Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

22/2015

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/7

 

15.12.2015

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 373

Sosiaali- ja terveyslautakunnan avustukset järjestöille vuodelle 2016

HEL 2015-008334 T 02 05 01 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti

- esittelytekstistä ilmenevin perustein myöntää esittelijän ehdotuksesta poiketen järjestöjen 126 hakemukselle avustusta vuoden 2016 toimintaan yhteensä 6 606 700 euroa liitteinä 1. - 9. olevien taulukoiden mukaisesti

- esittelijän ehdotuksesta poiketen hylätä 23 liitteissä 1. - 9. mainittua hakemusta taulukoissa esitetyin perusteluin

- osoittaa virastopäällikön päätettäväksi enintään 275 630 euroa niille 135 hakemukselle, jotka ovat suuruudeltaan enintään 10 000 euroa ja jotka eivät sisälly edellä mainittuihin taulukoihin

- kehottaa sosiaali- ja terveysvirastoa toteuttamaan vuoden 2016 aikana erillisen avustushaun järjestöille sosiaalista koheesiota edistävään jalkautuvaan työhön ja osoittaa tähän tarkoitukseen enintään 100 000 euroa myönnettäväksi virastopäällikön päätöksen mukaisesti.

Samalla sosiaali- ja terveyslautakunta päätti avustusten ehdoista, että

- rahoitus tulee käyttää vuoden 2016 aikana avustuksen käyttötarkoitukseksi nimettyyn toimintaan helsinkiläisiin kohdistuvana

- avustuksen käytöstä tulee antaa sosiaali- ja terveyslautakunnalle selvitys seuraavan vuoden avustushakemuksen yhteydessä tai jos tätä ei tehdä, erillisellä kirjallisella selvityksellä avustusvuotta seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä

- järjestöjen tulee toiminnassaan ja taloudenpidossaan noudattaa kaupunginhallituksen 12.12.2011 hyväksymiä, tämän päätöksen liitteenä 11. olevia avustusohjeita

- avustusten saajien on pidettävä kirjanpito kirjanpitolain ja sen nojalla annettujen säädösten ja määräysten edellyttämällä tavalla ja kirjanpito on järjestettävä siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta seurata

- sosiaali- ja terveysviraston mahdolliset saatavat korkoineen vähennetään avustuksesta ennen sen maksamista avustettavalle järjestölle

- avustukset voidaan periä takaisin, mikäli ilmenee seikkoja, ettei edellytyksiä avustuksen myöntämiselle ole ollut.

Lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunta päätti kehottaa sosiaali- ja terveysvirastoa huolehtimaan avustusten maksatuksesta kaupunginhallituksen avustusohjetta noudattaen, kuitenkin niin, että avustusten ensimmäinen ja toinen erä maksetaan samassa yhteydessä helmikuussa, kolmas erä maksetaan kesäkuussa ja neljäs erä syyskuussa.

Käsittely

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti ennen tämän asian käsittelyn aloittamista valita tilapäiseksi
puheenjohtajaksi varapuheenjohtaja Seija Muurisen tämän asian käsittelyä varten.

Esteelliset: Sirpa Asko-Seljavaara, Maija Anttila, Gunvor Brettschneider

Erityissuunnittelija Hanna-Leena Nuutinen ja taloussuunnittelija Tuija Jokela olivat kokouksessa kutsuttuina asiantuntijoina läsnä tätä asiaa käsiteltäessä.

1. Vastaehdotus:
Jouko Malinen: Lisätään järjestöavustusta 10 000 euroa Malmin Saalem Lähetys ry:lle.

Kannattaja: Tuula Salo

2. Vastaehdotus:
Seija Muurinen: Lisätään järjestöavustusta Helsingin eläkeläisjärjestöt HEJ ry:lle 10 000 euroa.

Kannattaja: Tuomas Tuure

3. Vastaehdotus:
Laura Nordström: Lisätään järjestöavustusta MLL:n Uudenmaan piirille 10 000 euroa, erityisesti lastenhoitoavun järjestämiseen.

Kannattaja: Jouko Malinen

4. Vastaehdotus:
Laura Nordström: Lisätään järjestöavustusta 10 000 euroa Monika Naisille.

Kannattaja: Jouko Malinen

5. Vastaehdotus:
Laura Nordström: Lisätään järjestöavustusta Kalliolan nuorille 15 000 euroa erityisesti seksuaaliseen väkivaltatyöhön ja monikulttuurisuustyöhön.

Kannattaja: Jouko Malinen

6. Vastaehdotus:
Tuomas Tuure: Nostetaan avustajakeskus Sentterin avustusta 20.000 EUR

Kannattaja: Hannu Tuominen

7. Vastaehdotus:
Tuomas Tuure: Nostetaan Kehitysvammatuki57:n tukea 40 000 EUR esitetystä.

Kannattaja: Hannu Tuominen

8. Vastaehdotus:
Tuula Salo: Nostetaan Stop huumeille ry:n järjestöhakemusta 7.500 euroon.

Kannattaja: Markku Vuorinen

9. Vastaehdotus:
Kadar Gelle: Nostetaan Monik ry:n järjestöavustusta 15 000 euroon.

Monik ry tarjoaa uraa edistävää toimintaa, kuten työhönvalmennusta, uraneuvontaa sekä koulutuksia. Järjestön toiminnan tarkoitus on edistää myös kahdensuuntaista kotoutumista tukemalla työyhteisöjä, työnantajia sekä muita maahanmuuttajia työssään kohtaavia.

Kannattaja: Jouko Malinen

10. Vastaehdotus:
Tuula Salo: Nostetaan Asemanlapset ry:n järjestöavustusta heidän hakemaan täysimääräiseen 80 000 euroon asti viraston esittämän 60 000e sijaan.

Kannattaja: Mikael Sjövall

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös syntyi seuraavien äänestysten tuloksena:

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Nostetaan Asemanlapset ry:n järjestöavustusta heidän hakemaan täysimääräiseen 80 000 euroon asti viraston esittämän 60 000e sijaan.

Jaa-äänet: 2
Sami Heistaro, Seija Muurinen

Ei-äänet: 10
Kadar Gelle, Joonas Leppänen, Jouko Malinen, Laura Nordström, Tuula Salo, Mikael Sjövall, Hannu Tuominen, Tuomas Tuure, Markku Vuorinen, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Jäsen Tuula Salon vastaehdotus voitti esittelijän ehdotuksen äänin 10 - 2.

2 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Nostetaan Monik ry:n järjestöavustusta 15 000 euroon. Monik ry tarjoaa uraa edistävää toimintaa, kuten työhönvalmennusta, uraneuvontaa sekä koulutuksia. Järjestön toiminnan tarkoitus on edistää myös kahdensuuntaista kotoutumista tukemalla työyhteisöjä, työnantajia sekä muita maahanmuuttajia työssään kohtaavia.

Jaa-äänet: 2
Sami Heistaro, Seija Muurinen

Ei-äänet: 10
Kadar Gelle, Joonas Leppänen, Jouko Malinen, Laura Nordström, Tuula Salo, Mikael Sjövall, Hannu Tuominen, Tuomas Tuure, Markku Vuorinen, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Jäsen Kadar Gellen vastaehdotus voitti esittelijän ehdotuksen äänin 10 - 2.

3 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Nostetaan Stop huumeille ry:n järjestöhakemusta 7.500 euroon.

Jaa-äänet: 2
Sami Heistaro, Seija Muurinen

Ei-äänet: 10
Kadar Gelle, Joonas Leppänen, Jouko Malinen, Laura Nordström, Tuula Salo, Mikael Sjövall, Hannu Tuominen, Tuomas Tuure, Markku Vuorinen, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Jäsen Tuula Salon vastaehdotus voitti esittelijän ehdotuksen äänin 10 - 2.

4 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Nostetaan Kehitysvammatuki57:n tukea 40 000 EUR esitetystä.

Jaa-äänet: 2
Sami Heistaro, Seija Muurinen

Ei-äänet: 10
Kadar Gelle, Joonas Leppänen, Jouko Malinen, Laura Nordström, Tuula Salo, Mikael Sjövall, Hannu Tuominen, Tuomas Tuure, Markku Vuorinen, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Jäsen Tuomas Tuuren vastaehdotus voitti esittelijän ehdotuksen äänin 10 - 2.

5 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Nostetaan avustajakeskus Sentterin avustusta 20.000 EUR

Jaa-äänet: 2
Sami Heistaro, Seija Muurinen

Ei-äänet: 10
Kadar Gelle, Joonas Leppänen, Jouko Malinen, Laura Nordström, Tuula Salo, Mikael Sjövall, Hannu Tuominen, Tuomas Tuure, Markku Vuorinen, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Jäsen Tuomas Tuuren vastaehdotus voitti esittelijän ehdotuksen äänin 10 - 2.

6 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Lisätään järjestöavustusta 10 000 euroa Malmin Saalem Lähetys ry:lle.

Jaa-äänet: 0

Ei-äänet: 12
Kadar Gelle, Sami Heistaro, Joonas Leppänen, Jouko Malinen, Seija Muurinen, Laura Nordström, Tuula Salo, Mikael Sjövall, Hannu Tuominen, Tuomas Tuure, Markku Vuorinen, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Lautakunta hyväksyi jäsen Jouko Malisen vastaehdotuksen yksimielisesti.

7 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Lisätään järjestöavustusta Kalliolan nuorille 15 000 euroa erityisesti seksuaaliseen väkivaltatyöhön ja monikulttuurisuustyöhön.

Jaa-äänet: 2
Sami Heistaro, Seija Muurinen

Ei-äänet: 10
Kadar Gelle, Joonas Leppänen, Jouko Malinen, Laura Nordström, Tuula Salo, Mikael Sjövall, Hannu Tuominen, Tuomas Tuure, Markku Vuorinen, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Jäsen Laura Nordströmin vastaehdotus voitti esittelijän ehdotuksen äänin 10 - 2.

8 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Lisätään järjestöavustusta 10 000 euroa Monika Naisille.

Jaa-äänet: 2
Sami Heistaro, Seija Muurinen

Ei-äänet: 10
Kadar Gelle, Joonas Leppänen, Jouko Malinen, Laura Nordström, Tuula Salo, Mikael Sjövall, Hannu Tuominen, Tuomas Tuure, Markku Vuorinen, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Jäsen Laura Nordströmin vastaehdotus voitti esittelijän ehdotuksen äänin 10 - 2.

9 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Lisätään järjestöavustusta MLL:n Uudenmaan piirille 10 000 euroa, erityisesti lastenhoitoavun järjestämiseen.

Jaa-äänet: 0

Ei-äänet: 12
Kadar Gelle, Sami Heistaro, Joonas Leppänen, Jouko Malinen, Seija Muurinen, Laura Nordström, Tuula Salo, Mikael Sjövall, Hannu Tuominen, Tuomas Tuure, Markku Vuorinen, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Lautakunta hyväksyi jäsen Laura Nordströmin vastaehdotuksen yksimielisesti.

10 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Lisätään järjestöavustusta Helsingin eläkeläisjärjestöt HEJ ry:lle 10 000 euroa.

Jaa-äänet: 0

Ei-äänet: 12
Kadar Gelle, Sami Heistaro, Joonas Leppänen, Jouko Malinen, Seija Muurinen, Laura Nordström, Tuula Salo, Mikael Sjövall, Hannu Tuominen, Tuomas Tuure, Markku Vuorinen, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Lautakunta hyväksyi jäsen Seija Muurisen vastaehdotuksen yksimielisesti.

Esittelijä

virastopäällikkö

Hannu Juvonen

Lisätiedot

Riitta Simoila, osastopäällikkö, puhelin: 310 42213

riitta.simoila(a)hel.fi

Hanna-Leena Nuutinen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 42662

hanna-leena.nuutinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Päätöksen liite: Päätöstaulukko 1 Lasten ja lapsiperheiden terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen.pdf

2

Päätöksen liite: Päätöstaulukko 2 Nuorten ja aikuisten terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen.pdf

3

Päätöksen liite: Päätöstaulukko 3 Ikäihmisten terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen.pdf

4

Päätöksen liite: Päätöstaulukko 4 Kansanterveysjärjestöjen työn tukeminen.pdf

5

Päätöksen liite: Päätöstaulukko 5 Mielenterveystyön ja päihdetyön tukeminen.pdf

6

Päätöksen liite: Päätöstaulukko 6 Vammais- ja kehitysvammatyön tukeminen.pdf

7

Päätöksen liite: Päätöstaulukko 7 Maahanmuuttajatyön tukeminen.pdf

8

Päätöksen liite: Päätöstaulukko 8 Asukastalotoiminnan ja asukastyön tukeminen.pdf

9

Päätöksen liite: Päätöksen liite: Päätöstaulukko 9 Monialayhdistykset.pdf

10

Päätöksen liite: Hakijoiden taloustiedot päätöstaulukot 1. - 9..pdf

11

Kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavat yleisohjeet

12

Esityksen liite: Lasten ja lapsiperheiden terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen

13

Esityksen liite: Nuorten ja aikuisten terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen

14

Esityksen liite: Ikäihmisten terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen

15

Esityksen liite: Kansanterveysjärjestöjen työn tukeminen

16

Esityksen liite: Mielenterveystyön ja päihdetyön tukeminen

17

Esityksen liite: Vammais- ja kehitysvammatyön tukeminen

18

Esityksen liite: Maahanmuuttajatyön tukeminen

19

Esityksen liite: Asukastalotoiminnan ja asukastyön tukeminen

20

Esityksen liite: Hakijoiden taloustiedot taulukot 1. - 9.

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Avustusta hakeneet

Esitysteksti
Liite 1
Liite 2
Liite 3
Liite 4
Liite 5
Liite 6
Liite 7
Liite 8
Liite 9
Liite 11

Päätösehdotus

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää

- esittelytekstistä ilmenevin perustein myöntää järjestöjen 125 hakemukselle avustusta vuoden 2016 toimintaan yhteensä 6 458 200 euroa liitteinä 1. - 9. olevien taulukoiden mukaisesti

- hylätä 24 liitteissä 1. - 9. mainittua hakemusta taulukoissa esitetyin perusteluin

- osoittaa virastopäällikön päätettäväksi enintään 275 630 euroa niille 135 hakemukselle, jotka ovat suuruudeltaan enintään 10 000 euroa ja jotka eivät sisälly edellä mainittuihin taulukoihin

- kehottaa sosiaali- ja terveysvirastoa toteuttamaan vuoden 2016 aikana erillisen avustushaun järjestöille sosiaalista koheesiota edistävään jalkautuvaan työhön ja osoittaa tähän tarkoitukseen enintään 100 000 euroa myönnettäväksi virastopäällikön päätöksen mukaisesti.

Samalla sosiaali- ja terveyslautakunta päättää avustusten ehdoista, että

- rahoitus tulee käyttää vuoden 2016 aikana avustuksen käyttötarkoitukseksi nimettyyn toimintaan helsinkiläisiin kohdistuvana

- avustuksen käytöstä tulee antaa sosiaali- ja terveyslautakunnalle selvitys seuraavan vuoden avustushakemuksen yhteydessä tai jos tätä ei tehdä, erillisellä kirjallisella selvityksellä avustusvuotta seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä

- järjestöjen tulee toiminnassaan ja taloudenpidossaan noudattaa kaupunginhallituksen 12.12.2011 hyväksymiä, tämän päätöksen liitteenä 11. olevia avustusohjeita

- avustusten saajien on pidettävä kirjanpito kirjanpitolain ja sen nojalla annettujen säädösten ja määräysten edellyttämällä tavalla ja kirjanpito on järjestettävä siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta seurata

- sosiaali- ja terveysviraston mahdolliset saatavat korkoineen vähennetään avustuksesta ennen sen maksamista avustettavalle järjestölle

- avustukset voidaan periä takaisin, mikäli ilmenee seikkoja, ettei edellytyksiä avustuksen myöntämiselle ole ollut.

Lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunta päättää kehottaa sosiaali- ja terveysvirastoa huolehtimaan avustusten maksatuksesta kaupunginhallituksen avustusohjetta noudattaen, kuitenkin niin, että avustusten ensimmäinen ja toinen erä maksetaan samassa yhteydessä helmikuussa, kolmas erä maksetaan kesäkuussa ja neljäs erä syyskuussa.

Esittelijän perustelut

Erityissuunnittelija Hanna-Leena Nuutinen (hakemusten sisällölliset kysymykset) ja taloussuunnittelija Tuija Jokela (hakijoiden talouteen liittyvät kysymykset) ovat kokouksessa kutsuttuina asiantuntijoina läsnä
tätä asiaa käsiteltäessä.

Sosiaali- ja terveystoimen johtosäännön mukaan (4 §) sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtävänä on päättää lautakunnan käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta ja valvoa avustusten käyttöä sekä hyväksyä perusteet, joiden mukaan viranhaltija päättää mainituista asioista.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan myöntämien avustusten jakoperusteet

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti 3.9.2013 (§ 288) vahvistaa seuraavat perusteet noudatettaviksi jaettaessa järjestöille avustuksia sosiaali- ja terveysviraston määrärahoista. Nämä perusteet täydentävät Helsingin kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavia yleisohjeita (12.12.2011), jotka ovat esityslistan liitteenä 11.

1) Yleisperiaatteena on, että avustuksen piiriin hyväksyttävän toiminnan tulee tukea sosiaali- ja terveysviraston voimassa olevan strategiasuunnitelman tavoitteiden toteuttamista.

2) Avustuksilla tuetaan ensisijaisesti toimintaa, joka tähtää helsinkiläisen väestön terveys- ja hyvinvointierojen kaventamiseen. Tällä tarkoitetaan muun muassa seuraavia asioita: a. Terveyden ja toimintakyvyn ja itsenäisen selviytymisen tukeminen, b. Sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäiseminen ja vähentäminen, c. Omatoimisuuden ja itsehoidon lisääminen, d. Eri-ikäisten syrjäytymisen ehkäisy ennaltaehkäisevin ja/tai korjaavin toimin, e. Maahanmuuttajien kotoutumisen edistäminen, f. Haavoittuviin ryhmiin kuuluvien auttaminen ja vertaistuki sekä kriisiapu, jolloin kohderyhminä ovat: lapset, nuoret, pienituloiset perheet, ikääntyneet, pitkäaikaissairaat, eri tavoin vammaiset, päihde- tai mielenterveyspalveluja tarvitsevat, asunnottomat, toimeentulovaikeuksissa olevat, terveyden edistämisen kannalta merkitykselliset, vaikkakin pienet väestöryhmät, joihin kuuluvien hoito- tai tukisuhde vaatii erityistä asiantuntemusta ja luottamuksellisuutta, g. vapaaehtoistyö ja kansalaistoiminta.

3) Avustuksen saajalla tulee olla omaa varainhankintaa tai muuta toimintaresurssia (esim. vapaaehtoistyö), jotta toiminta ei kokonaan ole ulkopuolisen tuen varassa.

4) Avustus kohdennetaan pääsääntöisesti välittömään auttamis- ja tukemistoimintaan, joten välillistä järjestötyötä, kuten yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa ja järjestön tunnetuksi tekemistä, ei ensisijaisesti avusteta eikä myöskään järjestötoiminnan hallinnollisia ja vieraanvaraisuuteen liittyviä kuluja (esimerkiksi kokouskulut, tarjoilut, toimistotarvikkeet, kalusteet, ATK, Internet, AV-laitteet, puhelin, posti, matka- tai päivärahat, henkilökunnan koulutus, julkaisujen tilaaminen tai tuottaminen, korjausrakentaminen ja remontointi, yleiset kiinteistönhoitokulut) eikä sellaisia ajanvietteeseen liittyviä kuluja, jotka järjestön tai osallistujien voidaan katsoa pystyvän kustantamaan itse (esim. luentopalkkiot, juhlat ja retket).

5) Kertaluontoisia kohdeavustuksia ei pääsääntöisesti myönnetä.

6) Avustusta ei myönnetä uskonnolliseen tai poliittiseen toimintaan, eikä sellaiseen toimintaan, johon hakija saa muuta Helsingin kaupungin avustusta.

Lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunta päätti, että järjestöavustukset julistetaan haettaviksi vuosittain syyskuun loppuun mennessä.

Asukastalotoiminnan avustaminen

Sosiaali- ja terveyslautakunta katsoi avustusten jakoperusteista päättäessään 3.9.2013 (§ 288), että asukastalotoiminnan rahoitukseen olisi syytä löytää koko kaupungin tasoinen malli. Kuitenkin niin kauan kuin asukastalotoiminnan rahoitusmalli on valmisteilla, voidaan nyt hyväksyttävistä avustuskriteereistä poiketa, jotta nykyisten asukastalojen toiminnan jatkuvuus turvataan.

Kaupunginhallitus päätti 28.9.2015 (§ 8) asukasosallisuuden avustusten myöntämisperiaatteista ja keskittämisestä kaupunginhallitukselle sekä asukastalojen hallinnon järjestelyistä. Avustusten keskittäminen edellyttää useiden eri hallintokuntien yhteistyötä, joka on käynnistynyt marraskuussa 2015. Uudet käytännöt tulevat tämänhetkisen tiedon mukaan koskemaan asukasosallisuuden avustuksia vuodesta 2017 lähtien. Tämän vuoksi asukastoiminnan, -talojen ja -tilojen avustushakemukset vuodelle 2016 ovat vielä mukana tässä sosiaali- ja terveyslautakunnan avustushaussa.  

Yhteistyö eläkeläisjärjestöjen kanssa

Sosiaali- ja terveysviraston johto on jatkanut kuluneen vuoden aikana edellisenä vuonna aloitettuja neuvotteluja Helsingin kaupungin vanhusneuvoston edustajan ja Helsingin Eläkeläisjärjestöt HEJ ry:n edustajien kanssa eläkeläisjärjestöjen järjestöavustusten hakuprosessin muuttamiseksi siten, että HEJ ry. hakisi avustusta yhteisesti ja jakaisi avustukset sitten edelleen jäsenjärjestöilleen. Kaupungin avustusten yleisohjeet mahdollistaisivat tämän menettelyn. Näin päätöksenteko yksittäisestä avustuksesta siirtyisi lähemmäksi hakijayhdistystä. HEJ ry. päätyi osin tähän menettelyyn, ja teki kuutta jäsenjärjestöään koskevan yhteishakemuksen, joka on liitteenä olevassa taulukossa 3. Jäsenjärjestöistä kahdeksan teki oman hakemuksen, joista ei tehdä päätöstä tässä kokouksessa, vaan niistä päättää virastopäällikkö delegoinnin mukaisesti.

Lasten ja nuorten leiritoiminnan avustamisen keskittäminen

Lasten ja nuorten loma-aikojen yö- ja päiväleirien avustamisessa on Helsingissä ollut päällekkäisyyttä, koska toimintaa on avustettu nuorisotoimesta, opetustoimesta sekä sosiaali- ja terveystoimesta ja kullakin näistä on ollut omia toisistaan poikkeavia jakoperusteita. Tilanteeseen saatiin parannus, kun nuorisolautakunta teki 28.5.2015 päätöksen (§ 65) lasten ja nuorten loma-aikojen leirien avustuksien myöntämisen periaatteista. Sen perusteella oli mahdollista keskittää aikaisemmin sosiaali- ja terveyslautakunnalta haetut leiriavustukset vuodesta 2016 lähtien nuorisolautakunnalle. Keskittäminen ei kuitenkaan koske kehitysvammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten leirien avustuksia.

Asiasta lähetettiin 31.8.2015 suomen- ja ruotsinkielinen tiedote erilaisiin lasten- ja/tai nuortenleireihin vuodelle 2015 sosiaali- ja terveyslautakunnalta avustusta hakeneille järjestöille. Tiedotteessa annettiin ohjeet vuoden 2016 leirihakemuksen tekemiseen nuorisolautakunnalle lokakuun 2015 loppuun mennessä.

Valtion ja kunnan rahoitettaviksi siirtyneet toiminnot

Aikaisemmin sosiaali- ja terveyslautakunnan avustamista toiminnoista siirtyi vuoden 2015 aikana turvakotitoiminnan rahoittaminen valtiolle ja valvottujen tapaamisten rahoittaminen kunnille. Vuodelle 2015 näihin toimintoihin myönnettiin jonkin verran avustusta siirtymäkauden toiminnan turvaamiseksi, mutta vuoden 2016 avustusten piiriin ne eivät enää kuulu. Näitä avustuksia saaneet järjestöt (3 kpl) voivat kuitenkin edelleen hakea avustuksia sosiaali- ja terveyslautakunnalta muihin käyttötarkoituksiin. 

Vuoden 2016 avustusten haku

Sosiaali- ja terveyslautakunnan vuoden 2016 avustusten hakuaika oli 1. - 30.9.2015. Edellä olevat jakoperusteet sisältävä hakukuulutus hakuohjeineen julkaistiin sosiaali- ja terveysviraston internet-sivuilla 28.8.2015. Kuulutus julkaistiin Helsingin Sanomissa, Hufvudstadsbladetissa ja Metro-lehdessä 1.9.2015. Sen tekstiä oli edellisestä vuodesta selkeytetty ja tiivistetty. Ilmoituksessa kerrottiin nettiosoite, josta löytyivät avustusten jakoperusteet ja kaupungin avustusohjeet. 

Kuulutuksessa kerrottiin, että avustushakemusten jättäminen tapahtuu ensisijaisesti sähköisesti Helsingin kaupungin asiointipalvelusivustolla (https://asiointi.hel.fi) hakuaikana ja kirjallinen ohje sähköisen lomakkeen täyttämiseen löytyy internetistä. Toissijaisesti avustusta voi hakea paperisella lomakkeella, jonka voi tulostaa internetistä tai noutaa kaupungin kirjaamosta.

Hakemuksen mukana järjestöä pyydettiin toimittamaan seuraavat liitteet: alustava toimintasuunnitelma 2016, alustava talousarvio 2016, vahvistettu tuloslaskelma 2014, vahvistettu tase 2014, toimintakertomus 2014, jäljennös tilintarkastuskertomuksesta tai toiminnantarkastuskertomuksesta 2014 sekä keväällä 2015 pidetyn vuosikokouksen pöytäkirja, josta käy ilmi tilinpäätöksen 2014 käsittely ja vastuuvapauden myöntäminen. Lisäksi tuli toimittaa kopio yhdistyksen tiliotteesta tai muu todistus tilinomistajasta sekä yhteisön säännöt, jos kyseessä oli uusi hakija tai jos nämä tiedot olivat muuttuneet edellisen hakemuksen jälkeen.

Hakemusten ja liitteiden tuli olla sähköisessä asiointipalvelussa tai kirjaamossa viimeistään 30.9.2015 klo 16.00.

Sähköisen haun ongelmat

Hakuajan loppupuolella oli kaupungin asiointi.hel.fi-järjestelmässä teknisiä ongelmia, jotka hidastuttivat joidenkin hakijoiden hakemuksen tekoa ja aiheuttivat epävarmuutta siitä oliko tehty hakemus tallentunut järjestelmään ja missä muodossa. Joidenkin hakijoiden kohdalla järjestelmä ei toiminut lainkaan, joten hakemusta ei ollut mahdollista jättää sähköisesti. Useat hakijat ottivat tällöin yhteyttä sosiaali- ja terveysvirastoon, josta heille annettiin ohjeet poikkeustilanteessa toimimiseen. Osan tilanne ratkesi ilman toimenpiteitä, koska ajoissa jätetty hakemus löytyi avustusjärjestelmästä, mutta viiveellä. Kahdeksalle hakijalle annettiin lupa toimittaa hakemus myöhästyneenä.

Järjestelmän toimittajalta saadun selvityksen mukaan ongelmat johtuivat yhdessä palvelimessa 29.9.2015 saakka olleesta häiriöstä sekä siitä, että palvelu ei kestänyt kuormaa, joka syntyi yhtäaikaisten liitetiedostoja sisältävien hakemusten saapumisesta juuri ennen hakuajan päättymistä.

Kaikkiaan sosiaali- ja terveysvirastoon tuli hakijoilta yhteydenottoja puhelimitse noin 100 ja sähköpostitse runsaat 100, joihin kaikkiin vastattiin.

Saapuneet hakemukset ja niiden tekninen käsittely

Sosiaali- ja terveyslautakunnalle osoitettuja avustushakemuksia vuodelle 2016 saapui sähköiseen järjestelmään 224 ja paperilla kirjaamoon 60 eli yhteensä 284. Nämä ovat lopulliset lukumäärät, joihin päädyttiin kun epähuomiossa kahteen kertaan lähetetyistä hakemuksista (4 kpl) ylimääräinen oli poistettu ja seuraavassa esitettävät korjaukset ja täydennykset oli tehty. Anottu kokonaissumma oli 10 876 388 euroa, joka on noin 400 000 euroa enemmän kuin edellisessä haussa.

Hakemuksia saapui 57 vähemmän kuin viime syksynä vuoden 2015 hakuun. Vähenemää selittävät edellä mainittuun Helsingin Eläkeläisjärjestöt ry. HEJ:n yhteishakemukseen liittyneet kuusi jäsenyhdistystä sekä nuorisolautakunnan leirihakuun siirtyneet arviolta neljä hakemusta. Vuodelle 2015 avustusta hakeneista järjestöistä 101 ei jättänyt hakemusta vuodelle 2016. Näistä suurin osa oli saanut vuodelle 2015 hylkäävän päätöksen.

Haussa on mukana 57 uutta hakijaa, jotka eivät olleet hakeneet avustusta sosiaali- ja terveyslautakunnan edellisessä haussa. Osa näistä on osallistunut hakuun aikaisempina vuosina.

Heti haun päätyttyä muilta hallintokunnilta tiedusteltiin, oliko niiden avoinna oleviin hakuihin saapunut erehdyksessä sosiaali- ja terveystoimea koskevia hakemuksia. Näin löytyi talous- ja suunnittelukeskuksesta kuusi hakemusta, jotka otettiin mukaan hakuun ja hakijoille ilmoitettiin siirrosta. Yhtään sosiaali- ja terveystoimeen tullutta hakemusta ei siirretty muihin hallintokuntiin.

Hakuajan päätyttyä kaikki hakemukset tarkistettiin teknisten virheiden korjaamiseksi ja paperilla saapuneet hakemukset tallennettiin sähköiseen avustusjärjestelmään. Esimerkiksi virheelliselle vuodelle tehtyjä hakemuksia löytyi viisi ja niiden hakemukset korjattiin.

Avustusten jakamisessa noudatettavat periaatteet

Avustusehdotusten valmistelussa tulee noudattaa kaupungin yleisohjetta ja sosiaali- ja terveyslautakunnan edellä mainittuja 3.9.2013 vahvistamia jakoperusteita.

Kaupungin yleisohje

Kaupunginhallituksen 12.12.2011 (1126 §) päätös avustuksia myönnettäessä noudatettaviksi ohjeiksi on tämän asian liitteenä 19. Kaupunginhallituksen vahvistamat ohjeet koskevat kaikkia lautakuntia ja niiden keskeiset kohdentamisperusteita koskevat ehdot ja periaatteet ovat muiden muassa seuraavanlaisia:

- Avustettavan toiminnan tulee kohdistua Helsingin kaupungin asukkaisiin

- Avustettavan toiminnan tulee tukea ja täydentää avustuksia myöntävän viranomaisen toimintaa ja tavoitteiden toteutumista; lisäksi kiinnitetään huomiota avustettavan toiminnan suunnitelmallisuuteen, hakijan omaan rahoitusosuuteen sekä kaupungin edellisinä vuosina myöntämien avustusten käyttötarkoituksen toteutumiseen

- Avustusta saa myöntää vain kuntalain 2 §:n tarkoittamaan toimintaan (= kunnan toimialaan kuuluvaan), ellei lailla tai sen nojalla asetuksella ole erikseen toisin säädetty

- Kaupungin avustusta voidaan myöntää oikeustoimikelpoisille ja yleishyödyllisille yhdistyksille ja säätiöille, jos yhteisö täyttää seuraavat kaksi ehtoa: 1. yhdistys/säätiö on merkitty yhdistys-/säätiörekisteriin tai on todisteellisesti jättänyt ilmoituksen yhdistyksen/säätiön rekisteröimiseksi ja 2.  yhdistyksen/säätiön toiminnasta tulee olla näyttöä vähintään yhden vuoden ajalta; tämä on osoitettava joko pöytäkirjoin tai tilinpäätöksin 

- Kaupungin avustusta voidaan poikkeustapauksissa myöntää osakeyhtiölle, mikäli yhtiön toiminnan voidaan katsoa olevan yleishyödyllistä

- Avustusta harkittaessa on otettava huomioon kilpailunäkökohdat; avustettavan toiminnan tukeminen ei saa vääristää kilpailua

- Avustuksesta päätettäessä on otettava huomioon valtion tukea koskeva lainsäädäntö

- Lisäksi avustuksia myönnettäessä on otettava huomioon seuraavat seikat: 1. yhteisön yleishyödyllisyys ja tarpeellisuus hallintokunnan toimialalla, 2. avustettava toiminta tukee tai täydentää kaupungin sellaista tarvetta, johon kaupunki ilman yhteisön toimintaa joutuisi osoittamaan varoja, 3. helsinkiläisten määrä, johon yhteisön toiminta kohdistuu, 4. avustettavan toiminnan tulokset ja laajuus, palvelujen laatu sekä yhteisön asiantuntemus, 5. yhteisö ei saa käyttää toimintaa varten saamaansa kaupungin avustusta varainhankinnan tai liike- ja sijoitustoiminnan menoihin eikä rahoitusomaisuutensa tai muiden pitkäaikaisten sijoitustensa lisäämiseen, 6. avustuksen määrää harkittaessa toiminnasta aiheutuvina kustannuksina ei oteta huomioon lainojen lyhennyksiä, korkoja eikä poistoja, arvonalennuksia, varauksia tai muita laskennallisia eriä, jotka eivät perustu jo toteutuneisiin kuluihin; käyttöomaisuuden hankintaa ei avustuksella rahoiteta, elleivät tarkoituksenmukaisuussyyt edellytä kaupungin osuuden suorittamista avustuksena, 7. hakijan omat varat, avustettavasta toiminnasta saatavat tulot ja muut ulkopuoliset rahoitusmahdollisuudet kuten muu julkinen tuki, 8.  toimintaan, jota kaupunki hankkii ostopalveluna, ei myönnetä avustuksia.

- Myöhästyneet hakemukset on esitettävä hylättäviksi.

Avustuksiin käytettävissä oleva rahoitus

Sosiaali- ja terveyslautakunnan myöntämiin avustuksiin järjestöille on sosiaali- ja terveysviraston vuoden 2016 talousarviossa varattu 4 402 000 euron määräraha, joka on 528 000 euroa vähemmän kuin vuonna 2015. Tämä johtuu siitä, että määrärahasta on vähennetty edellä kuvatut aikaisemmin avustuksiin sisältyneet, mutta nyt valtion rahoitettavaksi siirtyneet turvakotipalvelut 300 000 euroa, kunnan rahoitettaviksi siirtyneet valvotut tapaamiset 155 000 euroa sekä nuorisotoimeen keskitetyt lasten ja nuorten leiriavustukset 73 000 euroa.

Järjestöjen avustuksiin voidaan käyttää myös kuolinpesien varoja. Kaupunginhallitus vahvisti 13.1.2014 (§ 42) valtion perintönä kaupungille tulevien kuolinpesien varojen hakuperusteiksi ja käyttötarkoitukseksi sosiaali- ja terveyslautakunnan myöntämät avustukset järjestöille toimintaan, jolla tuetaan sosiaali- ja terveysviraston voimassa olevan strategiasuunnitelman toteuttamista helsinkiläisten terveys- ja hyvinvointierojen kaventamiseksi.

Tämän kokouksen edellisessä kohdassa sosiaali- ja terveyslautakunnalle esitetään, että kuolinpesien varoja käytettäisiin vuoden 2016 avustuksiin enintään 2 431 830 euroa. Nyt käsillä oleva avustusten jakoehdotus on tehty olettaen, että sosiaali- ja terveyslautakunta päättää kuolinpesien varojen käytöstä esityksen mukaisesti.

Järjestöjen avustamiseen on siten vuonna 2016 käytettävissä talousarviovaroja ja kuolinpesien varoja yhteensä 6 833 830 euroa, joka on 306 196 euroa vähemmän kuin vuodelle 2015 avustuksina myönnetty summa. Avustussumma on kuitenkin 221 804 euroa edellistä vuotta suurempi, kun otetaan huomioon avustettavasta toiminnasta pois siirtyneiden toimintamuotojen osuus 528 000 euroa.

Virastopäällikön päätettäväksi osoitettavat avustukset

Sosiaali- ja terveyslautakunta on 12.2.2013 (12 §) oikeuttanut virastopäällikön päättämään enintään 10 000 euron järjestöavustuksista.

Enintään 10 000 euron hakemuksia saapui 135 ja niiden haettu yhteissumma on 591 463 euroa. Nämä hakemukset on käyty läpi ja virastopäällikkö tulee päättämään avustusten myöntämisestä sosiaali- ja terveyslautakunnan osoittaman rahoituksen mukaisesti. Rahoitukseksi esitetään enintään 275 630 euroa. Tämä päätös sekä sen sisältämä lista avustuksen saajista ja käyttötarkoituksista tuodaan sosiaali- ja terveyslautakunnan ottoharkintaan. 

Ajankohtaiseksi nousseen turvapaikanhakijatilanteen vuoksi ehdotetaan, että avustusten piiriin otetaan vuonna 2016 erillisenä avustuskohteena sosiaalisen koheesion edistäminen jalkautuvan työn avulla ja tätä varten toteutetaan sosiaali- ja terveyslautakunnan erillinen järjestöille kohdennettu jatkuva avustushaku. Avustus haetaan vapaamuotoisella virastopäällikölle osoitetulla hakemuksella. Tähän tarkoitukseen varataan 100 000 euroa myönnettäväksi virastopäällikön päätöksen mukaisesti. Tämä varaus on sisällytetty avustusesitykseen.

Hakemusten käsittely, asiantuntijakannanotot ja avustusehdotusten tekeminen

Avustushakemusten käsittely ja avustusehdotusten valmistelu toteutettiin kaupungin yleisohjeen (12.12.2011, § 1126) ja sosiaali- ja terveyslautakunnan vahvistamien jakoperusteiden (3.9.2013, § 288) mukaisesti.

Avustushakemusten käsittelystä vastasi talous- ja tukipalvelujen osastopäällikön johdolla toiminut talous- ja strategiapalvelut -yksikön tiimi, johon kuului kolme taloussuunnittelijaa ja kaksi erityissuunnittelijaa. Sovitun työnjaon mukaisesti he tutustuivat hakemuksiin, pyysivät puuttuvat liitteet ja tekivät osastopäällikön johdolla esityksen vuodelle 2016 myönnettävistä avustuksista.

Hakemukset esiteltiin aihealueittain kyseisille ydintoimintojen toimistopäälliköille tai muille heidän nimeämilleen asiantuntijoille kannanottoa varten. Asukastalojen toimintaa koskeviin hakemuksiin pyydettiin lisäksi kaupunginkanslian osallisuus ja neuvonta -yksikön kannanotto. Saadut lausunnot ja puollot otettiin huomioon avustusesityksiä tehtäessä.

Käsittelyn edetessä havaittiin, että 35 % hakemuksista oli liitteiden osalta puutteellisia. Hakijalle annettiin yhdeksän arkipäivää aikaa toimittaa puuttuvat liitteet. Täydennyspyyntö lähetettiin sähköpostitse ja sen jälkeen puhelimitse tarkistettiin, että pyyntö oli vastaanotettu. Mikäli pyydetyt liitteet eivät saavu määräajassa, esitetään hakemus kaupungin ohjeiden mukaisesti hylättäväksi. Kaikilta yli 10 000 euroa hakeneilta on pyydetyt liitteet saatu, joten yhtään hakemusta ei nyt esitetä hylättäväksi liitteiden puuttumisen vuoksi. Tämä hylkäysperuste saatetaan joutua ottamaan käyttöön virastopäällikön myöhemmin tehtävässä avustuspäätöksessä, koska kaikki enintään 10 000 euroa hakeneet eivät ole vielä toimittaneet pyydettyjä liitteitä.

Hakemusten käsittelyn yhteydessä selvitettiin hakijalle myönnetyn edellisen avustuksen käyttö. Edelliseksi avustukseksi katsottiin vuodelle 2014 myönnetty avustus. Uuden avustuksen saamisen edellytyksenä on kaupungin ohjeen mukaisesti, että edellisen avustuksen käyttö on raportoitu.

Käyttöselvityksen yhteydessä laadittiin taulukot, joissa on kuvattu hakijoiden vuoden 2014 tilikauden tulos, tase, taseen oma pääoma 2014 ja omavaraisuusaste (%). Nämä taulukot ovat kaikki peräkkäin liitteessä 10. Omavaraisuusaste-prosentin laskukaava on: taseen oma pääoma jaettuna taseella ja kerrottuna 100:lla.

Hakemusten ryhmittely ja avustusesitykset

Hakemukset ryhmiteltiin yhdeksään eri ryhmään, jotka on kuvattu alla olevassa taulukossa. Yli 10 000 euron hakemukset on valmisteltu sosiaali- ja terveyslautakunnalle tähän päätösesitykseen ja ne ovat sarakkeessa Ltk. Näitä hakemuksia on yhteensä 149 kpl.

Virastopäällikön päätettäväksi delegoitujen (enintään 10 000 euroa hakeneet) hakemusten ryhmittely on sarakkeessa Vp. Näitä hakemuksia on yhteensä 135.

Taulukko: Avustushakemusten ryhmittely ja hakemusten lukumäärät

Haetun avustuksen kohderyhmä

Ltk

Vp

Yht

1. Lasten ja lapsiperheiden terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen

18

20

38 

2. Nuorten ja aikuisten terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen

27

15

42

3. Ikäihmisten terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen

13

36

49

4. Kansanterveysjärjestöjen tukeminen

12

19

31

5. Mielenterveystyön ja päihdetyön tukeminen

21

12

33

6. Vammais- ja kehitysvammatyön tukeminen

13

11

24

7. Maahanmuuttajatyön tukeminen

21

16

37

8. Asukastalotoiminnan ja asukastyön tukeminen

21

3

24

9. Monialayhdistykset

3

3

6

Yhteensä

149

135

284

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätettäväksi esitettävät hakemukset (Ltk) ja päätösehdotukset käyttötarkoituksineen on kuvattu yllä olevan jaottelun mukaan laadituissa liitetaulukoissa 1. - 9. Hakemukset esitetään hakijayhdistyksen nimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä.

1. Lasten ja lapsiperheiden terveyden ja hyvinvoinnin tukemiseen liittyviä avustuksia (18 kpl) haettiin yhteensä 1 386 000 euroa ja myönnettäväksi esitetään 17 hakemukselle 846 000 euroa. Hakemuksista 1 esitetään hylättäväksi.

Pienperheyhdistys ry:n avustuksen käyttötarkoitusta korjataan siten, että käyttämättä jäänyttä avustusta 2015 ei tarvitse palauttaa. Asiasta on sovittu sosiaali- ja terveysviraston kanssa toinen menettely (liitetaulukko 1).

2. Nuorten ja aikuisten terveyden ja hyvinvoinnin tukemiseen liittyviä avustuksia (27 kpl) haettiin yhteensä 2 468 091 euroa ja myönnettäväksi esitetään 22 hakemukselle 1 476 000 euroa. Hakemuksista 5 esitetään hylättäviksi.

3. Ikäihmisten terveyden ja hyvinvoinnin tukemiseen liittyviä avustuksia (13 kpl) haettiin yhteensä 491 240 euroa ja myönnettäväksi esitetään 9 hakemukselle 224 000 euroa. Hakemuksista 4 esitetään hylättäviksi.

4. Kansanterveysjärjestöjen tukemiseen liittyviä avustuksia (12 kpl) haettiin yhteensä 469 500 euroa ja myönnettäväksi esitetään 9 hakemukselle 250 000 euroa. Hakemuksista 3 esitetään hylättäviksi.

5. Mielenterveystyön ja päihdetyön tukemiseen liittyvät avustuksia (21 kpl) haettiin yhteensä 1 408 448 euroa ja myönnettäväksi esitetään 17 hakemukselle 1 170 500 euroa. Hakemuksista 4 esitetään hylättäviksi.

Alvi ry:n avustuksen käyttötarkoitusta korjataan poistamalla toiseksi viimeinen lause, joka koskee ilta- ja viikonloppuaukioloa (liitetaulukko 5).

6. Vammais- ja kehitysvammatyön tukemiseen liittyviä avustuksia (13 kpl) haettiin yhteensä 1 191 596 euroa ja myönnettäväksi esitetään 13 hakemukselle 688 000 euroa. Yhtään hakemuksista ei esitetä hylättäväksi.

7. Maahanmuuttajatyön tukemiseen liittyviä avustuksia (21 kpl) haettiin yhteensä 965 654 euroa ja myönnettäväksi esitetään 14 hakemukselle 330 500 euroa. Hakemuksista 7 esitetään hylättäviksi.

8. Asukastalotoiminnan ja asukastyön tukemiseen liittyviä avustuksia (21 kpl) haettiin yhteensä 911 296 euroa ja myönnettäväksi esitetään 21 hakemukselle 629 200 euroa. Yhtään hakemusta ei esitetä hylättäväksi.

9. Monia eri käyttötarkoituksia koskevia avustuksia (3 kpl) haettiin yhteensä 993 100 euroa ja myönnettäväksi esitetään 3 hakemukselle 844 000 euroa. Yhtään hakemusta ei esitetä hylättäväksi.

Yhteenvetona todetaan, että tässä kokouksessa käsitellään 149 hakemusta, joista avustusta ehdotetaan 125 hakemukselle yhteensä 6 458 200 euroa. Hakemuksista 24 ehdotetaan hylättäviksi, koska ne eivät täytä hakuehtoja tai ehdotettua toimintaa ei muusta perustellusta syystä ole mahdollista avustaa. Virastopäällikölle delegoitujen 135 hakemuksen avustuspäätökselle ehdotetaan varattavaksi enintään 275 630 euroa. Lisäksi ehdotetaan, että vuoden 2016 aikana toteutetaan sosiaali- ja terveyslautakunnan erillinen jatkuva avustushaku järjestöille sosiaalista koheesiota edistävään jalkautuvaan työhön ja tähän tarkoitukseen osoitetaan enintään 100 000 euroa myönnettäväksi virastopäällikön päätöksen mukaisesti.

Avustushakemukset lautakunnan nähtävillä

Avustushakemukset ovat sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenten nähtävissä 15.12.2015 klo 9.00 - 16.00 sosiaali- ja terveysviraston talous- ja tukipalvelut -osaston erityissuunnittelijan huoneessa: Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 11. krs, huone 1144. Haluttaessa voi sopia ajan etukäteen (p. 310 42 662), mutta se ei ole välttämätöntä.

Avustuspäätöksistä ilmoittaminen ja avustusten maksatus

Avustuspäätöksistä ilmoitetaan kaikille hakemuksen tehneille kirjeitse. Kaupunginhallituksen avustusohjeen mukaan myönnetyt avustukset maksetaan seuraavasti: alle 4 000 euron suuruiset avustukset yhtenä eränä, 4 000 - 11 000 euron suuruiset avustukset kahtena eränä ja yli 11 000 euron suuruiset avustukset neljänä eränä.

Aikaisemman hyväksi todetun käytännön mukaisesti kaksi ensimmäistä avustuserää maksetaan samassa yhteydessä. Näin säästetään huomattavasti maksatukseen tarvittavan työn määrää sosiaali- ja terveysvirastossa sekä taloushallintopalvelussa (Talpa), kun 4 000 - 11 000 euron avustuksia ei tarvitse jakaa maksettavaksi kahtena ajankohtana.

Ennakkotieto vuoden 2017 avustusten hakemisesta

Sosiaali- ja terveyslautakunnan vuodelle 2017 myöntämien avustusten hakuaika on 1. - 30.9.2016. Tällöin on edelleen käytäntönä, että kukin hakijataho tekee vain yhden avustushakemuksen kuitenkin niin, että hakemus voi sisältää avustuksen hakemisen useampiin eri käyttötarkoituksiin. Nämä tulee kuvata hakemuksessa selkeästi. Hakuajasta ja hakuohjeista tullaan tiedottamaan sosiaali- ja terveysviraston internet-sivuilla sekä sanomalehdissä.

Lisäksi asukastalojen, -tilojen ja -toiminnan avustusta hakeneille tullaan ilmoittamaan, että kaupunginhallituksen 28.9.2015 tekemän päätöksen (§ 8) mukaisesti asukasosallisuuden avustamisen myöntämisperiaatteet on uusittu ja tämän toiminnan avustaminen on keskitetty kaupunginhallitukselle. Keskittäminen astuu tämänhetkisten tietojen mukaan voimaan vuoden 2017 avustuksista lähtien. Näiden avustusten hakuaika on 1.4. - 2.5.2016. Lisätietoja asiasta antaa Helsingin kaupungin kaupunginkanslian osallisuus ja neuvonta -yksikkö.

Terveysvaikutusten arviointi

Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen on mahdollista tukea ja täydentää kuntatoimijoiden palveluja ja tätä kautta lisätä kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä. Järjestöjen taloudellisella avustamisella voidaan edesauttaa järjestöjen toimintaa.

Esittelijä

virastopäällikkö

Hannu Juvonen

Lisätiedot

Riitta Simoila, osastopäällikkö, puhelin: 310 42213

riitta.simoila(a)hel.fi

Hanna-Leena Nuutinen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 42662

hanna-leena.nuutinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Lasten ja lapsiperheiden terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen

2

Nuorten ja aikuisten terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen

3

Ikäihmisten terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen

4

Kansanterveysjärjestöjen työn tukeminen

5

Mielenterveystyön ja päihdetyön tukeminen

6

Vammais- ja kehitysvammatyön tukeminen

7

Maahanmuuttajatyön tukeminen

8

Asukastalotoiminnan ja asukastyön tukeminen

9

Monialayhdistykset

10

Hakijoiden taloustiedot taulukot 1. - 9.

11

Kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavat yleisohjeet

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Avustusta hakeneet

Esitysteksti
Liite 1
Liite 2
Liite 3
Liite 4
Liite 5
Liite 6
Liite 7
Liite 8
Liite 9
Liite 11

Tiedoksi

Talous- ja tukipalvelut

Talous- ja strategiapalvelut

Taloushallintopalvelu

Päätöshistoria

Sosiaali- ja terveyslautakunta 01.12.2015 § 362

HEL 2015-008334 T 02 05 01 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

01.12.2015 Pöydälle

Erityissuunnittelija Hanna-Leena Nuutinen (hakemusten sisällölliset kysymykset) ja taloussuunnittelija Tuija Jokela (hakijoiden talouteen liittyvät kysymykset) olivat kokouksessa kutsuttuina asiantuntijoina läsnä tätä asiaa käsiteltäessä.

Esteelliset: Sirpa Asko-Seljavaara, Gunvor Brettschneider, Rene Hursti, Maija Anttila

Koska puheenjohtaja Maija Anttila oli esteellinen tämän asian käsittelyn kohdalla, valittiin tilapäiseksi puheenjohtajaksi varapuheenjohtaja Seija Muurinen tämän asian käsittelyn ajaksi.

Pöydällepanoehdotus:
Marko Rosenholm: Esitän päätöskohdan pöytäämistä

Esittelijä

virastopäällikkö

Hannu Juvonen

Lisätiedot

Riitta Simoila, osastopäällikkö, puhelin: 310 42213

riitta.simoila(a)hel.fi

Hanna-Leena Nuutinen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 42662

hanna-leena.nuutinen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

800012-62637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

helsinki.kirjaamo@hel.fi

http://www.hel.fi

+358 9 655 783

 

FI02012566