6
1.6.2010 pöydälle pantu asia
LAUSUNTO PALVELUSETELIN KÄYTÖN LAAJENTAMISESTA
 
Terke 2009-1363
 
TJA              Terveyslautakunta päättänee antaa kaupunginhallitukselle
selvityksestä palvelusetelin käytön laajentamisesta seuraavan,
esittelijän ehdotuksen mukaisen lausunnon sekä samalla tehdä
seuraavat esitykset palvelusetelilain mukaisen palvelusetelin
käyttöönotosta, palvelusetelin arvon määrittämisen linjauksista,
palvelusetelityypeistä ja palvelusetelien myöntämisperusteista,
rekisterinpidosta sekä toimivallan delegoinnista
johtosääntömuutoksineen palvelusetelityöryhmän raportissa esitettyjen
pilottien toteutusta varten:
 
Terveyslautakunta toteaa, että palvelusetelin käytön laajentamista
selvittäneen työryhmän raportissa todetaan nykykäytäntö,
palvelusetelilain keskeinen juridinen sisältö, tavoitteet hallituksen
esityksen mukaan ja työryhmän kannanotot. Selvitykseen on liitetty
terveyskeskuksen ja sosiaaliviraston näkemykset palvelusetelin käytön
laajentamisesta.
 
Terveyslautakunta pitää työryhmän kehittämisehdotuksia samoin kuin
muitakin ehdotuksia lähtökohtaisesti hyvinä.
 
Terveyslautakunta katsoo, että palvelusetelistä saatavien kokemusten
lisäämiseksi asiassa kannattaa edetä pilottihankkein ja
terveyslautakunta kannattaa sitä, että terveyskeskuksessa ja
sosiaalivirastossa pilotoidaan palvelusetelin käyttöä. Niin ikään
terveyslautakunta yhtyy työryhmän näkemykseen siitä, että piloteissa
hyödynnettäneen Suomen itsenäisyyden juhlarahaston (Sitra)
kuntaohjelman palvelusetelihankkeen kanssa tehtävää yhteistyötä
soveltuvin osin. Terveyskeskus toteaa, että pilottien aikana voitaneen
soveltuvin osin hyödyntää myös sosiaaliviraston vastaavissa
kokeiluissa saatavia kokemuksia muun muassa palvelusetelin arvon
määrittämisen linjauksista, palvelusetelityypeistä ja palvelusetelien
myöntämisperusteista sekä rekisterinpidosta. Lisäksi lautakunta toteaa,
että yhteistyö pääkaupunkiseudun muiden kuntien kanssa PKS-
Sosterissä on suositeltavaa erityisesti palvelusetelijärjestelmään
liittyvien tietojärjestelmäratkaisujen osalta.
 
Terveyslautakunta toteaa, että terveyskeskuksen kotihoidossa
jatketaan 1.3.2008 käyttöön otettua aikaisemman lainsäädännön
mukaista palvelusetelimäistä siivousseteliä. Siivoussetelin saa
helsinkiläinen, joka ei huonon kunnon vuoksi pysty itse siivoamaan ja,
jolla ei ole varaa hankkia siivouspalvelua yksityisiltä markkinoilta.
 
Lisäksi terveyslautakunta toteaa, että lautakunnan päätöksellä
vuodesta 2006 on kaupungin varoista toteutetussa rintamaveteraanien
avokuntoutuksessa ollut käytössä palveluseteli. Tätä järjestelyä on
tarkoitus jatkaa. Koska nyt valtionkonttorin ohjeistus mahdollistaa
palvelusetelin käyttämisen myös valtion varoin toteutetussa
avokuntoutuksessa, tarkoituksena on mahdollistaa em. palvelusetelin
käyttö myös valtion varoin tapahtuvassa avokuntoutuksessa. Käytössä
olevaan palvelusetelijärjestelmään tehdään tätä ennen tarvittavat
tarkistukset.
 
Terveyslautakunta kannattaa työryhmän esitystä, että
kaupunginhallituksen käyttövaroihin varattu 1 miljoonan euron
määräraha osoitetaan palvelusetelikokeiluja varten.
 
Terveyslautakunnan näkemyksen mukaan palvelusetelipilotteja tulee
seurata ja arvioida. Kokeiluvaiheen aikana seurataan ja arvioidaan
erityisesti palvelusetelijärjestelmän toimivuutta, palvelusetelin arvon
ärittelyä sekä palvelusetelin vaikutuksia asiakkaisiin, markkinoihin
sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannuksiin.
 
Kun kaupunginhallitus on käsitellyt asian, tulevat terveyskeskus ja
sosiaalivirasto tekemän kaupunginhallitukselle yhteisen esityksen
kaupunginhallituksen käyttövaroihin varan 1 miljoonan euron
määrärahan käytöstä. Tässä yhteydessä harkitaan myös
osallistuminen Sitran kaupungin kannalta hyödyllisten hankkeiden
rahoittamiseen.
 
Terveyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että:
 
1)    terveyskeskuksessa käynnistetään seuraavat kolme
palvelusetelikokeilua
-  suun terveydenhuollon palvelut, jotka on tällä hetkellä hoidettu
maksusitoumuksin
-  kaupunginsairaalan endoskopiatoiminta (=tähystystutkimukset)
-  Psykiatrian psykoterapiat (yksilö-, perhe-, taide ja ryhmäterapiat)
.
 
 
Kokeilut toteutetaan 30.6.2010 mennessä.
2)   palvelusetelipilottien keston ajan kaikista tarvittavista,
terveyskeskuksen pilotteja koskevista toimista päättää
terveyslautakunta.
 
Pöytäkirjanote kaupunginhallitukselle.
 
Lisätiedot:
Hiekkanen Seija, johtajahammaslääkäri, puhelin 310 42247
Komulainen Joni, hallintolakimies, puhelin 310 69068
Heikkilä Pertti, vs. johtajalääkäri, puhelin 310 42617
Hinttala Pentti, vs. ylilääkäri, puhelin 310 65677
Parrukoski Petri, hankintapäällikkö, puhelin 310 74402
 
 
LIITTEET
Liite 1
Selvitys palvelusetelin käytön laajentamisesta,
palvelusetelityöryhmän raportti 31.1.2010
 
Liite 2
Päätöshistoria
 
Esittelijä                          Lausuntopyyntö ja selvitys palvelusetelin käytön laajentamisesta ovat
esityslistan tämän asian liitteenä.
 
Kaupunginhallitus päätti 8.3.2010, 274 §, merkitä tiedoksi selvityksen
palvelusetelin käytön laajentamisesta.
 
Samalla kaupunginhallitus kehotti terveyslautakuntaa,
sosiaalilautakuntaa, teknisen palvelun lautakuntaa, talous- ja
suunnittelukeskusta sekä hallintokeskuksen oikeuspalveluja antamaan
lausuntonsa palvelusetelin käytön laajentamista selvittäneen
työryhmän raportista 30.6.2010 mennessä.
 
Lisäksi kaupunginhallitus päätti kehottaa terveys- ja sosiaalilautakuntia
tekemään kaupunginhallitukselle 30.6.2010 mennessä tarvittavat
esitykset palvelusetelilain mukaisen palvelusetelin käyttöönotosta,
palvelusetelin arvon määrittämisen linjauksista, palvelusetelityypeistä ja
palvelusetelien myöntämisperusteista, rekisterinpidosta sekä
toimivallan delegoinnista johtosääntömuutoksineen
palvelusetelityöryhmän raportissa esitettyjen pilottien toteutusta varten.
Pilottien valmistuttua päätetään palvelusetelijärjestelmän mahdollisesta
vakiinnuttamisesta.
 
Kaupunginhallitus päätti strategiaohjelman täytäntöönpanopäätöksellä
kehottaa terveyskeskusta valmistelemaan yhdessä talous- ja
suunnittelukeskuksen, sosiaaliviraston, hankintakeskuksen ja
hallintokeskuksen oikeuspalvelujen kanssa selvityksen palvelusetelin
käytön laajentamisesta tammikuun 2010 loppuun mennessä. Vs.
kaupunginjohtaja päätti 30.9.2009, 67 §, johtajistokäsittelyssä asettaa
työryhmän valmistelemaan palvelusetelin käytön laajentamista
tammikuun 2010 loppuun mennessä. Kaupunginhallitus päätti
16.11.2009 kehottaa työryhmää valmistelemaan ehdotuksen
palvelusetelikokeilusta yhdessä Sitran kuntaohjelman
palvelusetelihankkeen kanssa. Samalla kaupunginhallitus varasi 1
miljoonan euron määrärahan.
 
Työryhmän puheenjohtajana toimi terveyskeskuksen
johtajahammaslääkäri Seija Hiekkanen ja sihteerinä terveyskeskuksen
hallintolakimies Joni Komulainen. Jäseninä olivat sosiaaliviraston
johtava asiantuntija Mauno Rönkkö, hallintokeskuksen
oikeuspalvelujen asiamies Kaisa Mäkinen, hankintakeskuksen
palvelupäällikkö Anne Brax ja talous- ja suunnittelukeskuksen
erityissuunnittelija Katja Rimpilä. Työryhmä kokoontui seitsemän
kertaa. Kehitysjohtaja Tuomo Melin Suomen itsenäisyyden
juhlarahaston (Sitra) kuntaohjelmasta osallistui kahteen kokoukseen.

Työryhmän keskeiset johtopäätökset ja esitykset
 
Työryhmä esitti seuraavat keskeiset johtopäätökset ja esitykset:
 
1)   Palvelusetelin käyttöä tulisi pilotoida sekä terveyskeskuksessa että
sosiaalivirastossa. Piloteissa tulisi hyödyntää Sitran kuntaohjelman
palvelusetelihankkeen valtakunnallisia osahankkeita ja kokeilut tulisi
suunnitella sosiaaliviraston ja terveyskeskuksen yhteistyönä
 
2)   Kokeilujen koordinointi tulee vastuuttaa jollekin jo olemassa olevalle
sosiaali- ja terveydenhuollon foorumille tai työryhmälle, joka vastaa
pilottien seurannasta ja arvioinnista. Lisäksi työryhmä esittää
kaupunginhallituksen käyttövaroihin varatun 1 miljoonan euron
määrärahan osoittamista edellä mainitun yhteistyöfoorumin tai
työryhmän käyttöön palvelusetelikokeiluja varten.
 
3)   Palvelusetelipalvelutuottajien kriteerejä asetettaessa on
noudatettava kaupunginhallituksen erikseen hyväksymän harmaan
talouden torjuntaa koskevan toimintaohjeen mukaisia
menettelytapoja.
 
4)   Yhtenäisen ja oikean tiedon varmistamiseksi sekä asiakkaan/
potilaan erillisen lisäkäynnin välttämiseksi tarvitaan palvelusetelin
oheen liitettävä ”sähköinen lomake”. Lomake sisältää jokaiselle
palvelusetelin saajalle annettavan yhteisen informaation sekä
erikseen täytettävän osuuden palvelukohtaisesti vaihtuvalle
informaatiolle.
 
5)   Lomakkeen tulee olla sähköinen ja lähetettävissä myös sähköisesti
sekä asiakkaalle/potilaalle että tuottajalle
 
6)   Jatkossa kaikissa uusissa hankintasopimuksissa ja kilpailutuksissa
tulisi mahdollisuuksien mukaan olla varauma palvelusetelin käytön
mahdollistamiseksi.
 
7)   Palveluseteli soveltuu ensisijaisesti palveluihin, joista kunnan
omassa toiminnassa peritään tasamaksu eli kaikilta asiakkailta
samansuuruinen maksu.
 
Palvelusetelin käytön laajentamista selvittäneen työryhmän raportissa
käsitellään palveluseteliin liittyviä juridisia ongelmia. Palvelusetelin
ytön laajentamiseksi tullee lisäksi tarkistaa, miten seuraavat lait ja
asetukset liittyvät palvelusetelin käyttöönottoon.
 
·  Asiakasmaksulaki
·  Valtionosuuslaki
·  Sosiaalihuoltolaki
·  Kansanterveyslaki
·  Erikoissairaanhoitolaki
·  Sosiaalihuollon asiakaslaki
·  Laki yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta
·  Laki yksityisestä terveydenhuollosta
·  Potilaslaki
·  Sairausvakuutuslaki
·  Kuluttajansuojalaki
·  Sotilasvammalaki
·  Henkilöstölaki
·  Potilasasiakirja-asetus
·  Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä
käsittelystä
 
·  Laki potilaan asemasta ja oikeuksista
·  Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista
·  Laki yksityisestä terveydenhuollosta
                     
Lisäksi meneillään olevat tai lähiaikoina valmistuvat
lainsäädäntöhankkeet, uudistukset ja niihin liittyvät johtopäätökset
voivat vaikuttaa palvelusetelin käytön laajenemiseen. Erityisesti on
huomioitava asiakasmaksulain uudistus ja terveydenhuoltolaki ja
SATA-komitean työ.
 
./.                  Terveyskeskuksen henkilöstötoimikunta käsitteli asiaa
kokouksessaan 31.5.2010.