Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

25/2014

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/20

 

16.12.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 442

Oikaisuvaatimus sormuksien korvaamista koskevasta vahingonkorvauspäätöksestä

HEL 2014-011795 T 03 01 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hylätä ohjaaja ********** (jäljempänä hakija) korvausvaatimuksen 14.7.2014 vahingoittuneiden sormuksien korjauskustannuksista.

Perustelut

Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttaa. Virheellisellä teolla tai laiminlyönnillä ja henkilö- tai esinevahingolla on oltava syy-yhteys.

Vahinkoilmoituksen ja korvausvaatimuksen mukaan hakija oli vahingon sattuessa järjestämässä huonekaluja työtiloissa työtoverinsa kanssa esimiehen toimeksiannosta. Siirtäessään työtoverin kanssa kirjahyllyä hakijan käsi jäi puristuksiin seinän ja hyllyn väliin, jolloin kädessä olevat sormukset vahingoittuivat.

Hakija vaatii, että hänelle korvattaisiin sosiaali- ja terveysviraston varoista vahingoittuneiden sormuksien korjauskustannukset yhteensä 150,00 euroa.

Vahingonkorvauslain mukaan se, joka tahallaan tai tuottamuksellaan aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan vahingon. Tässä tapauksessa ei ole ilmennyt syyksi luettavaa seikkaa, vaan kyseessä on vahinko, jossa ei ole todettavissa sosiaali- ja terveysviraston työntekijän huolimattomuutta tai laiminlyöntiä.

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty mitään sellaista seikkaa, jonka perusteella asia tulisi ratkaista toisin kuin alkuperäisessä päätöksessä on tehty. Hakija on todennut oikaisuvaatimuksessaan, että hänen vihkisormuksensa vahingoittuivat vahinkotapahtuman yhteydessä, mutta tällä seikalla ei voida katsoa olevan sellaista merkitystä, joka vaikuttaa asian korvattavuuteen.

Työntekijän ei tule työssään käyttää sellaisia koruja tai sormuksia, jotka voivat vahingoittua työtehtävien yhteydessä.

Esittelijä

va. virastopäällikkö

Hannu Juvonen

Lisätiedot

Pekka Mäki, lakimies, puhelin: 310 44182

pekka.maki(a)hel.fi

Liitteet

1

Oikaisuvaatimus

2

Korvausvaatimus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Asianomainen

Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös
Liite 1

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Oikaisuvaatimus talous- ja tukipalvelut -osaston osastopäällikön päätöksestä on esityslistan liitteenä numero 1 ja liitteenä 2 on korvausvaatimus.

Oikaisuvaatimus on tehty kuntalain 93 §:n mukaisessa määräajassa.

Esittelijä

va. virastopäällikkö

Hannu Juvonen

Lisätiedot

Pekka Mäki, lakimies, puhelin: 310 44182

pekka.maki(a)hel.fi

Liitteet

1

Oikaisuvaatimus

2

Korvausvaatimus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Asianomainen

Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös
Liite 1

Päätöshistoria

Osastopäällikkö 30.10.2014 § 434

HEL 2014-011795 T 03 01 00

Päätös

Talous- ja tukipalvelut -osaston osastopäällikkö päätti hylätä ohjaaja ********** (jäljempänä hakija) vaatimuksen saada korvausta työtehtävien yhteydessä 14.7.2014 vahingoittuneista sormuksista.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttaa. Virheellisellä teolla tai laiminlyönnillä ja henkilö- tai esinevahingolla on oltava syy-yhteys.

Vahinkoilmoituksen ja korvausvaatimuksen mukaan hakija oli vahingon sattuessa järjestämässä huonekaluja työtiloissa työtoverinsa kanssa esimiehen toimeksiannosta. Siirtäessään työtoverin kanssa kirjahyllyä hakijan käsi jäi puristuksiin seinän ja hyllyn väliin, jolloin kädessä olevat sormukset vahingoittuivat.

Hakija vaatii, että hänelle korvattaisiin sosiaali- ja terveysviraston varoista vahingoittuneiden sormuksien korjauskustannukset yhteensä 150,00 euroa.

Vahingonkorvauslain mukaan se, joka tahallaan tai tuottamuksellaan aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan vahingon. 

Tässä tapauksessa ei ole ilmennyt syyksi luettavaa seikkaa, vaan kyseessä on vahinko, jossa ei ole todettavissa sosiaali- ja terveysviraston työntekijän huolimattomuutta tai laiminlyöntiä. Tässä tapauksessa ei ole myöskään esitetty seikkoja, joiden mukaan sosiaali- ja terveysviraston tulisi kohtuussyistä korvata aiheutunut vahinko.

Lisätiedot

Marianne Nevala, toimistosihteeri, puhelin: 310 42832

marianne.nevala(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 Helsingin kaupunki

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566