20
25.5.2010 pöydälle pantu asia
LAUSUNTO TALOUSARVIOALOITTEESTA MÄÄRÄRAHASTA
PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TERVEYSTARKASTUKSIIN
 
Terke 2010-720
 
TJA              Terveyslautakunta päättänee antaa talousarvioaloitteesta
seuraavan esittelijän ehdotuksen mukaisen lausunnon:
 
”Tutkimusten mukaan työttömät voivat huonommin ja ovat sairaampia
kuin työlliset. Tilanteeseen liittyvät syy- ja seuraussuhteet ovat
monimutkaisia, koska yhtäältä työttömyys vaikuttaa haitallisesti
terveyteen ja toisaalta taas heikko terveys vaikeuttaa työllistymistä.
Terveyspalvelujen tuottaminen työttömille on Helsingin kaupungin
työllisyydenhoidon kehittäminen -ohjelmassa (Khs 7.1.2009) määritelty
terveyskeskuksen tehtäväksi.
 
Terveysasemien oman lääkärin ja terveydenhoitajan palvelut ovat
tarjolla työttömille samoin kuin kaikille muillekin kaupunkilaisille.
Terveystarkastuksen perusteella henkilö voidaan ohjata eteenpäin
muiden palvelujen piiriin, esimerkiksi psykiatrisen sairaanhoitajan
vastaanotolle. Äitiys- ja lastenneuvoloissa seurataan myös työttömien
äitien terveyttä. Kundit kondikseen -toiminnassa jokainen 40-vuotias
mies kutsutaan terveystapaamiseen terveysasemalle.
 
Työttömien terveyden edistämistä toteutetaan myös yhteistyössä eri
tahojen kanssa. Terve Helsinki -hankkeessa kehitetään uutta,
matalan kynnyksen mallia, jonka tarkoituksena on ehkäistä juuri
työttömäksi jääneen syrjäytymistä ja edistää hänen terveydentilaansa
ja työllistymistään. Terveystarkastusten lisäksi ohjataan ja
kannustetaan olemassa olevien, työllisyyttä tukevien toimintojen sekä
terveydenhuoltopalveluiden piiriin. Toimintaa järjestetään TE-
keskuksen kanssa.
 
Helsingin työvoiman palvelukeskus Duuri tarjoaa
pitkäaikaistyöttömille tukea työllistymiseen, kouluttautumiseen ja
kuntoutumiseen. Toimipisteissä työskentelee Helsingin TE-keskuksen,
sosiaaliviraston, terveyskeskuksen ja Kelan henkilöstöä. Duurin
infotilaisuuteen kutsutaan henkilökohtaisesti. Tavoitteena on
asiakkaiden työ- ja toimintakyvyn sekä arjenhallinnan rajoitteiden
selvittäminen, sairauksien varhainen toteaminen, itsehoidon
tehostaminen sekä terveyden edistäminen. Terveystarkastuksia tekee
kuusi terveydenhoitajaa, joista yksi toimii osastonhoitajana. Vuonna
2009 Duurissa tehtiin 1 244 asiakkaalle terveystarkastus ja 655
asiakkaan kanssa toteutettiin terveysneuvontaa, ohjausta,
työpaikkakäyntejä tai yhteistyöneuvotteluja. Terveystarkastuksen
jälkeen lähes 30 %:lle asiakkaista varattiin omalle terveysasemalle
äkäriaika ja 13 %:lle terveydenhoitajan aika. Tammi-huhtikuun 2010
aikana terveystarkastuksia on tehty 456 asiakkaalle ja muita käyntejä
on ollut 255 asiakkaalla.
 
Duuri on osallistunut vuodesta 2007 Pitkäaikaistyöttömien
terveydenhuollon kehittämishankkeeseen, jota hallinnoi Terveyden
ja hyvinvoinnin laitos (THL). Helsingin osahanke Paten tavoitteena on
mm. varmistaa asiakkaalle oikea-aikaiset terveys- ja kuntoutuspalvelut,
kehittää työ- ja toimintakykyä sekä osaamista ylläpitävien ja edistävien
palveluiden vaikuttavuuden arviointia, lisätä Duurin ja keskeisten
yhteistyötahojen osaamista terveyteen, työkykyyn ja kuntoutukseen
liittyen sekä lisätä asiakkaiden tietoutta sosiaali- ja terveystoimen
palveluista.
 
Duuri aloittanee syksyllä 2010 yhteistyön Helsingin Sydänyhdistyksen
Liekki-hankkeen kanssa, jossa toiminnan painopiste on luoda
työttömille, erityisesti pitkäaikaistyöttömille uusia yhteyksiä omassa
elinpiirissään. Asiakkaiden aktiivisuuden ja toiminnallisuuden
lisäämiseen ja samalla sydänterveyden hoitamiseen työstettäviä
toimintamalleja ovat esimerkiksi liikunta- ja kokkiryhmät.
 
Terveysasema kuntalaisen käyttöliittymänä -hankkeen tavoitteena
on parantaa perusterveydenhuollossa toteutettavan mielenterveys- ja
päihdeongelmaisten aikuisikäisten tutkimuksen, hoidon ja
psykososiaalisen kuntoutuksen saatavuutta, laatua ja vaikuttavuutta.
Terveysasemille palkataan mielenterveys/päihdetyöntekijöitä ja
sosiaalineuvojia. Hanke etenee lähivuosina kaikille terveysasemille ja
se toteutetaan yhdessä sosiaaliviraston kanssa.
 
Terveyslautakunta toteaa, että pitkäaikaistyöttömien terveyden
edistäminen on erittäin tärkeää ja sillä voidaan vaikuttaa terveyserojen
kaventamiseen. Terveystarkastuksia järjestetään normaalin toiminnan
puitteissa ja yhteistyöhankkeissa sekä lyhyemmän että pidemmän ajan
työttömänä olleille. Toiminta sisältyy terveyskeskuksen talousarvioon ja
toimintaa on syytä kehittää hankkeista saatavien tulosten avulla.
 
Terveysvaikutusten arviointi
Pitkäaikaistyöttömillä on muuta väestö suurempi todennäköisyys
fyysiseen ja henkiseen sairastumiseen sekä syrjäytymiseen. Heillä voi
myös olla alentunut kyky ja motivaatio hakeutua tarjolla olevien
terveyspalvelujen piiriin. Tämän vuoksi heitä tulee työllistämistoimien
lisäksi kannustaa hakeutumaan terveyttä, kuntoutumista ja arjen
hallintaa edistävien palvelujen piiriin. Palvelun tulee olla yksilöllistä ja
pitkäjännitteistä.”
 
Pöytäkirjanote kaupunginhallitukselle.
 
Lisätiedot:
Nuutinen Hanna-Leena, erityissuunnittelija, puhelin 310 42662
 
 
Esittelijä     Sirpa Puhakka ja 9 muuta valtuutettua ovat tehneet
seuraavan aloitteen määrärahan varaamisesta pitkäaikaistyöttömien
terveystarkastuksiin:
 
”Pitkäaikaistyöttömille terveystarkastukset
 
Työssä olevilla on pääsääntöisesti toimiva työterveyshuolto. Sen sijaan
työttömillä ei ole mahdollisuutta samalla tavalla työterveydenhuoltoon.
Pitkäaikaistyöttömille taloudellinen niukkuus on vuosia kestävää,
hitaasti etenevää arkea. Kynnys työnhakuun kasvaa, jos omasta
terveydestä ei jakseta pitää huolta.
 
Työttömille on taattava matalan kynnyksen mahdollisuus
terveystarkastuksiin ja tarvittaessa kuntoutukseen. Tarkastuksissa
tulee selvittää työttömän terveydentila ja työkyky. Mikäli työkyky on
heikko, autetaan eläkehakemuksen tekemisessä. Usein vaaditaan
muutama käynti terveysasioiden kuntoon pistämisessä.
 
Terveyserojen kaventaminen on Helsingin yksi keskeisimmistä
terveyspoliittisista tavoitteista. Työttömien terveydenhuollon
kohentaminen parantaa työttömän työllistymismahdollisuuksia,
kaventaa terveyseroja ja pidentää odotettua elinikää.
 
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämmekin, että vuoden 2011
talousarviossa varataan pitkäaikaistyöttömien, yli vuoden työttömänä
olleiden, terveystarkastuksiin tarvittavat määrärahat.”
 
Aloitteesta on pyydetty terveyslautakunnan lausunto
kaupunginhallitukselle 27.5.2010 mennessä.