24
25.5.2010 pöydälle pantu asia
LAUSUNTO TALOUSARVIOALOITTEESTA LÄHIÖRAHASTON
VAROJEN KÄYTTÖÖNOTOSTA
Terke 2010-721
TJA Terveyslautakunta päättänee antaa talousarvioaloitteesta
seuraavan esittelijän ehdotuksen mukaisen lausunnon:
”Lähiörahaston varoilla on kyetty suuntaamaan rahoitusta useisiin
alueellisiin ja ikääntyneiden palvelumahdollisuuksia parantaviin
hankkeisiin, joihin tavanomaisen talousarviorahoituksen puitteissa ei
olisi ollut mahdollisuuksia.
Kaupungin tämänhetkiset taloudelliset ongelmat johtuvat tulojen ja
menojen epätasapainosta. Kaupungin kirjanpidossa oleva lähiörahasto
ei edusta irrotettavissa olevia (likvidejä) varoja, jotka olisivat erillisellä
purkamispäätöksellä saatettavissa palvelutoiminnan käyttöön.
Lähiörahastoa voidaan paremminkin luonnehtia varaumaksi, jonka
puitteissa investointeja voidaan ohjata haluttuihin kohteisiin.
Lähiörahaston tapauksessa tarkoituksena on talousarvion
noudattamisohjeiden mukaan lähiöiden arvostuksen nostaminen
parantamalla lähiöiden viihtyvyyttä ja toiminnallisuutta sekä ikääntyvien
kaupunkilaisten palvelumahdollisuuksia. Lähiörahastoa ei voi käyttää
käyttötalousosan toimintamenoihin
Terveyslautakunta katsoo, ettei aloitteessa esitetyllä toimenpiteellä ole
merkitystä peruspalveluiden rahoituksen näkökulmasta, koska
lähiörahaston purkaminen ei muuttaisi kaupungin rahoitustilannetta
nykyisestä.
Terveysvaikutusten arviointi
Lähiörahaston purkamatta jättämisellä ei ole terveysvaikutuksia, koska
lähiörahaston kirjanpidollinen käsittely ei vaikuta terveyspalvelujen
rahoitustasoon eikä sitä kautta kuntalaisten saamien palvelujen
määrään.
Pöytäkirjanote kaupunginhallitukselle.
Lisätiedot:
Lind Jussi, suunnittelupäällikkö, puhelin 310 42246
Esittelijä Yrjö Hakanen ja neljä muuta valtuutettua ovat tehneet
aloitteen lähiörahaston varojen käyttöönotosta:
”Kaupunginvaltuuston strategiaohjelmassa on asetettu tavoitteeksi
kehittää palveluverkkoa asukkaiden tarpeita vastaavasti sekä kaventaa
terveys- ja hyvinvointieroja. Ohjelmassa todetaan tämän edellyttävän
muun muassa kaupunginosien välisten erojen kaventamista ja toimia,
joilla parannetaan sosiaali- ja terveyspalvelujen tasa-arvoista ja tarpeen
mukaista saatavuutta ja käyttöä.
Talouden taantuma ja työttömyys ovat vähentäneet kaupungin
verotuloja. Samaan aikaan palvelujen tarve ja menot kasvavat.
Esitämme, että nykyinen lähiörahasto puretaan vuosina 2011–2013
lähiöiden palvelujen turvaamiseksi, eriarvoisuuden vähentämiseksi
sekä helsinkiläisten lakisääteisten peruspalvelujen turvaamiseksi
kaupungin itse tuottamina lähipalveluina.”
Aloitteesta on pyydetty lausunto kaupunginhallitukselle 27.5.2010
mennessä terveyslautakunnalta ja sosiaalilautakunnalta.