Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

13/2019

1 (12)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Asia/3

 

13.08.2019

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 159

Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunkiympäristön toimialalle Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen hankesuunnitelmasta

HEL 2017-004373 T 10 06 00

Lausunto

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Arkkitehti Pirjo Sipiläinen oli kutsuttuna asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.

Sosiaali- ja terveyslautakunta jätti asian yksimielisesti pöydälle jäsen Seija Muurisen ehdotuksesta.

Esittelijä

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Pirjo Sipiläinen, arkkitehti, puhelin: 310 42256

pirjo.sipilainen(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Lausuntoehdotus

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyy omalta osaltaan Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen 20.6.2019 tarkistetun hankesuunnitelman, jonka mukaan terveys- ja hyvinvointikeskuksen käyttöön tuleva huoneistoala on 10 773 htm², tilat sijoittuvat kokonaan uudisrakennukseen ja niiden kokonaisvuokra on 5,47 miljoonaa euroa vuodessa.

Lisäksi lautakunta antaa tarkastetusta hankesuunnitelmasta seuraavan lausunnon:

"Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi 15.1.2019 (§ 3) omalta osaltaan Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen 4.12.2018 päivätyn hankesuunnitelman, jonka huoneistoala oli uudisrakennuksen osalta noin 9 650 htm² ja Sähkötalon osalta noin 1 320 htm². Arvio hankkeen kokonaisvuokrasta oli 4,7 miljoonaa euroa vuodessa.

Lautakunta edellytti lausunnossaan muun muassa, että terveys- ja hyvinvointikeskuksen kaikki toiminnot sijoittuvat samaan rakennukseen. Tämän edellytyksen mukaisesti uudessa 20.6.2019 tarkistetussa hankesuunnitelmassa kaikki terveys- ja hyvinvointikeskuksen tilat on sijoitettu uudisrakennukseen. Uudisrakennuksessa on kahdeksan maanpäällistä kerrosta ja yksi kellarikerros. Rakennuksen sisäänkäyntikerros on pääasiassa Kampin metroaseman ja liiketilojen käytössä. Lisäksi se toimii terveys- ja hyvinvointikeskuksen sisäänkäyntinä ja poistumistienä. Terveys- ja hyvinvointikeskuksen tilat sijoittuvat 2.–7. kerrokseen, joista ylimpään sijoittuvat yhteiskäyttöiset ryhmä- ja kokoustilat. Kahdeksannessa kerroksessa on teknisiä tiloja.

Kustannusarvio ja arvio vuokrasta ovat kasvaneet aikaisemmasta, sillä uudisrakentaminen on kalliimpaa kuin peruskorjaaminen ja kustannusarvio on päivitetty 4/2019 kustannustasoon.

Kustannusarvion mukaan uudisrakennuksen rakentamiskustannukset kustannustasossa 4/2019 ovat arvonlisäverottomana yhteensä 84 200 000 euroa (5 154 euroa/brm²). Kustannuksiin sisältyy Kampin metroasemalle kohdistuvia rakentamiskustannuksia noin 4,9 miljoonaa euroa (alv 0 %) sekä liiketilojen rakennuskustannuksia noin 4 miljoonaa euroa. Hankkeen laajuus, kustannukset ja niiden jakautuminen eri käyttäjien kesken tarkentuvat yleissuunnittelu- ja toteutusvaiheessa.

Hankkeen vuokralaskelma on tehty uudelle osaketilalle. Terveys- ja hyvinvointikeskuksen arvioitu tilakustannus on 42,34 euroa per huoneistoala (htm²) kuukaudessa, eli yhteensä 456 129 euroa kuukaudessa ja 5 473 546 euroa vuodessa. Neliövuokran perusteena on 10 773 htm². Pääomavuokran osuus on 38,53 euroa per huoneistoala (htm²) kuukaudessa ja ylläpitovuokran osuus on 3,81 euroa per huoneistoala (htm²) kuukaudessa. Vuokraan sisältyy viitesuunnitelman mukaisesti yhteensä 1 190 htm² laajuisten kuvantamisen ja laboratorion tilojen vuokra 604 615 euroa vuodessa. Rakennuksessa on metro- ja liiketiloja 1 269 htm². Niiden vuokra ei tule sosiaali- ja terveystoimen maksettavaksi.

Sosiaali- ja terveystoimiala varaa toiminnan käynnistämistä varten laite-, irtokaluste- ja tietotekniikkahankintoihin yhteensä noin 3,6 miljoonaa euroa (alv 0%).

Hankkeen alustava aikataulu on seuraava: toteutussuunnittelu 9/2019–5/2021, rakentamisen valmistelu 6/2021–12/2021 ja rakentaminen 1/2022–1/2026. Hanke sisältyy talonrakennushankkeiden rakentamisohjelman vuokra- ja osakehankkeisiin vuosille 2022‒2025.

Esitykseen on liitetty ne hankesuunnitelman liitteet, joihin on tehty muutoksia 15.1.2019 tehdyn päätöksen jälkeen.

Esittelijän perustelut

Arkkitehti Pirjo Sipiläinen on kutsuttuna asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.

Kaupunkiympäristön toimiala on pyytänyt sosiaali- ja terveyslautakunnalta lausuntoa Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen 20.6.2019 tarkistetusta hankesuunnitelmasta.

Esittelijä

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Pirjo Sipiläinen, arkkitehti, puhelin: 310 42256

pirjo.sipilainen(a)hel.fi

Liitteet

1

Keskustan THK_HS 20062019

2

Liite 3 THK_Tilaohjelma

3

Liite 5 Viitesuunnitelma

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Kaupunkiympäristön toimiala Rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuus Rakennetun omaisuuden hallinta Palvelutilaverkko Yksikön päällikkö 23.04.2019 § 7

HEL 2017-004373 T 10 06 00

Päätös

Palvelutilaverkkoyksikön päällikkö päätti

hyväksyä PES- Arkkitehdit Oy:n 1.10.2018 ja 17.4.2019 päivätyt lisätyötarjoukset koskien Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen hankesuunnitteluvaiheen pää- ja arkkitehtisuunnittelun täydentäviä tehtäviä arvonlisäverottomaan kattohintaan 63 948 euroa.

Päätöksen perustelut

Kyseessä on Kamppiin, osoitteeseen Salomonkatu 8a toteutettava Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskus. Hanke perustuu sosiaali- ja terveyslautakunnan 7.10.2014 §347 päättämään palveluverkkosuunnitelmaan 2030, sen perusteella laadittuun, 22.5.2017 päivättyyn tarveselvitykseen ja sosiaali- ja terveyslautakunnan 20.6.2017 §181 tekemään tarvepäätökseen.

Kaupunkiympäristön toimialan tarve- ja hankesuunnittelu on laatinut hankesuunnitelman, jonka sosiaali- ja terveyslautakunta on hyväksynyt 15.1.2019 §3.

PES- Arkkitehdit Oy on vastannut hankkeen tarveselvitys- ja hankesuunnitteluvaiheiden pää- ja arkkitehtisuunnittelusta.

Hankkeen laajuus on noin 14 000 brm². Sen toteuttaminen edellyttää asemakaavan muutoksen. Hankesuunnitelma on sisältänyt uudisrakennuksen lisäksi noin 1500 brm² laajuiset tilat viereisestä Sähkötalosta niille toiminnoille, jotka eivät ole mahtuneet asemakaavoittajan asettamien kaupunkikuvallisten reunaehtojen mukaan suunnitellun uudisrakennuksen laajuuteen.

Hankesuunnitelman valmistumisen jälkeen on kaavoittaja tarkastellut uudestaan hankkeen kaupunkikuvallisia reunaehtoja. Tavoitteena on löytää ratkaisu, jossa koko tarpeen mukainen laajuus saadaan mahtumaan uudisrakennukseen. Tästä tehtävästä on PES-Arkkitehdit antanut 17.4.2019 päivätyn pää- ja arkkitehtisuunnittelun lisätyötarjouksen arvonlisäverottomana 34 000 euroa.

Hankesuunnitelman muista täydentävistä tehtävistä ja havainnemateriaalin laatimisesta on PES- Arkkitehdit antanut 1.10.2018 päivätyn tarjouksen arvonlisäverottomaan kattohintaan 29 920 euroa.

Saatujen lisätyötarjousten yhteenlaskettu arvo on arvonlisäverottomana yhteensä 63 948 euroa. Tarve- ja hankesuunnitteluvaiheen pää- ja arkkitehtisuunnittelun puitesopimuksen 2016-2017 Klk§497 12.11.2015 perusteella tehtyjen tilausten arvonlisäveroton arvo on yhteensä 202 858,50 euroa. Aiemmat tilaukset ja lisätyötarjoukset ovat arvonlisäverottomana yhteensä 266 806,50 euroa.

PES- Arkkitehdit Oy:n hankesuunnitelmaa varten laatima viitesuunnitelma on ehdotussuunnitelmatasoinen ratkaisu kaupunkikuvallisesti ja teknisesti poikkeuksellisen vativasta suunnittelutehtävästä. Hankkeen laadulliset vaatimukset ja kokonaistaloudellinen edullisuus huomioiden on perusteltua hyväksyä saadut lisätyötarjoukset ja tilata hankesuunnitteluvaiheen täydentävät tehtävät PES - Arkkitehdit Oy:ltä. Toimialalla on PES- Arkkitehdit Oy:n kanssa voimassa oleva puitesopimus (Tilahankkeiden pää- ja arkkitehtisuunnittelun puitejärjestely 2019-2020 Ryja 28.2.2019 §27, osa-alue 4).

Lisätiedot

Erja Erra, hankesuunnittelupäällikkö, puhelin: 310 39997

erja.erra(a)hel.fi

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.01.2019 § 3

HEL 2017-004373 T 10 06 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hyväksyä omalta osaltaan Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen hankesuunnitelman, jonka huoneistoala on noin 9 650 htm² uudisrakennuksen osalta ja noin 1320 htm² Sähkötalon osalta. Arvio hankkeen kokonaisvuokrasta on 4,7 milj. euroa vuodessa.

Samalla sosiaali- ja terveyslautakunta päätti, että keskustan terveys- ja hyvinvointikeskukseen siirtyvien palvelujen muutokset, kuten nykyisistä tiloista luopumiset, tuodaan hankkeen edetessä poliittisesti valittujen luottamushenkilöiden päätettäväksi.

Lautakunta edellyttää, että laadukkaiden palvelujen varmistamiseksi asukkaille Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen hankesuunnitelman sisältöä arvioidaan vielä jatkovalmistelussa perustuen
- sosiaali- ja terveyslautakunnan edellyttämään selvitykseen terveysasematoiminnasta ja sen kehittämisestä (kokemukset palvelukonseptista esim. Kalasatamasta, palvelujen saatavuuden haasteet, palveluverkon ajantasaisuus),
- mahdollisuuteen sijoittaa kaikki toiminnot samaan rakennukseen,
- tietoon maakunta- ja sote-uudistuksen lakipaketin hyväksymisestä tai hylkäämisestä nykyisessä eduskunnassa,
- vanhus- ja vammaisneuvostojen lausuntoon hankkeesta.

Lisäksi lautakunta antoi hankesuunnitelmasta seuraavan lausunnon:

”Hankesuunnitelma koskee Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskukselle Kamppiin, Kampin metroaseman läntisen sisäänkäyntirakennuksen paikalle rakennettavaa uudisrakennusta. Keskustan alueella tarvitaan monipuoliset, tehokkaasti toimivat, kilpailukykyiset ja hyvin saavutettavat julkiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Hankkeen toiminnallisena tavoitteena on keskittää uuteen terveys- ja hyvinvointikeskukseen nyt hajallaan sijaitsevia sosiaali- ja terveyspalveluja. Palveluiden saavutettavuus turvataan jalkautuvia sosiaali- ja terveyspalveluita kehittämällä, sähköisen asioinnin kehittämisellä sekä toimivien liikenneyhteyksien turvaamisella.

Uudisrakennuksen palvelut kohdistetaan pääasiassa aikuisväestölle: terveysasemapalvelut, psykiatria- ja päihdetyö, nuorten ja aikuisten sosiaalityö sekä fysio- ja toimintaterapiapalvelut. Osa palveluista tarjotaan myös nuorille. Lisäksi terveys- ja hyvinvointikeskukseen sijoittuvat laboratorio ja kuvantamispalvelut.

Koska kaikkia sosiaali- ja terveystoimen tarvitsemia palveluja ei ole mahdollista sijoittaa uudisrakennukseen, sisältää hankesuunnitelma myös kaksi vaihtoehtoista ratkaisua näiden toimintojen sijoittumisesta viereiseen Sähkötaloon. Uudisrakennuksen ja Sähkötalon tilaratkaisuja ja toimintoja suunnitellaan yhdessä henkilöstön kanssa. Samalla otetaan huomioon Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksesta saadut kokemukset.

Uudisrakennus sijoittuu ydinkeskustaan, kaupunkikuvallisesti ja rakennusteknisesti poikkeuksellisen vaativaan paikkaan, nykyisen metroasemarakennuksen ja maanalaisten tilojen päälle sekä huoltopihan tilojen osalta Runeberginkadun katualueen alle.  Hankkeen rakentamisen riskinä on metron, sen järjestelmien ja poistumisteiden sekä ympäröivän katualueen esteetön, turvallinen ja häiriötön käyttö, joiden toiminta tulee varmistaa koko hankkeen toteutuksen ajan. Perustusten toteuttaminen metron tilojen läpi, monista kohdin louhittuun kallioon edellyttää erityisen tarkkaa suunnittelua ja toteutusta.

Terveys- ja hyvinvointikeskuksen uudisrakennuksen sijoittuva huoneistoala on noin 9 653 htm² ja Sähkötaloon sijoittuvien toimintojen huoneistoala on noin 1320–1330 htm² vaihtoehdosta riippuen. Vaihtoehdon 1 vuokra-arvio on 4,72 milj. euroa vuodessa ja vaihtoehdon 2 vuokra-arvio 4,63 milj. euroa vuodessa. Vuokrakustannuksiin on laskettu vain terveys- ja hyvinvointikeskuksen tilat. Lisäksi rakennukseen on suunnitteilla metron tiloja Liikennelaitos liikelaitoksen omistukseen. Liiketilojen omistus tulee mahdollisesti ulkopuoliselle taholle. Sosiaali- ja terveyslautakunta korostaa, että Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen Sähkötaloon suunnitellut tilat valmistuvat ja ovat käytettävissä yhtä aikaa uudisrakennuksen valmistuessa.

Sosiaali- ja terveystoimiala varaa noin 3,6 milj. euroa irtaimistohankintoihin, joita ovat sairaalalaitteet, varusteet, irtokalusteet ja tietoliikenteen päätelaitteet.

Hanke on suunniteltu toteutettavan vuosina 2020–2025 osake- ja vuokrahankkeena. Jatkovalmistelussa arvioidaan myös kustannusvaikutuksia uudisrakennuksen pysymisestä kaupungin omistuksessa.

Uudisrakennuksen toteuttaminen edellyttää asemakaavan muutoksen. Hankesuunnitelman viitesuunnitelma on laadittu yhteistyössä asemakaavoituksen asiantuntijoiden kanssa. Kaavamuutosprosessi, kaavapäätös ja sen aikataulu ovat keskeinen riski hankkeen toteutumiselle.

Hankesuunnitteluvaiheessa on kuultu asiantuntijoina rakennusvalvontapalveluiden, pelastuslaitoksen, kaupunginmuseon ja Alvar Aalto -säätiön edustajia.

Lautakunta pitää tärkeänä, että huonejärjestelyjä suunniteltaessa otetaan huomioon vastaanottohuoneiden soveltuvuus erilaisten asiakasryhmien kohtaamiseen ja vuorovaikutuksen syntymiseen esimerkiksi ikkunanäkymiä avaamalla.

Lautakunta edellyttää, että hankkeen jatkovalmistelussa kiinnitetään erityistä huomiota esimerkiksi nuoriso-, vanhus- ja vammaisneuvoston, kaupungin asukkaiden ja muiden sidosryhmien osallistamiseen ja kuulemiseen."

Käsittely

15.01.2019 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

Arkkitehti Pirjo Sipiläinen oli kutsuttuna asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.

Esittelijä Juha Jolkkonen teki esitykseen seuraavat muutokset:

Lausunnon kolmanneksi viimeinen kappale muutetaan muotoon: "Hanke on suunniteltu toteutettavan vuosina 2021–2025 osake- ja vuokrahankkeena."

Esittelijän perustelujen kolmanneksi viimeinen kappale muutetaan muotoon: "Ensimmäistä ja toisesta kohdasta päätetään sote-uudistuksen täsmentyessä kaupunkistrategian mukaisesti. Kolmannesta ja neljännestä kohdasta on tehty selvitykset, jotka ovat hankesuunnitelman liitteenä."

Asiassa tehtiin seuraava pöydällepanoehdotus:

Pöydällepanoehdotus 1:
Jäsen Matias Pajula: Pyydän asian pöydälle.

Kannattaja: jäsen Mari Rantanen

Ehdotuksen kannattamisen jälkeen keskustelu rajattiin koskemaan pöydällepanoa ja sosiaali- ja terveyslautakunta äänesti asiasta. Pöydällepanoehdotuksen hävittyä äänestyksen sosiaali- ja terveyslautakunta jatkoi keskustelua. Asiassa tehtiin seuraavat vastaehdotukset:

Vastaehdotus 1:
Jäsen Tapio Bergholm: Lausunnon viidennen kappaleen loppuun lisätään: "Sosiaali- ja terveyslautakunta korostaa, että Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen Sähkötaloon suunnitellut tilat valmistuvat ja ovat käytettävissä yhtä aikaa uudisrakennuksen valmistuessa."

Kannattaja: jäsen Karita Toijonen

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti ilman äänestystä jäsen Tapio Bergholmin vastaehdotuksen.

Vastaehdotus 2:
Jäsen Seija Muurinen: Päätösehdotukseen ennen viimeistä virkettä lisätään seuraavaa:
"Lautakunta edellyttää, että laadukkaiden palvelujen varmistamiseksi asukkaille Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen hankesuunnitelman sisältöä arvioidaan vielä jatkovalmistelussa perustuen
- sosiaali- ja terveyslautakunnan edellyttämään selvitykseen terveysasematoiminnasta ja sen kehittämisestä (kokemukset palvelukonseptista esim. Kalasatamasta, palvelujen saatavuuden haasteet, palveluverkon ajantasaisuus),
- mahdollisuuteen sijoittaa kaikki toiminnot samaan rakennukseen,
- tietoon maakunta- ja sote-uudistuksen lakipaketin hyväksymisestä tai hylkäämisestä nykyisessä eduskunnassa,
- vanhus- ja vammaisneuvostojen lausuntoon hankkeesta."

Kannattaja: jäsen Sandra Hagman

Vastaehdotus 3:
Jäsen Sandra Hagman: Lausunnon ensimmäisen kappaleen loppuun lisätään: "Palveluiden saavutettavuus turvataan jalkautuvia sosiaali- ja terveyspalveluita kehittämällä, sähköisen asioinnin kehittämisellä sekä toimivien liikenneyhteyksien turvaamisella."

Kannattaja: jäsen Hannu Tuominen

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti ilman äänestystä jäsen Sandra Hagmanin vastaehdotuksen.

Vastaehdotus 4:
Sandra Hagman: Lausunnon kolmannen kappaleen loppuun lisätään lause: "Uudisrakennuksen ja Sähkötalon tilaratkaisuja ja toimintoja suunnitellaan yhdessä henkilöstön kanssa. Samalla otetaan huomioon Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksesta saadut kokemukset."

Kannattaja: jäsen Tapio Bergholm

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti ilman äänestystä jäsen Sandra Hagmanin vastaehdotuksen.

Vastaehdotus 5:
Jäsen Sandra Hagman: Lausunnon seitsemännen kappaleen loppuun lisätään seuraava lause: "Jatkovalmistelussa arvioidaan myös kustannusvaikutuksia uudisrakennuksen pysymisestä kaupungin omistuksessa."

Kannattaja: jäsen Heidi Ahola

Vastaehdotus 6:
Jäsen Sandra Hagman: Lausunnon ensimmäisen kappaleen loppuun lisätään:
"Samalla säilytetään tavanomaiset ja usein tarvittavat terveyspalvelut niissä kaupunginosissa, joista ei ole tarjolla nopeita vaihdottomia kulkuyhteyksiä Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskukseen."

Kannattaja: jäsen Heidi Ahola

Vastaehdotus 7:
Jäsen Hannu Tuominen: Lausunnon viimeisen kappaleen jälkeen lisätään: ”Lautakunta pitää tärkeänä, että huonejärjestelyjä suunniteltaessa otetaan huomioon vastaanottohuoneiden soveltuvuus erilaisten asiakasryhmien kohtaamiseen ja vuorovaikutuksen syntymiseen esimerkiksi ikkunanäkymiä avaamalla.”

Kannattaja: jäsen Sami Heistaro

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti ilman äänestystä jäsen Hannu Tuomisen vastaehdotuksen.

Vastaehdotus 8:
Jäsen Ahto Apajalahti: Lisätään uusi kappale lausunnon viimeisen kappaleen jälkeen seuraavasti: "Lautakunta edellyttää, että hankkeen jatkovalmistelussa kiinnitetään erityistä huomiota esimerkiksi nuoriso-, vanhus- ja vammaisneuvoston, kaupungin asukkaiden ja muiden sidosryhmien osallistamiseen ja kuulemiseen."

Kannattaja: jäsen Matias Pajula

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti ilman äänestystä jäsen Ahto Apajalahden vastaehdotuksen.

Vastaehdotus 9:
Puheenjohtaja Sanna Vesikansa: Lisätään päätösesityksen loppuun: "Samalla sosiaali- ja terveyslautakunta päättää, että keskustan terveys- ja hyvinvointikeskukseen siirtyvien palvelujen muutokset kuten nykyisistä tiloista luopumiset tuodaan hankkeen edetessä poliittisesti valittujen luottamushenkilöiden päätettäväksi."

Kannattaja: jäsen Seija Muurinen

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti ilman äänestystä puheenjohtaja Sanna Vesikansan vastaehdotuksen.

Asiassa äänestettiin seuraavista vastaehdotuksista:

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Pöydällepanoehdotus (jäsen Matias Pajula)

Jaa-äänet: 9
Heidi Ahola, Ahto Apajalahti, Tapio Bergholm, Cecilia Ehrnrooth, Sandra Hagman, Karita Toijonen, Hannu Tuominen, Tuomas Tuure, Sanna Vesikansa

Ei-äänet: 4
Sami Heistaro, Seija Muurinen, Matias Pajula, Mari Rantanen

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Sosiaali- ja terveyslautakunta hylkäsi jäsen Matias Pajulan pöydällepanoehdotuksen äänin 9 - 4 ja sosiaali- ja terveyslautakunta jatkoi asian käsittelyä.

2 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 2 (jäsen Seija Muurinen)

Jaa-äänet: 3
Ahto Apajalahti, Tapio Bergholm, Karita Toijonen

Ei-äänet: 10
Heidi Ahola, Cecilia Ehrnrooth, Sandra Hagman, Sami Heistaro, Seija Muurinen, Matias Pajula, Mari Rantanen, Hannu Tuominen, Tuomas Tuure, Sanna Vesikansa

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi jäsen Seija Muurisen vastaehdotuksen äänin 10 - 3.

3 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 5 (jäsen Sandra Hagman)

Jaa-äänet: 5
Ahto Apajalahti, Sami Heistaro, Seija Muurinen, Matias Pajula, Mari Rantanen

Ei-äänet: 8
Heidi Ahola, Tapio Bergholm, Cecilia Ehrnrooth, Sandra Hagman, Karita Toijonen, Hannu Tuominen, Tuomas Tuure, Sanna Vesikansa

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi jäsen Sandra Hagmanin vastaehdotuksen äänin 8 - 5.

4 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 6 (jäsen Sandra Hagman)

Jaa-äänet: 9
Ahto Apajalahti, Tapio Bergholm, Sami Heistaro, Seija Muurinen, Matias Pajula, Karita Toijonen, Hannu Tuominen, Tuomas Tuure, Sanna Vesikansa

Ei-äänet: 3
Heidi Ahola, Cecilia Ehrnrooth, Sandra Hagman

Tyhjä: 1
Mari Rantanen

Poissa: 0

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen äänin 9 - 3 (tyhjää 1).

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi muutetun esityksen ja hyväksyttyjen vastaehdotusten mukaisesti muutetun lausunnon asiasta.

18.12.2018 Pöydälle

20.06.2017 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

Esittelijä

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Pirjo Sipiläinen, arkkitehti, puhelin: 310 42256

pirjo.sipilainen(a)hel.fi

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 23.05.2017 § 168

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

23.05.2017 Pöydälle

Arkkitehti Pirjo Sipiläinen oli kutsuttuna asiantuntijana kokouksessa läsnä tämän asian käsittelyssä.

Puheenjohtaja Maija Anttila pyysi asian pöydälle.

02.05.2017 Poistettiin

Esittelijä

va. virastopäällikkö

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Pirjo Sipiläinen, arkkitehti, puhelin: 310 42256

pirjo.sipilainen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566