Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

16/2016

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/6

 

11.10.2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 246

Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Kaarin Taipaleen toivomusponnesta siirtymisestä kolmen pilarin periaatetta noudattavaan kestävän kehityksen raportointiin

HEL 2016-007102 T 00 00 03

Lausunto

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

"Helsingin kaupunki julkaisee vuosittain ympäristöraportin. Viimeisin on julkaistu keväällä 2016 ja se sisältää tietoja vuodesta 2015. Julkaisu on 54-sivuinen ja se kattaa virastoista ja liikelaitoksista koottuja tietoja ilmastonsuojelusta, ilmansuojelusta, liikenteestä, meluntorjunnasta, vesiensuojelusta, luonnon ja maaperän suojelusta, hankinnoista, jätteistä ja muista ympäristöön liittyvistä tekijöistä. Nykytilanteessa ympäristötekijöitä ei tarkastella taloudelliselta tai sosiaaliselta kannalta, mutta esimerkiksi kustannuksiin viitataan. Raportissa on esitetty myös talousarvion sitovat tavoitteet toteutumineen.

Ilmaisu "triple bottom line" määriteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1994. Brittiläinen John Elkington esitti, että yritysten tulisi mitata taloudellista ja sosiaalista tasoa sekä ympäristötekijöitä. Hänen mukaansa vasta kun yritykset mittaavat sosiaalisia ja ympäristöllisiä vaikutuksia, voidaan puhua sosiaalisesti ja ekologisesti vastuullisesta organisaatiosta.

Eräs ongelma ”triple bottom linessa” on se, ettei kolmea erillistä kirjanpitoa ole helppo koota yhteen. Esimerkiksi sosiaalisen pääoman tai ympäristö- ja ekologisen terveyden arviointi euroissa on vaikeaa. Toisin sanoen on vaikea mitata sitä, missä määrin organisaatio voi olla kestävä tai harjoittaa kestävää kasvua ja kehitystä.  Monet yritykset ovat kuitenkin siirtyneet ”triple bottom lineen”, jota voi kutsua kolmen pilarin periaatteeksi tai tilinpitokehikoksi. Koska ei ole olemassa yleisesti hyväksyttyjä standardeja tai kriteereitä, on käyttäjäorganisaation mahdollista mukauttaa malliin omat tarpeensa, käytäntönsä ja ympäristönsä. Malli mahdollistaa myös tarkastelun eri tasoilla (valtio, kaupunki, kaupunginosa).

Taloudelliset muuttujat kuvaavat rahavirtoja ja tehokasta resurssien käyttöä, ympäristömuuttujat puolestaan luonnonvarojen elinkelpoisuutta kuten esimerkiksi ilman ja veden laatua, energiankulutusta, luonnonvaroja, kiinteiden ja myrkyllisten jätteiden osuutta ja maankäyttöä. Sosiaaliset muuttujat puolestaan kuvaavat koulutuspääomaa, terveyttä ja hyvinvointia, elämänlaatua ja sosiaalista pääomaa sekä kestävyyttä. 

Helsingin kaupungin ympäristöraportin painopiste on ympäristötekijöiden käsittelyssä. Tämä painotus tulee jatkossa säilyttää. Raportissa on kevyesti viitattu taloudellisiin tekijöihin. Sen sijaan raportista puuttuu sosiaalisten tekijöiden tarkastelu, joka edellyttää sopivien indikaattoreiden valintaa.

Sosiaali- ja terveyslautakunta pitää tärkeänä sosiaalisten ja taloudellisten tekijöiden tarkastelua ympäristötekijöiden yhteydessä, kuitenkin siten, ettei ympäristöraportti laajene vaikeasti hallittavaksi ja hahmotettavaksi kokonaisuudeksi."

Esittelijä

va. virastopäällikkö

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Sirpa Hintzell, ta. ympäristöasiantuntija, puhelin: 310 28529

sirpa.hintzell(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Lausuntoehdotus

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaupunginhallitus pyytää lausuntoa sosiaali- ja terveyslautakunnalta valtuutettu Kaarin Taipaleen toivomusponnesta 31.10.2016 mennessä.

Kaupunginvaltuusto päätti 8.6.2016 § 162 kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti merkitä tiedoksi Helsingin kaupungin ympäristöraportin vuodelta 2015.

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan toivomusponnen:

Päättäessään merkitä tiedoksi Helsingin kaupungin ympäristöraportin vuodelta 2015 valtuusto edellyttää, että selvitetään miten Helsingin kaupunki voi siirtyä kolmen pilarin periaatetta (Triple Bottom Line) noudattavaan kestävän kehityksen raportointiin, jossa tarkastellaan paitsi ympäristö- myös sosiaalisia ja taloudellisia näkökulmia (Kaarin Taipale).

Esittelijä

va. virastopäällikkö

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Sirpa Hintzell, ta. ympäristöasiantuntija, puhelin: 310 28529

sirpa.hintzell(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

800012-62637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

helsinki.kirjaamo@hel.fi

http://www.hel.fi

+358 9 655 783

 

FI02012566