Helsingin kaupunki

Esityslista

16/2011

1 (1)

Terveyslautakunta

 

 

 

 

Tja/13

 

13.12.2011

 

 

 

 

 

 

13

Terveysasemien aukioloajat vuoden 2012 alusta lukien

HEL 2011-009417 T 06 00 00

Päätösehdotus

Terveyslautakunta päättänee, että Helsingin kaupungin terveysasemat, lukuun ottamatta pieniä asemia Jakomäki, Malminkartano, Paloheinä ja Suutarila, ovat vuoden 2012 alusta lukien auki yhtenäisesti maanantaisin ja tiistaisin sekä torstaisin ja perjantaisin klo 8.00 - 16.00 ja keskiviikkoisin klo 8.00 - 18.00.

Esittelijä

Terveystoimen johtosäännön 6 §:n 1 momentin 17-kohdan mukaan terveyslautakunta vahvistaa sairaaloiden sairaansijojen ja muiden hoitopaikkojen määrän, päättää niiden tilapäisistä muutoksista, toimintayksikön aukioloajoista sekä vahvistaa ne perusteet, joiden mukaan viranhaltija päättää mainituista asioista.

Helsingin terveyskeskuksessa on 26 terveysasemaa, jotka ovat olleet auki arkisin klo 8.00 - 16.00. Lisäksi pieniä asemia (Jakomäki, Malminkartano, Paloheinä ja Suutarila) lukuun ottamatta ovat kaikki terveysasemat olleet yhtenä päivänä viikossa auki klo 8.00 - 18.00. 

Terveysasemien toiminnan yhtenäistämiseksi ja asiakkaiden informoinnin selkiyttämiseksi on tavoitteena yhtenäinen iltavastaanotto keskiviikkoisin 22 terveysasemalla. Terveysasemista 16:lla on iltavastaanotto ollut keskiviikkoisin, muutamalla terveysasemalla iltavastaanotto on ollut maanantaisin, tiistaisin tai torstaisin. Maanantai ja tiistai ovat terveysasemilla viikon kiireisimmät päivät, jolloin henkilökunnan sijoittelu sekä aamu- että iltavuoroon on ollut vaikeaa ja on aiheuttanut aamuvuoroon ohuen miehityksen.

Tässä esityksessä on kyse pienestä muutoksesta, jolla yhtenäistetään nykyiset käytännöt.  Alkuvuodesta 2012 tuodaan terveyslautakunnalle keskusterveysasemien toimintamallisuunnitelma aukioloaikoineen.

Todettakoon lisäksi, että terveysasemakiinteistössä sijaitsevilla hammashoitoloilla on omat, terveysasematoiminnasta poikkeavat ilta-aukioloaikansa.

Terveyskeskuksen henkilöstötoimikunta käsittelee asiaa kokouksessaan 12.12.2011 ja sen mahdollisesti antama lausunto jaetaan lautakunnalle sähköpostilla maanantaina.

Esittelijä

toimitusjohtaja

Matti Toivola

Lisätiedot

Antti Hemminki, vs. terveysasemien johtaja, puhelin: 310 42700

antti.hemminki(a)hel.fi

 

Tiedoksi

Terveysasemien johtaja

Viestintäpäällikkö

Verkkotiedottaja

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Faksi

 

Y-tunnus

PL 6000,

Siltasaarenkatu 13

+358 9 310 5015

+358 9 310 42504

 

0201256-6

 

Helsinki 53

Tilinro

 

Alv.nro

terveyskeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/terveyskeskus

800012-52430

 

FI02012566