TJA                                   Terveyslautakunta päättänee antaa sosiaalihuollon lainsäädännön
uudistamistyöryhmän väliraportista seuraavan esittelijän ehdotuksen
mukaisen lausunnon:

 

”Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistus on osa sosiaali- ja
terveydenhuollon lainsäädännön kokonaisuudistusta. Keskeinen
liikkeelle paneva voima uudistuksissa on ollut kunta- ja
palvelurakenneuudistus ja sitä ohjaava määräaikainen puitelaki (169/
2007). Kokonaisuuteen liittyvä terveydenhuoltolakiesitys on parhaillaan
eduskuntakäsittelyssä. Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon
järjestämistä, valvontaa ja kehittämistä koskevat säännökset tullaan
kokoamaan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteiseen nk.
järjestämislakiin.

 

Terveyslautakunta toteaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon
lainsäädännön kokonaisuudistus on tärkeä ja laaja prosessi, jonka
kokonaishallintaan tulee paneutua perusteellisesti. Sosiaalihuollon
lainsäädännön uudistamistyöryhmän väliraportti tuo selkeästi esiin
lainsäädännön nykytilan ongelmat ja uudistamistarpeet, tarpeet
sovittaa yhteen eri kokonaisuuksia sekä onnistuneen ehdotuksen
uudistamistyön vaiheittaiseksi etenemiseksi.

 

Terveydenhuoltolain osalta yhteensovittamista tarvitaan muun muassa
sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisiä asiakasryhmiä koskevassa
sääntelyssä. Järjestämislain osalta on puolestaan otettava kantaa
muun muassa siihen, mitkä säännökset sisällytetään sosiaali- ja
terveydenhuollon yhteiseen lakiin ja mitkä toisaalta
terveydenhuoltolakiin ja sosiaalihuoltolakiin. Uudistamisessa on
huomioitava myös vuoden 2012 loppuun voimassa olevat puitelain
säännökset ja esimerkiksi niiden pohjalta muodostetut yhteistoiminta-
alueet.

 

Terveyslautakunta yhtyy raportissa esitettyyn näkemykseen siitä, että
sosiaalihuollon lakien uudistamisen tärkein pyrkimys on löytää keinoja
vastata kaikkein keskeisimpiin ja polttavimpiin sosiaalisiin ongelmiin.
Nämä liittyvät työttömyyteen, toimeentulo-ongelmiin ja syrjäytymisen
uhkiin, lapsiperheiden sosiaalisiin ongelmiin sekä mielenterveys- ja

päihdeongelmiin. Terveyslautakunta haluaa nostaa tässä yhteydessä
esille myös ikääntyvien tilanteen.

 

 

Väliraportissa todetaan, että kun työttömyys maassa on korkea ja
erityisesti ulkomaalaistaustaisen väestön työttömyys on suuri, pidetään
perusteltuna luoda lähihoitajatutkintoa matalampi koulutus avustaviin
tehtäviin vanhus- ja vammaispalveluihin. Tämä koulutus voisi olla väylä
työelämään ja myöhemmin mahdollistaa jatko-opiskelun esimerkiksi
lähihoitajaksi. Helsingin terveyskeskuksen kotihoidossa tätä on jo
toteutettu järjestämällä työttömille ja työllistetyille suunnattua vuoden
mittaista kotityöpalvelun ammattitutkintoon johtavaa koulutusta
yhdessä TE-keskuksen kanssa. Koulutuksen suorittaneet ovat
työllistyneet kotihoitoon ja osa heistä on myös jatkanut
lähihoitajakoulutukseen. Lisäksi kotihoito osallistui sosiaaliviraston
kanssa kansainväliseen Percentage-EU-hankkeeseen, jossa luotiin
malli yhteistä eurooppalaista avustavan työn tutkintoa varten. Uusien
koulutusvaihtoehtojen toteuttamiseen tulee sisällyttää nykyisten
toimintatapojen ja työnjakomallien uudelleenmäärittely.

 

Väliraportissa on ensisijaisesti käsitelty sisällöllisiä kehittämistarpeita ja
taloudellisista haasteista mainitaan vähemmän. Työryhmä kuitenkin
toteaa, että sosiaalihuolto on uudistuksessa nähtävä yhteiskunnallisena
investointina ja siksi on varmistettava, että uudistamistyöhön on
käytettävissä riittävät resurssit. Lisäksi ensisijaiseksi tarkoitettujen
tukien, toimenpiteiden ja palveluiden toimivuutta, saatavuutta ja
vaikuttavuutta on vahvistettava. Tämä edellyttää myös muiden
sektoreiden ja etuusjärjestelmien riittävää resursointia, jotta niiden
puutteet eivät kuormita sosiaalihuoltoa. Uudistamisen yhteydessä on
lisäksi arvioitava, miten suunnitellut uudistukset vaikuttavat eri
rahoituskanaviin ja valtiolle, kunnille ja asiakkaille aiheutuviin
kustannuksiin sekä keskinäiseen vastuun- ja työnjakoon. Näiden
seikkojen selvittämistä terveyslautakunta pitää erittäin tärkeinä.

Kuvaukset muiden EU-jäsenmaiden sosiaaliturvan rakenteista antavat
mahdollisuuden keskinäiseen oppimiseen ja vertaisarviointiin, jotka
ovat 2000-luvulla keskeinen osa eurooppalaista sosiaalipolitiikkaa ja
talouskriisin sosiaalisten vaikutusten yhteinen seuranta on vain
korostanut niiden arvoa. Terveyslautakunta kuitenkin yhtyy työryhmän

toteamukseen siitä, että sosiaalihuollon ongelmat eivät ratkea ottamalla
käyttöön toisesta hyvinvointitraditiosta toimintamalleja, joiden
peruslogiikka istuu huonosti suomalaiseen verorahoitteiseen ja
universaaliin järjestelmään. Sen vuoksi sosiaalihuoltolakia
uudistettaessa on tarpeen hakea nykyistä parempi tasapaino
sisämarkkinoiden kehittämistä tukevien tavoitteiden ja
hyvinvointitavoitteiden välille. Kyse on kansallisista, eri hallinnonalojen
välisistä painotuksista ja niiden suhteesta, mutta myös EU-tasolla
mahdollisuudesta sosiaalisen ulottuvuuden vahvistumiseen niin
haluttaessa.

 

Työryhmän esitykset sosiaalihuollon toimintaa ohjaaviksi yleisiksi
periaatteiksi ovat onnistuneita ja terveyslautakunta kannattaa niistä
johdettuja keskeisiä linjauksia (1-11). Näistä terveystoimen kannalta
tärkein on ”Joustava monialainen yhteistyö” (nro 8, s. 50). Sen mukaan
sosiaalihuollolla on oma rajattu roolinsa yhteiskunnassa, mikä
edellyttää siltä vahvaa yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Lisäksi
tarvitaan sosiaalihuollon osaamisen vahvistamista muilla sektoreilla,
kuten opetus- ja sivistystoimessa, varhaiskasvatuksessa,
terveydenhuollossa, työhallinnossa ja asuntotoimessa. Yhteisiä
toiminta-alueita tulee vahvistaa, turhia raja-aitoja poistaa ja luoda
asiakkaan kannalta joustavasti toimivia palvelukokonaisuuksia.
Sosiaali- ja terveydenhuollon tärkeitä yhteisiä alueista ovat erityisesti
päihde- ja mielenterveysasiat, vanhusten pitkäaikaishoiva, kotiin
annettavat palvelut sekä lasten ja perheiden tuki ja palvelut.

 

Sosiaali- ja terveystoimen hallinnon alaan liittyviä asioita viedään
eteenpäin jo nykyisinkin yhdessä. Helsingin terveyskeskus ja
sosiaalivirasto tekevät tiivistä yhteistyötä erityisesti lasten ja heidän
perheidensä sekä vanhusten hyvinvoinnin parantamiseksi.
Esimerkkeinä mainittakoon lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman
toimeenpanon laaja-alaisuus, yhteistyö lastenneuvolan ja päivähoidon
kanssa 3- ja 5-vuotistarkastuksissa, vanhusten hoidon rakennemuutos,
vanhusten kotihoidon tehostaminen ja hoitoketjujen sujuvoittaminen.

 

Väliraportti on kirjoitettu valtakunnallisesta näkökulmasta soveltuen
parhaiten keskivertokunnan tarpeisiin. Metropolialueilla on
erityispiirteitä, kuten maahanmuuttajuus ja monikulttuurisuus ja niistä
nousevat sosiaalihuollon eritystarpeet.

 

Väliraportissa painotetaan edistäviä ja ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä.
Hallinnonrajat ylittävän yhteistyön lisääminen ja selkeyttäminen
korostuvat. Yksilötasolla korostuu varhaisen puuttumisen sekä henkilön

tarvitseman ohjauksen ja neuvonnan merkitys. Tavoitteena on henkilön
ja perheen omien voimavarojen vahvistaminen ja osallisuuden
edistäminen.

 

Raportissa esitetään, että eniten apua tarvitsevien asiakkaiden
kohdalla on toteutettava ns. palvelu- ja hoivatakuu. Tämä edellyttää
tarkkaa toimeenpanon määrittelyä. Luonnoksesta ei käy ilmi, onko
ehdotuksella yhtymäkohtia terveydenhuollon hoitotakuu-järjestelmään.

 

Väliraportissa on todettu, että sekä palvelujen toteuttamisen että
asiakkaiden oikeuksien kannalta on tärkeää varmistaa asiakastietojen
riittävä käytettävyys ja siirtyminen eri toimijoiden välillä sekä
asiakastietojärjestelmien yhtenäisyys niin sisällön kuin tekniikankin
osalta. Tämä edellyttää uudistuksen arviointia suhteessa sosiaali- ja
terveydenhuollon sähköisten asiakastietojen käsittelystä annettuun
lakiin (159/2007) sekä sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisten
tietojärjestelmien sääntelyn uudistamiseen. Samalla on selvitettävä
tietosuojaan liittyvät uudistamistarpeet henkilötieto-, asiakas- ja
potilaslakien osalta. Terveyslautakunta pitää tätä keskeisenä
kehittämisalueena. Asiakastietojen riittävä käytettävyys mahdollistaa
sujuvan yhteistyön. Tämän uudistustarpeen kohdalla on kuitenkin
tarkkaan määriteltävä asiakastietojen rajaaminen ja
tietosuojakysymykset. Muutosesitys on tietotekniikan osalta
haasteellinen, koska eri toimijoilla on käytössä erilaisia potilas- ja
asiakastietojärjestelmiä.

 

Terveyslautakunta pitää tärkeänä myös raportin toteamusta, että
sosiaalihuollon palvelujen ja tukitoimien sisällön määriteltäessä on
kiinnitettävä huomiota tarkoituksenmukaisen palvelujärjestelmän
toteutumiseen. Osana tätä kokonaisuutta on tarkistettava sosiaali- ja
terveydenhuollon asiakasmaksuista annettua lakia siten, etteivät
palvelujen määrittelyt ja voimassa oleva asiakasmaksulainsäädäntö
johda epätarkoituksenmukaisten palvelumuotojen tarjoamiseen ja
valintaan.

 

Työryhmän Kuntaliiton edustajan täydentävässä lausumassa tuodaan
esiin ryhmän vanhuspalveluista annettavaa lakia koskeva
lisätoimeksianto. Tämän lain valmistelu tapahtuu työryhmän
toimeksiantoa kiireellisemmässä aikataulussa. Kuntaliiton edustaja
toteaa perustellusti, että tämä vaikuttaa työryhmän mahdollisuuksiin
tarkastella työssään sosiaalihuollon lainsäädäntöä kokonaisvaltaisesti.
Ikääntyneethän ovat sosiaalihuoltolain perusteella järjestettävien
yleisten sosiaalipalvelujen suurin käyttäjäryhmä. Kun heidät oman

erityislain kautta tullaan määrittelemään erityisryhmäksi, tulee
tarpeelliseksi selvittää, mikä rooli ns. yleisillä sosiaalipalveluilla on
jatkossa ikäihmisten elämässä.

 

Terveysvaikutusten arviointi

Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamisella on mahdollista edistää
kansalaisten, erityisesti kaikkein haavoittuvimpien ryhmien, hyvinvointia
parantamalla sosiaalihuollon toimintaedellytyksiä, palvelujen
yhdenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta sekä poistamalla nykyisiä
yhteistyön esteitä eri toimijoiden väliltä.”

 

Lisätiedot:
Kupiainen Marketta, hallintoylihoitaja, puhelin 310 42348

 

 

Esittelijä                          Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 20.4.2009 työryhmän, jonka
tehtävänä oli 1. selvittää sosiaalihuoltoa koskevien lakien
kokonaisrakenteen, soveltamisalan ja sisällön uudistamistarve, 2.
tehdä edellä mainitun selvityksen pohjalta esitykset keskeisiksi
linjauksiksi sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamiseksi ja 3. laatia
vahvistettujen linjausten pohjalta esitys sosiaalihuollon lainsäädännön
sisällön uudistamiseksi. Syksyllä 2009 ryhmän tehtäväksi tuli myös
arvioida ikäihmisten palvelujen kehittämiseksi tarvittavat lainsäädännön
peruslinjaukset ja tehdä esitykset lain sisällöstä ja muodosta.
Työryhmän toimikausi on 1.5.2009 – 31.12.2011.

 

Työryhmän laatima ”Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistaminen,
Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyön väliraportti” (Sosiaali- ja
terveysministeriön selvityksiä 2010) julkaistiin 3.6.2010. Väliraportista
ja erityisesti sen linjauksesta nro 8 (s. 50) on pyydetty lausunto
kaupunginhallitukselle 18.8.2010 mennessä terveyslautakunnalta,
sosiaalilautakunnalta, opetuslautakunnalta, talous- ja
suunnittelukeskukselta sekä henkilöstökeskukselta.

 

Työryhmä toteaa, että sosiaalihuollon järjestämisen ja yksilön
sosiaalisten oikeuksien toteutumisen perusta on kirjattu perustuslain 19
§:ään. Sosiaalihuollon tehtävänä on tarjota oikea-aikaisesti laadukkaita
palveluja ja tukitoimia, vahvistaa osallisuutta, tasata hyvinvointieroja
sekä ehkäistä syrjäytymistä ja köyhyyttä. Vuoden 1984 alusta voimaan

tulleen sosiaalihuoltolain peruslähtökohdat, soveltamisalan pääkohdat
ja lain tarkoitus ovat säilyneet melko hyvin. Ajankohtaiset
sosiaalipoliittiset haasteet ja sosiaalihuollon toimintaympäristön
muutokset edellyttävät kuitenkin sosiaalihuoltoa ohjaavan
lainsäädännön, sosiaalihuoltolain ja 1980- ja 1990-luvuilla säädettyjen
sosiaalihuoltoa täydentävien erityislakien kokonaisvaltaista
uudelleenarviointia.

 

Sosiaalihuollossa keskeisten palvelujen järjestäminen on ollut
perinteisesti yksittäisten kuntien vastuulla. Kuntien välinen yhteistyö
palvelujen järjestämisessä on ollut vähäistä ja yhteistyörakenteet
esimerkiksi erityispalvelujen järjestämisessä kapea-alaisia. Kunta- ja
palvelurakenneuudistus on nostanut uudella tavalla esille kysymyksiä
työnjaosta ja yhteistyöstä. Myös tilaaja-tuottajamalli tuo entistä
enemmän markkinapohjaisia elementtejä kunnan sisäiseen toimintaan.
Palvelun tarvitsijan näkökulmasta palvelurakenteen tulisi olla selkeä ja
turvata asiakkaalle ja hänen perheelleen avun, tuen ja hoivan
tarpeeseen perustuvat saumattomat palveluketjut.

 

Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistus on osa sosiaali- ja
terveydenhuollon lainsäädännön kokonaisuudistusta. Keskeinen
liikkeelle paneva voima uudistuksissa on ollut kunta- ja
palvelurakenneuudistus ja sitä ohjaava puitelaki (169/2007). Uudistusta
ohjaava puitelaki on luonteeltaan määräaikainen suunnittelulaki, jonka
voimassaolo päättyy vuoden 2012 lopussa. Työryhmän näkemyksen
mukaan kuntaliitoksissa on yleensä turvattu hyvin sosiaali- ja
terveydenhuollon yhteys, ja peruskuntien asema sosiaali- ja
terveydenhuollon toteuttamisessa säilyy vahvana. Tämä antaa hyvät
lähtökohdat mm. hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
välttämättömälle ylisektoriselle hallintokuntien yhteistyölle. Sen sijaan
yhteistoiminta-alueilla ovat sosiaalihuollon tavoitteet toteutuneet
puutteellisesti eivätkä laajan väestöpohjan kuntayhtymissä lainkaan.

 

Työryhmän väliraportissa kuvaillaan sosiaalihuollon lainsäädännön
nykytila sekä sosiaalihuollon henkilöstöön ja talouteen liittyviä tietoja.
Lisäksi esitellään eräiden Euroopan maiden sosiaalihuollon
järjestelmiä. Lainsäädännön uudistamisen lähtökohtina esitellään
sosiaalihuollon yhteiskunnallista tehtävää sekä ajankohtaisia suuria
haasteita.

 

Valmistelutyön arvopohjaksi määritellään sosiaalihuollon toimintaa
ohjaavat yleiset periaatteet, jotka ovat: 1. yhdenvertaisuus, 2. julkinen
vastuu, 3. universaalisuus, 4. sosiaalinen vastuu, 5. ennaltaehkäisy, 6.

normaalius, 7. kokonaisvaltaisuus, 8. ihmislähtöisyys ja osallisuuden
turvaaminen, 9. valinnanvapaus ja 10. avoimuus ja luottamuksellisuus.

 

Näiden yleisten periaatteiden pohjalta on laadittu keskeiset linjaukset,
joiden tarkoitus on ohjata myöhempää lainsäädäntötyötä. Linjaukset
ovat: 1. sosiaalinen kestävyys, 2. hyvinvoinnin edistäminen,
ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen, 3. palvelujen saatavuus, 4.
heikoimpien asema, 5. auttaminen ihmisten omassa arkiympäristössä,
6. palveluiden laatu ja asiakkaan asema ja oikeudet, 7.
kilpailukulttuurista aitoon yhteistyöhön, 8. joustava monialainen
yhteistyö, 9. monimuotoistuva sosiaalihuolto, 10. vankka tietoperusta ja
11. henkilöstön osaaminen ja riittävyys.

 

Lopuksi esitetään suunnitelma sosiaalihuollon lainsäädännön
kokonaisvaltaiseksi uudistamiseksi kolmena toisiaan täydentävänä
kokonaisuutena. Ensimmäisenä kokonaisuutena valmistellaan uusi
sosiaalihuoltolaki, toisena kokonaisuutena tarkistetaan sosiaalihuoltoa
ohjaavien erityislakien sisältö ja kolmantena sosiaalihuollon
rajapintojen sääntely. Väliraportti päättyy työryhmän jäsenenä toimivan
Suomen Kuntaliiton edustajan täydentävään lausumaan, joka koskee
vanhuspalveluista annettavan lain valmistelua sekä palvelujärjestelmän
monimuotoistumista.