Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

8/2016

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/9

 

24.05.2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 133

Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Nina Hurun ym. talousarvioaloitteesta omaishoitajien jaksamisen tukemisesta

HEL 2016-002641 T 00 00 03

Lausunto

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi talousarvioaloitteesta seuraavan lausunnon:

”Omaishoitajalla tarkoitetaan omaista tai muuta hoidettavalle läheistä henkilöä, joka on tehnyt kunnan kanssa omaishoitosopimuksen. Omaishoitajaksi ryhtyminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Omaishoidon  tuki on lakisääteinen kokonaisuus, joka muodostuu hoidettavalle annettavista tarvittavista palveluista sekä hoitajalle annettavasta hoitopalkkiosta, vapaasta ja omaishoitoa tukevista palveluista. Se on harkinnanvarainen sosiaalipalvelu, jota kunta järjestää sitä varten varaamillaan määrärahoilla.

Helsingissä omaishoidon tuen saajia on vammaispalveluissa, kehitysvammahuollossa ja yli 65-vuotiaiden palveluissa. Vuonna 2015 omaishoidon tuen saajia oli yhteensä 3 970.

Omaishoitajien jaksamista tuetaan omaishoitajien palveluohjauksella ja valmennuskursseilla, kotiavustajapalvelulla sekä järjestämällä hoidettavalle lyhytaikaishoitoa ja osavuorokautista hoitoa. Omaishoitajan vapaapäivien mahdollistamiseksi on käytössä myös palveluseteli kotiin hankittaviin palveluihin. Lisäksi omaishoitaja voi valita itselleen sijaisomaishoitajan esimerkiksi lähipiiristään ja tälle maksetaan palkkio. 

Sosiaali- ja terveysviraston neljä omaishoidon toimintakeskusta tarjoavat palveluja myös muille kuin niin sanotuille sopimusomaishoitajille, jotka eivät ole omaishoidon korvauksen piirissä. Keskukset järjestävät viikoittain erilaista virkistystä, kuten kahvilatapaamisia, retkiä sekä ryhmätoimintaa. Pääkaupunkiseudun Omaiset ja Läheiset ry:n palvelut ovat kaikkien jäsenomaishoitajien käytössä. Yhdistys tarjoaa muiden muassa ryhmä- ja virkistystoimintaa.

Lakiin omaishoidon tuesta tulee muutoksia 1.7.2016 alkaen. Sosiaali- ja terveysvirasto seuraa lakimuutosten etenemistä ja toimii lain edellyttämällä tavalla. Lakimuutokseen sisältyvät omaishoitajien jaksamisesta tukevat hyvinvointi- ja terveystarkastukset on jo käynnistetty Helsingissä.

Omaishoitoperheiden tilanteet ja voimavarat ovat hyvin erilaisia ja muuttuvia. Tämän vuoksi kussakin tilanteessa etsitään yksilölliset ja riittävät palvelut ja tukimuodot niin hoidettavalle kuin hoitajallekin. Näihin tarvittavat resurssit sisältyvät sosiaali- ja terveysviraston vuoden 2017 talousarvioon, joten aloitteessa mainittu määrärahan korottaminen ei ole aiheellista.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017 on laadittu kaupunginhallituksen 4.4.2016 laatimisohjeissaan antamaan raamiin. Vuoden 2017 talousarvioraami ei mahdollista kustannuksia lisääviä toimenpiteitä.

Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi

Omaishoidon tuki parantaa vammaisten sekä ikääntyneiden kotona asumisen mahdollisuuksia toimintakykyä rajoittavista seikoista huolimatta. Kotona asuminen voi lisätä hyvinvointia ja elämän laatua. Kotona asumisen onnistuminen edellyttää omaishoitajalta jaksamista ja riittäviä voimavaroja. Näitä voidaan tukea ja edistää erilaisilla hyvinvointia ja terveyttä edistävillä palvelulla ja toimenpiteillä. "

Esittelijä

vs. virastopäällikkö

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Hanna-Leena Nuutinen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 42662

hanna-leena.nuutinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Ilman allekirjoituksia, Huru Nina ym. talousarvioaloite Kvsto 2.3.2016 asia 31

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Otteet

Ote

 

Kaupunginhallitus

 

Lausuntoehdotus

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Nina Huru ja 22 muuta valtuutettua ovat tehneet talousarvioaloitteen, joka koskee omaishoidon määrärahan korottamista resurssien kohdentamiseksi omaishoitajien jaksamisen tukemiseen ja virkistäytymismahdollisuuksiin.

Talousarvioaloitteesta on pyydetty sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle 26.5.2016 mennessä.

Aloite on esityslistan tämän asian liitteenä.

Esittelijä

vs. virastopäällikkö

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Hanna-Leena Nuutinen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 42662

hanna-leena.nuutinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Ilman allekirjoituksia, Huru Nina ym. talousarvioaloite Kvsto 2.3.2016 asia 31

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Otteet

Ote

 

Kaupunginhallitus

 

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

800012-62637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

helsinki.kirjaamo@hel.fi

http://www.hel.fi

+358 9 655 783

 

FI02012566