Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

2/2016

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/12

 

01.03.2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 31

Pääkaupunkiseudun Hengitys ry:n oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuspäätöksestä

HEL 2016-000632 T 02 05 01 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hylätä Pääkaupunkiseudun Hengitys ry:n oikaisuvaatimuksen sosiaali- ja terveyslautakunnan järjestöavustuspäätöksestä 15.12.2015, 373 §.

Perustelut

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätökset järjestöjen tekemistä avustushakemuksista perustuvat kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettaviin yleisohjeisiin (12.12.2011) sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan 3.9.2013 (288 §) vahvistamiin avustusten jakoperusteisiin.

Pääkaupunkiseudun Hengitys ry. anoi vuodelle 2016 sosiaali- ja terveyslautakunnalta avustusta 40 000 euroa käytettäväksi vertaistukitoimintaan, neuvontaan, toimintaan savuttomassa verkostossa, yleisöluentoihin, tietopäiviin, terveystapahtumiin, asiantuntijaluentoihin, terveydenhuollon henkilöstön koulutukseen sekä tiedotustoimintaan.

Sosiaali- ja terveyslautakunta myönsi yhdistykselle 11 000 euron avustuksen käytettäväksi lasten ja nuorten savuttomuutta tukevaan toimintaan sekä neuvontaan ja koulutustoimintaan helsinkiläisiin kohdennettuna. Päätöksessä todettiin, että avustusta pienennetään vuoden 2013 tasoon, koska yhdistyksellä on edellisiltä tilikausilta voittoja. Lisäksi todettiin, että järjestön toiminta tukee Savuton Helsinki -ohjelman toimeenpanoa.

Vuodelle 2015 yhdistykselle myönnettiin avustusta 20 000 euroa, vuodelle 2014 avustus oli 20 000 euroa ja vuodelle 2013 avustus oli 11 000 euroa.

Pääkaupunkiseudun Hengitys ry:n toimii Helsingin, Espoon ja Kauniaisten alueella. Toiminta rahoitetaan pääasiassa jäsenmaksutuloilla, avustuksilla ja sairaalakahvilatoiminnalla. Yhdeksän viimeisen vuoden tilinpäätöksistä yli puolet on ollut ylijäämäisiä ja yhdistyksen omavaraisuusaste on erinomainen.

Kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavien yleisohjeiden kohdan 2.3 mukaan avustettavan toiminnan rahoitussuunnitelmien tulee olla hyväksyttävät ja talouden hoidossa on otettava huomioon menojen sovittaminen käytettävissä oleviin tuloihin. Näin ollen yhdistyksen avustuksen suuruudesta päätettäessä tuli ottaa huomioon taloudellinen tilanne ja tulos. Tällaisia seikkoja ovat edellisten vuosien ylijäämät ja omavaraisuusaste.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan avustusten hakuperusteissa todetaan, että avustus kohdennetaan pääsääntöisesti välittömään auttamis- ja tukemistoimintaan. Tästä syystä myönnetyn avustuksen käyttötarkoitukseksi määriteltiin vain osa hakemuksessa mainituista toimintamuodoista. Esimerkiksi terveydenhuollon henkilöstön koulutus ei ole avustettavaa toimintaa.

Edellä kuvatun perusteella voidaan katsoa, että oikaisuvaatimuksessa esitetyt perustelut eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen.

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty näyttöä siitä, että sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös olisi syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai että päätöksen tehnyt viranomainen olisi ylittänyt toimivaltansa tai että päätös olisi muutenkaan lainvastainen.

Käsittely

Erityissuunnittelija Hanna-Leena Nuutista kuultiin kokouksessa kutsuttuna asiantuntijana tästä asiasta asian numero 6 (pöytäkirjan pykälä 25) käsittelyn yhteydessä.

Esittelijä

vs. virastopäällikkö

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Riitta Simoila, osastopäällikkö, puhelin: 310 42213

riitta.simoila(a)hel.fi

Hanna-Leena Nuutinen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 42662

hanna-leena.nuutinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Avustushakemus Pääkaupunkiseudun Hengitys ry.

2

Päätös 15.12.2015 § 373 Sosiaali- ja terveyslautakunnan avustukset järjestöille v. 2016

3

Oikaisuvaatimus Pääkaupunkiseudun Hengitys ry.

4

Kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavat yleisohjeet 12.12.2011

5

Sosiaali- ja terveyslautakunnan avustusten 2016 hakukuulutus

Muutoksenhaku

Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Pääkaupunkiseudun Hengitys ry.

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös
Liite 4
Liite 5

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Erityissuunnittelija Hanna-Leena Nuutinen on kokouksessa kutsuttuna asiantuntijana läsnä tätä asiaa käsiteltäessä.

Pääkaupunkiseudun Hengitys ry:n avustushakemus on esityslistan tämän asian liitteenä 1. Hakemuksen liitteet ovat nähtävillä kokouksessa sekä tiistaina 1.3.2016 klo 11.00 - 16.00 osoitteessa Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 11. krs, huone 1144.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan yhdistyksen avustushakemuksesta tekemä päätös 15.12.2015, 373 § on esityslistan tämän asian liitteenä 2.

Yhdistyksen tekemä oikaisuvaatimus on esityslistan tämän asian liitteenä 3.

Kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavat yleisohjeet (12.12.2011) ovat esityslistan tämän asian liitteenä 4.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan myöntämien avustusten hakukuulutus, josta näkyvät avustusten jakoperusteet, on esityslistan tämän asian liitteenä 5.

Oikaisuvaatimus on tehty kuntalain 93 §:n mukaisessa määräajassa.

Pääkaupunkiseudun Hengitys ry. pyytää oikaisuvaatimuksessaan muutosta avustuspäätökseen, jotta avustussumma ei pienenisi viime vuodesta.

Perusteluina oikaisuvaatimukselle esitetään yhdistyksen viime vuosien talouskehitys, laaja toiminta myös muiden kuin jäsenten keskuudessa sekä vuoden 2016 talouden haasteet ja tuleva juhlavuosi 2017.

Esittelijä

vs. virastopäällikkö

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Riitta Simoila, osastopäällikkö, puhelin: 310 42213

riitta.simoila(a)hel.fi

Hanna-Leena Nuutinen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 42662

hanna-leena.nuutinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Avustushakemus Pääkaupunkiseudun Hengitys ry.

2

Päätös 15.12.2015 § 373 Sosiaali- ja terveyslautakunnan avustukset järjestöille v. 2016

3

Oikaisuvaatimus Pääkaupunkiseudun Hengitys ry.

4

Kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavat yleisohjeet 12.12.2011

5

Sosiaali- ja terveyslautakunnan avustusten 2016 hakukuulutus

Muutoksenhaku

Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Pääkaupunkiseudun Hengitys ry.

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös
Liite 4
Liite 5

Tiedoksi

Talous- ja tukipalvelut

Talous- ja strategiapalvelut

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

800012-62637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

helsinki.kirjaamo@hel.fi

http://www.hel.fi

+358 9 655 783

 

FI02012566