Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

7/2016

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/10

 

17.05.2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 119

Lasten ja nuorten psykiatristen palvelujen toteutumisen seuranta 2015

HEL 2016-000156 T 00 01 01

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti omalta osaltaan merkitä tiedoksi sekä lähettää tiedoksi kaupunginhallitukselle liitteinä olevat raportit helsinkiläislasten ja -nuorten psykiatristen palvelujen laadun ja saatavuuden kehityksestä vuonna 2015.

Lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunta esitti esittelijän ehdotuksesta poiketen kaupunginhallitukselle, että lasten ja nuorten psykiatristen palvelujen toteutumisen seurannasta ei luovuta, vaikkakin lasten psykiatrinen toiminta on vakiintunut hyvin. Lautakunta haluaa seurannan jatkuvan ja erillisraportoinnin saattamisen edelleen valtuustokausittain lautakunnalle.

Samalla sosiaali- ja terveyslautakunta päätti muuttaa esityksen viimeisen kappaleen muotoon: "Sosiaali ja terveyslautakunta katsoo, että erillisraportointi on ollut tarpeellista. Lautakunta on saanut hyvää ja tärkeää tietoa lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon toiminnasta, sekä katsoo sen olevan tarpeellinen jatkossakin lastensuojelun, lasten ja nuorten psykiatrisen hoitosuunnitelman ja palvelujen toteutumisen sekä toiminnan seurannan kannalta."

Käsittely

Vastaehdotus:
Rene Hursti: Muutetaan lause "lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle" muotoon, että lasten ja nuorten psykiatristen palvelujen toteutumisen seurannasta ei luovuta, vaikkakin lasten psykiatrinen toiminta on vakiintunut hyvin. Lautakunta haluaa seurannan jatkuvan ja erillisraportoinnin saattamisen edelleen valtuustokausittain lautakunnalle.

Poistetaan esityksen viimeinen kappale muuttamalla se kuulumaan "Sosiaali ja terveyslautakunta katsoo, että erillisraportointi on ollut tarpeellista. Lautakunta on saanut hyvää ja tärkeää tietoa lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon toiminnasta, sekä katsoo sen olevan tarpeellinen jatkossakin lastensuojelun, lasten ja nuorten psykiatrisen hoitosuunnitelman ja palvelujen toteutumisen sekä toiminnan seurannan kannalta."

Kannattaja: Anna Vuorjoki

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Muutetaan lause "lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle" muotoon, että lasten ja nuorten psykiatristen palvelujen toteutumisen seurannasta ei luovuta, vaikkakin lasten psykiatrinen toiminta on vakiintunut hyvin. Lautakunta haluaa seurannan jatkuvan ja erillisraportoinnin saattamisen edelleen valtuustokausittain lautakunnalle.

Poistetaan esityksen viimeinen kappale muuttamalla se kuulumaan "Sosiaali ja terveyslautakunta katsoo, että erillisraportointi on ollut tarpeellista. Lautakunta on saanut hyvää ja tärkeää tietoa lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon toiminnasta, sekä katsoo sen olevan tarpeellinen jatkossakin lastensuojelun, lasten ja nuorten psykiatrisen hoitosuunnitelman ja palvelujen toteutumisen sekä toiminnan seurannan kannalta."

Jaa-äänet: 4
Maija Anttila, Sirpa Asko-Seljavaara, Sami Heistaro, Kimmo Parhiala

Ei-äänet: 9
Gunvor Brettschneider, Rene Hursti, Joonas Leppänen, Jouko Malinen, Laura Nordström, Hannu Tuominen, Tuomas Tuure, Markku Vuorinen, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 0
 

Poissa: 0
 

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi jäsen Rene Hurstin vastaehdotuksen äänin 9 - 4.

Esittelijä

vs. virastopäällikkö

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Jukka Pellinen, hallintoylilääkäri, puhelin: 310 42305

jukka.pellinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Helsinkiläisten lasten psykiatristen palvelujen toteutuminen 2015

2

Helsinkiläisnuorten nuorisopsykiatristen palvelujen toteutuminen 2015

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää omalta osaltaan merkitä tiedoksi sekä lähettää tiedoksi kaupunginhallitukselle liitteinä olevat raportit helsinkiläislasten ja -nuorten psykiatristen palvelujen laadun ja saatavuuden kehityksestä vuonna 2015.

Lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että lasten ja nuorten psykiatristen palvelujen toteutumisen vuosittaisesta seurannasta luovutaan, koska lastenpsykiatrinen toiminta on vuoden 2008 jälkeen vakiintunut hyvin, eikä vuosittainen erillisraportointi ole siten enää tarpeellista.

Esittelijän perustelut

Päättäessään 12.9.2007 lastenpsykiatrisen toiminnan keskittämisestä Hyksiin 1.1.2008 alkaen kaupunginvaltuusto edellytti, että kaupunginhallitus tuo valtuustolle vuosittain raportin helsinkiläislasten ja -nuorten psykiatristen palvelujen laadun ja saatavuuden kehityksestä. Kaupunginhallitus pyytää raporttia 31.5.2016 mennessä.

HYKS:n asianomaiset ylilääkärit ovat valmistelleet esityslistan liitteenä olevat selvitykset.

Lastenpsykiatria

Helsinkiläisten potilaiden määrä kasvoi 16 % verrattuna edelliseen vuoteen. Käyntien määrä lisääntyi 24 % ja hoitopäivien lukumäärä väheni 14 % edellisvuoteen verrattuna. Kehitys on jatkunut samansuuntaisena jo vuosia.

Helsinkiläisten lasten pääsy lastenpsykiatriseen hoitoon on pysynyt hyvällä tasolla. Kuuden viikon hoitotakuu on toteutunut yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. Yhteistyötä tehdään lastensuojelun ja koulutoimen kanssa tiiviisti sekä yksittäisten potilaiden kohdalla että toimintatapoja uudistaen ja yhteisiä koulutuksia järjestäen. Potilasvirta lastenpsykiatrisesta erikoissairaanhoidosta perustason palveluihin on lisääntynyt lastenpsykiatrisen tiimin aloitettua toimintansa, mutta on edelleen määrältään vähäistä, ja voimakkaasti kasvava kysyntä aiheuttaa ruuhkaa lastenpsykiatrian yksiköissä.

Lasten mielenterveyshäiriöt liittyvät lapsen psyykkisen kehityksen ongelmiin, jotka ovat sidoksissa sekä lapsen rakenteellisiin tekijöihin että ympäristön (erityisesti perheen) riskitekijöihin. Hoidon ja kuntoutuksen tarve on yleensä pitkäaikainen. Hoito ja kuntoutus on kohdennettava sekä lapseen että hänen ympäristöönsä ja hoidon ja kuntoutuksen välinen raja on liukuva. Jotta erikoissairaanhoidon resurssit ja kustannukset tulisivat kohdennetuiksi niille potilaille, jotka niitä ensi sijassa tarvitsevat, HYKS:n lastenpsykiatria ehdottaa käynnistettäväksi hoitoverkkotyöskentelyä eri potilasryhmien kohdalla optimaalisen resurssien käytön ja työnjaon takaamiseksi.

Nuorisopsykiatria

Hyks nuorisopsykiatrian palveluissa hoidettuja 13−17 -vuotiaita helsinkiläisiä eri nuoria potilaita oli vuonna 2015 yhteensä 2062 kpl (1870kpl vuonna 2014). Kasvua vuoteen 2014 verrattuna oli noin 10 %.

Hoidettujen potilaiden lukumäärän kasvun taustalla vaikuttaa mahdollisesti useita tekijöitä: avohoito on suhteellisesti kasvanut osastohoitoon nähden ja poliklinikoilla palvellaan niitäkin nuoria, jotka aiemmin olivat osastoilla tai odottamassa hoitoa. Osastohoitoajat ovat hieman lyhentyneet, ja varhaiseen nopeaan tunnistamiseen liittyvä palvelu on lisääntynyt.

Avohoidon käyntejä oli vuonna 2015 yhteensä 28 954 (vuonna 2014 yhteensä 29 919). Kolmen prosentin käyntimäärän lasku saattaa kertoa pienestä muutoksesta hoitojen rakenteessa: hoito on tullut monimuotoisemmaksi ja esimerkiksi liikkuvaa työtä on lisätty.

Helsinkiläisten nuorten lähetemäärä on pysynyt 2009−2015 melko vakiona ja vuosi 2015 oli hyvin samanlainen kuin edellinen vuosi 2014.

Nuorisopsykiatristen osastohoitopäivien lukumäärä laski kaksi prosenttia 5723 hoitopäivästä (vuonna 2014) 5617 hoitopäivään (vuonna 2015). Osastohoitopaikkojen määrä supistui vuonna 2015 kahdeksalla paikalla. Osastopaikkojen vähentymisestä huolimatta osastoille ei ollut koko vuoden aikana merkittäviä hoitojonoja eikä ylipaikkatilanteita.

Hyks nuorisopsykiatrian hankkimat ostopalvelupsykoterapiat ovat muuttuneet fokusoidummiksi, harkitummiksi ja niihin on liitetty myös terapeuttien lyhytarviot. Tämän vuoksi määrä on vähentynyt. Pitkää ja tiivistä psykoterapiaa ostetaan harkitummin niille jotka tarvitsevat sitä. Muita terapiamuotoja hyödynnetään niille jotka hyötyvät lyhemmistä ja fokusoiduimmista terapiamuodoista. Hyks pyrkii enenevästi arvioimaan keskitetysti ostamiensa ulkoisten ostopalvelupsykoterapian vaikuttavuutta.

Esittelijä katsoo, että lastenpsykiatrinen toiminta on vuoden 2008 jälkeen vakiintunut hyvin, eikä vuosittainen erillisraportointi ole enää tarpeellista.

Esittelijä

vs. virastopäällikkö

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Jukka Pellinen, hallintoylilääkäri, puhelin: 310 42305

jukka.pellinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Helsinkiläisten lasten psykiatristen palvelujen toteutuminen 2015

2

Helsinkiläisnuorten nuorisopsykiatristen palvelujen toteutuminen 2015

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

800012-62637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

helsinki.kirjaamo@hel.fi

http://www.hel.fi

+358 9 655 783

 

FI02012566