2
KAUPUNGINVALTUUSTON PÄÄTÖKSIÄ
Terke 2010-1367, 2007-551
TJA Terveyslautakunta päättänee merkitä tiedoksi esityslistalla
olevan kaupunginvaltuuston päätöksen ja siihen liittyvät
kaupunginhallituksen päätökset.
Lisätiedot:
Moisander Leena, hallintolakimies, puhelin 310 42220
|
LIITE
|
Kvston maankäytön ja asumisen toteutusohjelmapäätöksen perustelut
|
Esittelijä
1 Kaupunginvaltuuston 5.5.2010 pitämän kokouksen päätösluettelo,
jonka mukaan kaupunginvaltuusto päätti asian numero 8 kohdalla
kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti merkitä tiedoksi
maankäytön ja asumisen toteutusohjelman 2008–2017
seurantaraportin 2010.
Samalla kaupunginvaltuusto päätti täsmentää maankäytön ja asumisen
toteutusohjelman tavoitekohtaa 2, hallinta- ja rahoitusmuoto
seuraavasti:
Vuosittaisesta uustuotannosta toteutetaan aiesopimuksen mukaisesti
20% tai vähintään 1000 asuntoa valtion tukemana vuokra-asunto-
tuotantona, noudattaen samalla yhdessä sovittuja tavoitteita. Hallinta-
ja rahoitusmuotojakauma määritellään kullekin toteutettavalle alueelle
erikseen. Määrittelyssä noudatetaan pääperiaatteena sitä, että 40 %
vuosittaisesta uustuotannosta toteutetaan Hitas-omistusasuntoina,
osaomistus-asuntoina, asumisoikeusasuntoina sekä aiesopimuksen
mukaisena ns. välimallin vuokra-asuntotuotantona ja 40 %
sääntelemättöminä vapaarahoitteisina omistus- ja vuokra-asuntoina.
Edelleen kaupunginvaltuusto päätti seurantaraportin johdosta hyväksyä
seuraavat MA-ohjelman tavoitteiden toteutumista osaltaan edistävät
toimenpiteet:
Kaavoituksessa pyritään varmistamaan kohtuuhintaisen
asuntotuotannon ja erityisesti valtion tukeman vuokra-
asuntotuotannon toteuttamisen edellytykset huolehtimalla
siitä, että kaikilla alueilla kiinnitetään huomiota laadittavien
kaavojen taloudellisuuteen asuntorakentamisen
näkökulmasta.
Tontinluovutuksessa osoitetaan riittävä määrä soveltuvia
tontteja valtion tukemaan vuokra-asuntotuotantoon.
- Valmisteltaessa asuntolautakunnalle aravalainojen puoltoja
yksityiselle maalle toteutettavista hankkeista otetaan huomioon
niiden soveltuvuus kyseiselle alueelle, sekä nimetyille ryhmille
tarkoitettujen hankkeiden kohdalla se, onko hanke kaupungin
strategioiden mukainen.
- Tontinluovutuksessa otetaan huomioon asuntolautakunnan
puoltamat yksityisen maan nimettyjen ryhmien asumisen hankkeet
ja huolehditaan siitä, että vuosittaisesta tuotannosta 20 % tai
vähintään 1 000 asuntoa toteutetaan aiesopimuksen mukaisesti
valtion tukemana vuokra-asunto-tuotantona. Lisäksi
tontinluovutuksessa noudatetaan Helsingin seudun MAL-2017
-ohjelmassa sovittua tavoitetta, joka kuuluu seuraavasti:
”Seudullisesti sovittu 20 %:n kohtuuhintaisen valtion tukeman
vuokra-asuntotuotannon tavoite on minimi, joka on pääasiassa
tarkoitettu työssäkäyville. Vähintään puolet asunnoista on
osoitettava tähän tarkoitukseen. Lisäksi asuntoja osoitetaan muille
nimetyille asukasryhmille (opiskelijat, nuoret ja seniorit sekä
sosiaalihuoltolaissa määritellyt, asumisessaan tukea tarvitsevat
erityisryhmät).”
Vanhojen vuokratalovaltaisten alueiden täydennysrakentamisessa
pyritään kaavoituksen ja tontinluovutuksen toimenpitein edistämään
erityisesti omistusasuntojen, Hitas-omistusasuntojen,
osaomistusasuntojen ja asumisoikeus-asuntojen tuotannon
edellytyksiä.
Täydennysrakentamisessa pyritään myös omistusasuntovaltaisille
alueille rakentamaan vuokra-asuntoja.
Tontinluovutuksen ja neuvonnan keinoin edistetään omatoimisen
rakentamisen ja rakennuttamisen sekä ryhmärakentamisen ja -
rakennuttamisen edellytyksiä kerrostalo- ja pientalotonteilla.
Projektialueilla maaperän esirakentamisen suunnittelu ja toteutus
aikataulutetaan siten, että se ei aiheuta rakentamisen viivästymistä.
Kunnallistekniikan ja katujen toteutussuunnittelu aloitetaan
pääsääntöisesti heti, kun kaupunkisuunnittelulautakunta on
hyväksynyt asemakaavaehdotuksen.
Lisäksi kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavat kuusi toivomuspontta:
1 Kaupunginvaltuusto edellyttää, että seuraavaan MA-
ohjelman seurantaraporttiin liitetään vertailuaineistona
erillinen katsaus koko pääkaupunkiseudun
asuntotuotantoon, erityisesti koskien Espoon ja Vantaan
kokonaisasuntotuotantoa. (Laura Kolbe)
2 Kaupunginvaltuusto edellyttää, että asuntorakentamisen
määrällinen taso turvataan huolehtimalla kaupungin
investointiohjelman asuntorakentamista tukevien
investointien toteuttamisesta. (Jorma Bergholm)
3 Kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsingin kaupunki
neuvottelee valtion kanssa korjausavustusten jatkamisesta
korjausrakentamiseen vuodelle 2011. (Sirpa Puhakka)
4 Kaupunginvaltuusto edellyttää, että monipuolisen
asuntorakenteen turvaamiseksi Helsinki pitää tärkeänä
asumisoikeuslainsäädännön pikaista uudistamista ja sitä
kautta varmistuvaa asumisoikeusasuntojen jatkuvaa
tuotantoa. (Tarja Kantola)
5 Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunki ryhtyy
määrätietoisesti toteuttamaan uusille alueille myös
autottomia vuokrakohteita. (Silvia Modig)
6 Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus
selvittää pikaisesti miten tontinluovutuksesta rakentamisen
käynnistymiseen kuluvaa aikaa voidaan
rakennushankkeissa lyhentää. (Lasse Männistö)
Oheen liitetyn kaupunginhallituksen otteen 10.5.2010, 592 § mukaan
kaupunginhallitus päätti edellä olevan kaupunginvaltuuston asian
numero 8 johdosta
- kehottaa kaupungin kaikkia lauta- ja johtokuntia sekä virastoja ja
liikelaitoksia huomioimaan kaupunginvaltuuston 5.5.2010
hyväksymän maankäytön ja asumisen toteutusohjelman
tavoitekohtaa 2, hallinta- ja rahoitusmuoto, koskevan
täsmennyksen,
- todeta, että mainittu täsmennys koskee myös maankäytön ja
asumisen toteutusohjelman tavoitekohtaa 4, yhteisvastuullinen
asuntopolitiikka. Täsmennys tulee huomioida yhteisvastuullisen
asuntopolitiikan tavoitteiden toteutuksessa siten, että vuosittaisesta
uustuotannosta toteutetaan aiesopimuksen mukaisesti 20 % tai
vähintään 1 000 asuntoa valtion tukemana vuokra-
asuntotuotantona, noudattaen samalla yhdessä sovittuja tavoitteita,
sekä
- kehottaa kaupunkisuunnittelulautakuntaa, kiinteistölautakuntaa,
asuntolautakuntaa, asuntotuotantotoimikuntaa,
rakennuslautakuntaa ja yleisten töiden lautakuntaa, niiden alaisia
virastoja sekä talous- ja suunnittelukeskusta toimimaan
kaupunginvaltuuston 5.5.2010 hyväksymien, MA-ohjelman
tavoitteiden toteutumista osaltaan edistävien toimenpiteiden
edellyttämällä tavalla.
Lisäksi kaupunginhallitus päätti täytäntöönpanotoimena lähettää sekä
kaupunginvaltuuston edellä olevan pöytäkirjanotteen jäljennöksin
päätöksen perusteluista kaikille lauta- ja johtokunnille sekä virastoille ja
liikelaitoksille.
./. Päätöksen perustelut ilmenevät tämän päätöksen liitteenä olevasta
kaupunginhallituksen esityksen jäljennöksestä.
2 Kaupunginvaltuuston 19.5.2010 pitämän kokouksen päätösluettelo,
jonka mukaan kaupunginvaltuusto päätti merkitä tiedoksi
terveyslautakunnan selvityksen lasten ja nuorten psykiatristen
palvelujen laadun ja saatavuuden kehityksestä.
Lisäksi kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavat neljä toivomuspontta:
1 Kaupunginvaltuusto edellyttää, että perheneuvolapalveluja
tarvitsevat perheet pääsevät ensimmäiselle käynnille
viimeistään kolmen kuukauden sisällä. (Sirpa Puhakka)
2 Kaupunginvaltuusto edellyttää, että lasten ja nuorten
psykiatrisissa palveluissa kehitetään yhteistyötä
nuorisotoimen kanssa kuntouttavan nuorisotyön
näkökulmasta. (Sari Näre)
3 Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunki selvittää
mahdollisuudet käynnistää verkkoneuvolapalvelun, jonka
avulla helpotetaan lasta kotona hoitavan vanhemman
mahdollisuutta saada asiantuntevaa apua ja tukea arjessa
jaksamiseensa. (Outi Alanko-Kahiluoto)
Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuus järjestää
maahanmuuttajanuorille matalan kynnyksen ohjausta
mielenterveyspalvelujen hakemisessa. (Zahra Abdulla