Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

17/2021

1 (6)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Asia/3

 

05.10.2021

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 238

Terveysasemien ja keskitettyjen palvelujen hoitajavuokrauksen hankinta

HEL 2021-009093 T 02 08 02 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti

A hyväksyä terveysasemien ja keskitettyjen palvelujen hoitajavuokrauksen hankinnan keskeiset periaatteet ja ehdot sekä oikeuttaa sosiaali- ja terveystoimialan tekemään tarvittaessa tarjouspyyntöasiakirjoihin välttämättömiä, vähäisiä muutoksia, sekä

B oikeuttaa terveys- ja päihdepalvelujen johtajan

        tekemään hankinnasta päätöksen

        päättämään optiokauden käyttöönotosta

        allekirjoittamaan hankintapäätöksen perusteella solmittavat sopimukset

        päättämään sopimusten irtisanomisista ja purkamisista.

Käsittely

Helsingin kaupungin nuorisoneuvoston toimialalautakuntien edustajien osalta on sovittu, että edustajat eivät osallistu salassa pidettävien asioiden tai asiakirjojen käsittelyyn. Tästä syystä sosiaali- ja terveyslautakunnan nuorisoedustaja Lana Bulatova ei osallistunut tämän asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta ennen asian käsittelyn aloittamista.

Terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen ja kilpailutus- ja sopimuspäällikkö Johanna Kahilakoski olivat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.

Esittelijä Juha Jolkkonen muutti esitystä siten, että liitteenä olevan palvelukuvauksen 2. Yleiset vaatimukset vuokrattaville hoitajille -otsikon seitsemännen kappaleen ensimmäisen lauseen jälkeen lisättiin seuraava lause: Ruotsinkielisissä palveluissa vaaditaan myös hyvää ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa.

Asiassa tehtiin seuraava palautusehdotus:

Palautusehdotus 1:
Jäsen Laura Korpinen: Ehdotan, että asia palautetaan valmisteluun. Lasten osalta tulee ennen rokotusta varmistaa huoltajien kirjallinen suostumus, ja tämä tulee huomioida palvelukuvauksen velvoitteissa, ja huomioida työtahdissa.

Jäsen Laura Korpisen palautusehdotus raukesi kannattamattomana.

Asiassa tehtiin seuraava vastaehdotus:

Vastaehdotus 1:
Jäsen Samuel Adouchief: Lisätään päätösehdotukseen omaksi uudeksi kohdaksi seuraava: C edellyttää, että toimiala vahvistaa samanaikaisesti kaupungin oman henkilökunnan rekrytointia, hyvinvointia ja palkkakehitystä.

Kannattaja: jäsen Sinikka Vepsä

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös syntyi seuraavan äänestyksen tuloksena:

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 1 (jäsen Samuel Adouchief)

Jaa-äänet: 7
Eva Biaudet, Maaret Castrén, Seija Muurinen, Matti Niiranen, Mikko Paunio, Daniel Sazonov, Oula Silvennoinen

Ei-äänet: 3
Samuel Adouchief, Nelli Nurminen, Sinikka Vepsä

Tyhjä: 3
Kati Juva, Laura Korpinen, Touko Niinimäki

Poissa: 0

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen äänin 7 - 3 (tyhjää 3).

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti asiasta esittelijän muutetun esityksen mukaisesti.

Jäsen Laura Korpinen jätti päätöksestä eriävän mielipiteen: Palvelukuvauksessa olisi tullut huomioida velvoite varmistaa lasten kohdalla ennen rokotusta huoltajien kirjallinen suostumus lapsen rokottamiseen ja huomioida velvoite työtahdissa.

Esittelijä

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Timo Lukkarinen, terveysasemien johtajalääkäri, puhelin: 310 42611

timo.lukkarinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Salassa pidettävä (HankL 60§, 138§)

2

Salassa pidettävä (HankL 60§, 138§)

3

Salassa pidettävä (HankL 60§, 138§)

4

Salassa pidettävä (HankL 60§, 138§)

5

Salassa pidettävä (HankL 60§, 138§)

6

Salassa pidettävä (HankL 60§, 138§)

Muutoksenhaku

A

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

B

Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Päätösehdotus

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää

A hyväksyä terveysasemien ja keskitettyjen palvelujen hoitajavuokrauksen hankinnan keskeiset periaatteet ja ehdot sekä oikeuttaa sosiaali- ja terveystoimialan tekemään tarvittaessa tarjouspyyntöasiakirjoihin välttämättömiä, vähäisiä muutoksia, sekä

B oikeuttaa terveys- ja päihdepalvelujen johtajan

        tekemään hankinnasta päätöksen

        päättämään optiokauden käyttöönotosta

        allekirjoittamaan hankintapäätöksen perusteella solmittavat sopimukset

        päättämään sopimusten irtisanomisista ja purkamisista.

Esittelijän perustelut

Terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen ja kilpailutus- ja sopimuspäällikkö Johanna Kahilakoski ovat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.

Hankinnan kohde

Hankinnan kohteena on sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien vuokraus Helsingin kaupungin terveysasemille ja keskitettyihin palveluihin. Hoitajia voidaan vuokrata myös erilaisiin pandemiaan liittyviin tehtäviin, kuten tartunnanjäljitykseen ja koronarokotuksiin.

Hankinnan ennakoitu kokonaisarvo on 30 miljoonaa euroa (alv 0 %).

Tilaaja ei sitoudu mihinkään hankintamääriin, vaan palvelua tilataan tarpeen mukaan.

Tarjouskilpailu

Hankinnasta järjestetään tarjouskilpailu lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) mukaisella avoimella menettelyllä.

Tarjousten vertailuperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus siten, että hinnan painoarvo on 100 prosenttia. Laadulliset kriteerit otetaan huomioon asettamalla hankinnan kohteena olevalle palvelulle tiukat vähimmäisvaatimukset.

Tilaaja valitsee puitejärjestelyyn palveluntuottajia tarpeensa mukaisesti, kuitenkin vähintään kolme palveluntuottajaa. Tilaaja arvioi palveluntuottajien valintamäärää tarjoajien ilmoittaman arvioitujen kokoaikaisten, samanaikaisesti työskentelevien hoitajien määrän mukaisesti. Mikäli tarjousvertailun tuloksena näyttää siltä, että etusijajärjestyksessä kolme ensimmäistä palveluntuottajaa ei riitä kattamaan tilaajan tarvetta, tilaaja valitsee puitejärjestelyyn enemmän palveluntuottajia.

Puitejärjestelyssä palveluntuottajat asetetaan halvimman hinnan mukaiseen etusijajärjestykseen. Tilaaja tekee tilaukset ensisijaisesti etusijajärjestyksen ensimmäiseltä palveluntuottajalta. Mikäli ensisijaisella palveluntuottajalla ei ole tarjota tarjouspyynnön vaatimukset täyttäviä työntekijöitä tilaajan tilauksessaan määrittelemässä aikataulussa, tilaaja tekee tilauksen toissijaiselta palveluntuottajalta ja niin edelleen.

Etusijajärjestyksestä voidaan poiketa kiiretilanteissa: jos puitejärjestelyn etusijajärjestyksessä toisena tai kolmantena olevan palveluntuottajan vasteaika työntekijän toimitukseen on lyhempi kuin ensisijaisen palveluntuottajan, voidaan tilaus tehdä tältä tilaajan valitsemalta palveluntuottajalta. 

Tarjouspyyntöasiakirjoissa määritellään hankittava palvelu sekä palvelulle asetetut vähimmäisvaatimukset. Vaatimusten tulee toteutua koko sopimuskauden ajan.

Esitys tarjouspyyntöasiakirjoiksi on liitteinä 1−5 (tarjouspyyntö, palvelukuvaus, sopimusluonnos, tietosuoja- ja salassapitoliite, käsittelytoimien kuvaus). Hankintalain (1397/2016) 60 §:n ja 138 §:n mukaan hankintailmoitusta ei saa julkaista muualla ennen kuin se on julkaistu julkisten hankintojen internet-osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi, joten tarjouspyyntöasiakirjoja ei julkaista internetissä.

Sopimus

Kilpailutuksen perusteella tehtävä sopimus on voimassa kaksi (2) vuotta.

Sopimus syntyy vasta, kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen.

Sopimusta on tilaajan niin päättäessä mahdollista jatkaa enintään kahden (2) vuoden mittaisella optiokaudella. Tilaaja ilmoittaa option käyttöönotosta kolme (3) kuukautta ennen perussopimuskauden päättymistä.

Tilaaja voi irtisanoa sopimuksen noudattaen kolmen (3) kuukauden irtisanomisaikaa. Irtisanominen on tehtävä kirjallisesti. Irtisanomisoikeus on voimassa myös mahdollisen optiokauden aikana.

Sosiaali- ja terveystoimialalla on oikeus sopimuskauden aikana irtisanoa sopimus kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla, mikäli se on uuden sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämismallin vuoksi perusteltua.

Hankintavaltuuksista päättäminen

Sosiaali- ja terveyslautakunta on 30.3.2021 § 76 päättänyt sosiaali- ja terveystoimialan viranhaltijoiden hankintavaltuuksista siten, että terveys- ja päihdepalvelujen johtajan osalta vahvistettu hankintaraja on 500 000 euroa. Nyt tehtävällä päätöksellä lautakunta oikeuttaa terveys- ja päihdepalvelujen johtajan tekemään hankinnasta päätöksen, jonka laskennallinen arvo on enemmän kuin 500 000 euroa.

Sopimuksen allekirjoittaja

Helsingin kaupungin hallintosäännön 24 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti lautakunnan päätösten perusteella tehtävät sopimukset allekirjoittaa esittelijä, ellei toimielin toisin päätä. Esittelijä pitää riittävänä, että sopimukset allekirjoittaa terveys- ja päihdepalvelujen johtaja.

Mikäli ilmenee tarvetta sopimuksen päättämiseen (irtisanomiseen tai purkamiseen), päätös on tehtävä riittävän nopeasti. Siksi on tarkoituksenmukaista, että myös sopimuksen päättämistä koskeva päätösvalta on terveys- ja päihdepalvelujen johtajalla.

Esittelijä

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Timo Lukkarinen, terveysasemien johtajalääkäri, puhelin: 310 42611

timo.lukkarinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Salassa pidettävä (HankL 60§, 138§)

2

Salassa pidettävä (HankL 60§, 138§)

3

Salassa pidettävä (HankL 60§, 138§)

4

Salassa pidettävä (HankL 60§, 138§)

5

Salassa pidettävä (HankL 60§, 138§)

Muutoksenhaku

A

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

B

Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Tiedoksi

Hankintapalvelut

Terveysasemat

Päätöshistoria

Sosiaali- ja terveyslautakunta 21.09.2021 § 226

HEL 2021-009093 T 02 08 02 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

21.09.2021 Pöydälle

Terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen ja kilpailutus- ja sopimuspäällikkö Johanna Kahilakoski olivat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.

Sosiaali- ja terveyslautakunta jätti asian yksimielisesti pöydälle jäsen Meri Valkaman ehdotuksesta.

Esittelijä

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Timo Lukkarinen, terveysasemien johtajalääkäri, puhelin: 310 42611

timo.lukkarinen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566