”Aloitteessa mainittu ongelma on terveydenhuollon toimialalla yleinen ja
valitettavasti yleistynyt viime vuosina. Joissakin toimipisteissä vihapuhe
ja uhkailu on miltei päivittäistä ja sillä on vakavia kielteisiä vaikutuksia
mm. henkilökunnan jaksamiselle, terveydenhuollon julkisuuskuvalle ja
terveydenhuollon organisaatioiden työnantajakuvalle.

 

Voimassa oleva lainsäädäntö mm. kansanterveyslaki, laki potilaan
oikeuksista, työturvallisuuslaki, rikoslaki ja järjestyslaki ovat
henkilökuntaan kohdistuvan uhkailun ja vainoamisen osalta keskenään
ristiriitaisia. Potilaalla on oikeus hoitoon, käyttäytyipä hän lähes kuinka
uhkaavasti tai väkivaltaisesti tahansa. Hoidon tarve tulee arvioida aina
ja kiireellinen hoito tulee antaa. Samanaikaisesti terveydenhuollon
organisaation tulisi taata henkilökunnalle terveellinen ja turvallinen
työskentely-ympäristö sekä muiden potilaiden oikeus hoitoon. Lisäksi
järjestyslain mukaan sairaalakiinteistöt ovat suurelta osin julkisia
paikkoja, jolloin toiminnan harjoittajan mahdollisuudet erilaisten
rajoitteiden käyttöön ovat rajalliset. Lisäksi potilaan tulee kyetä
tunnistamaan (nimi näkyvillä) häntä palveleva työntekijä/viranhaltija,
jolloin työntekijä ja hänen perheensä altistuvat työajan ulkopuolella
tapahtuvalle häirinnälle ja uhkailulle.

 

Tilanne on sekä työntekijän että työnantajan kannalta ongelmallinen.
Työntekijän altistuessa työtehtävissään uhkailulle ja vihapuheelle
työnantajalla ei ole riittävästi keinoja tukea työntekijää. Laiton uhkaus ja
kunnianloukkaus ovat rikosnimikkeinä asianomistajarikoksia, joista
uhkauksen kohteen tulee itse tehdä tutkintapyyntö poliisille. Uhkailun ja
häirinnän kohteeksi joutunut työntekijä ei kehotuksista huolimatta
monestikaan tahdo kiihtyvän uhkailun pelossa tehdä tutkintapyyntöä
poliisille. Tämä on työntekijän näkökulmasta katsottuna ymmärrettävää.
Uhkailijalle jää tällöin kuitenkin käsitys, että uhkailu ja häirintä ovat
riskitöntä, kun uhkailusta ei käytännössä seuraa mitään. Tämä
puolestaan ”opettaa” uhkailuun taipuvaisia henkilöitä toimimaan niin
jatkossakin.

 

Työnantajalla palvelujen järjestämisestä vastuullisena tahona tulisi olla

lain mukainen mahdollisuus olla ajamassa asiaa työntekijän ja muiden
helsinkiläisten potilaiden eduksi. Yksittäisen työntekijä joutuu ikään kuin
kantamaan työnantajalle kuuluvan vastuun siitä, että uhkailija joutuu
vastuuseen teostaan.

 

Uhkailun ja vainoamisen pelossa monet terveydenhuollon työntekijät
ovat hakeneet ns. turvakieltoa tai osoitteenluovutuskieltoa
maistraatista, jolloin heidän osoite- ja yhteystietonsa eivät ole helposti
mahdollisen uhkailijan tai vainoajan saatavilla.

 

Terveyskeskus on pyrkinyt vaikuttamaan nykyisen tilanteen
korjaamiseksi valtakunnallisella tasolla ja lainvalmistelussa nostamalla
ongelmia esiin haastatteluissa, mediassa sekä sosiaali- ja
terveysministeriön työryhmissä ja raporttien valmistelussa.

 

Tavoitteena vihapuheen nollatoleranssi on kannatettava.
Terveydenhuollossa joudutaan vastaanottamaan uhkailevaa ja
aggressiivista kielenkäyttöä. Eräissä tapauksissa psykiatrian toimialalla
ja esimerkiksi dementiaa sairastavien potilaiden ollen kyseessä
aggressiivisen puheen voidaan katsoa johtuvan henkilön sairaudesta
eikä nollatoleranssia voida käytännössä toteuttaa.

 

Terveyskeskus tukee aktiivisesti työntekijää työpaikalla tapahtuneen
uhkailun tai kotiin asti ulottuvan ns. stalking -vainon tapauksissa.
Terveyskeskus on ohjeistanut menettelyt tutkintapyynnön tekemisestä
poliisille ja myös rohkaisee ja tukee kohteeksi joutunutta ilmoituksen
tekemisessä.

 

Terveyslautakunta kannattaa aloitteessa mainittua esitystä ja pitää
tärkeänä, että Helsingin kaupungille luodaan selkeä toimintamalli ja
märitellään vastuutahot, jotka kykenevät toimimaan nopeasti
henkilökunnan tai luottamushenkilön joutuessa uhkailun tai muun
vihapuheen kohteeksi sekä kykenevät tarjoamaan oikeudellista tukea
uhkailun ja vihapuheen kohteeksi joutuvalle henkilölle nykyistä
paremmin. Lisäksi Helsingin terveyskeskus pitää tärkeänä, että
potilaan oikeuksia koskevaan lainsäädäntöön rinnalle lisätään myös
potilaan velvollisuuksia käsitteleviä normeja.”

 

Terveysvaikutusten arviointi

Vihapuhe ja uhkailu kuormittavat merkittävästi niiden kohteeksi
joutuvien henkilöiden jaksamista ja henkistä hyvinvointia. Uhkailu ja
erilainen vainoaminen vähentävät myös työviihtyvyyttä ja saattavat jopa
vaikuttaa henkilön sosiaalisiin suhteisiin työpaikalla ja kotona.

Aloitteessa esitetyin toimenpitein voidaan ennalta ehkäistä
luottamushenkilöihin ja työntekijöihin/viranhaltijoihin kohdistuvaa
uhkailua ja vainoamista sekä lisäämään tällaisen toiminnan kohteeksi
joutuneen henkilön tukea vainon aikana ja sen jälkeen.
Tukitoimenpiteillä pyritään lisäämään uhrin kokemusta elämänsä
hallinnasta. Tällä voidaan arvioida olevan myönteisiä
terveysvaikutuksia erilaisen vihapuheen, uhkailun ja vainoamisen
uhreiksi joutuneille.

 

Pöytäkirjanote kaupunginhallitukselle.

 

Lisätiedot:
Toivonen Aaro, turvallisuuspäällikkö, puhelin 310 42209

 

 

 

”Kuntaliiton vuonna 2008 tekemän tutkimuksen mukaan
kuntapäättäjistä lähes puolet on joutunut uhkailun kohteeksi ja osassa
tapauksia myös läheisiä oli uhkailtu. Joskus myös valtuutetuille saattaa
tulla yksittäisiin viranhaltijoihin kohdistuvia vihapuheen sävyttämiä
panettelukirjeitä, mikä viittaa siihen, että jotkut virkamiehetkin saattavat
kärsiä ns. stalkereista. Helsingin kaupungin turvallisuusstrategiassa
viitataan Sisäministeriön Sisäisen turvallisuuden ”Arjen turvaa”-o
ohjelman turvallisuuskäsitteeseen, jossa jokaisen tulisi voida nauttia
oikeusjärjestelmän takaamista oikeuksista ja velvollisuuksista ilman
pelkoa ja turvattomuutta. Tämän oikeuden tulee koskea niin kuntalaisia
kuin luottamushenkilöitä ja viranhaltijoitakin.

 

Uhkailun ja vihapuheen sävyttämä häirintä on tyypillisesti kirje-,
sähköposti- ja nettihäirintää, joka lähetetään suoraan kohteelle ja/tai
hänen läheisilleen ja/tai työtovereille. Tällainen vihapuhe voi olla suoria,
epäsuoria, verhottuja tai ehdollisia uhkailuja, vääriä syytöksiä, maineen
tahrimista, nimittelyä ja seksuaalissävytteisiä loukkauksia. Stalker- eli
vainotyyppisessä uhkailussa kohteen työtä ja/tai elämää seurataan
toistuvasti ja pakkomielteisesti tunkeutuen siihen tavalla, joka tuottaa
kohteelle seuratuksi tulemisen tunteen. Pelkkä suullinen ja kirjallinenkin
seurailu saattaa herkistää uhrin kokemukselle oman elämänhallinnan
menettämisestä. Juuri seurannan yllätyksellisyys ja intensiivisyys
traumatisoi uhria ja altistaa posttraumaattiselle stressireaktiolle.

 

 

Yhdysvalloissa tehdyissä tutkimuksissa noin 15 % ihmisistä on havaittu
joutuvan jossain vaiheessa elämäänsä vainoamisen kohteeksi.
Vastikään valmistuneen väitöskirjan mukaan Suomessa opiskelijoista
jopa puolet on joutunut tämän tyyppisen häirinnän kohteeksi. Kohteina
ovat herkemmin naiset. Vihapuheen viljely voi olla myös
työpaikkakiusaamisen muoto. Viime aikoina vihapuhetta on lietsonut
varsinkin maahanmuuttokielteinen nettikeskustelu. Siinä on kaikuja
1930-luvun vihapuheen kyllästämästä Lapuan liikkeen ajasta, joka on
ollut Suomen henkirikoshistorian synkintä vaihetta.

 

Kulttuurissamme vihapuheen uhri jätetään helposti yksin.
Lainsäädännössämme ongelmaa ei ole riittävästi tunnistettu, vaan
verbaalisia vainorikoksia käsitellään yleensä kunnianloukkauksina.
Oikeuskäytännössäkin tuomiota näyttää lieventävän se, jos uhri reagoi
häirintään: puolustautuminen tulkitaan helposti osallisuutena. Koska
vihapuhe näyttää nostaneen päätään, ei voida edellyttää että sitä pitäisi
sietää mielin määrin. Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämmekin,
että Helsingin kaupunki ryhtyy toimiin vastuutahon
määrittämiseksi vihapuheen uhriksi joutuneiden työntekijöiden ja
luottamushenkilöiden suojelemista varten. Tämä tavoite on syytä
valmistella yhteistyössä poliisin kanssa ja liittää osaksi
turvallisuusstrategiaa. Samalla paikallaan on selvittää ongelman
laajuus, ja mikäli se osoittautuu odotettua laajemmaksi, tulee ryhtyä
toimii lainsäädännön kehittämiseksi vihapuheen ja viharikosten
torjumiseksi.”