Helsingin kaupunki | Esityslista | 12/2011 | 1 (1) |
Terveyslautakunta |
|
| |
|
| Tja/9 | |
| 13.9.2011 |
| |
|
|
| |
9
Lausunto aloitteesta yhteisestä organisaatiosta kunnallisten maksujen perimiseen
HEL 2011-001097 T 00 01 06
Päätösehdotus
Terveyslautakunta päättänee antaa valtuustoaloitteesta kaupunginhallitukselle seuraavan esittelijän ehdotuksen mukaisen lausunnon:
”Terveyslautakunta antoi 17.5.2011 lausunnon, jossa otetaan kantaa mm. kaupungin saatavien perimisjärjestelyihin. Terveyslautakunnan lausunnossa todetaan mm. hallintokeskuksen oikeuspalvelujen kantaan perustuen, että perintätoimiston perittäväksi ei saa antaa ainoastaan lainvastaisen menettelyn vuoksi määrättyä rahaseuraamusta, jollainen on esimerkiksi pysäköintivirhemaksu. Muunlaisten julkisoikeudellisten saatavien perimiselle perintätoimiston kautta ei ole estettä.
Perintätoimistojen hoitamasta perinnästä ei synny kustannuksia kaupungille. Mikäli laskuja ei lähetettäisi perintätoimistolle, jouduttaisiin lisäämään kaupungin itse lähettämiä maksumuistutuksia. Tästä aiheutuisi lisäkuluja ilman takeita siitä, että lisämaksumuistutusten teho olisi nykyistä parempi. Jos taas perintätoimisto ei lähettäisi maksumuistutuksia velallisille, lisääntyisivät ulosottoon menevät tapaukset, mikä vastaavasti toisi kaupungille lisäkuluja. Molemmissa tapauksissa taloushallinnon kustannukset lisääntyisivät varsinaisen ydintoiminnan kustannuksella, mikä ei ole perusteltua.
Onkin todettava, että mikään perintätoiminnan uudelleenjärjestely ei vähennä kaupungille toiminnasta aiheutuvia kustannuksia, koska nykyinen järjestelmä on kaupungille ilmaista.
Aloitteessa esitetty pääkaupunkiseudun kuntien yhteinen organisaatio kunnallisten maksujen perimiseen ei asiallisesti ottaen eroaisi juurikaan tilanteesta, jossa kaupunki luopuisi perintätoimistojen käytöstä ja alkaisi itse hoitaa perintää. On mahdollista, että joitain volyymihyötyjä olisi mahdollista saavuttaa suuremmalla yksiköllä, mutta toisaalta eri kuntien tietojärjestelmien sovittaminen yhteen maksaisi myös paljon. Myös perinnän siirtäminen pääkaupunkiseudun yhteiselle perintäorganisaatiolle aiheuttaisi nykyiseen verrattuna lisäkuluja.
Edellä mainituista syistä johtuen terveyslautakunta ei kannata maksujen perinnän siirtämistä pääkaupunkiseudun kuntien yhteiselle organisaatiolle.
Terveysvaikutusten arviointi
Perintätoimistojen käytöstä luopumisella ja perinnän siirtämisellä pääkaupunkiseudun kuntien yhteiselle perintäorganisaatiolle olisi negatiivisia terveysvaikutuksia, koska luopuminen lisäisi hallinnollisia kuluja, mikä puolestaan vähentäisi varsinaiseen palvelutoimintaan kohdentuvaa rahoitusta.
Esittelijä
Asia on käsiteltävä tässä kokouksessa.
Valtuutettu Lilli Autti on tehnyt seuraavan aloitteen:
”Laissa verojen ja maksujen täytäntöönpanosta (706/20078 5 §:ssä todetaan seuraavaa: ”Rahoitus- tai luottolaitos, perintätoiminnan harjoittaja tai muu toimija ei saa esiintyä velkojan toimeksiannosta hakijana tai asiamiehenä julkisen saatavan ulosotossa”
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen laskutuksen hoitaa Taloushallintopalvelu- liikelaitos, joka käyttää kaupungin organisaation ulkopuolista perintätoimistoa saataviensa perimiseen. Perintätoimistot perivät kaupungin velalliselta aina ensi omat perintäkulunsa, jotka voivat olla suuremmat kuin itse kaupungin velka. Mikäli perintä ei tuota tulosta, perintätoimisto lähettää itse perittävän laskun suoraan eteenpäin ulosottoon.
Edellä esitetyn perusteella esitän, että selvitetään mahdollisuus perustaa pääkaupunkiseudun kuntien yhteinen organisaatio kunnallisten maksujen perimiseen. Tällöin myös saatavien perintäkulut voitaisiin pitää kohtuullisina ja kansainvälisten perintätoimistojen sijasta mahdollinen hyöty jäisi kuntalaisille itselleen, jos pääkaupunkiseudun kunnat perisivät saatavansa oman organisaationsa kautta, niin kuin laki verojen ja maksujen täytäntöönpanosta määrää. Näin perinnästä saatava tuotto voitaisiin käyttää suoraan kuntapalveluihin.
Aloitteesta on pyydetty terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle 15.9.2011 mennessä. Lausunto on pyydetty myös sosiaalilautakunnalta, oikeuspalveluilta sekä talous- ja suunnittelukeskukselta.
Esittelijä
toimitusjohtaja
Matti Toivola
Lisätiedot
Jussi Lind, suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 42246
jussi.lind(a)hel.fi
| |||||
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Faksi |
| Y-tunnus |
PL 6000, | Siltasaarenkatu 13 | +358 9 310 5015 | +358 9 310 42504 |
| 0201256-6 |
| Helsinki | Tilinro |
| Alv.nro | |
terveyskeskus@hel.fi | http://www.hel.fi/terveyskeskus | 800012-52430 |
| FI02012566 | |
|
| ||||