Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

3/2015

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/10

 

10.02.2015

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 46

Oikaisuvaatimus virkavalintapäätöksestä

HEL 2014-014097 T 01 01 01 01

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti jättää ********** oikaisuvaatimuksen maahanmuuttajapalveluiden päällikön Metsälän vastaanottokeskuksen ohjaajan virkoja (vakanssinumerot 084971, 084986 ja 084991) koskevasta valintapäätöksestä 1.12.2014, 8 § myöhästyneenä saapuneena tutkimatta.

Perustelut:

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 50 §:n mukaan työnantajan tämän lain nojalla tekemään päätökseen haetaan muutosta siten kuin kuntalaissa oikaisuvaatimuksen tekemisestä ja kunnallisvalituksesta säädetään.

Kuntalain 89 §:n mukaan kunnanhallituksen ja lautakunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen
viranomaisen päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.

Oikaisuvaatimus tehdään 1 momentissa tarkoitetun toimielimen ja sen jaoston sekä sen alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle.

Oikaisuvaatimus on käsiteltävä viipymättä.

Kuntalain 93 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Kuntalain 94 §:n mukaan asianosaiselle lähetetään päätöstä koskeva pöytäkirjanote oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen erikseen tiedoksi kirjeellä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Maahanmuuttajapalveluiden päällikön päätös 1.12.2014, 8 § on oikaisuvaatimusohjeineen lähetetty virkaa hakeneille tiedoksi kirjeellä 18.12.2014.

********** olisi tullut toimittaa oikaisuvaatimus Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään 8.1.2015 kello 16:00 mennessä.

Koska oikaisuvaatimus saapui Helsingin kaupungin kirjaamoon vasta 9.1.2015, oikaisuvaatimus tulee myöhästyneenä jättää tutkimatta.

********** tullaan kuitenkin lähettämään virastosta erillinen kirjevastaus.

Esittelijä

virastopäällikkö

Hannu Juvonen

Lisätiedot

Joni Komulainen, lakimies, puhelin: 310 69068

joni.komulainen(a)hel.fi

Liitteet

1

HEL 2014-014097oikaisuvaatimus

2

Hel 2014-014097 Lisäys oikaisuvaatimukseen 16.1.2015

3

työpaikkailmoitus

4

hakijalista

Muutoksenhaku

Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Asianomainen

Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös

Maahanmuuttajapalveluiden päällikkö

 

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Oikaisuvaatimus on esityslistan tämän asian liitteinä 1 ja 2.

Oikaisuvaatimus saapui Helsingin kaupungin kirjaamoon 9.1.2015.

Maahanmuuttajapalveluiden päällikkö päätti 1.12.2014, 8 § koulutuksen, työkokemuksen sekä haastattelun perusteella valita sosionomi Sara Ben Ammarin Helsingin kaupungin palvelukseen ohjaajan virkaan (vakanssinumero 084971) 1.1.2015 lukien 2201,76 euron  tehtäväkohtaisen kuukausipalkan mukaan viranhoitomääräyksessä tarkemmin määrätyin ehdoin.

Maahanmuuttajapalveluiden päällikkö päätti 1.12.2014, 8 § koulutuksen, työkokemuksen sekä haastattelun perusteella valita sosionomi, bachelor of social services, Maria Bakajicin Helsingin kaupungin palvelukseen ohjaaja virkaan (vakanssinumero 084986) 1.1.2015 lukien 2201,76 euron tehtäväkohtaisen kuukausipalkan mukaan viranhoitomääräyksessä tarkemmin määrätyin ehdoin.

Maahanmuuttajapalveluiden päällikkö päätti 1.12.2014, 8 §  koulutuksen, työkokemuksen sekä haastattelun perusteella valita sosionomi Joni Luokkalan Helsingin kaupungin palvelukseen ohjaaja virkaan (vakanssinumero 084991) 1.1.2015 lukien 2201,76 euron tehtäväkohtaisen kuukausipalkan mukaan viranhoitomääräyksessä tarkemmin määrätyin ehdoin. Koeaika on kuusi kuukautta ja päättyy
30.6.2015.

Pöytäkirjanote oikaisuvaatimusohjeineen on lähetetty hakijoille postitse tiedoksi 18.12.2014.

Esittelijä

virastopäällikkö

Hannu Juvonen

Lisätiedot

Joni Komulainen, lakimies, puhelin: 310 69068

joni.komulainen(a)hel.fi

Liitteet

1

HEL 2014-014097oikaisuvaatimus

2

Hel 2014-014097 Lisäys oikaisuvaatimukseen 16.1.2015

3

työpaikkailmoitus

4

hakijalista

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Asianomainen

Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös

Maahanmuuttajapalveluiden päällikkö

 

Päätöshistoria

Maahanmuuttajapalvelujen päällikkö 01.12.2014 § 8

HEL 2014-014097 T 01 01 01 01

Päätös

Maahanmuuttajapalveluiden päällikkö päätti koulutuksen, työkokemuksen sekä haastattelun perusteella valita sosionomi Sara Ben Ammarin Helsingin kaupungin palvelukseen ohjaajan virkaan (vakanssinumero 084971) 1.1.2015 lukien 2201,76 euron tehtäväkohtaisen kuukausipalkan mukaan viranhoitomääräyksessä tarkemmin määrätyin ehdoin. Koeaika on kuusi kuukautta ja päättyy 30.6.2015.

Maahanmuuttajapalveluiden päällikkö päätti koulutuksen, työkokemuksen sekä haastattelun perusteella valita sosionomi, bachelor of social services, Maria Bakajicin Helsingin kaupungin palvelukseen ohjaaja virkaan (vakanssinumero 084986) 1.1.2015 lukien 2201,76 euron tehtäväkohtaisen kuukausipalkan mukaan viranhoitomääräyksessä tarkemmin määrätyin ehdoin. Koeaika on kuusi kuukautta ja päättyy 30.6.2015.

Maahanmuuttajapalveluiden päällikkö päätti koulutuksen, työkokemuksen sekä haastattelun perusteella valita sosionomi Joni Luokkalan Helsingin kaupungin palvelukseen ohjaaja virkaan (vakanssinumero 084991) 1.1.2015 lukien 2201,76 euron tehtäväkohtaisen kuukausipalkan mukaan viranhoitomääräyksessä tarkemmin määrätyin ehdoin. Koeaika on kuusi kuukautta ja päättyy 30.6.2015.

Viran toimipaikka palvelussuhteen alkaessa on sosiaali- ja terveysvirasto / perhe- ja sosiaalipalvelut / nuorten palvelut ja aikuissosiaalityö  / maahanmuuttajapalvelut / Metsälän vastaanottokeskus.

Viranhaltijan on esitettävä hyväksyttävä arvio edellytyksistään hoitaa virkaan kuuluvia tehtäviä 30 päivän kuluessa palvelukseen ottamista koskevan päätöksen tiedoksisaannista lukien.

Päätöksen perustelut

Virat ovat olleet julkisesti haettavana Helsingin kaupungin avoimet työpaikat –Internet-sivuilla ja työhallinnon avoimet työpaikat –Internet-sivuilla ajalla 22.10.-5.11.2014. Viran kelpoisuusehtona on sosiaali- tai terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, esimerkiksi sosionomi (AMK) tai aiempi opistoasteinen tutkinto (laki 272/2005) sekä hyvä suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito. Lisäksi edellytetään englannin tai muun vieraan kielen taitoa. Edelleen työkokemus suljetussa yksikössä ja/tai turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa, muu kielitaito ja mielenterveystyön ja turvallisuusalan tuntemus luetaan hakijan eduksi. Hakuaikana virkoja haki 83 henkilöä, joista 51 täytti viran kelpoisuusvaatimuksen.

Haastatteluun kutsuttiin koulutuksen ja työkokemuksen perusteella seuraavat 14 hakijaa: Maria Bakajic, Sara Ben Ammar, Joni Luokkala, **********

Perustuslain 125 §:n mukaan viran yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Haastattelujen ja kokonaisarvion perusteella parhaiten virkaan (vakanssinumero 084971) soveltuvaksi todettiin sosionomi Sara Ben Ammar. Ben Ammarilla on tehtävän edellyttämä tutkinto, vaadittava kielitaito sekä kokemusta kahdesta eri turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksesta ja ulkomaalaisten säilöönottoyksiköstä. Ben Ammarilla on laaja kielitaito ja hän on osoittanut säilöönottoyksikössä hyvää osaamista ja ammatillisuutta vaikeissa asiakastilanteissa

Haastattelujen ja kokonaisarvion perusteella parhaiten virkaan (vakanssinumero 084986) soveltuvaksi todettiin sosionomi, bachelor of social services Maria Bakajic. Bakajicilla on tehtävän edellyttämä tutkinto, vaadittava kielitaito, sekä kokemusta Metsälän vastaanottokeskuksesta ja ulkomaalaisten säilöönottoyksiköstä. Bakajic on osoittanut työhaastattelun lisäksi käytännössä vahvaa osaamista ja hyvää ammatillisuutta suljetussa yksikössä työskentelyssä.

Haastattelujen ja kokonaisarvion perusteella parhaiten virkaan (vakanssinumero 084991) soveltuvaksi todettiin sosionomi Joni Luokkala. Luokkalalla on tehtävän edellyttämä tutkinto, vaadittava kielitaito sekä kokemusta ulkomaalaisten säilöönottoyksiköstä. Luokkala on osoittanut käytännön taitoa työskennellä suljetussa yksikössä rakentavasti ja erityistä osaamista hänellä on vaikeissa asiakastilanteissa toimimisesta vahvalla ammatillisuudella.

Lisätiedot

Pekka Nuutinen, johtaja, puhelin: 310 42777

pekka.nuutinen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 Helsingin kaupunki

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566