5
31.5.2011 pöydälle pantu asia
LAUSUNTO LUONNOKSESTA KAUPUNGIN AVUSTUSTEN
MYÖNTÄMISESSÄ NOUDATETTAVIKSI YLEISOHJEIKSI
Terke 2011-573
TJA Terveyslautakunta päättänee antaa luonnoksesta seuraavan, esittelijän
ehdotuksen mukaisen lausunnon:
”Terveyslautakunta myöntää vuosittain toiminta-avustusta
terveyskeskuksen toimintaa tukeville tai täydentäville järjestöille ja
yhdistyksille. Avustusten myöntämisessä noudatetaan
kaupunginhallituksen 21.1.2002 antamia yleisohjeita ja niitä
täydentäviä terveyslautakunnan vuonna 2004 vahvistamia periaatteita.
Terveyslautakunta toteaa, että Talous- ja suunnittelukeskuksen
valmistelemat muutokset kaupungin avustusten myöntämisessä
noudatettavaan yleisohjeeseen ovat tarkoituksenmukaisia.
Terveyslautakunta pitää tärkeänä, että uudenkin ohjeen mukaan lauta-
ja johtokunnat voivat antaa toimivaltansa puitteissa avustuksen
myöntämistä, käyttöä ja käytön valvontaa koskevia yksityiskohtaisia
lisäohjeita sekä asettaa avustusten käytölle lisäehtoja.
Ohjeen mukaan avustukset julistetaan haettaviksi yhteiskuulutuksella,
joka julkaistaan sanomalehdissä ja kaupungin www-sivuilla ennen
vuodenvaihdetta, mutta myös muunlainen kuuluttaminen on erityisistä
syistä mahdollinen. Terveyslautakunta pitää tärkeänä saada jatkaa
käytäntöään kuuluttaa avustukset haettaviksi jo lokakuussa, vaikka
varsinainen päätöksenteko avustusten myöntämisestä tehdään vasta
kaupunginvaltuuston talousarvion vahvistamispäätöksen jälkeen.
Terveyslautakunnan noudattama aikataulu on osoittautunut parhaaksi
sekä terveyskeskuksen toiminnan ja talouden vuosisuunnittelun että
myös avustettaville järjestöille vuosi sitten tehdyssä kyselyssä saatujen
vastausten perusteella.
Uusissa ohjeissa kuvataan ensisijainen tapa toteuttaa hakumenettely
sähköisesti kaupungin asiointiportaalin (asiointi.hel.fi) kautta.
Terveyskeskus on ollut mukana kaupungin sähköisen
avustusjärjestelmän suunnittelutyössä ja uusi sähköinen järjestelmä
otetaan käyttöön vuoden 2012 alusta.
Ohjeissa on uutta viranhaltijoiden ja toimihenkilöiden esteellisyyttä
koskevan hallintolain 28 § avaaminen. Uutta on myös ehto, että
avustuksen saajien on järjestettävä tilintarkastus, vaikka
tilintarkastuslaki ei sitä edellyttäisikään. Nämä täsmennykset ja
lisäykset helpottavat avustusasioita valmistelevien ja avustusten
käyttöä valvovien henkilöiden tehtävää.”
Pöytäkirjanote kaupunginhallitukselle.
Lisätiedot:
Asikainen Mirja, suunnittelija, puhelin 310 64840
Calonius Helena, hallintopäällikkö, puhelin 310 42692
|
LIITTEET
|
Liite 1
|
Luonnos avustusten myöntämisessä noudatettaviksi
yleisohjeiksi
|
|
|
Liite 2
|
Talous- ja suunnittelukeskuksen tiedote sähköisestä
avustusjärjestelmästä
|
Esittelijä Terveyslautakunta myöntää vuosittain toiminta-avustuksia
terveyskeskuksen toimintaa tukeville tai täydentäville järjestöille ja
yhdistyksille. Avustusten myöntämisessä noudatetaan
kaupunginhallituksen 21.1.2002 antamia yleisohjeita ja
terveyslautakunnan vuonna 2004 vahvistamia periaatteita.
Kaupunginhallituksen yleisohjeet ovat hallinnollinen ohje niistä
säännöistä ja menettelyistä, joita lautakuntien ja virastojen tulee
noudattaa myöntäessään avustuksia kaupungin varoista.
Avustusohjeessa kuvataan avustuksen myöntämisen yleiset ehdot ja
periaatteet sekä noudatettavat menettelyt avustusten haettavaksi
julistamiseen, hakemusten vastaanottamiseen, käsittelyyn ja
valmisteluun, myöntämiseen, maksamiseen sekä avustusten käytön
valvontaan liittyen.
Terveyslautakunnan vahvistamat periaatteet täydentävät kaupungin
ohjetta ja täsmentävät niitä kriteerejä, joiden perusteella järjestöjen
toiminta-avustuksiin varatut määrärahat myönnetään hakijoille.
Yleisperiaatteena on, että avustettavan toiminnan tulee tukea
terveyslautakunnan hyväksymän strategiasuunnitelman tavoitteiden
toteutumista. Lisäksi ohjeissa on määritelty, minkälaiseen
terveyskeskuksen terveyden- ja sairaanhoitotehtävään kiinteästi
liittyvään toimintaan avustuksia ensisijaisesti myönnetään ja missä
tilanteissa avustushakemus ei sovellu terveyslautakunnan tuen piiriin.
Helsingin kaupunki on siirtymässä vuoden 2012 alusta sähköiseen
avustusten käsittelyyn. Hakemusten jättäminen tapahtuu kaupungin
asiointipalvelu-sivustolla, josta hakemukset siirtyvät sähköisesti
käsittelyjärjestelmään. Sähköinen hakeminen on jatkossa ensisijainen
tapa hakea kaupungin avustuksia.
Kaupungin yhteiseen sähköiseen avustusjärjestelmään siirtymisen
etuna viranomaisten kannalta on mm. se, että yhteisen
käsittelyjärjestelmän avulla pystytään estämään avustuksen
myöntäminen samaan käyttötarkoitukseen kahden tai useamman eri
hallintokunnan avustusmäärärahoista.
Sähköisen avustusjärjestelmän valmistuttua myös terveyskeskus alkaa
käyttää sitä ja tämän jälkeen terveyslautakunnan avustuksia
myönnetään kaupungin asiointiportaalin kautta sähköisesti jätettyä
hakemusta käyttäen ja vain poikkeustapauksessa järjestelmästä
tulostettavan kirjallisen ja hakijan allekirjoittaman lomakkeen
perusteella.
Talous- ja suunnittelukeskuksessa on valmisteltu luonnos uusiksi
avustusten myöntämisessä noudatettaviksi yleisohjeiksi. Luonnoksessa
on otettu huomioon sähköisen avustusjärjestelmän käyttöönotto.
./. Luonnos avustusohjeiksi on tämän esityslistan liitteenä 1.
./. Tiedote sähköisestä avustusjärjestelmästä on liitteenä 2.
Lauta- ja johtokunnat voivat edelleenkin uudistettavan yleisohjeen
lisäksi antaa toimivaltansa puitteissa avustuksen myöntämistä, käyttöä
ja käytön valvontaa koskevia yksityiskohtaisia lisäohjeita sekä asettaa
avustusten käytölle erityisehtoja.
Ohjeluonnoksessa ehdotetut avustuksen myöntämisen yleiset ehdot ja
periaatteet sekä hakemusten käsittelyä, päätösehdotuksen sisältöä,
ilmoittamista ja maksamista koskevat ohjeet ovat samansisältöisiä kuin
kaupunginhallituksen vuonna 2002 antamassa ohjeessa. Uusi ohje
poikkeaa edellisestä avustuksen hakemisen ja avustettavalta yhteisöltä
edellytettävän tilintarkastuksen osalta. Lisäksi viranhaltijoiden ja
toimihenkilöiden esteellisyys on päivitetty vastaamaan ajantasaista
hallintolain 28 §.
Yleisohjeluonnoksessa on täsmennetty avustuksen myöntämisen
yleisiä edellytyksiä tilintarkastuksen osalta. Avustuksen saajan on
jatkossa järjestettävä tilintarkastus myös niissä tapauksissa, joissa
tilintarkastuslaki ei sitä edellytä. Tällöin tarkastuksen voi suorittaa ns.
maallikkotilintarkastaja, joka antaa asiasta
toiminnantarkastuskertomuksen.
Avustukset julistetaan haettavaksi yhteiskuulutuksella, joka julkaistaan
talousarvion hyväksymisen jälkeen ennen vuodenvaihdetta. Myös
muunlainen kuulutus tai tiedottaminen on erityisistä syistä mahdollinen.
Osalla Helsingin kaupungin muista lautakunnista ja virastoista on
terveyslautakunnan aikataulusta poikkeava toiminta-avustusten haku-
ja päätösaikataulu. Nämä lautakunnan ja virastot ovat järjestäneet
toiminta-avustusten hakemisesta yhteisen hakukuulutuksen, joka on
julkaistu vuosittain joulukuun alussa.
Esim. sosiaalilautakunnan toiminta-avustusten hakuaika päättyy
helmikuun 1. päivä ja päätös avustuksista saadaan kevään aikana,
yleensä aikaisintaan toukokuun lopussa.
Terveyslautakunnan myöntämien toiminta-avustusten hakuaika on ollut
vuosittain syksyllä päättyen lokakuun lopussa. Terveyslautakunnan
päätös avustuksista on saatu talousarvion hyväksymisen jälkeen
pääsääntöisesti kahden kuukauden kuluessa hakuajan päättymisestä.
Terveyslautakunnan myöntämien avustusten haku- ja päätösaikataulu
noudattaa yleisiä ja kunnallisia vuosittaisia suunnittelu-, sopimus- ja
budjetointiaikatauluja ja on linjassa mm. RAY:n myöntämien avustusten
haku- ja päätösaikataulun kanssa.
Järjestöille tehdyssä kyselyssä vastaajat kannattivat nykyistä
aikataulua mm. siksi, että avustuspäätöksen saaminen jo ennen
vuodenvaihdetta mahdollistaa tarkemman talousarvion ja
toimintasuunnitelman tekemisen heti alkuvuodesta, jolloin myös esim.
RAY:n mahdollisesti myöntämät avustukset ovat yhdistyksen tiedossa.
Yhdistykset pitivät vastauksissaan myöhemmässä yhteiskuulutuksen
mukaisessa aikataulussa riskinä, että mahdollisen kielteisen päätöksen
tultua keväällä yhdistys joutuisi supistamaan tai jopa lopettamaan jo
aloittamaansa toimintaa.
Nykyisillä sosiaaliviraston ja terveyskeskuksen toisistaan poikkeavilla
toiminta-avustusten haku-, valmistelu- ja päätösaikataululla yhdistysten
mahdollisesti päällekkäinen avustaminen pystytään
ennaltaehkäisemään. Terveyskeskus saa aina tiedon
sosiaalilautakunnan edelliselle vuodelle myöntämistä avustuksista. Jos
taas molempien virastojen myöntämien toiminta-avustusten
hakuaikataulu ja sen seurauksena myös valmistelu- ja päätösaikataulu
yhtenäistetään, venyisi avustushakemusten käsittelyaika ja
päätöksenteko sosiaalilautakunnan myöntämän suuren avustusmäärän
edellyttämän pitkän valmisteluajan vuoksi pitkälle kevääseen ja
maksatus tapahtuisi kesällä. Tämä ei ole järjestöjen toiminnan kannalta
tarkoituksenmukaista. Lisäksi on huomioitava, että myönnettyä
avustusta ei voi siirtää käytettäväksi seuraaville vuosille.
Talous- ja suunnittelukeskus pyytää kaupunginhallitukselle lausuntoa
30.6.2011 mennessä kaupungin avustusten myöntämisessä
noudatettavien yleisohjeiden luonnoksesta terveyslautakunnalta,
kirjasto- ja kulttuurilautakunnalta, liikuntalautakunnalta,
nuorisolautakunnalta, pelastuslautakunnalta, sosiaalilautakunnalta,
ympäristölautakunnalta, suomenkieliseltä työväenopistolta sekä
opetusvirastolta.