12
25.5.2010 pöydälle pantu asia
LAUSUNTO TALOUSARVIOALOITTEESTA SAIRAANKULJETUKSEN
LISÄRESURSOINNISTA
Terke 2010-702
TJA Terveyslautakunta päättänee antaa aloitteesta seuraavan,
esittelijän ehdotuksen mukaisen lausunnon:
”Helsingin pelastuslaitos, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin
kuntayhtymä ja Helsingin terveyskeskus ovat sopineet, että
pelastuslaitos huolehtii Helsingin kaupungin velvollisuutena
kansanterveyslain 14 § 1 momentin 3 kohdan ja
sairaankuljetusasetuksen 3 §:n nojalla olevista sairaankuljetuksesta ja
lääkinnällisestä pelastustoimesta ensisijaisesti kiireellisten tehtävien
osalta.
Varattavien ambulanssien ja muiden ensihoitoyksiköiden määrä,
asemapaikat, valmiusajat ja muut lisäresursoinnit vahvistetaan kerran
vuodessa sopimuskorvauksen määrästä sovittaessa. Terveyskeskus
maksaa tämän korvauksen omasta talousarvioraamistaan ja
määrärahaa on korotettu vuosittain talousarvion laadintaohjeiden
mukaisesti. Pelastuslaitoksen raamissa vuodelle 2011 on
terveyskeskuksen vuoden 2010 sopimustason perusteella 5 864 905
euroa lisättynä 2 % indeksikorotuksella, eli yhteensä 5 982 203 euroa.
Sopimuksen mukaan pelastuslaitos vastaa edellä mainittujen
yksiköiden hankinnasta, ylläpidosta, toimintavalmiudesta,
varustuksesta, henkilöstöstä työnantajana sekä toiminnasta
aiheutuvista muista kustannuksista pois lukien lääkekustannukset,
joista vastaa HUS.
Malmin sairaalassa on aloitettu perusparannushanke. Malmin sairaalan
laajentamisen ja peruskorjauksen aikana Malmin sairaalan
päivystysyksikön ja tukipalvelujen pääasiallisena väistötilana toimii
Marian sairaala vuoden 2010 syksystä vuoteen 2013.
Malmin sairaalasta Marian sairaalaan siirtyvät seuraavat toiminnot:
päivystyspoliklinikka, terveyskeskuspäivystys, sisätautien
konsultaatiopoliklinikka ja endoskopiatoiminta, valvontaosasto ja kolme
päivystystä tukevaa vuodeosastoa.
Malmin Marian päivystysyksikkö palvelee Helsingin kaupungin
pohjoisen, itäisen, koillisen ja kaakkoisen alueen yli 16-vuotiaita
asukkaita. Väestöä alueella on noin 270 000.
Pelastuslaitoksen laskelmien mukaan potilaan kuljettaminen Malmin
sijasta Mariaan aiheuttaa tehtäväsidonnaisuuden kasvua
vuorokaudessa seuraavasti: Malmin alueen sairaankuljetusyksikön
tehtäväsidonnaisuus lisääntyy 97 min/vrk, Mellunkylän yksikkö 55 min/
vrk, Myllypuron yksikkö 67 min/vrk ja Käpylän yksikkö 17 min/vrk.
Laskelmia ei ole siitä, miten potilaiden tavoittamisviiveet muuttuvat
ambulanssien tehtäväsidonnaisuuden kasvaessa. Tähän vaikuttaa mm.
Hätäkeskuksen toiminta, ensivasteyksiköiden käyttö ja yksityisen
sairaankuljetuksen kapasiteetin käyttö.
Pelastuslaitoksen laskelman mukaan edellä kuvattu
tehtäväsidonnaisuuden kasvu edellyttäisi uuden sairaankuljetusyksikön
perustamista. Tämän vuosikustannus ilman palkankorotuksia olisi n.
250 000 euroa. Terveyskeskuksen vuoden 2011 talousarvioraami ei
mahdollista esitetyn suuruisen lisäresursoinnin sisällyttämistä
talousarvioesitykseen, joten uuden sairaankuljetuksen yksikön
perustaminen edellyttäisi vastaavan suuruista vähennystä jostain
muusta terveyskeskuksen toiminnasta. Sen sijaan terveyskeskuksen
raami sisältää kaupunginhallituksen päättämän talousarvion
laadintaohjeen mukaisen 1.5 %:n korotuksen pelastuslaitokselle
maksettavaan korvaukseen.
ensiapupoliklinikka siirretään peruskorjauksen ajaksi Marian
sairaalaan. Pelastuslaitoksen arvion mukaan jokaisen Pohjois-
Helsinkiin sijoitetun neljän ambulanssin tehtäväsidonnaisuus kasvaa
tunnilla vuorokaudessa, koska matkaan Marian sairaalaan kuluu
monikertaisesti aikaa verrattuna Malmille. Kerrannaisvaikutukset
samanaikaisten tehtävien sattuessa eri puolilla Helsinkiä voivat olla
moninkertaisia.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että terveyskeskus varaa
riittävän määrärahan kiireellisen sairaankuljetuksen pitämiseen myös
Itä- ja Pohjois-Helsingissä nykyisellä tasolla.”
Aloitteesta pyydetään terveyslautakunnan ja pelastuslautakunnan
lausunnot kaupunginhallitukselle 27.5.2010 mennessä.