9
25.5.2010 pöydälle pantu asia
LAUSUNTO TALOUSARVIOALOITTEESTA LISÄMÄÄRÄRAHASTA
POSIVIREEN KAUTTA TYÖLLISTETTÄVIEN LISÄÄMISEEN
Terke 2010-710
TJA Terveyslautakunta päättänee antaa talousarvioaloitteesta
seuraavan esittelijän ehdotuksen mukaisen lausunnon:
”PosiVire Oy on marraskuussa 2008 rekisteröity, Helsingin kaupungin
omistama sosiaalinen yritys. PosiVire myy avustavia hoiva- ja
hyvinvointialan palveluja Helsingin kaupungin sosiaali- ja
terveydenhuollonpalveluyksiköille. Terveyslautakunta päätti 2.12.2008
tehdä toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen yrityksen kanssa.
Sopimus koskee avustavien palvelujen hankintaa terveyskeskukselle.
PosiVire Oy:n palvelujen osto on terveyskeskuksessa volyymiltaan
jäänyt vähäiseksi. Terveyskeskuksen kotihoito on käyttänyt yrityksen
palveluja jonkin verran avustaviin tehtäviin. Lisäksi vuoden 2010
keväällä on tehty sopimus lähihoitajatehtävien ostosta PosiVire Oy:ltä.
PosiVire Oy:n kasvamisen ja kehittymisen kannalta on oleellista, että
Helsingin kaupungilta tulisi riittävän pitkäkestoisia tilauksia.
Pitkäaikaistyöttömien työllistyminen on merkittävä syrjäytymistä
ehkäisevä tekijä ja aktivoitumisen kannalta työ on terveyttä edistävää.
Terveyslautakunta pitää perusteltuna kaupungin keskitetyn
määrärahan varaamista niille hallintokunnille, jotka voivat työllistää
pitkäaikaistyöttömiä avustaviin tehtäviin PosiVire Oy:n kautta. Asiaa
koskevat neuvottelut ovat tällä hetkellä kesken.
Terveysvaikutusten arviointi
Kaupungin keskitetyllä määrärahalla PosiVire Oy:n palvelujen
ostamiseen on terveyttä edistävä ja syrjäytymistä ehkäisevä vaikutus.
Pöytäkirjanote kaupunginhallitukselle.
Lisätiedot:
Lind Jussi, suunnittelupäällikkö, puhelin 310 42246
Esittelijä Sirkku Ingervo ja 11 muuta valtuutettua ovat tehneet
seuraavan aloitteen PosiVireen kautta työllistettävien lisäämiseksi:
”Työllistyminen PosiVireen kautta tukee pitkäaikaistyöttömän
integroitumista yhteiskuntaan ja ehkäisee syrjäytymistä ja vähentää
sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden käyttöä eli kuluja.
Lisäksi PosiViren työntekijöiden hoitaessa avustavat tehtävät siirtyy
ammattikoulutettujen työntekijöiden aikaa asiakkaiden hoitamiseen. Ei
varmasti ole taloudellisestakaan järkevää, että koulutettu henkilökunta
tekee sellaisia työtehtäviä, jotka voi tehdä kaupungin omistaman
sosiaalisen yrityksen työntekijät.
Työttömän henkilön työllistyessä PosiViren kautta palkkatyöhön hän
poistuu toimeentulotuen saajista. Samalla hän tuottaa verotuloja
kaupungille ja kasvattaa ostovoimaa. Pitkäaikaistyöttömän aktivointi
vähentää vastikkeettoman toimeentulotuen kustannuksia ja verotulot
lisääntyvät. Tällöin toimeentulotuessa tarvittavat rahat vähenevät.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että kaupungin omistaman
sosiaalisen yrityksen, Posivireen, palveluiden ostojen
mahdollistamiseksi varataan lisää 0,5 miljoonaa euroa keskitettyä
määrärahaa niitä hallintokuntia varten, jotka voivat työllistää avustaviin
tehtäviin PosiVireen kautta. Samalla selvitetään eri hallintokuntien tarve
ja halukkuus yhteistyöhön
Esitämme myös, että PosiVireen kautta työllistettävät avustavat
henkilöt eivät vähennä ko. hallintokunnan koulutetun henkilöstön
palkkarahoja.”
Aloitteesta on pyydetty kaupunginhallitukselle lausunto
terveyslautakunnalta, sosiaalilautakunnalta ja henkilöstökeskukselta
27.5.2010 mennessä.