Helsingin kaupunki | Esityslista | 11/2011 | 1 (1) |
Terveyslautakunta |
|
| |
|
| Tja/3 | |
| 23.08.2011 |
| |
|
|
| |
3
Ilmoitusasiat
Päätösehdotus
Terveyslautakunta päättänee merkitä tiedoksi seuraavat ilmoitusasiat:
1. Kaupunginvaltuuston päätöksiä 15.6.2011 ja niihin liittyvät khn täytäntöönpanopäätökset
Asian numero 4 kohdalla kaupunginvaltuusto päätti
- merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen
vuodelta 2010 ja siitä saadut kaupunginhallituksen sekä
asianomaisten lauta- ja johtokuntien lausunnot
- kehottaa kaupunginhallitusta antamaan joulukuun 2011 loppuun mennessä valtuustolle selvityksen siitä, mihin
toimenpiteisiin toiminnasta vastaavat henkilöt ja
tilivelvolliset ovat ryhtyneet arviointikertomuksen johdosta,
- merkitä tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2010
- myöntää tilintarkastuskertomuksessa tilinpäätöksen
hyväksyttävyydestä esitetyn perusteella vastuuvapauden
tilivuodelta 2010 kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille
toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville
viranhaltijoille.
Kaupunginhallitus päätti 20.6.2011, 629 §:n kohdalla edellä olevien valtuuston päätösten täytäntöönpanopäätöksenä kehottaa talous- ja suunnittelukeskusta ryhtymään kaupunginvaltuuston päätöksen kohdan 2 mukaisiin toimiin.
- hyväksyä vuoden 2010 tilinpäätöksen siten, että tilikauden tulos ennen varaus- ja rahastokirjauksia on 645 352 876,54 euroa,
- hyväksyä kaupunginhallituksen esityksen tilikauden tuloksen käsittelystä liikelaitosten ja talousarvion ulkopuolisten rahastojen osalta seuraavasti:
o Helsingin Energia -liikelaitoksen ylijäämä,
199 963 057,48 euroa siirretään Helsingin Energia -liikelaitoksen johtokunnan esityksen mukaisesti Helsingin Energia-liikelaitoksen taseen omaan pääomaan.
o Helsingin Satama -liikelaitoksen tilikauden ylijäämä,
16 995 154,31 euroa siirretään Helsingin Satama
-liikelaitoksen johtokunnan esityksen mukaisesti Helsingin Satama -liikelaitoksen taseen omaan pääomaan.
o HKL-liikelaitoksen tilikauden ylijäämä, 1 687 607,23 euroa siirretään HKL-liikelaitoksen johtokunnan esityksen mukaisesti HKL-liikelaitoksen taseen omaan pääomaan.
o Palmia-liikelaitoksen tilikauden ylijäämä, 3 740 733,53 eu-roa siirretään Palmia-liikelaitoksen johtokunnan esityksen mukaisesti Palmia-liikelaitoksentaseen omaan pääomaan.
o MetropoliLab-liikelaitoksen tilikauden 1.1.–31.5.2010 ali-jäämä –261 264,84 ehdotetaan siirrettäväksi kaupungin omaan pääomaan edellisten tilikausien yli-/alijäämiin
o Helsingin kaupungin taloushallintopalvelu -liikelaitoksen (Talpa) ylijäämä, 441 464,16 euroa siirretään taloushallin-topalvelu-liikelaitoksen johtokunnan esityksen mukaisesti Helsingin kaupungin taloushallintopalvelu -liikelaitoksen taseen omaan pääomaan.
o Helsingin kaupungin henkilöstön kehittämispalvelut
-liikelaitoksen (Oiva Akatemia) ylijäämä, 27 345,66 euroa siirretään Henkilöstön kehittämispalvelut -liikelaitoksen johtokunnan esityksen mukaisesti Helsingin kaupungin henkilöstön kehittämispalvelut -liikelaitoksen taseen omaan pääomaan.
o Asuntolainarahaston ylijäämä, 204 940,76 euroa, asunto-tuotantorahastonylijäämä, 3 473 749,51 euroa, urheilu- ja ulkoilurahaston ylijäämä, 441 633,11 euroa, vakuutusrahaston alijäämä, –441 567,11 euroa ja innovaatiorahaston alijäämä, –4 364 869,31 euroa siirretään rahastojen sääntöjen mukaisesti niiden rahastopääomiin.
- hyväksyä kaupunginhallituksen esityksen muun toiminnan tilikauden tuloksen käsittelystä seuraavasti:
o Kamppi–Töölönlahti-alueen investointirahastoon siirretään rahaston sääntöjen mukaisesti Kamppi–Töölönlahti-alueen omaisuuden myyntituloja vastaava määrä, 17 950 000 euroa.
o Kamppi–Töölönlahti-alueen investointirahastosta tuloutetaan alueen investointeihin käytetty määrä 17 163 610,91 euroa.
o Asuntotuotantorahastoon siirretään asuntotuotantotoimi-kunnan esityksen mukaisesti asuntotuotantotoimiston tili-kauden tuloksesta, 125 143,00 euroa.
o Lähiörahastosta tuloutetaan toteutunutta käyttöä vastaava määrä, 8 454 982,22 euroa.
o Investointivarauksista tuloutetaan vesilaitosliiketoimintojen myynnin yhteydessä kaupungin taseeseen jäänyt Helsingin Veden investointivaraus 29 697 322,80 euroa.
o Kallion virastotalon peruskorjausta varten tehdystä investointivarauksesta syntynyttä poistoeroa tuloutetaan 840 939,63 euroa.
o Muun toiminnan tilikauden ylijäämä varaus- ja rahastokirjausten jälkeen, 472 048 137,41 euroa, ehdotetaan kirjattavaksi kaupungin taseen omaan pääomaan edellisten tilikausien yli-/alijäämiin.
- hyväksyä kaupunginhallituksen esityksen siirtää Helsingin Energian taseen kertyneistä voittovaroista Helsingin Energia -liikelaitoksen johtokunnan esityksen mukaisesti 200 miljoonaa euroa kirjattavaksi kaupungin omaan pääomaan edellisten tilikausien yli-/alijäämiin.
- hyväksyä kaupunginhallituksen esityksen siirtää Helsingin kaupungin taseeseen kertyneistä voittovaroista innovaatio-rahastoon 5 miljoonaa euroa uusien innovaatiohankkeiden aloittamiseen ja jo käynnissä olevien innovaatiohankkeiden jatkorahoittamisen turvaamiseen.
2. Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös 7.6.2011 numero ESAVI/4582/05.07.10/2010
Päätös koskee kantelua Helsingin terveyskeskuksen omahoitotarvikejakelun uudistamista vuonna 2010 liittyen vaippojen ja muiden inkontinenssituotteiden jakeluun ja jolla kantelijat vaativat terveyskeskusta välittömästi muuttamaan inkontinenssin hoitoon tarkoitettujen hoitotarvikkeiden ja -välineiden jakelun yksilölliseen harkintaan perustuvaksi.
Päätöksessään aluehallintovirasto toteaa mm., että aluehallintoviraston käsityksen mukaan Helsingin terveyskeskuksen voimassa oleva ohjeistus inkontinenssituotteista ja niiden jakelusta on asianmukainen, eikä anna aihetta enempään.
3. Konsernijaoston pöytäkirjanote 13.6.2011, 117 §
Päätöksen mukaan konsernijaosto päätti kokoontua 22.8., 12.9., 26.9., 10.10., 24,10., 14,11., 21.11. ja 12.12.2011 kaupungintalolla, kaupunginhallituksen kokouksen jälkeen kuitenkin aikaisintaan klo 17.00.
4. Kaupunginhallituksen pöytäkirjanote 20.6.2011, 625 §
Päätöksen mukaan kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi lähiöprojektin toimintakertomuksen 2010.
Lisäksi kaupunginhallitus päätti kehottaa hallintokuntia toteuttamaan edelleen lähiöprojektin projektisuunnitelmaa 2008-2011 ja varautumaan toimenpiteissä tukemaan lähiöprojektia sen uuden ohjelmakauden tavoitteiden toteuttamisessa.
5. Kaupunginhallituksen pöytäkirjanote 20.6.2011
Kaupunginhallituksen pöytäkirjanotteen mukaan kaupunginhallitus päätti 20.6.2011, ettei se ota terveyslautakunnan 14.6.2011 tekemiä päätöksiä käsiteltäväkseen.
6. Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtavan apulaiskaupunginjohtajan päätösluettelonote 27.6.2011, 49 §
Päätöksen mukaan kaupunginvaltuusto on 10.12.2008 hyväksynyt 49. kaupunginosan (Laajasalo) Kruunuvuorenrannan osayleiskaavan nro 11756 oikeusvaikutteisena osayleiskaavana.
- Helsingin hallinto-oikeus kumosi 12.3.2010 kaupunginvaltuuston päätöksen siltä osin kuin se koskee öljysatama-alueen itäpuolelle osoitettua Stanvikinnummen asuntoaluetta (A) ja siltä osin kuin eräät kiinteistöt on kaavassa osoitettu virkistysalueiksi (V) ja Kruunuvuorenlammen luonnonsuojelualueeksi (SL). Muilta osin hallinto-oikeus hylkäsi valitukset.
- Korkein hallinto-oikeus on 7.6.2011 kumonnut Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen 12.3.2010 siltä osin kuin hallinto-oikeus oli aiemmin kumonnut kaupunginvaltuuston päätöksen erään yksityishenkilön ja jakamattoman kuolinpesän osakkaiden kiinteistöille osoitettujen virkistysalueiden (V) ja Kruunuvuorenlammen luonnonsuojelualueen (SL) osalta. Korkein hallinto-oikeus on pysyttänyt voimassa Helsingin hallinto-oikeuden kumoavan päätöksen siltä osin kuin se koskee öljysatama-alueen itäpuolelle osoitettua Stanvikinnummen asuntoaluetta (A). Muutoin hallinto-oikeus on hylännyt valitukset.
- Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtava apulaiskaupunginjohtaja päätti merkitä tiedoksi ja todeta edelleen, että kaupunginvaltuuston päätöksestä on maankäyttö- ja rakennusasetuksessa säädetyllä tavalla kuulutettu 23.6.2011, jolloin osayleiskaava on tullut voimaan lukuun ottamatta öljysatama-alueen itäpuolelle osoitettua Stanvikinnummen asuntoaluetta (A).
7. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 29.6.2011, diaarinumero 4389/10
Päätöksen mukaan KHO on hylännyt potilaan vaatimuksen purkaa ja palauttaa uudelleen käsiteltäväksi hallinto-oikeuden päätös, jolla hallinto-oikeus oli hylännyt potilaan valitukset terveyslautakunnan päätöksestä, jolla terveyslautakunta oli hylännyt potilaan vaatimukset erikoisruokavaliokustannusten huomioon ottamisessa hoitomaksuissa sekä hoidon määrittelemisessä pitkäaikaishoidon sijasta kuntoutushoidoksi.
8. Terveyskeskuksen viranhaltijoiden päätösten ottovalvonta
Toimitusjohtajan ja osastopäälliköiden sekä muiden viranhaltijoiden kaupungin kirjaamoon ja terveyskeskuksen asiakirjakeskukseen 17.8.2011 mennessä saapuneiden päätösten osalta ei ole ilmoitettu otto-oikeuden käyttämisestä.
Esittelijä
toimitusjohtaja
Matti Toivola
Lisätiedot
Leena Moisander, Hallintolakimies, puhelin: 310 42220
leena.moisander(a)hel.fi
| |||||
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Faksi |
| Y-tunnus |
PL 6000, | Siltasaarenkatu 13 | +358 9 310 5015 | +358 9 310 42504 |
| 0201256-6 |
| Helsinki | Tilinro |
| Alv.nro | |
terveyskeskus@hel.fi | http://www.hel.fi/terveyskeskus | 800012-52430 |
| FI02012566 | |
|
| ||||