Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

14/2018

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Asia/7

 

21.08.2018

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 197

Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Ville Jalovaaran ym. talousarvioaloitteeseen koskien lasten ja nuorten kouluille jalkautuvia lyhytinterventiopalveluja

HEL 2018-003223 T 00 00 03

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon valtuutettu Ville Jalovaaran ja 10 muun valtuutetun talousarvioaloitteesta koskien määrärahan lisäämistä kouluille jalkautuviin lyhytinterventiopalveluihin lapsille ja nuorille:

"Sosiaali- ja terveyslautakunta pitää lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen saatavuutta, riittävyyttä ja oikea-aikaisuutta tärkeänä tekijänä lasten ja nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä.

Eri ammattiryhmien määrän ja roolien sekä palvelujen muutoksia kouluilla tulee tarkastella suhteessa olemassa oleviin palveluihin. Työntekijöiden lisäämisen sijasta on tarkoituksenmukaista arvioida palvelujen laatua osaamisen näkökulmasta sekä tarkastella eri työntekijäryhmien tehtäviä. Psykiatristen sairaanhoitajien palkkaaminen kouluille lisäisi entisestään oppilas- ja opiskeluhuollossa toimivien ammattilaisten määrää. Lapset ja nuoret hyötyvät ensisijaisesti siitä, että tulevat kohdatuiksi ja ymmärretyiksi yksilöinä aikuisen taholta. Tämän vuoksi on tarkoituksenmukaista, että panostetaan jo olemassa oleviin palveluihin ja ammattiryhmien väliseen yhteistyöhön.

Oppilas- ja opiskeluhuollossa lasten ja nuorten tukena työskentelevät kuraattori, psykologi, terveydenhoitaja sekä lääkäri. Kaikkia ongelmia ei ole mahdollista ehkäistä yhteisöllisellä oppilas- ja opiskeluhuollolla, vaan osa lapsista ja nuorista tarvitsee tulevaisuudessakin yksilöllistä tukea. Erityisesti tämä koskee nuorten mielenterveyttä, koska esimerkiksi masennus ja ahdistus yleistyvät väestössä nuoruusiässä.

Opiskeluterveydenhuollossa toimii tällä hetkellä seitsemän mielenterveystyöhön erikoistunutta sairaanhoitajaa, joille kuuluvat pääsääntöisesti 16-29 -vuotiaiden opiskelijoiden matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut. Sairaanhoitajat toimivat osin oppilaitoksissa ja osin keskitetyssä opiskeluterveydenhuollon toimipisteissä. Osana nuorten syrjäytymisen ehkäisemisen hanketta, johon on varattu 2 milj. euroa, kokeillaan liikkuvaa tiimiä. Liikkuvan tiimiin kuuluvat psykologi, sosiaaliohjaaja ja kaksi psykiatrista sairaanhoitajaa. Heidän tehtävänään on jalkautua pilottioppilaitoksissa niiden opiskelijoiden sekä koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten pariin, jotka eivät ole löytäneet tarvitsemiaan olemassa olevia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, sekä arvioida kyseisten palvelujen toimivuutta ja saavutettavuutta.

Helsingin sosiaali- ja terveystoimen sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan henkilöstö tarvitsee osaamisen vahvistamista koululaisten ja opiskelijoiden mielenterveyden edistämiseen. Terveydenhoitajien ja kuraattoreiden osaamista ja työn vaikuttavuutta voidaan lisätä perehdyttämällä heidät johonkin näyttöön perustuvaan lyhytinterventiomalliin.

Koulupsykologeilla olisi hyvä olla mahdollisuus tehdä muutakin kuin oppimiseen liittyvää työtä. Tärkeänä pidetään myös vanhemmuuden tukemista alle kouluikäisten lasten käytösoireiden hillitsemiseksi. Näiden toimenpiteiden lisäksi arvioidaan terveydenhoitajien ja koulupsykologien määrän riittävyyttä koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa ja tarvittavia muutoksia toteutetaan talousarvion puitteissa.

Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi

Terveydenhoitajien ja kuraattorien osaamisen vahvistaminen mielenterveyden edistämiseksi mahdollistaa vaikuttavamman palvelun tuottamisen. Lisäksi se parantaa työntekijän tunnetta oman työn hallinnasta. Terveydenhoitajan ja kuraattorin työntekijäkohtaisen asiakasmäärän ollessa kohtuullinen mahdollistuu työssä paremmin lasten ja nuorten kanssa tehtävän intervention toteutuminen."

Esittelijä

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Maarit Sulavuori, perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja, puhelin: 310 62401

maarit.sulavuori(a)hel.fi

Liitteet

1

Talousarvioaloite_Ville Jalovaara_Kvsto 14032018 15

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Ville Jalovaara ja 10 muuta valtuutettua ovat allekirjoittaneet talousarvioaloitteen, joka koskee määrärahan lisäämistä lasten ja nuorten kouluille jalkautuviin lyhytinterventiopalveluihin. Lauta- ja johtokuntien on käsiteltävä talousarvioaloitteista annettavat lausunnot samanaikaisesti talousarvioehdotusten kanssa.

Lausuntoa on pyydetty sosiaali- ja terveyslautakunnan lisäksi myös kasvatus- ja koulutuslautakunnalta.

Esittelijä

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Maarit Sulavuori, perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja, puhelin: 310 62401

maarit.sulavuori(a)hel.fi

Liitteet

1

Talousarvioaloite_Ville Jalovaara_Kvsto 14032018 15

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Sosiaali- ja terveyslautakunta 14.08.2018 § 182

HEL 2018-003223 T 00 00 03

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

14.08.2018 Pöydälle

Puheenjohtaja Sanna Vesikansa pyysi asian pöydälle.

Esittelijä

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Maarit Sulavuori, perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja, puhelin: 310 62401

maarit.sulavuori(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566