Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

22/2015

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/9

 

15.12.2015

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 377

Palveluasumisen osavuorokautisen hoidon ja päivätoiminnan asiakasmaksut

HEL 2015-013285 T 02 05 00

Päätös

Lautakunta päätti palauttaa asian puheenjohtaja Anttilan esityksestä uudelleen valmisteltavaksi palautusehdotuksessa esitetyillä perusteluilla.

Käsittely

Palautusehdotus:
Maija Anttila: Lautakunta päättää palauttaa asian uuteen valmisteluun kunnes kaupunginhallitus on käsitellyt VN asiakasmaksuasetuksen 1350/2015 aiempia käytäntöjä huomattavasti korkeampien maksuluokkien käyttöönoton Helsingissä. Maksuasetus tuli kuntien tietoon vasta marraskuun lopussa eikä asetuksen sisältämiä asioita ole voitu käsitellä sen paremmin poliittisina päätöksinä kuin v.2016 budjetin valmisteluissakaan.

Valtioneuvosto päättää asetuksen sisällöstä, mutta jättää kuntien harkintaan maksuhaarukan käytön. Kaupunginhallitus on v.2000 tehnyt päätöksen, minkä pohjalta viranhaltijoille delegoitiin päätösvalta panna maksuasetus täytäntöön käyttäen aina maksuasetuksen korkeinta luokkaa. Silloisen kaupunginhallituksen linjauksen perusteena oli käytäntö, jolloin maksuasetuksen tasoja nostettiin pääsääntöisesti vain indeksien mukaisesti. Nyt tehty VN päätös nostaa asetuksen mukaisia maksuja noin 30%. Tilanne poikkeaa siten erittäin radikaalisti v.2000 päätöksenteon tilanteesta.

Näin ollen lautakunta esittää, että kaupunginhallitus käsittelisi uudelleen asetuksen sallimien maksuluokkien käyttöönoton ja viranhaltijoille myönnetyn delegointimahdollisuuden. 

Kannattaja: Tuomas Tuure

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Lautakunta päättää palauttaa asian uuteen valmisteluun kunnes kaupunginhallitus on käsitellyt VN asiakasmaksuasetuksen 1350/2015 aiempia käytäntöjä huomattavasti korkeampien maksuluokkien käyttöönoton Helsingissä. Maksuasetus tuli kuntien tietoon vasta marraskuun lopussa eikä asetuksen sisältämiä asioita ole voitu käsitellä sen paremmin poliittisina päätöksinä kuin v.2016 budjetin valmisteluissakaan.  Valtioneuvosto päättää asetuksen sisällöstä, mutta jättää kuntien harkintaan maksuhaarukan käytön. Kaupunginhallitus on v.2000 tehnyt päätöksen, minkä pohjalta viranhaltijoille delegoitiin päätösvalta panna maksuasetus täytäntöön käyttäen aina maksuasetuksen korkeinta luokkaa. Silloisen kaupunginhallituksen linjauksen perusteena oli käytäntö, jolloin maksuasetuksen tasoja nostettiin pääsääntöisesti vain indeksien mukaisesti. Nyt tehty VN päätös nostaa asetuksen mukaisia maksuja noin 30%. Tilanne poikkeaa siten erittäin radikaalisti v.2000 päätöksenteon tilanteesta.  Näin ollen lautakunta esittää, että kaupunginhallitus käsittelisi uudelleen asetuksen sallimien maksuluokkien käyttöönoton ja viranhaltijoille myönnetyn delegointimahdollisuuden. 

Jaa-äänet: 0

Ei-äänet: 11
Maija Anttila, Sirpa Asko-Seljavaara, Gunvor Brettschneider, Joonas Leppänen, Jouko Malinen, Laura Nordström, Tuula Salo, Hannu Tuominen, Tuomas Tuure, Markku Vuorinen, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 2
Sami Heistaro, Seija Muurinen

Poissa: 0

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi puheenjohtaja Maija Anttilan palautusehdotuksen äänin 11 - 0 (tyhjiä 2).

Esittelijä

virastopäällikkö

Hannu Juvonen

Lisätiedot

Elise Färlin, erityissuunnittelija, puhelin: 310 43440

elise.farlin(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää että palveluasumisen osavuorokautisen hoidon ja päivätoiminnan maksut ovat 1.1.2016 lukien 22,80 euroa vuorokaudessa.

Lisäksi lautakunta päättää oikeuttaa virastopäällikön päätöksellään tarkistamaan vuosittain em. maksut siten, että ne ovat yhdenmukaisia asetuksen muutoksella tarkistettavien päivä- ja yöhoidon maksujen kanssa.

Esittelijän perustelut

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti 16.12.2014 § 438 palveluasumisen osavuorokautisen hoidon ja päivätoiminnan maksuksi 1.1.2015 lukien 17,60 euroa vuorokaudessa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon maksujen perustana ovat asiakasmaksuista annettu laki ja asetus. Maksujen euromäärät annetaan asetuksen muutoksella pohjautuen mm. indeksitarkistuksiin. Osa maksuista on kunnan päätettävissä. Sosiaali- ja terveysvirastossa on toiminnan yhtenäisyyden ja asiakkaiden tasavertaisen kohtelun takaamiseksi tarkoituksenmukaista noudattaa osin samoja lainsäädännössä määräytyviä maksuja.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen muuttamisesta annetulla valtioneuvoston asetuksella 1350/2015 tarkistetaan päivä- ja yöhoidon maksua niin, että se on 1.1.2016 lukien 22,80 euroa. Palveluasumisen osavuorokautisen hoidon ja päivätoiminnan maksu on ollut yhdenmukainen tämän maksun kanssa. Mikäli asiakas osallistuu toimintaan alle 4 tuntia päivässä, peritään puolet maksusta, joka on 11,40 euroa.

Esittelijä

virastopäällikkö

Hannu Juvonen

Lisätiedot

Elise Färlin, erityissuunnittelija, puhelin: 310 43440

elise.farlin(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Tiedoksi

Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut

Talous- ja tukipalvelut

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

800012-62637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

helsinki.kirjaamo@hel.fi

http://www.hel.fi

+358 9 655 783

 

FI02012566