Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

22/2015

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/3

 

15.12.2015

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 371

Ilmoitusasiat

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti merkitä tiedoksi ilmoitusasiat.

Järjestöneuvottelukunnan puheenjohtaja Liisa Paavola oli kokouksessa kutsuttuna järjestöjen edustajana läsnä tämän asian käsittelyn yhteydessä kuultaessa häntä käyttösuunnitelmista v.2016. Paavola esitteli henkilöstötoimikunnan lausunnon vuoden 2016 käyttösuunnitelmasta. Henkilöstötoimikunnan lausunto oli jaettu etukäteen tiedoksi sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenille.

Lautakunnan puheenjohtaja Anttila esitti omasta ja lautakunnan puolesta kiitoksensa lautakunnan esittelijä virastopäällikkö Hannu Juvoselle. Juvonen jättää virastopäällikön tehtävät ja siirtyy vuoden 2016 alkupuolella Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaksi.

Työjärjestyksen muutos:

Lautakunta päätti käsitellä esityslistan asian numero 7 (sosiaali- ja terveyslautakunnan avustukset järjestöille vuodelle 2016) ja esityslistan asian numero 6 (valtion kaupungille luovuttamien
kuolinpesien varojen käyttäminen järjestöjen avustamiseen vuonna 2016) ennen esityslistan asiaa numero 5 (sosiaali- ja terveysviraston käyttösuunnitelma ja tulosbudjetit 2016) ja esityslistan asian numero 4 (toimenpideohjelma sosiaali- ja terveysviraston ruotsin kielellä tuotettujen palvelujen kehittämiseksi 2016-2017) jälkeen. Esityslistan asia numero 5 (sosiaali- ja terveysviraston käyttösuunnitelma ja tulosbudjetit 2016) käsiteltiin heti esityslistan asian numero 6 (valtion kaupungille luovuttamien kuolinpesien varojen käyttäminen järjestöjen avustamiseen vuonna 2016) jälkeen.

Esittelijä

virastopäällikkö

Hannu Juvonen

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Sosiaali- ja terveyslautakunta tiedottaa seuraavat päätökset ja muut tiedotusluonteiset asiat (asiakirjat ovat nähtävänä sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa):

Khs 23.11.2015 § 1133 Kansainvälisen adoptiopalvelun jatkoluvan hakeminen

Esittelijä

virastopäällikkö

Hannu Juvonen

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566