11
24.5.2011 pöydälle pantu asia
LAUSUNTO TALOUSARVIOALOITTEESTA VANHUSTENHUOLLON
RIITTÄVISTÄ MÄÄRÄRAHOISTA
Terke 2011-456
TJA Terveyslautakunta päättänee antaa talousarvioaloitteesta
seuraavan esittelijän ehdotuksen mukaisen lausunnon:
”Terveyskeskuksen vuoden 2012 talousarvioesitys on laadittu
kaupunginhallituksen hyväksymän talousarvion laatimisohjeiden
mukaisesti. Terveyskeskuksen talousarvion kustannukset toteutuvat
siinä vuoden 2011 tasoisina ja ohjeiden mukaan palvelut tuotetaan
vuonna 2012 nykyistä edullisemmin asukasta kohden laskettuna.
Terveyden edistämiseen panostetaan eikä ennaltaehkäiseviin
palveluihin kohdenneta vähennyksiä. Henkilöstömäärä sopeutetaan
budjettiraamiin ja huolehditaan hyvästä henkilöstöpolitiikasta.
Vanhuksiin kohdistuvien palvelujen kehittämisessä terveyskeskuksessa
edetään aikaisemmin tehtyjen suunnitelmien mukaisesti
talousarvioraamin puitteissa. Kotihoidossa lisätään välittömän
asiakastyön osuutta ja kaupunginsairaalassa jatketaan kuntouttavan
hoidon tehostamista. Suursuon sairaalan muutosta
pitkäaikaissairaalasta kuntouttavaksi sairaalaksi jatketaan.
Vanhusten hoitoketjun sujuvuutta tehostetaan yhteistyössä
sosiaaliviraston kanssa. Samalla pyritään siihen, että
ympärivuorokautiseen hoitoon siirtymistä voidaan myöhentää kotona
asumista tukemalla. Näin jatketaan aikaisempina vuosina hyväksi
osoittautuneita käytäntöjä, joiden tuloksena vuonna 2010
ympärivuorokautisen hoidon jonoon asetettiin 11 % vähemmän
ikääntyneitä kuin vuonna 2009.
Jonotusaika sairaalasta ympärivuorokautiseen laitoshoitoon oli vuonna
2009 keskimäärin 35,7 vrk. Vuonna 2010 jonotusaika piteni tilapäisesti
ollen pisimmillään 87,9 vrk. Tämä johtui samana vuonna toteutetuista
laitospaikkojen vähennyksistä. Niiden päätyttyä jonotusaika on
nopeassa tahdissa alkanut taas lyhentyä ja oli maaliskuussa 2011
keskimäärin 66,7 vrk.
Terveyslautakunta toteaa, että edellä mainittujen keinojen avulla
terveyskeskus pyrkii osaltaan toteuttamaan aloitteessa mainittua
vanhusten hyvää hoitoa talousarvionsa puitteissa, koska lisärahoitusta
tähän toimintaan ei ole osoitettavissa.
Sosiaaliviraston vanhuspalvelujen osalta terveyslautakunta viittaa
sosiaalilautakunnan lausuntoon.
Terveysvaikutusten arviointi
Kotona asuminen myös ikääntyneenä on inhimillinen ja elämän laatuun
myönteisesti vaikuttava tekijä, jota voidaan tukea erilaisilla palveluilla.
Jos asumien ei niidenkään avulla enää onnistu, tulee selvittää onko
henkilö syytä ohjata tuetun asumisen, palveluasumisen tai
vanhankotihoidon piiriin. Sekä inhimillisistä että taloudellisista syistä
tulee pyrkiä siihen, että uutta asuinpaikkaa ei tarvitse odottaa
kohtuuttoman kauan esim. sairaalassa. Päätös pysyvästä sijoituksesta
ympärivuorokautisten palvelujen piiriin tulee tehdä vasta kun
käytettävissä olevat kuntoutus- hoiva-, hoito- ja tukipalvelut sekä muut
asumisvaihtoehdot on todettu riittämättömiksi.”
Pöytäkirjanote kaupunginhallitukselle.
Lisätiedot:
Nuutinen Hanna-Leena, erityissuunnittelija, puhelin 310 42662
Esittelijä Valtuutettu Lilli Autti on tehnyt alla olevan talousarvioaloitteen koskien
vanhustenhuollon määrärahojen riittävyyttä. Aloitteesta on pyydetty
terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle 26.5.2011
mennessä. Lausunto on pyydetty myös sosiaalilautakunnalta.
”Samanaikaisesti kun paljon apua tarvitsevien vanhusten määrä on
lisääntynyt, vähennettiin viime vuonna vanhustenkeskusten ja
vanhainkotien pitkäaikaishoitopaikkojen määrää voimakkaasti yhteensä
260 paikkaa.
Tämä on johtanut siihen, että vanhukset ovat entistä enemmän
joutuneet odottamaan pysyvää vanhainkoti tai palvelutalopaikkaa
sairaalassa tai kotona. Vanhuksia ei ole pystytty siirtämään
erikoissairaanhoidosta jatkohoitoon kaupunginsairaalaan eikä
kaupunginsairaalasta pysyvään asumiseen, koska paikkoja ei ole
riittävästi. Hoitoketjut ovat siten jumiutuneet ja henkilöt ovat joutuneet
odottamaan heille sopivaa paikkaa epätarkoituksenmukaisessa
paikassa pitkäänkin, jopa useita kuukausia.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan yhteisessä kokouksessa viime vuoden
marraskuussa lopulla sosiaaliviraston puolesta todettiin, että
vanhustenhuollon puolella on ylikapasiteettia annettuihin määrärahoihin
nähden eli rahoja ei ole riittävästi hoitopaikkojen turvaamiseksi sitä
tarvitseville vanhuksille.
Vanhustenhuollon palvelurakenteen muutoksessa syntyneiden
ongelmien poistamiseksi ja toimivien hoitoketjujen aikaansaamiseksi on
tärkeää, ettei laitospaikkoja vähennetä ennen kuin niitä korvaavat
palvelut on saatu toimimaan ja niitä on vanhusten tarpeisiin nähden
riittävästi. Vanhustenhuollon henkilöstön muutoksessa tulee ottaa
huomioon valtakunnalliset henkilöstön määrää koskevat suosituksen
mukaiset tavoitteet, joista ollaan edelleen jäljessä.
Vain riittävien avopalveluiden, palveluasunto- ja vanhainkotipaikkojen
sekä koulutetun henkilöstön avulla voidaan vanhuksille turvata hyvä
hoito ja hoiva ja estää negatiiviset terveysvaikutukset.
Ehdotan, että vuoden 2012 talousarvioon varataan vanhustenhuoltoon
riittävästi lisää määrärahoja tämän tavoitteen saavuttamiseksi.”