Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

16/2018

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Asia/11

 

25.09.2018

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 240

Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämistyöryhmän mietinnöstä

HEL 2018-008859 T 06 01 02

Lausunto

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämistyöryhmän mietinnöstä oman toimialansa näkökulmasta ja käsittelee mietinnön toimenpide-ehdotuksia nuorten tupakoinnin aloittamisen ehkäisystä, savuttomista ympäristöistä, tupakoinnin lopettamisen tuesta ja seurantajärjestelmistä:

"Sosiaali- ja terveystoimialaa säätelevät terveydenhuoltolain, sosiaalihuoltolain ja ehkäisevän päihdetyön järjestämislain velvoitteet.

Tämä lausunto perustuu Savuton Helsinki -ohjelmassa saavutettuun asiantuntemukseen ja sen tuloksiin. Savuton Helsinki, tupakoinnin ehkäisy- ja vähentämisohjelma Helsinkiin 2007–2015, laadittiin monitoimijaisessa yhteistyössä kansanterveysjärjestöjen kanssa. Ohjelma hyväksyttiin vuonna 2006 kaupunginvaltuustossa ja sen loppuraportti käsiteltiin kaupunginhallituksessa vuonna 2016. Ohjelma oli suunnattu helsinkiläisväestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Ohjelman tärkeimpänä päämääränä oli, että lasten ja nuorten tulee voida kasvaa savuttomassa ympäristössä. Ohjelmassa oli mukana myös Helsingin kaupungilla työskentelevä henkilökunta.

Tämän jälkeen toimintaa on jatkettu kaupunkiyhteisessä verkostossa. Sosiaali- ja terveystoimi on toiminut ohjelman koordinoivana tahona.

Nuorten tupakointi on vähentynyt Helsingissä huomattavasti. Tupakointi ja nuuskan käyttö on peruskouluissa ja ammattiin opiskelevilla muuta maata harvinaisempaa. Nuuskan käyttö on kuitenkin yleistynyt. Uusia toimenpiteitä tarvitaan edelleen hyvien trendien vahvistamiseksi ja uusien haasteiden voittamiseksi.

Nuorten tupakoinnin aloittamisen ehkäisy, toimenpide-ehdotukset 4, 5, 7 ja 8

Toimenpiteet 4–5: Sosiaali- ja terveyslautakunta kannattaa mietinnössä ehdotettua tupakkalain muuttamista niin, että tupakkatuotteiden, nikotiininesteiden ja nikotiinin vastikkeita ei saa myydä, luovuttaa tai välittää alle 20-vuotiaille. Edelleen ehdotusta tunnusomaisten tuoksujen ja makujen kieltämisen laajentamista koskemaan kaikkia tupakkatuotteita lautakunta pitää hyvänä nuorten suojelemiseksi tupakkatuotteiden käytön aloittamiselta.

Tuoreen Tupakka- ja nikotiiniriippuvuuden ehkäisy ja hoito Käypä hoito -suosituksen mukaan tupakka- ja nikotiiniriippuvuus on vakava sairaus. Ehkäisy tulee kohdistaa erityisesti 10–16-vuotiaisiin, sillä Suomessa tyypillisin ikä ensimmäisille tupakkakokeiluille on 14–16 vuotta.

Mietinnän ehdotus tupakkalainsäädännön kehittämiseksi noudattaisi alkoholilainsäädännön kanssa samoja periaatteita. Ehdotus 20 vuoden ikärajasta on yhdenmukainen väkevien alkoholinjuomien ikärajan kanssa. Lisäksi kaupoissa on jo tällä hetkellä käytänteet, joiden mukaan alle 30-vuotiailta pyydetään henkilötodistusta. Nikotiinia sisältämättömien tupakkalain alaisten tuotteiden ostoikäraja jäisi 18 vuoteen. Kansanterveyden edistämisen näkökulmasta tupakka- ja alkoholilainsäädännön yhdenmukaistaminen ikärajojen osalta on perustelua.

Toimenpiteet 7–8: Sosiaali- ja terveyslautakunnan näkemyksen mukaan on perusteltua panostaa vahvasti nuorten tupakoinnin ja nikotiinituotteiden aloittamisen ehkäisyyn, ja osana sitä huomioida liikunta- ja nuorisotyöhön liittyvien järjestöavustusten myöntämisen yhtenä kriteerinä sitoutuminen tupakka- ja muiden nikotiinituotteiden käytön ehkäisyyn. On tärkeää, että kaupungilta järjestöavustusta saavat järjestöt ovat sitoutuneet ja tuntevat vastuunsa samoihin periaatteisiin julkisen sektorin kanssa. Myös toimintakulttuurin vahvistaminen hyviksi todetulla käytänteillä on kannatettavaa.

Savuttomat ympäristöt, toimenpide-ehdotukset 9–12

Sosiaali- ja terveyslautakunta pitää erittäin hyvänä sitä, että mietinnössä ehdotetaan edelleen lainsäädännön tupakointikieltojen vahvistamista sisä- ja ulkotiloissa, ja lisäksi lautakunta kannattaa muiden savuttomien ympäristöjen vahvistamista mietinnön toimenpide-ehdotusten mukaisesti. Lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunta ehdottaa, että mietinnössä voisi vielä tarkentaa kaupunkiympäristöön liittyviä nuorten suosimien oleskelupaikkojen tupakointikieltoja. Näitä ovat esimerkiksi kauppakeskusten, nuorisotilojen ja urheilupaikkojen ympäristöt sekä joukkoliikenneasemat suuressa kaupungissa.

Savuton Helsinki -ohjelmassa on systemaattisesti edistetty ympäristön savuttomuutta. Muun muassa Savuton Helsinki -kriteerit määrittelevät kaupungin hallinnoimien rakennusten ulko- ja sisätilojen savuttomuutta ja niiden merkitsemistä. Vuodesta 2010 alkaen on toteutettu Uimastadionin ja Kumpulan maauimalan savuttomuutta kaupunginhallituksen päätöksellä.

Savuttomille elinympäristöille on myös kaupunkilaisten tuki. Helsinkiläisille osana Savuton Helsinki -ohjelmaa Taloustutkimuksella teetetyn kyselyn perusteella Helsingin savuttomuutta edistäisi tupakoinnin kieltäminen leikkipuistoissa, julkisten rakennusten ovien edessä ja katetuilla joukkoliikennepysäkeillä.

Tupakoinnin lopettamisen tuki, toimenpide-ehdotukset 17–24

Sosiaali- ja terveyslautakunta tarkastelee erikseen seuraavia toimenpiteitä, koska ne ovat sisällöltään sosiaali- ja terveystoimen ydinosaamisaluetta.

Toimenpide 17: Sosiaali- ja terveyslautakunta kannattaa tätä toimenpidettä, jonka mukaan koko hoitoketju perus- ja erityispalveluissa ylläpitää vierotusosaamista, tarjoaa vieroituspalveluja ja osallistuu potilaan tupakasta vieroitukseen. Tupakoinnin vieroitusohjaus on tehokasta toimintaa terveydenhuollossa (Käypä hoito 2018). Sosiaali- ja terveyspalveluissa puheeksiotto, lyhytneuvonta ja seuranta ovat osa kuntalaisille annettavia palveluita.

Toimenpide 18: Sosiaali- ja terveyslautakunta kannattaa puheeksioton vahvistamista sosiaali- ja terveydenhuollon asiakaskontakteissa mahdollisimman kattavasti. Helsingin sosiaali- ja terveystoimessa tupakointitieto on määritelty yhdeksi terveys- ja hyvinvointi -indikaattoriksi. Indikaattoritieto on saatavissa tietojärjestelmistä.

Toimenpide 19: Sosiaali- ja terveyslautakunta kannattaa mahdollisiin maakuntiin perustettavia tupakasta vierotuksen yksiköitä alueellisen koordinaation vahvistamiseksi. Tämä tukee asiakkaiden yhdenvertaisuutta ja toimenpiteiden vaikuttavuutta eritysesti vaativammissa vieroitustilanteissa. Helsingissä on toiminut vuodesta 2007 tupakkaklinikka vieroitusyksikkönä ja asiantuntijatahona tehden verkosto- ja koulutusyhteistyötä kaupungin yksiköiden, erikoissairaanhoidon ja järjestöjen kanssa. Vuosina 2011–2013 toimi myös erillinen Savuton pääkaupunkiseutu -hanke, jossa edistettiin savuttomuutta alueellisesti.

Toimenpide 20: Sosiaali- ja terveyslautakunta kannattaa kaikkien tupakka- ja nikotiiniriippuvuuden hoidossa käytettävien reseptillä lääkärin määräämien vierotuslääkkeiden ottamista sairausvakuutuksen lääkekorvauksen piiriin. Tämä ehdotus selkeyttää tupakasta vieroituksen lääkehoidon saamista ja helpottaa osaltaan heikommassa taloudellisessa asemassa olevien asiakkaiden mahdollisuuksia saada lääkehoitoa.

Toimenpide 22: Sosiaali- ja terveyslautakunta pitää kannatettavana tupakoimattomuuden ja nikotiinittomuuden edistämisen kytkemistä osaksi ammattiin opiskelevien työkyvyn edistämistä ja oppilaitoksen toimintasuunnitelmaa.

Toimenpiteet 23–24: Raskaana olevien tupakasta vieroituksen tukena häkämittaukset ja paljon tupakoivien erityisryhmien vieroituksen tehostaminen sosiaali- ja terveyspalveluissa on perusteltua ja tarpeellista. Helsingissä on jo aloitettu raskaana olevien häkämittaukset. Lisäksi sosiaali- ja terveystoimi mielenterveyspotilaita hoitavana organisaationa toteaa, että suuri osa mielenterveyspotilaista tupakoi, ja heillä on usein voimakas riippuvuus. Heidän tukemisekseen tupakoinnin lopettamiseen tarvitaan erityistoimenpiteitä. Sosiaali- ja terveyslautakunta pitää hyvänä, että nämä asiakasryhmät huomioidaan hyvin mietinnön ehdotuksissa.

Seurantajärjestelmät, toimenpiteet 43–44

Toimenpiteet 43–44: Sosiaali- ja terveyslautakunta pitää erittäin hyvänä seurantajärjestelmien ylläpitämistä ja kehittämistä. Ne tukevat paikallisella, alueellisella ja kansallisella tasolla tehtävien toimenpiteiden arviointia ja vaikuttavuuden seurantaa. Jatkossakin tulee turvata kuntatasolla saatava tietoa väestön tupakoinnista ja nikotiinituotteiden käytöstä.

Yhteenvetona sosiaali- ja terveyslautakunta toteaa, että mietinnön toimenpiteet tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämiseksi ovat hyviä ja tarpeellisia tupakkalain tavoitteen saavuttamiseksi. Ne vahvistavat nykyisiä toimenpiteitä.

Tupakka- ja nikotiinituotteiden verotus, tuotteiden saatavuuden rajoittaminen sekä lasten ja nuorten nikotiinittomat kasvuympäristöt ovat tärkeitä tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttöä ehkäiseviä tekijöitä. Terveys- ja hyvinvointierojen kaventamiseksi on tarpeellista edelleen kehittää vaikuttavia vieroitusmenetelmiä erityisesti niille väestöryhmille, joissa tupakoidaan selkeästi keskimääräistä enemmän. Kokonaisuudessaan mietinnön toimenpiteiden suunta on oikea ja perusteltu.

Savuton Helsinki -ohjelman toimeenpanossa on todettu tarpeita täsmentää tupakoinnin vähentämisen toimenpiteitä, kuten bussipysäkkien ja uimarantojen tupakointikiellot sekä vieroituslääkkeiden korvattavuus. Lautakunta panee tyytyväisenä merkille, että nämä kohdat ovat nyt toimeenpano-ehdotuksissa.

Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi

Tupakoimattomuus on tärkeimpiä väestön hyvinvointia, terveyttä ja terveyden tasa-arvoa edistäviä tekijöitä. Erityisesti lasten ja nuorten suojaamista tupakan ja nikotiinin haitoilta tulee edelleen jatkaa.

Myös tahaton altistuminen ympäristön tupakansavulle lisää sairastuvuutta ja kuolleisuutta. Tupakoimattomuuteen auttaminen on osa keskeisten kansansairauksien hoitoa.”

Käsittely

Asiassa tehtiin seuraavat vastaehdotukset:

Vastaehdotus 1:
Jäsen Ahto Apajalahti: Muutetaan lausuntoehdotuksen kohdan "Nuorten tupakoinnin aloittamisen ehkäisy, toimenpide-ehdotukset 4, 5, 7 ja 8" ensimmäinen kappale seuraavaan muotoon: "Toimenpiteet 4–5: Ehdotusta tunnusomaisten tuoksujen ja makujen kieltämisen laajentamista koskemaan kaikkia tupakkatuotteita lautakunta pitää hyvänä nuorten suojelemiseksi tupakkatuotteiden käytön aloittamiselta."

Jäsen Ahto Apajalahden vastaehdotus 1 raukesi kannattamattomana.

Vastaehdotus 2:
Jäsen Ahto Apajalahti: Poistetaan lausuntoehdotuksen kohdan "Nuorten tupakoinnin aloittamisen ehkäisy, toimenpide-ehdotukset 4, 5, 7 ja 8" kolmas kappale.

Jäsen Ahto Apajalahden vastaehdotus 2 raukesi kannattamattomana.

Vastaehdotus 3:
Jäsen Ahto Apajalahti: Muutetaan lausuntoehdotuksen kohdan "Savuttomat ympäristöt, toimenpide-ehdotukset 9−12" ensimmäinen kappale seuraavaan muotoon: "Sosiaali- ja terveyslautakunta ei pidä tarpeellisena suussa käytettävän tupakan käytön kieltämistä yleisillä paikoilla, koska suussa käytettävästä tupakasta ei ole terveydellistä haittaa sivullisille."

Kannattaja: jäsen Tuomas Tuure

Vastaehdotus 4:
Jäsen Ahto Apajalahti: Poistetaan lausuntoehdotuksen kohdan "Seurantajärjestelmät, toimenpiteet 43−44" toinen kappale.

Jäsen Ahto Apajalahden vastaehdotus 4 raukesi kannattamattomana.

Vastaehdotus 5:
Jäsen Ahto Apajalahti: Poistetaan lausuntoehdotuksen kohdan "Seurantajärjestelmät, toimenpiteet 43−44" kolmannen kappaleen viimeinen lause "Kokonaisuudessaan mietinnön toimenpiteiden suunta on oikea ja perusteltu."

Kannattaja: jäsen Tuomas Tuure

Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto syntyi seuraavien äänestysten tuloksena:

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 3 (jäsen Ahto Apajalahti)

Jaa-äänet: 11
Heidi Ahola, Tapio Bergholm, Cecilia Ehrnrooth, Sandra Hagman, Maritta Hyvärinen, Seija Muurinen, Matias Pajula, Mari Rantanen, Karita Toijonen, Hannu Tuominen, Sanna Vesikansa

Ei-äänet: 2
Ahto Apajalahti, Tuomas Tuure

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen äänin 11 - 2.

2 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 5 (jäsen Ahto Apajalahti)

Jaa-äänet: 11
Heidi Ahola, Tapio Bergholm, Cecilia Ehrnrooth, Sandra Hagman, Maritta Hyvärinen, Seija Muurinen, Matias Pajula, Mari Rantanen, Karita Toijonen, Hannu Tuominen, Sanna Vesikansa

Ei-äänet: 2
Ahto Apajalahti, Tuomas Tuure

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen äänin 11 - 2.

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi esittelijän ehdotuksen mukaisen lausunnon.

Esittelijä

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Tarja Saarinen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 48248

tarja.saarinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittäminen, työryhmän toimenpide-ehdotukset

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Lausuntoehdotus

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaupunginhallitus pyytää sosiaali- ja terveyslautakunnalta lausuntoa sosiaali- ja terveysministeriön tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämistyöryhmän mietinnöstä 26.9.2018 mennessä. Lausuntoa on pyydetty myös kolmelta muulta toimialalta ja lisäksi työterveys Helsingiltä.

Varsinainen mietintö löytyy liitteestä 1. Toimenpide-ehdotukset ovat koottuna mietinnön sivuilla 10–12.

Esittelijä

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Tarja Saarinen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 48248

tarja.saarinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittäminen, työryhmän toimenpide-ehdotukset

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 11.09.2018 § 174

HEL 2018-008859 T 06 01 02

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta katsoo, että tavoitteiden saavuttamisen keinot ovat vaikuttaviksi todettuja ja siksi kannatettavia. Nuorten tupakoinnin yleisyys on laskenut sekä tytöillä että pojilla. Tämän trendin jatkamiselle on välttämätöntä työryhmän esittämien keinojen toteuttaminen.

Toimenpide-ehdotusten tuomat vaikutukset erityisesti nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön aloittamisen ehkäisemiseen, käyttöön ja käytön lopettamiseen ovat merkittävät. Myös ehdotus savuttomien ympäristöjen laajentamisesta alueisiin, jotka ovat pääsääntöisesti alaikäisten käytössä, kuten päiväkotien ja EU-uimarantojen alueet vähentävät lasten ja nuorten altistumista tupakkatuotteiden aiheuttamille haitoille. Kootut hyvät käytänteet ja seuranta tuovat systemaattisuutta ehkäisevään päihdetyöhön.

Tutkimusten mukaan ikärajan nosto yli 18 vuoteen on vähentänyt arvion mukaan erityisesti 15–17-vuotiaiden tupakoinnin aloittamista. Ikärajan noston 21 ikävuoteen on arvioitu vähentävän tupakointia 12 prosenttia enemmän kuin olemassa olevat tupakoinnin rajoitukset, kun taas ikärajan noston 25 ikävuoteen on arvioitu vähentävän tupakointia 16 prosenttia.

Systemaattiset toimet tupakka- ja muiden nikotiinituotteiden käytön loppumiselle edistävät kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia ja vähentävät eriarvoisuutta.

Esittelijä

kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja

Tommi Laitio

Lisätiedot

Päivi Kuusela, kehittämisasiantuntija, puhelin: 310 43963

paivi.kuusela(a)hel.fi

Marja-Liisa Komulainen, kehittämispäällikkö, puhelin: 310 85506

marja-liisa.komulainen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566