13
25.5.2010 pöydälle pantu asia
LAUSUNTO TALOUSARVIOALOITTEESTA MÄÄRÄRAHASTA
KOTIHOIDON HENKILÖKUNNAN LISÄÄMISEEN
 
Terke 2010-707
 
TJA              Terveyslautakunta päättänee antaa talousarvioaloitteesta
seuraavan esittelijän ehdotuksen mukaisen lausunnon:
 
”Terveyskeskuksen vuoden 2011 talousarvioesitys on laadittu
kaupunginhallituksen hyväksymien talousarvion laatimisohjeiden
mukaisesti. Terveyskeskuksen talousarvio on reaalisesti runsaat 1,5 %
vuoden 2010 tasoa pienempi, mutta tästä huolimatta kotihoitoon
esitetään kohdennettavaksi noin 2 milj. euron lisäresursointi.
 
Alustavan arvion mukaan lisäyksen ansiosta voidaan kotihoitoon
palkata 20 – 30 uutta työntekijää. Vakanssien kohdentamisesta eri
työntekijäryhmiin päätetään myöhemmin. Lisäksi jatketaan työajan
käytön tehostamista suuntaamalla sitä yhä enemmän välittömään
asiakastyöhön. Näiden toimenpiteiden avulla pyritään vastaamaan
odotettavissa olevaan kotihoidon asiakkaiden lukumäärän kasvuun.
Kasvupainetta tulee kahdelta suunnalta kun samanaikaisesti vanhusten
määrä lisääntyy ja laitospaikkoja vähennetään vanhusten palvelujen
rakennemuutossuunnitelmien mukaisesti.
 
Terveysvaikutusten arviointi
Vanhuksen ja aikuisen vammaisen turvallinen elämä kotona edellyttää
riittävää apua ja tukea siinä tapauksessa että henkilön terveydentila ja
toimintakyky ovat heikentyneet. Kotona asuminen on inhimillinen ja
elämän laatuun myönteisesti vaikuttava tekijä, joten se tulee pyrkiä
mahdollistamaan. Kotihoidon henkilöstön riittävällä resursoinnilla
voidaan edesauttaa kotona asumista. Työntekijöiden onnistuneella
mitoituksella on myös myönteisiä vaikutuksia työtekijöiden itsensä
työssä jaksamiseen ja työkykyisenä säilymiseen.”
 
Pöytäkirjanote kaupunginhallitukselle.
 
Lisätiedot:
Nuutinen Hanna-Leena, erityissuunnittelija, puhelin 310 42662
 
 
Esittelijä     Valtuutettu Lilli Autti on tehnyt seuraavan aloitteen
määrärahan varaamisesta kotihoidon henkilökunnan lisäämiseksi:
 
”Vanhusten pitkäaikaishoitopaikkojen vähentäminen lisää kotihoidon
tarvetta. Lisäksi on huomioitava kotona asuvien vanhusten kunnon
heikentyminen ja siitä johtuva kotihoidon vaativuuden ja hyvään
hoitoon kuluvan ajan lisääntyminen. Henkilöstön riittävään mitoitukseen
tulee kiinnittää erityistä huomiota tulevina vuosina sekä koti- että
laitoshoidossa.
 
Edellä olevan perusteella esitän, että kaupunginvaltuusto varaa
riittävän määrärahan kotihoidon henkilökunnan lisäämiseen tarvetta
vastaavasti samalla huomioiden, että työntekijöille tulee jäädä aiempaa
enemmän aikaa hoitoon ja huolenpitoon vanhuksen luona.”
 
Aloitteesta on pyydetty terveyslautakunnan lausunto
kaupunginhallitukselle 27.5.2010 mennessä.