Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

21/2014

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/5

 

04.11.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 374

Oikaisuvaatimus rintamaveteraanien fysioterapiapalveluiden hankintapäätöksestä

HEL 2014-005187 T 02 08 02 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti esitetyin perustein hylätä Fysioeka Tmi:n oikaisuvaatimuksen rintamaveteraanien fysioterapiapalvelujen hankintaa koskevasta päätöksestä.

Lisäksi lautakunta päätti hankinnan väliaikaisesta järjestämisestä väliaikaisilla sopimuksilla lautakunnan 9.9.2014 305 § tekemässä päätöksessä valittujen palveluntuottajien kanssa markkinaoikeuskäsittelyn ja markkinaoikeuden päätöksen toimeenpanon ajaksi. Mikäli markkinaoikeus hylkää valituksen ja lautakunnan asiassa 9.9.2014 305 § tekemä päätös pysyy muuttumattomana, sopimukset muuttuvat ilman erillisiä toimenpiteitä määräaikaisiksi kahden vuoden pituisiksi tai kolmen – neljän vuoden pituisiksi, mikäli optiot otetaan käyttöön.

Lisäksi lautakunta päätti oikeuttaa sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut -osaston osastopäällikön allekirjoittamaan ja tarvittaessa irtisanomaan tai purkamaan sopimukset sekä päättämään option käytöstä.

Esittelijä

va. virastopäällikkö

Hannu Juvonen

Lisätiedot

Mauri Rosenberg, hankinta-asiantuntija, puhelin: 310 43241

mauri.rosenberg(a)hel.fi

Liitteet

1

HEL 2014-005187_Valitus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Tarjoajat

Esitysteksti
Muutoksenhaku hankintaoikaisupäätökseen
Muutoksenhaku hankintapäätökseen, sosiaali- ja terveyslautakunta
Liite 1

Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut

Esitysteksti
Liite 1

Hankinta-asiantuntija

Esitysteksti
Liite 1

Hankintakeskus

Esitysteksti
Liite 1

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Oikaisuvaatimus

Lautakunta valitsi 9.9.2014 305 § tekemällään päätöksellä Fysioeka Tmi (jäljempänä ”Fysioeka”) rintamaveteraanien fysioterapiapalvelujen tuottajaksi kohderyhmään 1 (terapia asiakkaan kotona). Fysioeka sijoittui kohderyhmässä  1 (terapia asiakkaan kotona) sijalle 1 (vertailuhinnalla 48,45 euroa; 100 vertailupistettä).

Fysioeka sijoittui kohderyhmässä 2 (terapia terapeutin tiloissa) sijalle 40 (vertailuhinnalla 69,45 euroa; 64,795 vertailupistettä), eikä täten tullut valituksi kohderyhmään 2. Viimeisen kohderyhmään 2 (terapia terapeutin tiloissa) valitun palveluntuottajan vertailuhinta oli 65,00 euroa (69,231 vertailupistettä).

Tarjousten valintaperusteena oli halvin hinta, vähimmäislaadun ollessa vakioitu. Tarjousten vertailuun otettiin niiden tarjoajien tarjoukset, jotka täyttivät tarjoajan soveltuvuudelle esitetyt vähimmäis- ja kelpoisuusvaatimukset ja joiden tarjous oli tarjouspyynnön mukainen. Tarjoukset vertailtiin kohderyhmittäin.

Fysioeka on oikaisuvaatimuksessaan väittänyt oikeustoimilain 32.1 §:n mukaiseen ilmaisuerehdykseen vedoten, että se on tarjouksessaan antanut kohderyhmien 1 (terapia asiakkaan kotona) ja 2 (terapia terapeutin tiloissa) hinnat väärinpäin. Fysioeka oli oikaisuvaatimuksensa perusteella tarkoittanut kohderyhmän 1(terapia asiakkaan kotona) hinnaksi 69,45 euroa ja kohderyhmän 2 (terapia terapeutin tiloissa) hinnaksi 48,45 euroa. Fysioekan oikaisuvaatimuksen mukaan hankintayksikön olisi tullut ymmärtää, että Fysioeka on erehdyksessä antanut kohderyhmien 1 ja 2 hinnat väärinpäin.  Fysioekan oikaisuvaatimuksen mukaan asiakkaan kotona annettavan terapian hinnat ovat aina kalliimpia verrattuna terapeutin vastaanotolla annettuun terapiaan. Fysioekan mukaan hankintayksikön olisi näin ollen tullut tietää tapahtuneesta erehdyksestä.

Fysioeka vaatii, että Fysioekan kohderyhmien 1 ja 2 hinnat muutetaan siten, että Fysioekan kohderyhmän1 (terapia asiakkaan kotona) hinnaksi tulisi 69,45 euroa ja kohderyhmän 2 (terapia terapeutin tiloissa) hinnaksi tulisi 48,45 euroa. Lisäksi Fysioeka vaatii, että se tulisi valituksi kohderyhmään 2 (terapia terapeutin tiloissa), korjattujen hintojen seurauksena.

Lisäksi Fysioeka on tehnyt asiasta vastaavansisältöisen valituksen markkinaoikeuteen.

Perusteet oikaisuvaatimuksen hylkäämiselle

Tarjoajien tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu sekä avoimuus ovat hankintalain 2 §:n mukaisia julkisissa hankinnoissa noudatettavia periaatteita. Tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun sekä avoimuuden varmistamiseksi, tarjousten vertailun tulee tapahtua tarjoajien tarjouksissaan antamien tietojen perusteella. Lisäksi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan hankintayksiköllä on oikeus luottaa tarjoajan tarjouksessaan antamiin tietoihin ja pitää tarjoajan tarjousta lopullisena. Tarjoajan hinnoittelun täsmentäminen edellä kuvatusti olisi omiaan vaarantamaan tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun.

Fysioekan oikaisuvaatimuksen mukaan ”…Kotikäynneillä annettavien samansisältöisten terapioiden hinnat ovat aina kalliimpia verrattuna terapeutin vastaanotolla annettaviin terapioihin. Yleisenä käytäntönä onkin, että asiakkaan kotona tehtävästä terapiasta maksetaan toimitilasta annettavan terapian hinta lisättynä ns. kotikäyntilisällä, joka on tietty prosenttiosuus toimitilassa annetun terapian hinnasta...”

Todellisuudessa tarjoaja voisi tarjota terapiaa terapeutin tiloissa kalliimmalla hinnalla kuin terapiaa asiakkaan kotona muun muassa siitä syystä, että terapeutti sisällyttäisi terapeutin tilojen käytöstä aiheutuvia kustannuksia hintaan. Tällöin terapeutti saattaisi hyvinkin tarjota terapiaa asiakkaan kotona edullisemmalla hinnalla verrattuna terapiaan terapeutin tiloissa. Tarjoaja vastaa itse hinnoittelurakenteestaan, jota se käyttää tarjotessaan vertailuhintoja.

Edellä kuvatuin perustein oikaisuvaatimuksen mukaiselle vertailuhintojen korjaamiselle ja palveluntuottajan valitsemiselle myös kohderyhmään 2 (terapia terapeutin tiloissa) ei ole perusteita ja oikaisuvaatimus tulee täten hylätä.

Asianosasille on annettu mahdollisuus tulla kuulluksi oikaisuvaatimuksen käsittelyyn liittyen.

Hankinnan väliaikainen järjestäminen

Hankintalain 93 §:n mukaan hankintayksikkö voi järjestää hankinnan muutoksenhaun ajaksi, jollei hankintaa voida sen luonteen vuoksi lykätä tuomioistuinkäsittelyn ajaksi. Tarve hankinnan välittömälle järjestämiselle on esimerkiksi tilanteessa, jossa hankintayksiköllä on lakisääteinen velvollisuus palvelun järjestämiseen. Rintamaveteraanien fysioterapiapalvelu perustuu rintamaveteraanien kuntoutuslakiin.

Hankintalain 93 §:n 2 momentin mukaan hankinnan väliaikainen järjestäminen ei saa estää markkinaoikeuden käytössä olevien ensisijaisten oikeussuojakeinojen käyttöä. Säännös siis edellyttää, että hankintayksikkö rajoittaa väliaikaisjärjestelyn päättymään tuomioistuimen antamaan ratkaisuun tai viimeistään silloin, kun mahdollinen virhe aiemmassa hankintamenettelyssä on muutoksenhaun johdosta annetun ratkaisun perusteella korjattu.

Jotta Helsingin kaupunki voisi täyttää lakisääteisen velvollisuutensa järjestää rintamaveteraanien fysioterapiapalvelu, on oikaisuvaatimuksen ja markkinaoikeuteen tehdyn valituksen kohteena olevien palvelujen keskeytymätön hankinta välttämätöntä. Syntyneessä tilanteessa väliaikaisten sopimusten tekeminen sosiaali- ja terveyslautakunnan 9.9.2014 305 § tekemässään päätöksessä valittujen palveluntuottajien kanssa on nopein ja varmin tapa taata palvelujen keskeytymätön hankinta aikana, jolloin valitus on käsittelyssä markkinaoikeudessa.

Rintamaveteraanien fysioterapiapalvelun hankintaan esitetään solmittavaksi väliaikaiset sopimukset, jotka ovat voimassa enintään siihen asti, kun markkinaoikeus on käsitellyt valituksen ja markkinaoikeuden päätös on laitettu täytäntöön. Lisäksi esitetään, että väliaikaiset sopimukset muuttuvat ilman eri toimenpiteitä määräaikaisiksi ja päättyvät kahden vuoden kuluttua sopimuskauden alkamisesta (tai kolmen - neljän vuoden kuluttua sopimuskauden alkamisesta, jos optiot otetaan käyttöön) mikäli markkinaoikeus hylkää tehdyn valituksen ja sosiaali- ja terveyslautakunnan asiassa 9.9.2014 305 § tekemä päätös pysyy muuttumattomana.

Väliaikaisten sopimusten allekirjoittaminen

Helsingin kaupungin hallintosäännön 26 §:n mukaisesti lautakunnan päätösten perusteella tehtävät sopimukset allekirjoittaa esittelijä ja varmentaa valmistelija, ellei toimielin toisin päätä. Esittelijä pitää
riittävänä, että sopimukset allekirjoittaa sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut -osaston osastopäällikkö. Esittelijä pitää riittävänä, että optiokauden käyttämisestä voi päättää osastopäällikkö. Mikäli ilmenee tarvetta sopimuksen päättämiseen (irtisanomiseen tai purkamiseen), päätös on tehtävä riittävän nopeasti. Siksi on tarkoituksenmukaista, että myös sopimuksen päättämistä koskeva
päätösvalta on sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut -osaston osastopäälliköllä

 

Esittelijä

va. virastopäällikkö

Hannu Juvonen

Lisätiedot

Mauri Rosenberg, hankinta-asiantuntija, puhelin: 310 43241

mauri.rosenberg(a)hel.fi

Liitteet

1

HEL 2014-005187_Valitus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Tarjoajat

Esitysteksti
Muutoksenhaku hankintaoikaisupäätökseen
Muutoksenhaku hankintapäätökseen, sosiaali- ja terveyslautakunta
Liite 1

Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut

Esitysteksti
Liite 1

Hankinta-asiantuntija

Esitysteksti
Liite 1

Hankintakeskus

Esitysteksti
Liite 1

Päätöshistoria

Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.09.2014 § 305

HEL 2014-005187 T 02 08 02 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti tarjouskilpailun tuloksena valita seuraavat vertailuhinnaltaan edullisimman tarjouksen jättäneet tarjoajat kohderyhmään 1 (asiakkaan kotona annettava fysioterapia) rintamaveteraanien fysioterapiapalvelujen tuottajaksi kahden vuoden sopimuskaudelle, joka on suunniteltu alkavaksi 1.1.2015. Lisäksi hankintaan sisältyy enintään kahden vuoden optiokausi, joko yksi (1) vuosi kerrallaan tai koko kaksivuotinen kausi kerrallaan.

Tarjoajat on listattu alla kohderyhmän 1 vertailuhinnan mukaisessa järjestyksessä, vertailuhinnaltaan edullisin ensimmäisenä.

Fysioeka Tmi (kaksi fysioterapeuttia)
MU Health Group Oy (kaksi fysioterapeuttia)
Fysioterapeutti Marie Ahti
Tmi Susanna Tähtinen
Hyvän Olon Keskus Kirsi Bergdahl Ky
Diplomiosteopaatti-fysioterapeutti Vesa-Pekka Rantala D.O
Debora Oy (kahdeksan fysioterapeuttia)
Eco Care Oy
Fysio-Mese Oy (kolme fysioterapeuttia)
Fysioterapia Hannele Immonen
Fysio-Kontu Oy
Itäkeskuksen Fysikaalinen Hotolaitos Hannu Nurminen Ky
JT-Fysioterapia t:mi / Juho Tuominen
Kuntoutus- ja Terapiapalvelu KS Oy
Tmi Sirkku Hannonen
Pukinmäen Fysiopalvelu Oy (viisi fysioterapeuttia)
Y:mi Kiru-Fysio
Teija´s Training & Therapy
Fysiotuuli Oy
Suomen Ortotiikka & Protetiikka
TutorisFysio Oy (kome fysioterapeuttia)
Käpylän Fysikaalinen hoitolaitos / Peter Eklund
Käpylän Fysikaalinen hoitolaitos / Tarja Voutilainen
Fysiotreenari
Malmin Fysioterapia Ky (kaksi fysioterapeuttia)
Personal Fysio
Iskala Helena
Anne Schauman
Lymfaterapia Eeva Halme
Neuro Rehab
Neurokuntoutus (kolme fysioterapeuttia)
Suomen Fysiogeriatria Oy (kahdeksantoista fysioterapeuttia)
TT-fysio Oy (viisi fysioterapeuttia)
KOY Oulunkylän sotavetaraanitalo II / Oulunkylän kuntoutus (kolme fysioterapeuttia)
Sirpa Tuominen
Fysiopoint Aanpo Riila
Fysio Annika Rinne

Edellä listattujen kohderyhmän 1 tarjoajien fysioterapeuttien yhteenlaskettu määrä on 80, joista enemmän kuin viisi tarjoaa palvelua myös ruotsin kielellä.

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti tarjouskilpailun tuloksena valita seuraavat vertailuhinnaltaan edullisimman tarjouksen jättäneet tarjoajat kohderyhmään 2 (Terapeutin toimitiloissa annettava fysioterapia) rintamaveteraanien fysioterapiapalvelujen tuottajaksi kahden vuoden sopimuskaudelle, joka on suunniteltu alkavaksi 1.1.2015.  Lisäksi hankintaan sisältyy enintään kahden vuoden optiokausi, joko yksi vuosi kerrallaan tai koko kaksivuotinen kausi kerrallaan.

Tarjoajat on listattu alla kohderyhmän 2 vertailuhinnan mukaisessa järjestyksessä, vertailuhinnaltaan edullisin ensimmäisenä.

Tmi Susanna Tähtinen
MU Health Group Oy (kaksi fysioterapeuttia)
Eco Care Oy
JT-fysioterapia t:mi / Juho Tuominen
Fysio-Kontu Oy
Fysioterapia Hannele Immonen
Diplomiosteopaatti-fysioterapeutti Vesa-Pekka Rantala D.O
Hyvän Olon Keskus Kirsi Bergdahl Ky
Fysiotuuli Oy
Debora Oy (8 fysioterapeuttia)
Kuntoutus- ja Terapiapalvelu KS Oy
Fysio-Mese Oy (kolme fysioterapeuttia)
Iskala Helena
Itäkeskuksen Fysikaalinen Hoitolaitos Hannu Nurminen Oy
Pukinmäen Fysiopalvelu Oy
Käpylän Fysikaalinen hoitolaitos / Peter Eklund
Käpylän Fysikaalinen hoitolaitos / Tarja Voutilainen
Sirpa Tuominen
Fysiopoint Aapo Riila
Kaunialan Sairaala Oy (kuusi fysioterapeuttia)
Neurokuntoutus (kolme fysioterapeuttia)
Suomen Ortotiikka & Protetiikka Oy
Martin Kunto Oy (kahdeksan fysioterapeuttia)
Suomen Fysiogeriatria Oy (kahdeksantoista fysioterapeuttia)
Fysiosporttis Oy (yhdeksän fysioterapeuttia)
TT-Fysio Oy (kolme fysioterapeuttia)
KOY Oulunkylän sotaveteraanitalo II / Oulunkylän kuntoutus (kolme fysioterapeuttia)
Lymfaterapia Eeva Halme
TutorisFysio Oy (kolme fysioterapeuttia)

Edellä listattujen kohderyhmän 2 tarjoajien fysioterapeuttien yhteenlaskettu määrä on 88, joista enemmän kuin viisi tarjoaa palvelua myös ruotsin kielellä.

Valituista fysioterapeuteista tehdään lista ja rintamaveteraani valitsee listalta itse fysioterapeutin.

Lautakunta päätti todeta, että valittujen tarjoajien rintamaveteraanien fysioterapiatarjonta (kohderyhmä 1: 80 fysioterapeuttia, kohderyhmä 2: 88 fysioterapeuttia) täyttää tarjouspyynnössä esitetyn vähintään 70 fysioterapeutin kohderyhmäkohtaisen tarpeen ja myös ruotsinkielisen palvelun tarpeen.

Lisäksi lautakunta päätti oikeuttaa sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut -osaston osastopäällikön allekirjoittamaan ja tarvittaessa purkamaan tai irtisanomaan hankintasopimukset sekä päättämään hankinnan jatkamisesta optiokaudella.

Hankinnan arvioitu sitoumukseton kokonaisarvo koko sopimuskaudelta optiovuodet mukaan lukien on 4 miljoonaa euroa (alv 0 %).

13.05.2014 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä

vs. virastopäällikkö

Hannu Juvonen

Lisätiedot

Mauri Rosenberg, hankinta-asiantuntija, puhelin: 310 43241

mauri.rosenberg(a)hel.fi

Pertti Heikkilä, kuntoutuksen johtajalääkäri, puhelin: 310 50474

pertti.heikkila(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 Helsingin kaupunki

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566