16
24.5.2011 pöydälle pantu asia
LAUSUNTO TALOUSARVIOALOITTEESTA VANHUSTEN
KOTIHOIDON RUOTSINKIELISEN ILTA- JA YÖPARTION
PERUSTAMISESTA
 
Terke 2011-464
 
TJA                                   Terveyslautakunta päättänee antaa talousarvioaloitteesta seuraavan
esittelijän ehdotuksen mukaisen lausunnon:
 
”Kotihoidon järjestäminen äidinkielisenä myös ruotsinkielisille
asiakkaille on tärkeää. Terveyskeskus on panostanut näiden palvelujen
kehittämiseen viime vuosina voimakkaasti, mutta ruotsinkielistä
hoitohenkilökuntaa ei ole saatavissa riittävästi. Tilanteen
parantamiseksi ruotsinkielisiä palveluja on hankittu myös
ostopalveluna.
 
Lisäksi uutena innovaationa pääkaupunkiseudun kunnissa (Helsinki,
Espoo, Vantaa) toteutettiin vuonna 2010 pilottiprojekti, jossa
kotihoitokäynneille oli mahdollista hankkia puhelintulkkipalveluja
ruotsiksi. Saatujen kokemusten mukaan ruotsinkieliset asiakkaat eivät
kuitenkaan olleet halukkaita tällaisten tulkkipalvelujen käyttämiseen.
 
Terveyskeskuksen kotihoidossa ruotsinkielinen palvelu toimii eteläisen
kotihoitopäällikön alaisuudessa, koska suurin osa ruotsinkielisistä
asiakkaista asuu tällä alueella. Ruotsinkielisiä lähipalvelualueita on
kaksi ja kotihoitotiimejä viisi.
 
Kaupungin muiden alueiden ruotsinkielisille asiakkaille kotihoidon
palveluja antavat suomenkielisten tiimien työntekijät aamu- ja
iltavuoroissa ruotsin kielellä aina, kun se on mahdollista. Työntekijöiden
kielitaito vaihtelee. Yöhoidon osalta kaupunki on jaettu kahteen
toiminta-alueeseen, joissa kummassakin toimii oma yökotihoitotiimi
vastaten myös kotisairaalan yökäynneistä. Palvelu pyritään
toteuttamaan ruotsin kielellä aina, kun yöhoitajan kielitaito sen
mahdollistaa.
 
Terveyskeskuksen vuoden 2012 talousarvioesitys on laadittu
kaupunginhallituksen hyväksymän talousarvion laatimisohjeiden
mukaisesti. Terveyskeskuksen talousarvion kustannukset toteutuvat
siinä vuoden 2011 tasoisina. Kotihoitoon ei ole kohdennettu
resurssilisäyksiä eikä niitä ole mahdollista kohdentaa supistamatta
muuta toimintaa.
 
Terveyslautakunta katsoo, että ruotsinkielisten kotihoitopalvelujen
kehittäminen talousarvion puitteissa on tarpeellista, mutta koko
kaupungin alueella toimivien, erillisten ruotsinkielisten ilta- ja
yöpartioiden perustaminen ei ole henkilöstön heikon saatavuuden
huomioon ottaen mahdollista.”
 
Terveysvaikutusten arviointi
Palvelujen saaminen omalla äidinkielellä on kaikille ihmisille tärkeää,
koska se parantaa ymmärretyksi tulemista. Ikääntyminen ja sairaudet,
varsinkin muistisairaudet, voivat heikentää muiden kielten taitoa.
Tämän vuoksi äidinkielen merkitys korostuu ikääntyneiden palveluissa.”
 
Pöytäkirjanote kaupunginhallitukselle.                   
 
Lisätiedot:
Nuutinen Hanna-Leena, erityissuunnittelija, puhelin 310 42662
 
 
Esittelijä                          Thomas Wallgren ja 15 muuta valtuutettua ovat tehneet alla olevan
aloitteen määrärahaan varaamiseksi ruotsinkieliselle kotihoidon ilta- ja
yöpartiolle. Aloitteesta on pyydetty terveyslautakunnan lausunto
kaupunginhallitukselle 26.5.2011 mennessä.
 
                                          (Epävirallinen valmistelijan käännös:)
Euroopan Unionin perusoikeuskirjan artiklassa 25 unioni tunnustaa
ikääntyneiden henkilöiden oikeuden ihmisarvoiseen ja itsenäiseen
elämään sekä oikeuden osallistua yhteiskunnalliseen elämään ja
kulttuurielämään, ja kunnioittaa näitä oikeuksia.
 
Kielilain mukaan viranomaisten tulee Suomessa oma-aloitteisesti
huolehtia siitä, että yksilön kielelliset oikeudet toteutetaan ilman, että
niihin tarvitsee erikseen vedota.
 
Kunnallisella vanhusten kotihoidolla on hyvinvointipalveluissamme
ratkaiseva merkitys ikäihmisten perusoikeuksien toteuttamisessa. On
havaittavissa kasvavaa huolestuneisuutta siitä, ovatko Helsingin
vanhuspalvelut tasolla, joka ei ole yhdenmukainen maamme
kansainvälisten velvoitteiden ja perustuslain säädösten kanssa.
 
Kotihoidon tulee toimia ympäri vuorokauden ainakin suomen ja ruotsin
kielellä.
 
 
Ruotsinkielisten kotihoitopalvelujen turvaamiseksi kaikkina
vuorokauden aikoina tulee vanhusten kotihoitoon perustaa
ruotsinkielinen ilta- ja yöpartio, joka toimii koko kaupungin alueella.
Vuoden 2012 talousarviossa tulee varata riittävä määräraha uusista
toimista ja organisaatiouudistuksista johtuvien menojen kattamiseksi.