Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

2/2016

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/28

 

01.03.2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 47

Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Sari Mäkimattilan ym. aloitteesta internet-verkkoyhteyden järjestämisestä kehitysvammaisten ryhmäkoteihin

HEL 2015-013296 T 00 00 03

Lausunto

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

"Kehitysvammahuollon ryhmäkotien asukkaat ovat siirtyneet ASU-hankkeessa toteutetun laitoshuollon purkamisen myötä vuokrasuhteiseen ryhmäkodeissa toteutettavaan asumiseen.

Sosiaali- ja terveysviraston vammaispalvelujen toimesta on helmikuussa 2016 kartoitettu kehitysvammaisten ryhmäkotien tilanne asukkaiden käytössä olevien internet-verkkoyhteyksien osalta. Kartoituksen mukaan 29 ryhmäkodin 307 asukkaasta internettiä käyttäviä asukkaita oli yhteensä 82. Eniten internettiä käytettiin omalla älypuhelimella (38 kpl). Mokkulan oli itse hankkinut 18 asukasta ja tabletti oli käytössä 13 asukkaalla. Osassa ryhmäkoteja (11 kpl) on lisäksi wlan/laajakaistayhteys kaupungin tai taloyhtiön puolesta ja osa asukkaista on maksanut internet-liittymänsä itse. Tukiasumisessa asuvien osalta internettiä käyttävien tarkka osuus ei ollut tiedossa, koska tukiasukkaat tekevät mieleisensä sopimukset operaattoreiden kanssa ja ovat itse hankkineet älypuhelimensa tai internet-liittymän.

Helsingin kaupungin asunnot (Heka) Oy:n mukaan uusiin asumiskohteisiin, joihin kehitysvammaisten erityisasuminen myös kuuluu, ei tule taloyhtiön toimesta internet-yhteyttä. Hekassa on kuitenkin valmistelussa esitys, jonka mukaan liittymät olisivat tulevaisuudessa kaikissa asunnoissa vuokraan kuuluvana.

Ryhmäkodeissa on henkilökunnan käytössä työtehtävien hoitamista varten kaupungin hallinnon tietoliikenneverkko (Helnet). Tätä verkkoa ei voi käyttää asukkaiden tietoliikenneverkkona.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan näkemyksen mukaan, jotta kaikkien kehitysvammaisten ryhmäkotien asukkaat olisivat yhdenvertaisessa asemassa, on perusteltua järjestää asukkaille tietoliikenneyhteys myös niihin ryhmäkoteihin, joissa sitä ei vielä ole ja asiakkailla on tarvetta internetin käytölle. Vammaistyö kartoittaa kevään 2016 aikana internet-liittymien tarpeen eri ryhmäkodeissa ja tavoitteena on, että em. ryhmäkotien yleisissä tiloissa on jatkossa internet-yhteys asukkaiden käytettävissä. Mikäli yhteyttä ei voida toteuttaa kiinteistön toimesta, sosiaali- ja terveysvirasto varmistaa, että kaikissa kehitysvammaisten ryhmäkodeissa on mahdollisuus internet-yhteyteen.

Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi

Ryhmäkotien internet-yhteydet edistävät kehitysvammaisten ryhmäkotien asukkaiden osallisuutta ja yhdenvertaisuutta muiden kansalaisten kanssa."

Esittelijä

vs. virastopäällikkö

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Merja Jäntti, toiminnansuunnittelija, puhelin: 310 43715

merja.jantti(a)hel.fi

Helena Ylisipola, osastopäällikkö, puhelin: 310 43366

helena.ylisipola(a)hel.fi

Mikaela Westergård, vammaistyön johtaja, puhelin: 310 43149

mikaela.westergard(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Lausuntoehdotus

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Sari Mäkimattila 49:n muun valtuutetun kanssa esittää 2.12.2015 päivätyssä aloitteessaan seuraavaa:

"Helsingin kaupungilla on 35 kehitysvammaisten ryhmäkotia. Jotta asukkaat voisivat kommunikoida nykyistä esteettömämmin perheensä, läheistensä, viranomaisten ym kanssa, niihin tulee järjestää toimiva internet-verkkoyhteys, kuten YK:n vammaisten oikeuksien yleissopimus edellyttää.

Eduskunta on hyväksynyt YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen maaliskuussa 2015. Yleissopimuksen mukaan vammaisilla tulee olla mahdollisuus täysimääräiseen ja tehokkaaseen osallistumiseen, esteettömyyteen ja saavutettavuuteen (3. artikla). Vammaisille henkilöille tulee järjestää yhdenvertainen pääsy tieto- ja viestintäteknologiajärjestelmiin (9.artikla).

Nettiyhteyksien saaminen kehitysvammaisten ryhmäkoteihin kuuluu nykyaikaan. Se lisäisi mahdollisuutta kommunikointiin osalle asukkaista, koska internetissä on saatavilla uusia kehittyneitä kommunikointimenetelmiä. Se helpottaisi ja vahvistaisi myös yhteydenpitoa omaisiin esimerkiksi nettikameran avulla. Nyt kehitysvammaisten oikeutta tasavertaiseen osallisuuteen on rajoitettu. Osallisuuden rajoittaminen lisää syrjäytymisriskiä (THL 2015)."

Kaupunginhallitus on pyytänyt sosiaali- ja terveyslautakuntaa antamaan aloitteesta lausunnon 15.3 2016 mennessä.

Kaupungin tietotekniikka ja viestintäosasto on myös ottanut kantaa asiaan.

Esittelijä

vs. virastopäällikkö

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Merja Jäntti, toiminnansuunnittelija, puhelin: 310 43715

merja.jantti(a)hel.fi

Helena Ylisipola, osastopäällikkö, puhelin: 310 43366

helena.ylisipola(a)hel.fi

Mikaela Westergård, vammaistyön johtaja, puhelin: 310 43149

mikaela.westergard(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

800012-62637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

helsinki.kirjaamo@hel.fi

http://www.hel.fi

+358 9 655 783

 

FI02012566