Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

5/2019

1 (5)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Asia/10

 

12.03.2019

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 45

Suomen Punainen Risti Keski-Helsingin osaston oikaisuvaatimus toimialajohtajan ensihuoltotoiminnan avustuspäätöksestä 21.12.2018, § 190

HEL 2019-001571 T 02 05 01 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hylätä Suomen Punainen Risti Keski-Helsingin osaston oikaisuvaatimuksen toimialajohtajan avustuspäätöksestä 21.12.2018, 190 §. Oikaisuvaatimus koski ensihuoltoyksikön toiminnan tukemista koskevasta hakemuksesta tehtyä päätöstä (hakemusnro 1687547).

Perustelut

Toimialajohtajan päätökset järjestöjen tekemistä avustushakemuksista perustuvat kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettaviin yleisohjeisiin (12.12.2011) sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan 3.9.2013 (288 §) vahvistamiin avustusten jakoperusteisiin.

Suomen Punainen Risti Keski-Helsingin osasto anoi vuodelle 2019 sosiaali- ja terveyslautakunnalta avustusta 2 500 euroa käytettäväksi vapaaehtoistyön kannalta välttämättömiin varusteisiin, kuten SPR:n liiveihin ja ensihuollon sekä järjestön selkämerkkitunnuksiin ja lisäksi jäsenten psykososiaalisen tuen toiminnassa kouluttautumiseen.

Toimialajohtaja teki hakemuksesta hylkäävän päätöksen (21.12.2018, § 190), jonka perusteluissa todettiin, että ensiaputoiminnan varustekuluihin ei voida myöntää avustusta, koska yhdistyksen taloudenhoitoa vuodelta 2017 ei voida hyväksyä. Yhdistys on tehnyt havaituista väärinkäytöksistä rikosilmoituksen. Varusteet voitaneen kuitenkin hankkia, koska omavaraisuusaste on erinomainen, edellisiltä tilikausilta on ylijäämää ja nk. järjestöpankissa runsaasti varoja.

Vuodelle 2018 osastolle myönnettiin avustusta 900 euroa.

Suomen Punainen Risti Keski-Helsingin osastoa koskevasta vuoden 2017 toiminnantarkastuskertomuksesta (24.4.2018) käy ilmi, että yhdistyksen rahastonhoitaja on tehnyt osaston tililtä suuren noston marraskuussa 2017 ilman puheenjohtajan hyväksyntää. Vastaavia nostoja on jatkettu vuoden 2018 alussa. Osasto teki asiasta rikosilmoituksen. Tilanteen johdosta toiminnantarkastaja ei suosittanut vastuuvapauden myöntämistä rahastonhoitajalle. Sittemmin talouden seurannan käytäntöjä on osastossa muutettu siten, että myös puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajalla on pääsy seuraamaan pankkitilin saldoja. Toiminnantarkastaja toteaa, että tämä on ollut puute aikaisemmin. 

Kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavien yleisohjeiden avustusten valvontaa käsittelevässä kohdassa 10.2. todetaan, että valvonta kohdistuu avustusta saaneen yhteisön toimintaan ja taloudenhoitoon avustushakemuksessa ja sen liitteissä esitettyjen tietojen perusteella.

Vuotta 2019 koskevan avustushakemuksen käsittelyn yhteydessä tarkastettiin Suomen Punainen Risti Keski-Helsingin osastolle vuodelle 2017 myönnetyn 2 000 euron avustuksen käyttö. Osaston taloudenhoidossa havaittiin tuona vuonna edellä mainittu väärinkäytös ja puutteet. Näistä johtuen osaston taloudenhoitoa ei voida pitää asianmukaisena.

Osasto on sittemmin korjannut taloudenhoidon toimintatapoja ja selvittänyt väärinkäytöksen. Tämä on erittäin myönteistä, mutta ei kuitenkaan muuta sitä seikkaa, että taloudenhoidossa oli puutteita vuonna 2017.

Edellä kuvatun perusteella voidaan katsoa, että oikaisuvaatimuksessa esitetyt perustelut eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen.

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty näyttöä siitä, että toimialajohtajan päätös olisi syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai että päätöksen tehnyt viranomainen olisi ylittänyt toimivaltansa tai että päätös olisi muutenkaan lainvastainen.

Esittelijä

vs. sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Leena Turpeinen

Lisätiedot

Armi Vadén, talouspäällikkö, puhelin: 310 15970

armi.vaden(a)hel.fi

Hanna-Leena Nuutinen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 42662

hanna-leena.nuutinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Avustushakemus SPR Keski-Helsingin osasto, Ensihuoltoyksikkö

2

Toimialajohtajan päätös 21.12.2018, § 190

3

SPR Keski-Helsingin osasto, Ensihuoltoyksikkö, oikaisuvaatimus 1.2.2019

4

Oikaisuvaatimuksen liite, taloudenhoito vuonna 2017

5

Kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavat yleisohjeet

6

Sosiaali- ja terveyslautakunnan avustusten hakukuulutus

Muutoksenhaku

Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös

Otteet

Ote

Otteen liitteet

SPR Keski-Helsingin osasto, Ensihuoltoyksikkö

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös
Liite 5

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Talouspäällikkö Armi Vadén ja erityissuunnittelija Hanna-Leena Nuutinen ovat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tätä asiaa käsiteltäessä.

Suomen Punainen Risti Keski-Helsingin osaston avustushakemus on asian liitteenä 1. Hakemuksen liitteet ovat nähtävillä kokouksessa sekä tiistaina 12.3.2019 klo 12.00‒16.00 osoitteessa Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 5. krs, huone 519.

Toimialajohtajan yhdistyksen avustushakemuksesta tekemä päätös 21.12.2018, 190 § on asian liitteenä 2.

Yhdistyksen oikaisuvaatimus on asian liitteenä 3. ja oikaisuvaatimukseen toimitettu Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piirin toiminnanjohtajan lausunto liitteenä 4.

Kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavat yleisohjeet (12.12.2011) ovat asian liitteenä 5.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan myöntämien avustusten hakukuulutus, josta näkyvät avustusten jakoperusteet, on asian liitteenä 6.

Oikaisuvaatimus on tehty kuntalain (410/2015) 138 §:n mukaisessa määräajassa.

Suomen Punainen Risti Keski-Helsingin osasto pyytää oikaisuvaatimuksessaan (liite 3.), että Helsingin Ensihuoltoyksikön toimintaan myönnetään vuodeksi 2019 avustusta.

Yksikkö on kahdeksan helsinkiläisen osaston yhteistoimintahälytysyksikkö ja sitä hallinnoi Keski-Helsingin osasto. Vuodesta 2018 alkaen Ensihuoltoyksikön toimintaa varten on kaupungin suosituksen mukaan tehty erillinen avustushakemus.

Perusteluina oikaisuvaatimukselle esitetään, että aikaisempi ensihuoltoyksikölle myönnetty avustus on käytetty asianmukaisesti. Taloudellinen tuki motivoi ja innostaa toimijoita merkittävällä tavalla auttamistyössä. Yksikköä ei tulisi rangaista aiemmin tapahtuneesta väärinkäytöksestä, jonka johdosta tekijä on saanut rangaistuksensa/tuomion.

Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piirin toiminnanjohtajan oikaisuvaatimusta koskevassa lausunnossa 1.2.2019 (liite 4) kuvataan osaston toimet, joiden seurauksen rikollinen toiminta on päättynyt välittömästi, kun valvonta on sen havainnut. Lisäksi todetaan, että taloudenpidon käytännöt ovat olleet sellaisia, ettei niihin ole kavalluksen takia tarvinnut tehdä kuin pieniä tarkennuksia. Lausunnossa painotetaan, että osasto on rikoksen uhri ja avustuksen eväämistä pidetään kohtuuttomana tilanteessa, jossa osaston taloudellinen asema on rikoksen vuoksi heikentynyt.

Oikaisuvaatimukseen ja lausuntoon liittyen todetaan, että Suomen Punaisen Ristin Keski-Helsingin osaston taseen oma pääoma oli vuonna 2017 yli 60 000 euroa, joten on syytä olettaa, että osasto voi osaltaan rahoittaa ensihuoltoyksikön toimintaa ilman haettua avustusta.   

Avustushakemukseen ja hakijan toimittamaan lausuntoon sisältyvien tietojen perusteella osaston taloudenhoidossa on ollut puutteita, jonka vuoksi sen hallintoa ei vuodelta 2017 voida hyväksyä. Tätä seikkaa ei muuta se, että toimintakäytäntöjä on sittemmin muutettu ja väärinkäytös selvitetty.

Esittelijä

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Armi Vadén, talouspäällikkö, puhelin: 310 15970

armi.vaden(a)hel.fi

Hanna-Leena Nuutinen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 42662

hanna-leena.nuutinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Avustushakemus SPR Keski-Helsingin osasto, Ensihuoltoyksikkö

2

Toimialajohtajan päätös 21.12.2018, § 190

3

SPR Keski-Helsingin osasto, Ensihuoltoyksikkö, oikaisuvaatimus 1.2.2019

4

Oikaisuvaatimuksen liite, taloudenhoito vuonna 2017

5

Kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavat yleisohjeet

6

Sosiaali- ja terveyslautakunnan avustusten hakukuulutus

Muutoksenhaku

Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös

Otteet

Ote

Otteen liitteet

SPR Keski-Helsingin osasto, Ensihuoltoyksikkö

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös
Liite 5

Tiedoksi

Talous- ja suunnittelupalvelut

Talouden tuki

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566