/tukisuhde vaatii erityistä asiantuntemusta ja luottamuksellisuutta

o       b) sellaiseen eri väestöryhmien välisien terveyserojen kaventamiseen tähtäävään terveyskasvatukselliseen ja muuhun tukitoimintaan, joka kohdistuu väestöryhmiin, joille terveyden eriarvoisuuden riskit kasautuvat ja jotka ovat syrjäytymisvaarassa

o       c) nimettyjen potilasryhmien selviytymistä tukevaan vertaistuki- ja vapaaehtoistyöhön

o       d) väestöä laajasti koskevaan terveydelliseen valistus- ja tukitoimintaan sekä ennaltaehkäisevään toimintaan.

-        (3) Avustusta ei pääsääntöisesti myönnetä toimintaan, jota terveyskeskus itse tuottaa tai ostaa muilta tuottajilta.

-        (4) Avustuksen myöntämisessä otetaan huomioon järjestön taloudellinen tilanne siten, että avustukset kohdistetaan ensisijaisesti sellaisille järjestöille, joiden mahdollisuudet toteuttaa hakemuksessa mainittua toimintaa tai palvelua muulla rahoituksella ovat vähäiset.

-        (5) Terveyslautakunta ei myönnä avustuksia samoille järjestöille eikä samaan toimintaan kuin sosiaalivirasto- ja lautakunta eikä sellaiseen toimintaan, jota sosiaalivirasto tuottaa tai ostaa muulta tuottajalta.

Vuodesta 1997 alkaen toiminta-avustuksia valmisteltaessa terveysviraston ja sosiaaliviraston välillä on sovittu avustettavan toiminnan keskittämisestä joko sosiaalilautakunnan tai terveyslautakunnan myönnettäväksi siten, että lautakunnat eivät avusta saman järjestön samaa toimintaa.

Todettakoon, että em. säännöstä on säännönmukaisesti poikettu sellaisten toimintojen osalta, jossa lautakunnat tukevat saman järjestön täysin erillisiä toimintoja.

Helsingin kaupungin Strategiaohjelmassa vuosille 2009 – 2012 edellytetään, että järjestöjen tukemisessa painotetaan terveyserojen kaventamisen näkökulmaa.

Terveyskeskuksen strategisena tavoitteena on panostaa terveyden edistämiseen, sairauksien ennaltaehkäisyyn ja väestöryhmien välisten terveyserojen kaventamiseen. Väestöryhmien välisten terveyserojen kaventamiseksi voimavarojen kohdentamisessa suositaan väestöryhmiä, joille terveyden eriarvoisuuden riskit kasaantuvat. Terveyskeskus vahvistaa myös helsinkiläisten omia voimavaroja ja vastuunottoa omasta terveydestään ja sairauksiensa hoidosta tehostamalla haitallisten elintapojen kuten tupakoinnin, alkoholin liikakäytön, huumausaineiden käytön, virheellisten ruokailutottumusten ja vähäisen liikunnan tunnistamista ja niihin puuttumista mahdollisimman varhain. Väestön elintapamuutoksia tuetaan kohdennetuilla projekteilla ja ohjelmilla.

Terveyskeskus vahvistaa kansansairauksien ehkäisyä ja hoitoa yhteistyössä kansalaisjärjestöjen kanssa. Uusia käytäntöjä valmistellaan yhdessä eri virastojen, järjestöjen, yritysten, asukkaiden ja muiden toimijoiden kanssa.

Käytettävissä oleva rahoitus ja avustusten hakijat

Vuodelle 2011 terveyslautakunta myönsi avustusta 24 järjestölle yhteensä 394 000 euroa. Vuodelle 2012 järjestöjen avustamiseen on käytettävissä 600 000 euroa. Vuodelle 2012 avustuksina jaettava määräraha on 206 000 euroa suurempi kuin vuoden 2011 määräraha.

Terveyslautakunnalle osoitettujen, enintään 200 000 euron suuruisten vuoden 2012 avustushakemusten hakuaika päättyi 31.10.2011. Hakemuksia jätettiin yhteensä 47, joista uusia oli 19. Haettujen avustusten kokonaissumma oli 1,2 me.

Avustuksen myöntämistä ehdotetaan yhteensä 30 eri yhdistykselle, mikä on kuusi (6) enemmän kuin viime vuonna.

Esityksessä on otettu huomioon järjestöjen toiminnan merkitys ns. suurten kansanterveysongelmien alueella (mielenterveys- ja päihdeongelmat, diabetes, sydänsairaudet, tuki- ja liikuntaelinsairaudet, tupakointi).  Lisäksi ehdotuksessa on painotettu sairausryhmäkohtaisten potilasyhdistysten ja sellaisten pienehköjen yhdistysten osuutta, joilla on erityistä asiantuntemusta.

Selvitys vuoden 2010 avustusten käytöstä ja järjestöjen taloudellisen tilanteen valvonnasta on esityslistan tämän asian liitteenä numero 2 ja yhteenvetotaulukko yhteisöjen taloudellisesta asemasta ja avustuksista on liitteenä numero 3.

Aikaisemmin Niemikotisäätiön toimintaa avustettiin terveyslautakunnan avustuksella, mutta vuodesta 2011 säätiön kanssa on tehty puitesopimus palvelujen ostamisesta. Valvontakertomus Niemikotisäätiön vuoden 2010 avustuksen käytöstä on esityslistan tämän asian liitteenä numero 4. Niemikotisäätiön avustus vuodelle 2010 oli 4 474 000 euroa.

Ilman terveyslautakunnan avustusta jääneet hakijat ehtivät vielä hakea vuodelle 2012 Helsingin kaupungin yhteiskuulutuksessa 4.12.2011 – 31.1.2012 haettavaksi julistettuja sosiaalilautakunnan sekä samanaikaisesti haettavaksi julistettuja useiden muiden lautakuntien avustuksia.

Avustusta hakeneet yhteisöt

Liitteenä 1 on yhteenvetotaulukko, josta käyvät ilmi hakijayhteisöt, yhteisöjen helsinkiläisten henkilö- ja yhteisöjäsenten määrä, ensisijainen toiminnan tavoite, sosiaali- ja terveyslautakunnan edellisenä vuonna myöntämien avustusten määrä, yhteisön hakema avustussumma, ehdotetun avustuksen suuruus ja käyttötarkoitus sekä hylättäväksi esitettävät hakemukset perusteluineen. Jäljempänä olevaan lyhyeen kuvaukseen on liitetty esitykseen liittyviä mahdollisia lisätietoja tai -perusteluja.

African Care ry (ent. Africarewo ry)

Yhdistys hakee 18 520 e avustusta maahanmuuttajataustaisten terveyttä edistävään hankkeeseen. Terveys elämäntavaksi -hanke on suunniteltu rahoitettavaksi oikeusministeriön ja terveyslautakunnan mahdollisesti myöntämän avustuksen tuella. Yhdistys tukee maahanmuuttajataustaisten asemaa ja toimintamahdollisuuksia. Toimintaa ovat tukeneet eri ministeriöt ja Helsingin kaupungin henkilöstökeskus (tilavuokra). Terveyslautakunta ei myöntänyt yhdistykselle hankeavustusta edellisenä vuonna, koska hanke olisi perustunut kokonaan terveyslautakunnan mahdollisesti myöntämään avustukseen. Esitetään yhdistykselle 18 500 e suuruista avustusta helsinkiläisten maahanmuuttajataustaisten terveyttä edistävään hankkeeseen.

Allergia- ja Astmaliitto ry

Liitto hakee uutena hakijana 10 000 e avustusta ruoka-allergiaan, astmaan tai atooppiseen ihottumaan sairastuneiden ensitietopäivien järjestämiseen. Valtakunnallisen liiton jäsenmäärältään suurin yhdistys on Helsingin Allergia- ja Astmayhdistys. Kaupungin yleisohjeiden mukaisesti avustusta ei esitetä myönnettäväksi keskusjärjestölle, jonka alaisena toimii kaupungissa paikallisia alajärjestöjä tai joka ei yksinään ylläpidä helsinkiläisten hyväksi viraston tarkoituksenmukaiseksi arvioimaa toimintaa. Haetun avustuksen kohteena olevaa toimintaa esitetään tuettavaksi liiton em. alayhdistyksen kautta.

Autismisäätiö

Säätiö hakee 3 000 e avustusta kouluttaakseen helsinkiläisiä kouluja ja oppilaitoksia tunnistamaan ja tukemaan neuropsykiatrisesti oireilevia nuoria. Autismisäätiö on valtakunnallinen autismia, Aspergeria, ADHD:ta tai muuta laaja-alaista neuropsykiatrista kehityshäiriötä sairastaville henkilöille palveluja hankkiva ja ylläpitävä organisaatio. Säätiön kolme suurinta toimialuetta ovat asuminen (59 %), päivä- ja työtoiminta (39 %) sekä neuropsykologiset avopalvelut. Lisäksi säätiö tuottaa asiantuntija-, kehittämis- ja järjestötoimintaa. Järjestötoimintaan sisältyy neuvontapalvelut, edunvalvontatyö ja vertaistoiminta, joihin säätiö saa kuntien ja RAY:n tukea. Helsinkiläisten osuus säätiön ostopalvelusopimusten tuotosta on noin kolmannes. Sosiaalivirasto on avustanut vuonna 2011 säätiön vertaisryhmätoimintaa 35 600 e. Esitetään säätiölle 3 000 e avustus Neuropsykiatrisen nuoren ja hänen tuentarpeensa tunnistaminen – koulutushankkeeseen. Koulutuksen on oltava kouluille ja oppilaitoksille maksutonta.

Crohn ja Colitis ry

Yhdistys hakee 5 000 e avustusta tulehduksellista suolisairautta sairastavien vertaistukitoimintaan ja liikuntaryhmiin. Toiminta kohdistuu erityisesti lapsiin ja nuoriin. Yhdistys kehittää vertaistoiminnan muotoja ja tavoittaa niillä noin 500 helsinkiläistä vuodessa. Terveyslautakunta on avustanut yhdistystä aiempina vuosina. Esitetään yhdistykselle 5 000 e avustusta haettuun tarkoitukseen helsinkiläisiin kohdennettuna.

Eteläisen Suomen Atopiayhdistys

Hakemus esitetään hylättäväksi myöhästyneenä.

Etelä-Suomen Syöpäyhdistys - Södra Finlands Cancerförening ry

Yhdistys hakee 8 000 e avustusta pienryhmätoimintaan. Yhdistys haki ja sai terveyslautakunnan avustusta viimeksi vuodelle 2010. Yhdistyksen tavoitteena on ehkäistä syöpätauteja ja edistää syöpään sairastuneiden terveyttä. Esitetään yhdistykselle 8 000 e avustus pienryhmätoimintaan helsinkiläisiin kohdennettuna.

Eturauhassyöpäpotilaiden tuki ry

Yhdistys hakee uutena hakijana 3 000 e avustusta jäsenistönsä tukitoimintaan. Vuoden 2010 hakemus terveyslautakunnalle hylättiin puutteellisten hakemusliitteiden vuoksi. Terveyslautakunta myönsi yhdistykselle avustusta vuodelle 2008 ja sosiaalilautakunta vuodelle 2009. Yhdistyksen hakemus sosiaalilautakunnalle vuodelle 2011 hylättiin sosiaaliviraston toimintaan kuulumattomana. Esitetään 3 000 e terveyslautakunnan avustus em. tarkoitukseen helsinkiläisiin kohdennettuna.

Filha ry

Yhdistys hakee uutena hakijana 71 179 e avustusta tuberkuloosin valvottuun hoitoon ja venäjänkieliseen tupakkavieroitukseen. Toiminta on tarkoitus toteuttaa erillisinä hankkeina. Filha ry on keuhkosairauksien ja tuberkuloosien valtakunnallinen asiantuntijajärjestö ja sen päärahoittajina ovat sosiaali- ja terveysministeriö sekä ulkoministeriö.

Todetaan, että terveyskeskuksen lakisääteinen velvoite on toteuttaa yhdistyksen hankesuunnitelmassa esitettyä tuberkuloosin valvottua lääkehoitoa. Tästä syystä tuberkuloosin valvotun hoidon hankkeelle ei esitetä avustusta. Venäjänkielisen tupakkavieroitushankkeen osalta todetaan, että terveysasemien kaksikieliseltä henkilökunnalta (suomi/venäjä) edellytetään tehtävässään riittävää suomen kielen taitoa, ja että myös kaksikieliset työntekijät perehdytetään tupakkavieroituksen toteutukseen ja ao. palvelujärjestelmään. Kaksikielinen henkilöstö voi antaa palveluja potilaille kahdella kielellä. Näin ollen ei ole perusteltua kouluttaa venäjänkielisiä (kaksikielisiä) lääkäreitä ja terveydenhoitajia hankesuunnitelmassa kuvatulla tavalla venäjän kielellä toteutettavaan venäjänkielisten potilaiden hoitoon (ts. venäjänkielisen tupakoivan potilaan yksilö- tai ryhmävieroitukseen). Todetaan myös, että terveyskeskus kääntää myös potilasoppaita eri kielille. Edellä esitettyyn perustuen yhdistykselle ei esitetä avustusta.

Helsingfors Svenska Reumaföreningen rf.

Yhdistys hakee 2 000 e avustusta ruotsinkielisten reumapotilaiden liikuntatoiminnan kuluihin. Yhdistys on ainoa ruotsinkielinen reumayhdistys pääkaupunkiseudulla. Sosiaalilautakunta on myöntänyt yhdistykselle avustusta vuodelle 2011 kuntouttavaan toimintaan ja vertaistukitoimintaan 3 000 e. Terveyslautakunta on avustanut yhdistystä aiempina vuosina. Esitetään 2 000 e avustusta helsinkiläisten liikuntatoimintaan.

Helsingin 4H-yhdistys ry

Yhdistys hakee uutena hakijana 47 000 e avustusta ”Ylös, ulos ja lenkille” –terveyskasvatusprojektiin. 4H:n (Head, Hands, Heart, Health/harkinta, harjaannus, hyvyys, hyvinvointi) ydintoimintaa on varhaisnuorisotyö lasten kerho- ja leiritoimintoineen. Projektin tavoitteena olisi antaa nuorille työkokemusta rekrytoimalla heidät ikäihmisille järjestettävään liikuntatoimintaan. Työelämäkokemuksen hankkiminen nuorille tai liikunnan järjestäminen vanhusväestölle eivät ole terveyskeskuksen terveyden- ja sairaanhoitotehtävään ensisijaisesti liittyviä toimintamuotoja. Yhdistykselle ei esitetä myönnettäväksi terveyslautakunnan avustusta. Yhdistys saa avustusta sosiaalivirastolta ja nuorisolautakunnalta ja se käyttää nuorisoasiankeskuksen myöntämää vuokratonta tilaa.

Helsingin Allergia- ja Astmayhdistys Helsingfors Allergi- och Astmaförening ry

Yhdistys hakee 30 550 e avustusta neuvontaan, tiedotukseen, koulutukseen sekä vapaaehtois- ja vertaistoiminnan järjestämiseen. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on allergia- ja astmatietouden lisääminen, neuvonta, allergia- ja astmaperheiden tukeminen sekä edunvalvonta. Yhdistys ylläpitää myös valtakunnallista Kosmetiikan Allergiaportaalia. Terveyslautakunta on avustanut yhdistystä aiempina vuosina. Esitetään 25 000 e avustusta haettuun tarkoitukseen helsinkiläisiin kohdennettuna.

Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö

Säätiö hakee 12 000 e avustusta romanien terveyttä edistävään leiri- ja kurssitoimintaan. Helsingin Diakonissalaitos tuottaa yleishyödyllisenä säätiönä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja sekä koulutusta. Se on merkittävä hyvinvointipalvelujen tuottaja pääkaupunkiseudulla. Suurin palvelujen ostaja on Helsingin kaupunki. Sosiaalilautakunta on avustanut säätiön romanityötä (Romanian romanit), nuorten toimintakeskuksen vakiinnuttamista ja Lastenkaaren toimintaa yhteensä 250 000 e vuodelle 2011. Terveyslautakunta on myöntänyt avustusta nyt haettavana olevaan tarkoitukseen myös kolmena edellisenä vuonna. Esitetään 12 000 e avustus haettuun tarkoitukseen helsinkiläisiin kohdennettuna.

Helsingin Polkupyöräilijät ry

Yhdistys hakee uutena hakijana 3975 e avustusta sisäpyöräilytuntien (spinning) ja ohjaajien koulutuksen järjestämiseen. Tarkoituksena on tarjota kaikille helsinkiläisille avoimia spinning –tunteja talvikautena. Yhdistykselle ei esitetä avustusta, koska haettavan avustuksen kohteena oleva toiminta ei liity terveyskeskuksen terveyden- ja sairaanhoitotehtävään.

Helsingin seudun Seta ry - Helsingforsnedjens Seta ry (HeSeta)

Yhdistys hakee 22 000 e avustusta palkka-, toimitila- ja toimintakuluihin (11 000 e palkkakuluihin ja 11 000 e toimitila- ja toimintakuluihin, joihin sisältyvät vuokrat, internetpalvelut ja erilaiset toimistokulut). Yhdistys toimii seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi tarjoten psykososiaalisia tukipalveluita homo- ja biseksuaaleille, transihmisille ja intersukupuolisille, heidän läheisilleen sekä seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiään pohtiville ihmisille. Pääpaino on sosiaalisia ja mielenterveydellisiä ongelmia ennaltaehkäisevässä, julkisia palveluja täydentävissä ja identiteettiä vahvistavissa tukimuodoissa. Terveyslautakunta on avustanut yhdistystä aiempina vuosina lukuunottamatta vuotta 2009, jolloin hakemus hylättiin puutteellisten selvitysten vuoksi. Sosiaalilautakunta on avustanut yhdistyksen sosiaalipalvelutoimintaa 7 000 e vuodelle 2011. Esitetään 12 500 e avustus palkka- ja internetpalvelujen kuluihin helsinkiläisiin kohdennettuna.

Helsingin Sydänpiiri ry

Yhdistys hakee 31 000 e avustusta tiedotustoimintaan ja sydänyhdyshenkilöverkoston ylläpitoon. Yhdistys edistää helsinkiläisten sydänterveyttä järjestämällä terveysneuvontaa, kehittämisprojekteja, koulutus- ja hoidonopetuskursseja sekä kuntoutusohjausta. Terveyskeskus on tehnyt pitkään tiivistä yhteistyötä yhdistyksen kanssa ja ostaa siltä kuntoutuspalveluja (vuonna 2011 kaupunginsairaala 97 000 e). Terveyslautakunta on avustanut yhdistystä aiempina vuosina. Esitetään 28 000 e avustusta haettuun tarkoitukseen helsinkiläisille.

Helsingin Uniyhdistys ry

Yhdistys hakee 3 400 e avustusta vertaistukitoimintaan ja toimistokuluihin. Yhdistyksen toiminta kohdistuu pieneen potilasryhmään ja perustuu jäsenmaksutuloihin ja vapaaehtoistoimintaan. Avustusta ei esitetä myönnettäväksi, koska järjestöjen tukemisessa painotetaan terveyserojen kaventamisen näkökulmaa, ja koska terveyslautakunnan 23.3.2004 vahvistamien periaatteiden mukaisesti kyseessä ei ole terveyskeskuksen strategian kannalta ensisijainen avustuskohde (jakoperiaatteiden kohdat 1 ja 2 a-d).

HIV-säätiö

Säätiö hakee 66 900 e avustusta Hiv-tukikeskuksen Helsingin toimipisteen toimitilakustannuksiin. Terveyslautakunta on avustanut yhdistystä aiempina vuosina. Esitetään 66 000 e avustusta haettuun tarkoitukseen.

Imetyksen tuki ry

Yhdistys hakee 8 000 e avustusta imetyksen vertaistukitoiminnan vahvistamiseen. Haettavalla avustuksella koulutettaisiin helsinkiläisiä äitejä imetyksen vertaistukijoiksi, järjestettäisiin heille ohjausta, tapaamisia ja virkistystä sekä tiedotettaisiin imetyksen vertaistuesta Helsingin alueella. Toiminta rahoitettaisiin terveyslautakunnan mahdollisesti myöntämällä avustuksella ja vertaistukikoulutuksen suoritukseen sitouttavilla kurssimaksuilla. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää, tukea ja suojella imetystä ja imetysmyönteisiä asenteita yhteiskunnassa lapsen oikeuksien sopimukseen perustuen. RAY on tukenut yhdistyksen vertaistukitoimintaa ja projektia mm. vuonna 2011 yhteensä 162 000 eurolla. Imetysohjaus on terveyskeskuksen äitiys- ja perheneuvoloiden ydintehtäviä, mutta yhdistyksen toiminta edistää perheiden hyvinvointia ja siten osaltaan edistää terveyserojen kaventamista. Kyseessä on terveyslautakunnan 23.3.2004 vahvistamien periaatteiden mukainen b)  ja c) kohdissa tarkoitettu toiminta ja yhdistykselle esitetään 4 000 euron suuruista avustusta esityksen mukaiseen toimintaan helsinkiläisten vertaistukitoiminnan vahvistamiseen.

Inkerikeskus ry

Yhdistys hakee terveyslautakunnan avustusta uutena hakijana kolmella erillisellä hakemuksella. Kyseessä on vuonna 1995 rekisteröity inkerinsuomalaisten toiminta- ja neuvontakeskus. Yhdistyksen tarkoituksena on tukea Suomeen muuttaneiden inkerinsuomalaisten sopeutumista ja estää heidän syrjäytymistään. Sosiaalilautakunta on myöntänyt yhdistykselle 15 000 e yleisavustuksen vuodelle 2011. Avustusta ry on saanut myös RAY:ltä ja ELY-keskuksesta.

Yhdistys hakee ensimmäistä 40 210 e avustusta Paluu juurilleen – projektiin, jonka tavoitteena on järjestää apua, neuvontaa ja virkistystoimintaa ikääntyneille paluumuuttajille. Projekti on tarkoitus toteuttaa terveyslautakunnan mahdollisesti myöntämällä avustuksella. Projektin kestoa ei ole kirjattu yhdistyksen suunnitelmaan. Aiemmin ao. toiminta on järjestetty vapaaehtoisvoimin ja siihen on osallistunut yhdistyksen toimintakertomuksen mukaan noin 300 ikäihmistä vuonna 2010.

Yhdistys hakee toista 40 210 e avustusta järjestääkseen venäjänkielisen puheterapeutin, erityispedagogin ja psykoterapeutin ennaltaehkäiseviä ja varhaisen tuen palveluja lapsille ja heidän perheilleen. Yhdistyksen toimintakertomuksen mukaan palvelua on toteutettu aiemmin vapaaehtoisvoimin.

Yhdistys hakee kolmatta 40 210 e avustusta TEHO/Työelämän horisontti – hankkeessa toteutettavaan tupakka-, päihde- ja huumevalistukseen. Tarkoituksena on muodostaa 10 – 15 kontulalaisen nuoren pilottiryhmä, jolle tarjotaan mm. tukea päihteettömyyteen, uusiin harrastuksiin, opintoihin ja työelämään. Avustuksella palkattaisiin nuoriso-ohjaaja, joka toimisi myös hankkeesta vastaavana. Toiminta on suunniteltu toteutettavaksi 1.2.2012 – 31.1.2013 ja sen ohjausryhmään on suunniteltu nimettäväksi mm. sosiaali- ja opetusviraston edustajat. Yhdistyksen toimintakertomuksen mukaan yhdistys tekee etsivää nuorisotyötä, ennaltaehkäisevää huumetyötä sekä ylläpitää koulujen ja kotien välisiä yhteistyömuotoja. Yhdistyksen tavoitteena on kehittää em. toimintoja edelleen.

Esitetään Inkerikeskus ry:lle 25 000 e avustus TEHO/Työelämän horisontti –hankkeeseen palkattavan tupakka-, päihde- ja huumevalistusta toteuttavan työntekijän palkkakuluihin. Sen sijaan kahteen muuhun Inkerikeskus ry:n hakemukseen ei esitetä myönnettäväksi avustusta, koska ne eivät liity ensisijaisesti terveyskeskuksen terveyden- ja sairaanhoitotehtävään.

Kalliolan Nuoret ry/Poikien Talo seksuaalikasvatus

Yhdistys hakee uutena hakijana 45 000 e avustusta Poikien Talon seksuaalikasvatukseen ja – neuvontaan.

Kalliolan Nuoret ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton varhaisnuoriso- ja nuorisoyhdistys, jonka toiminta-aluetta on pääkaupunkiseudun sosiaalinen nuorisotyö. Kalliolan Nuoret ry on osa Kalliolan Setlementtiä ja kattojärjestönä on Suomen Setlementtiliitto. Sosiaalivirasto avustaa yhdistyksen Tyttöjen Taloa® ja erityyppistä nuorisotyötä sekä palkka- ja toimintakuluja yhteensä 152 000 e vuonna 2011. Muita rahoittajia ovat mm. RAY, OPM, ELY-keskus, nuorisoasiankeskus ja opetusvirasto. Terveyskeskuksella on 97 000 e ostopalvelusopimus Tyttöjen Talon® kanssa.

Kalliolan Nuoret ry on käynnistänyt RAY:n tuella vuosiksi 2011 – 2014 Poikien Talo – hankkeen, jonka tarkoituksena on edistää syrjäytymisvaarassa olevien 10 -28 – vuotiaiden poikien ja nuorten miesten seksuaaliterveyttä. Ensimmäisen puolen vuoden aikana hankkeessa on tavoitettu noin 60 henkilöä, osa maahanmuuttajataustaisia tai seksuaalista kaltoinkohtelua ja väkivaltaa kohdanneita. Tällä hetkellä Poikien Talo on Helsingissä ainoa taho, joka tarjoaa ao. palvelua. Yhteistyökumppaneina ovat mm. Helsingin kaupungin muut virastot, Väestöliitto, Seta ja THL.  Avustus on tarkoitus käyttää hanketyöntekijän palkkamenoihin.

Esitetään 11 600 e avustus Poikien Talo – hankkeen seksuaalikasvatuksen ja – neuvonnan työntekijän palkkamenoihin Kalliolan Nuoret ry:lle uuden toimintamuodon kehittämiseksi syrjäytymisvaarassa olevien poikien ja nuorten miesten seksuaaliterveyden edistämistyössä helsinkiläisiin kohdennettuna.

Mielenterveysyhdistys HELMI ry

Yhdistys hakee 70 000 e avustusta Pasilan jäsentalon ja mielenterveystyön kuluihin ja kehittämiseen. Yhdistys on psykiatristen palvelujen käyttäjien edunvalvonta- ja tukijärjestö, joka järjestää puhelinpäivystystä, vertaistukea, palveluohjausta, ryhmätoimintaa, työ-, loma- ja kurssitoimintaa sekä harjoittaa tiedotustoimintaa. Terveyslautakunta on avustanut yhdistystä aiempina vuosina. Sosiaalilautakunta avusti yhdistyksen palveluohjaus- ja vertaistukitoimintaa 21 500 e vuonna 2011. Esitetään 70 000 e avustusta haettuun tarkoitukseen.

Mielenterveysyhdistys Neilikka ry

Yhdistys hakee 6 000 e avustusta kuntoutus, loma-, virkistys- ja vertaistukitoimintaan sekä terveyden edistämistoimintaan ja liikuntaan. Yhdistys edistää mielenterveyskuntoutumista ja järjestää vertais-, opinto- ja vapaa-ajantoimintaa jäsenilleen. Terveyslautakunta on avustanut yhdistystä aiempina vuosina. Esitetään 6 000 e avustusta haettuun tarkoitukseen.

Non Fighting Generation ry

Yhdistys hakee 15 000 e avustusta itsetuhoisten 12 – 17(21) – vuotiaiden nuorten tukimallin kehittämiseksi kouluterveydenhuoltoon ja itäisen alueen terveysasemille. Yhdistys on valtakunnallinen nuorisokasvatusjärjestö, joka on erikoistunut nuorten väkivaltaisuuden vähentämiseen. Sosiaalilautakunta on avustanut yhdistystä 10 000 e vuodelle 2011 syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tukemiseen Itä-Helsingissä. Yhdistyksen päärahoittajina ovat mm. RAY, opetus- ja kulttuuriministeriö ja ELY-keskukset.

Yhdistyksen hakeman avustuksen kohteena olevan tukimallin kehittäminen koskisi erityisesti terveysasemien psykiatrisia sairaanhoitajia ja kouluterveydenhoitajia. Yhdistyksen suunnittelema hanke toteutettaisiin vuosina 2012 – 2014. Hankkeen tarkoituksena olisi kehittää työmenetelmä (arviointilomake ja keskustelumalli) terveysasemien työntekijöille, ja työmenetelmän kehittäminen tapahtuisi yhdessä työntekijöiden kanssa.

Terveyskeskuksen johtoryhmän 13.12.2011 päätöksen mukaisesti terveysasemien koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa valmistellaan psykiatristen sairaanhoitajien toimintaa koskevaa uudistusta. Samalla todetaan, että terveysasemilla tuetaan nuoria tehostetusti myös useilla erilaisilla hankkeilla (JERI –projekti, Ankkuri, Luotsi, Tsemppari).

Uuden hankkeen suunnittelu vaatii kehittämiskohteen tarpeellisuuden arvioinnin lisäksi aina myös muiden toimintaympäristöön liittyvien asioiden arviointia, kuten kehittämistyön ajoituksen, kehittämisessä käytettävien menetelmien, resursoinnin ja rahoituksen arviointia. Koska terveysasemat eivät ole voineet olla mukana alusta lähtien haettavan avustuksen kohteena olevan määräaikaisen hanketoiminnan suunnittelussa, ja koska hanke ei mahdu terveysasemien vuoden 2012 kehittämiskohteisiin, ei yhdistykselle esitetä avustusta vuodelle 2012.

Lisäksi todetaan, että terveyslautakunnan myöntämien avustusten tarkoituksena on tukea ensisijaisesti terveyskeskuksen strategisten tavoitteiden mukaista ja terveyskeskuksen omaa toimintaa tukevien ja täydentävien järjestöjen toimintaa, ei hankkeita.

Omaiset mielenterveystyön tukena, Uudenmaan yhdistys ry

Yhdistys hakee 25 000 e avustusta yhdistyksen vuokriin. Yhdistys tekee psyykkisesti sairastuneiden henkilöiden omaisten ja perheiden tuki- ja neuvontatyötä, edunvalvontatyötä, koulutus-, kehittämis- ja tiedotustyötä sekä järjestää vertaistuki, kuntoutus- ja vapaaehtoistoimintaa. Terveyslautakunta on avustanut yhdistystä aiempina vuosina. Sosiaalilautakunta avusti yhdistyksen omaisten matalan kynnyksen toimintakeskuksen toimintaa 38 000 e vuonna 2011. Esitetään 25 000 e avustusta haettuun tarkoitukseen.

Positiiviset ry, HivFinland rf

Yhdistys hakee 10 000 e avustusta vertaistuki- ja vapaaehtoistoimintaan sekä edunvalvonnan, neuvonnan ja tuen kuluihin. Yhdistys tarjoaa vertaistukea ja edunvalvontapalvelua hiv-positiivisille ja sen toimintaan osallistuminen tai neuvonnan ja tuen saaminen eivät edellytä jäsenyyttä. Yhdistys tarjoaa ainoana järjestönä vertaistukea hiv-positiivisille. Terveyslautakunta on avustanut yhdistystä aiempina vuosina. Esitetään 10 000 e avustusta haettuun tarkoitukseen helsinkiläisiin kohdennettuna.

Pääkaupunkiseudun Diabetesyhdistys ry

Yhdistys hakee 60 000 e avustusta ennaltaehkäisyyn ja valistukseen, omahoidon tukemiseen, erilaisten tukimuotojen järjestämiseen, edunvalvontaan sekä yhteistyön kuluihin. Yhdistys toimii diabetekseen sairastuneiden tukena, omahoidon ohjaajana ja tekee ennaltaehkäisevää työtä. Terveyslautakunta on avustanut yhdistystä aiempina vuosina. Esitetään 60 000 e avustus haettuun tarkoitukseen helsinkiläisiin kohdennettuna.

Pääkaupunkiseudun Helsingin Selkäyhdistys ry

Yhdistys hakee 10 000 e avustusta liikunta- ja tiedotustoimintaan, sekä vuokraan ja muihin toimintakuluihin. Yhdistys tukee selkäoireista kärsiviä järjestämällä neuvontaa, tiedotusta ja koulutusta sekä ryhmä- ja vertaistoimintaa. Terveyslautakunta on avustanut yhdistystä aiempina vuosina. Esitetään 9 000 e avustusta haettuun tarkoitukseen helsinkiläisiin kohdennettuna.

Pääkaupunkiseudun Hengitys ry (ent. Helsingin Hengitysyhdistys ry)

Yhdistys hakee 11 000 e avustusta helsinkiläisten koululaisten Savuton verkosto –toimintaan sekä tiedotus- ja koulutustoimintaan. Yhdistys valvoo hengityssairaiden etuja, järjestää valistus-, ohjaus- ja vertaistukitoimintaa sekä ensitietokursseja ja kuntoutusta. Terveyslautakunta on avustanut yhdistystä aiempina vuosina. Sosiaalilautakunta on avustanut vuodelle 2011 yhdistyksen vertaistoimintaa sekä suomen- ja ruotsinkielistä ryhmätoimintaa. Esitetään 11 000 e avustusta haettuun tarkoitukseen helsinkiläisiin kohdennettuna.

Pääkaupunkiseudun Osteoporoosiyhdistys ry

Yhdistys hakee 8 400 e avustusta vuokra-, palkka- ja toimintakuluihin, sekä erityyppiseen jäsen- ja tiedotustoimintaan. Yhdistys toimii kansanterveys-, potilas- ja liikuntajärjestönä osteoporoosin ja osteoporoottisten murtumien ehkäisemiseksi, luuston terveyden ja terveellisten elintapojen edistämiseksi sekä osteoporoosia sairastavien tutkimisen, hoidon ja kuntoutuksen edistämiseksi. Liikuntalautakunta myöntää yhdistykselle toiminta-avustusta ja vuokratukea. Terveyslautakunta on avustanut yhdistystä aiempina vuosina. Esitetään 8 000 e avustus helsinkiläisten jäsen- ja tiedotustoiminnan järjestämiseen.

Raittiuden Ystävät ry

Yhdistys hakee 12 500 e avustusta Kännikapina – toimintaan. Yhdistyksen tavoitteena on raittiuden edistäminen ja alkoholinkulutuksen vähentäminen, ja se harjoittaa yhteiskunnallista vaikuttamista mm. järjestämällä erilaisia kampanjoita. Terveyslautakunta on avustanut yhdistystä aiempina vuosina. Esitetään 12 500 e avustus haettuun tarkoitukseen.

Rescue Unit ry

Yhdistys hakee uutena hakijana 10 000 e avustusta päivystysajoneuvon kunnostukseen ja ensiapu/ensivastevälineistön hankintaan. Yhdistys harjoittaa vapaaehtoista pelastuspalvelutoimintaa. Avustusta ei esitetä myönnettäväksi, koska yksittäisen pelastuspalvelun välineistön hankintojen tukeminen ei ole terveyskeskuksen ensisijainen avustuskohde.

Sexpo-säätiö

Säätiö hakee 10 000 e avustusta puhelinpäivystyksen, www-palvelujen ja mielenterveyskuntoutujien ryhmätoiminnan järjestämiseen. Sexpo-säätiö on asiantuntijaorganisaatio, jonka tarkoituksena on edistää seksuaaliterveyttä, -oikeuksia ja seksuaalista tasa-arvoa. Säätiö tuottaa maksutonta puhelin- ja internetneuvontaa, kriisipalveluja sekä neuvontaa ja edunvalvontaa viranomaisasioissa. Maksullista palvelutuotantoa ovat yksilö-, pari- ja perheterapia, koulutus, työnohjaus ja konsultaatio. Säätiö ylläpitää myös kirjastoa ja harjoittaa vapaaehtois- ja vertaistoimintaa, kehittämistyötä sekä tiedotus-, valistus- ja julkaisutoimintaa. Helsinkiläiset ovat suurin säätiön palvelujen käyttäjäryhmä. Terveyslautakunta on avustanut yhdistystä aiempina vuosina. Esitetään 10 000 e avustus haettuun tarkoitukseen helsinkiläisiin kohdennettuna.

Suomen Mielenterveysseura ry, Föreningen för Mental Hälsa i Finland rf.

Yhdistys hakee 95 000 e avustusta SOS-kriisikeskuksen toimintaan. Haettavana avustuksen kohteena olevaan toimintaan sisältyy ohjaus, neuvonta, kriisityö, www-palvelut, vapaaehtois- ja vertaistoiminta sekä konsultaatiot maahanmuuttajien kanssa työskenteleville. Terveyslautakunta on avustanut yhdistystä aiempina vuosina. Sosiaalilautakunta on avustanut yhdistyksen kriisikeskuksen tulkkipalveluita, pari- ja perheterapiaa sekä rikosuhripäivystyksen kuluja vuodelle 2011 yhteensä 40 000 e. Esitetään 91 000 e avustus haettuun tarkoitukseen helsinkiläisiin kohdennettuna.

Suomen Nivelyhdistys ry

Yhdistys hakee 10 000 e avustusta tiedotus-, vertais- ja liikuntatoimintaan. Yhdistys on nivelrikkoa sairastavien, tekonivelleikattujen ja tulehduksellista reumatautia sairastavien potilasjärjestö, joka tekee edunvalvonta-, tiedotus- ja vertaistukityötä. Lautakunta on avustanut yhdistystä aiempina vuosina. Esitetään 7 000 e avustus haettuun tarkoitukseen helsinkiläisiin kohdennettuna.

Suomen Punainen Risti, Helsingin ja Uudenmaan piiri

SPR:n Helsingin ja Uudenmaan piiri hakee 10 000 e avustusta helsinkiläisten ensiapuryhmien hälytysvalmiuden ylläpitoon ja kehittämiseen. SPR toimii Helsingin kaupunginhallituksen asettaman pelastuspalveluneuvottelukunnan osoittamissa ensiapu- ja valmiustoimintaan liittyvissä tehtävissä sekä huolehtii mm. vapaaehtoisten kouluttamisesta erilaisiin palvelutehtäviin, ystävätoimintaan ja sosiaalipalvelutehtäviin. Helsingin eri lautakunnat avustavat SPR:ää eri toiminta-alueilla. Terveyslautakunta on avustanut yhdistystä aiempina vuosina. Sosiaalilautakunta on avustanut vuodelle 2011 SPR:n vapaaehtoisten sosiaalipalvelujen toimintaedellytyksiä 24 000 e. SPR:n toimintavalmius on tärkeä erityisesti sellaisissa tilanteissa, jotka ovat pitkäkestoisia tai koskevat kokonaista kaupunginosaa, koska viranomaisresursseja on täydennettävä vapaaehtoisilla pelastuspalveluilla ja SPR:n palvelulla. Esitetään 10 000 e avustus haettuun tarkoitukseen.

Suomen Punainen Risti, Töölön osasto

SPR:n Töölön osasto hakee uutena hakijana 1 900 e avustusta Töölön ja Vallilan terveyspisteiden terveyttä edistävään toimintaan (Töölön toimintaan 500 e ja Vallilan toimintaan 1400 e). Töölön osasto hallinnoi molempien terveyspisteiden toimintaa. Sosiaalilautakunta avustaa hakijan ilmoituksen mukaan yhteisesti alueellisten osastojen sosiaalipalveluita ja ystävävälitystä sekä nuorisolautakunta nuorisotyötä. Terveysneuvonta perustuu ammattilaisten vapaaehtoistoimintaan. Töölön terveyspiste toimii vanhustenkeskuksessa ja Vallilan terveyspiste Helsingin työttömät ry:n tiloissa. Vuonna 2010 Töölössä oli noin 300 asiakaskäyntiä. Vallilassa toiminta on alkanut syyskuussa 2011.

Terveyslautakunta ei avusta ensisijaisesti vanhustenkeskuksen asiakkaille järjestettyä toimintaa. Vallilassa Helsingin työttömät ry:n tiloissa toteutettavaan terveysneuvontaan on nyt haettavalla avustuksella tarkoitus hankkia välineistöä ja järjestää liikuntaryhmiä. Esitetään 1 400 e avustus Vallilan terveyspisteen helsinkiläisten terveyttä edistävään toimintaan.

Suomen Tourette-yhdistys ry, Finlands Tourette-förening rf

Yhdistys hakee uutena hakijana 9 000 e avustusta toiminnallisen vertaistapaamisten järjestämiseen. Yhdistys on valtakunnallinen Touretten oireyhtymän tyyppisiä neurologisia häiriöitä sairastavien potilasjärjestö. Yhdistyksen toiminta kohdistuu pieneen potilasryhmään ja pieneen helsinkiläisten määrään. Avustusta ei esitetä myönnettäväksi, koska terveyslautakunnan 23.3.2004 vahvistamien periaatteiden mukaisesti kyseessä ei ole terveyskeskuksen strategian kannalta ensisijainen avustuskohde (jakoperiaatteiden kohdat 1 ja 2 a-d), ja koska toiminnalliset vertaistapaamiset eivät ole terveyskeskuksen ensisijaisia terveyden- ja sairaanhoitotehtäviä.

Sylva ry

Yhdistys hakee uutena hakijana 6 900 e avustusta syöpäsairaiden lasten vanhempien ja nuorten vertaistukitapaamisiin. Sylva ry on vuonna 1982 perustettu syöpää sairastavien lasten ja nuorten valtakunnallinen yhdistys. Yhdistyksen toiminta edistää vaikeassa elämäntilanteessa olevien perheiden hyvinvointia ja on terveyslautakunnan avustuskohteeksi vahvistamien periaatteiden mukaista nimetyn potilasryhmän selviytymistä tukevaa vertaistukitoimintaa. Esitetään myönnettäväksi 2 000 euroa helsinkiläislasten perheiden vertaistukitoimintaan. 

T:mi Kari Paloheimo

Vapaamuotoinen hakemus on osoitettu ja toimitettu sosiaali- ja terveysministeriölle ja se saapuu myöhässä. Hakija on toiminimi, eikä haettavan avustuksen kohteena oleva toiminta liity terveyskeskuksen terveyden- ja sairaanhoitotehtävään. Esitetään hylättäväksi.

Traditionsgillet för Mellannylands Soldatgossar och Flicklottor TMSF rf.

Yhdistys hakee uutena hakijana 1 000 e avustusta sotaveteraanien ja lottien virkistystoimintaan. Avustusta ei esitetä myönnettäväksi, koska järjestöjen tukemisessa painotetaan terveyserojen kaventamisen näkökulmaa, ja koska terveyslautakunnan 23.3.2004 vahvistamien periaatteiden mukaisesti kyseessä ei ole terveyskeskuksen strategian kannalta ensisijainen avustuskohde (jakoperiaatteiden kohdat 1 ja 2 a-d).

Ung i fokus rf

Yhdistys hakee uutena hakijana 12 000 e avustusta erillishankkeeseen Latmasken, jonka tavoitteena on tukea ruotsinkielisiä 5. ja 6. –luokkalaisia koululaisia ja heidän vanhempiaan järjestämällä heille terveyteen, sosiaaliseen hyvinvointiin ja vanhemmuuteen liittyviä opetus- ja keskustelutilaisuuksia. Hakijayhteisöllä ei ole helsinkiläisiä jäseniä. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ruotsinkielisten lasten ja nuorten fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia sekä vahvistaa heidän identiteettiään ja psykososiaalista terveyttä. Avustusta ei esitetä myönnettäväksi, koska järjestöjen tukemisessa painotetaan terveyserojen kaventamisen näkökulmaa, ja koska terveyslautakunnan 23.3.2004 vahvistamien periaatteiden mukaisesti kyseessä ei ole terveyskeskuksen strategian kannalta ensisijainen avustuskohde (jakoperiaatteiden kohdat 1 ja 2 a-d).

Uudenmaan keliakiayhdistys ry

Yhdistys hakee 4 000 e avustusta tiedotus-, koulutus- ja vertaistoimintaan. Yhdistyksen tavoitteena on parantaa keliakiaa ja ihokeliakiaa sairastavien henkilöiden ja heidän läheistensä elämänlaatua. Avustusta ei esitetä myönnettäväksi, koska järjestöjen tukemisessa painotetaan terveyserojen kaventamisen näkökulmaa, ja koska terveyslautakunnan 23.3.2004 vahvistamien periaatteiden mukaisesti kyseessä ei ole terveyskeskuksen strategian kannalta ensisijainen avustuskohde (jakoperiaatteiden kohdat 1 ja 2 a-d).

Uudenmaan lapsireuma ry

Yhdistys hakee 3 500 e avustusta perheleirin järjestämiseen. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on auttaa ja tukea reumaa sairastavia lapsia ja nuoria sekä heidän perheitään. Lautakunta on avustanut yhdistystä aiempina vuosina. Esitetään 3 500 e avustus haettuun tarkoitukseen helsinkiläisiin kohdennettuna.

Uudenmaan munuais- ja maksayhdistys UUMU ry Njur- och leverföreningen i Nylands rf

Yhdistys hakee 20 000 e avustusta virkistys-, liikunta- ja kuntoutustoimintaan, nuorten ja lapsi-perheiden tukitoimintaan, vertaistoimintaan ja yleisiin toimintakuluihin. Yhdistys on munuais- ja maksansiirron sekä näitä sairauksia sairastavien potilasjärjestö. Ry haki terveyslautakunnalta avustusta viimeksi vuodelle 2010, ja lautakunta myönsi 3 500 e. Esitetään 5 000 e avustus haettuihin tarkoituksiin helsinkiläisiin kohdennettuna.

Vaihtoehtoisen ammattikoulutuksen kannatusyhdistys Sovinto ry

Yhdistys hakee 35 000 e avustusta palkatakseen terveydenhoitajan vuodeksi 2012 vuonna 2010 alkaneeseen Terveyttä tasapuolisesti – hankkeeseen. Terveyslautakunta on avustanut hanketta kahtena edellisenä vuotena, ja yhdistyksen suunnitelmana oli vakiinnuttaa hankkeessa kehitetty toimintamalli pysyväksi osaksi Sovinto ry:n toimintaa vuoden 2012 alusta. Nyt yhdistys hakee kuitenkin edelleen hankeavustusta.

Sovinto ry ylläpitää vaihtoehtoista ammatti- ja oppisopimuskoulutusta ns. virallisen koulutusjärjestelmän ulkopuolelle jääneille helsinkiläisille. Hankkeessa etsitään ja tuetaan erityisesti terveydenhuollon palveluista syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia. Hankkeen ohjausryhmässä on terveyskeskuksen edustaja. Haetun avustuksen kohteena oleva toiminta kohdistuu terveyden edistämisen ja terveyserojen kaventamisen kannalta keskeiseen ryhmään, joten yhdistykselle esitetään vielä vuodelle 2012 yhteensä 35 000 e avustus terveydenhoitajan palkkaamiseksi Terveyttä tasapuolisesti – hankkeeseen.

Esittelijä

toimitusjohtaja

Matti Toivola

Lisätiedot

Mirja Asikainen, suunnittelija, puhelin: 310 64840

mirja.asikainen(a)hel.fi

Helena Calonius, vs. kehittämisjohtaja, puhelin: 310 42213

Liitteet

1

Taulukko yhteenveto vuoden 2012 avustushakijoista

2

Valvontakertomus 2010

3

Tervvavustukset 2012

4

Valvontakertomus Niemikotisäätiö 2010

5

Avustusohjeet 12.12.2011

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Talous- ja suunnittelukeskus

Esitysteksti

Sosiaalivirasto

Esitysteksti

Kehittämisjohtaja

Esitysteksti

Hallintopalveluyksikkö

Esitysteksti

Kirjaamo

Esitysteksti

Avustushakijat 2012

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, terveyslautakunta
Liite 5

 

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Faksi

 

Y-tunnus

PL 6000,

Siltasaarenkatu 13

+358 9 310 5015

+358 9 310 42504

 

0201256-6

 

Helsinki 53

Tilinro

 

Alv.nro

terveyskeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/terveyskeskus

800012-52430

 

FI02012566