33
OIKAISUVAATIMUS VAHINGONKORVAUSPÄÄTÖKSESTÄ
Terke 2010-800
TJA Terveyslautakunta päättänee toimitusjohtajan esityslistalla
esittämin perusteluin hylätä Saija Sehlinin (jäljempänä hakija)
oikaisuvaatimuksen kehittämisjohtajan päätöksestä 21.4.2010, 109 §,
vahingonkorvausta koskevassa asiassa.
Perustelut:
Vahingon aiheuttaja eli se, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa
toiselle vahingon, on vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan
velvollinen korvaamaan vahingon.
Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n ns. isännänvastuun perusteella
työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä
virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa.
Virheellisellä teolla tai laiminlyönnillä ja esinevahingolla on oltava syy-
yhteys.
Vahingonkorvausvaatimuksessa hakija toteaa, että asiakkaan äiti oli
koko ajan seisonut pyörätuolin vieressä. Hakija oli laittamassa potilaan
housuja jalkaan. Asiakkaan äiti ei huomannut, että hakija oli
nousemassa pystyyn ja vahingossa tönäisi kyynärpäällään hakijaa,
jolloin silmälasit katkesivat.
Koska vahingon aiheuttanut henkilö ei ollut terveyskeskuksen
työntekijä, kaupunki ei vahingonkorvauslain nojalla ole kyseisenlaisista
vahingoista korvausvelvollinen.
Kaupungin varoista on kuitenkin kohtuusyistä maksettu henkilökunnalle
työtehtävien yhteydessä aiheutuneet vahingot silloin, kun vahinko ei ole
työtehtäviä suorittaessa vältettävissä, vahinko on olennaisesti liittynyt
työtehtävien hoitamiseen eikä henkilökunta ole voinut saada korvausta
muualta. Pääsääntöisesti on kohtuusyistä korvattu nimenomaan
hoitotilanteissa tapahtuneita potilaiden aiheuttamia ennalta
arvaamattomia vahinkoja.
Hakijan vahinko on sinällään aiheutunut työtehtäviä suorittaessa, mutta
ottaen huomioon, että asiakkaan omainen oli koko ajan pyörätuolin
vieressä, kun työntekijä nousi ylös, vahinko olisi ollut vältettävissä
työntekijän tavanomaisella huolellisuudella. Vahingon on aiheuttanut
asiakkaan omainen, ei potilas itse.
Hakija ei ole esittänyt terveyskeskuksen työntekijän virhettä tai
laiminlyöntiä. Vahingonkorvauslain perusteella vahingosta on täten
vastuussa vahingon aiheuttaja, ei terveyskeskus.
Pöytäkirjanote asianomaiselle kunnallisvalitusosoituksin, kotihoidolle
sekä Viiskulma 2 lähipalvelulle.
Lisätiedot:
Komulainen Joni, hallintolakimies, puhelin 310 69068
|
LIITTEET
|
Liite 1
|
Saija Sehlinin oikaisuvaatimus
vahingonkorvauspäätöksestä
|
|
|
Liite 2
|
Päätöshistoria; Kej:n päätös
|
Esittelijä Asian päätöshistoria ilmenee tämän esityslistan tämän
asian liitteenä olevasta kehittämisjohtajan päätöksestä 21.4.2010, 109
§.
Kehittämisjohtaja päätti 21.4.2010, 109 §, että Saija Sehlinin
21.3.2010 rikkoontuneita silmälaseja koskeva
vahingonkorvausvaatimus ei anna aihetta toimenpiteisiin.
Perustelut olivat muun muassa seuraavat:
”Kaupunki ei ole vahingonkorvauslain nojalla kyseisenlaisista
vahingoista korvausvelvollinen.
Vahinko on sinällään aiheutunut työtehtäviä suorittaessa, mutta
vahinko olisi ollut vältettävissä tavanomaisella huolellisuudella ja
vahingon on aiheuttanut ulkopuolinen henkilö, eikä potilas itse.
Sehlin ei ole esittänyt terveyskeskuksen työntekijän virhettä tai
laiminlyöntiä. Vahingonkorvauslain perusteella vahingosta on täten
vastuussa vahingon aiheuttaja, ei terveyskeskus.”
Työntekijä haki kehittämisjohtajan päätökseen oikaisua 7.5.2010
terveyskeskukseen saapuneella vaatimuksella, joka on esityslistan
tämän asian liitteenä.
Toimitusjohtajan kannanotot
Oikaisuvaatimus on saapunut määräajassa 7.5.2010.
Edellä perusteluissa todettuun viitaten toimitusjohtaja katsoo, että
hakijan oikaisuvaatimus kehittämisjohtajan päätöksestä
vahingonkorvausta koskevassa asiassa tulisi hylätä.