Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

19/2015

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/4

 

10.11.2015

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 324

Valtuutuksen antaminen julkista hankintaa koskevassa valitusasiassa

HEL 2015-003057 T 02 08 02 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti valtuuttaa Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen johtosäännön 22 §:n nojalla Apotti-hankkeen hankejohtaja Hannu Välimäen käyttämään puhevaltaa markkinaoikeudessa valitusasioissa, jotka kohdistuvat sosiaali- ja terveyslautakunnan päätökseen 15.9.2015 § 275 hyväksyä Epic Systems Corporationin tarjous sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisestä asiakas- ja potilastietojärjestelmästä.

Samalla lautakunta päätti valtuuttaa sosiaali- ja terveysviraston virastopäällikön allekirjoittamaan liitteenä olevan valtakirjan.

Lisäksi lautakunta päätti, että pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta heti.

Käsittely

Apotti hankejohtaja Hannu Välimäki ja kaupunginasiamies Pirkka Saarinen olivat kokouksessa kutsuttuina asiantuntijoina kuultavana tätä asiaa käsiteltäessä.

Esittelijä

vs. virastopäällikkö

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Helena Ylisipola, osastopäällikkö, puhelin: 310 43366

helena.ylisipola(a)hel.fi

Liitteet

1

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 20 k., JulkL 11 § 1 ja 3 mom)

2

Valtakirja

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Tiivistelmä

Apotti hankejohtaja Hannu Välimäki ja kaupunginasiamies Pirkka Saarinen
ovat kokouksessa kutsuttuina asiantuntijoina kuultavana tätä asiaa käsiteltäessä.

Helsingin, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit, Kirkkonummen kunta, Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) sekä KL-Kuntahankinnat Oy ovat tehneet sopimuksen sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankintayhteistyöstä. Hankintayhteistyö on osa APOTTI hankekokonaisuutta. Hankinnan kohteena on kuntien ja HUS:n käyttöön tuleva sosiaali- ja terveydenhuollon yhteinen asiakas- ja potilastietojärjestelmä. Hankinta kilpailutettiin myös puitejärjestelynä ja muut HUS-alueen kunnat voivat halutessaan liittyä puitejärjestelyn perusteella järjestelmän käyttäjiksi. Hankintarenkaan jäsenet tekevät kukin oman hankintapäätöksensä asiassa.

Järjestelmähankinnasta julkaistiin hankintailmoitus www.hankintailmoitukset.fi -sivustolla 1.10.2013. Hankinta toteutettiin hankintalain 25 §:n mukaisena neuvottelumenettelynä. Hankintamenettelyyn valittiin osallistumishakemusten perusteella alkuvaiheessa kuusi tarjoajaa. Neuvotteluja käytiin kaikista hankinnan ehdoista ja hankinnan sisältö ja laajuus sekä tarjoajien ratkaisut tarkentuivat neuvottelujen aikana. Menettelyn ensimmäisen vaiheen aikana neuvotteluissa mukana olevien tarjoajien määrää saatettiin rajoittaa hankintalain 26 §:n 2 momentin mukaisesti. Hankinnan toiselle neuvottelukierrokselle hankintayksiköt valitsivat tarjoajat Epic Systems Corporation ja CGI Suomi Oy. Toisen neuvottelukierroksen päätyttyä tarjoajille lähetettiin lopulliset tarjouspyynnöt.

Lopullinen tarjouspyyntö julkaistiin 24.4.2015. Tarjoajat saivat esittää tarjousaikana kysymyksiä tarjouspyyntöön liittyen ja niihin toimitettiin hankintarenkaan osalta kirjalliset vastaukset. Tarjousaika päättyi 22.6.2015 kello 12.00. Tarjoajia pyydettiin toimittamaan tarjouksen hintaliite muusta tarjouksesta erillisenä liitteenä. Kumpikin tarjoajista jätti tarjouksen asetetussa määräajassa.

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti 15.9.2015 § 275 hyväksyä Epic Systems Corporationin tarjouksen sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisestä asiakas- ja potilastietojärjestelmästä. Tarjouskilpailussa toiseksi jäi siten CGI Suomi Oy.

CGI Suomi Oy on valittanut päätöksistä markkinaoikeuteen ja vaatinut jokaiselta hankintayksiköltä päätöksen oikaisua. Hankintaoikaisuvaatimus tulee sosiaali- ja terveyslautakunnan käsittelyyn. Hankintalain nojalla muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä hankintaoikaisun tekemistä tai hankintaoikaisun käsittelyä. Markkinaoikeus on ilmoittanut ratkaisevansa hankinnan täytäntöönpanon sallimisista koskevan kysymyksen ennen varsinaisen valitusaisan käsittelyä.

Valitus (liite 1) on markkinaoikeuden ilmoituksen mukaan salassa pidettävä ja siitä ilmenevät tiedot on annettu hankintayksiköille asianosaisena oikeudenkäynnissä (laki oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa 9 § 1 momentti; laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 11 § 1 ja 3 momentti). Asianosainen, hänen edustajansa tai avustajansa ei saa luovuttaa tai muuten ilmaista sivulliselle näin saatuja salassa pidettäviä tietoja, jotka koskevat muita kuin asianosaista itseään. Tietoja saa käyttää vain sen asian hoitamiseksi, jota varten tiedot on annettu.

Hankinnan läpiviennistä vastaa Apotti-hanketoimisto. Hanketoimisto on huolehtinut vastausten ja lausumien laadinnasta myös hankintaprosessin aiemmissa vaiheissa tehtyjen valitusten osalta. Hanketoimisto laatii vastineen asiassa kaikkien hankintarenkaan osapuolten puolesta keskitetysti ja vaadittava valtuutus pyydetään kultakin hankintayksiköltä erikseen. Hankejohtaja allekirjoittaa kirjelmät valtuutusten perusteella. Markkinaoikeudelle jätettävän vastineen ja muun kirjeenvaihdon laatimiseen osallistuu myös Helsingin kaupunginkanslian oikeuspalvelut.

Esittelijä

vs. virastopäällikkö

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Helena Ylisipola, osastopäällikkö, puhelin: 310 43366

helena.ylisipola(a)hel.fi

Liitteet

1

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 20 k., JulkL 11 § 1 ja 3 mom)

2

Valtakirja

Päätöshistoria

Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.09.2015 § 275

HEL 2015-003057 T 02 08 02 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti osaltaan hyväksyä äänestyksen jälkeen esittelijän ehdotuksen mukaisesti Epic Systems Corporationin tarjouksen sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisestä asiakas- ja potilastietojärjestelmästä.

Lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunta päätti, että hankintasopimuksen allekirjoittaa hankintayksikön puolesta sosiaali- ja terveysviraston virastopäällikkö.

Hankinnan vertailuhintaan perustuva kokonaisarvo 10 vuoden sopimuskaudella on 384 967 659,00 euroa.

Käsittely

Hankejohtaja Hannu Välimäki ja kaupunginlakimies Sami Sarvilinna olivat kokouksessa kutsuttuina asiantuntijoina läsnä tämän asian käsittelyssä.

Tarjoukset olivat nähtävillä kokoustilassa tunti ennen kokousta ja kokouksen aikana.

Käsittely

15.09.2015 Ehdotuksen mukaan

Työjärjestyksen muutos:

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti käsitellä esityslistan asian numero 4 (Sosiaali- ja terveysvirasto, yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta, Apotti-hanke) esityslistan asian numero 2 (Tämän kokouksen päätösten täytäntöönpano) jälkeen. Esityslistan asia numero 3 (ilmoitusasiat) käsiteltiin heti esityslistan asian numero 5 jälkeen (Kriisi- ja tilapäismajoituksen hankinta sosiaali- ja terveysvirastossa).

1. Vastaehdotus:
Anna Vuorjoki: Lisäys päätökseen:
"Sosiaali- ja terveyslautakunta edellyttää, että lautakunnalle tuodaan ennen pilottivaiheen loppumista selvitys, jossa arvioidaan projektin hyötyjen toteutumista, erityisesti toiminnan tehostumista, käytettävyyttä ja käyttäjätyytyväisyyttä. Selvityksen osaksi tulee tilata ulkopuolinen arvio toiminnan tehostumisesta."

Kannattaja: Laura Nordström

2. Vastaehdotus:
Anna Vuorjoki: Lisäys päätökseen:
"Lisäksi lautakunta edellyttää raportointia vähintään vuosittain seuraavista tunnusluvuista:
- Toteutuneet kustannukset
- Muutostöiden määrä suhteutettuna projektisuunnitelmaan"

Kannattaja: Laura Nordström

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Lisäys päätökseen:
"Sosiaali- ja terveyslautakunta edellyttää, että lautakunnalle tuodaan ennen pilottivaiheen loppumista selvitys, jossa arvioidaan projektin hyötyjen toteutumista, erityisesti toiminnan tehostumista, käytettävyyttä ja käyttäjätyytyväisyyttä. Selvityksen osaksi tulee tilata ulkopuolinen arvio toiminnan tehostumisesta."

Jaa-äänet: 7
Maija Anttila, Sirpa Asko-Seljavaara, Sami Heistaro, Seija Muurinen, Tuula Salo, Hannu Tuominen, Markku Vuorinen

Ei-äänet: 5
Gunvor Brettschneider, Joonas Leppänen, Laura Nordström, Marko Rosenholm, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 0

Poissa: 1
Jouko Malinen

Jäsen Anna Vuorjoen vastaehdotus hävisi esittelijän ehdotukselle äänin 7 - 5 (1 poissa). 

2 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Lisäys päätökseen:
"Lisäksi lautakunta edellyttää raportointia vähintään vuosittain seuraavista tunnusluvuista:
- Toteutuneet kustannukset
- Muutostöiden määrä suhteutettuna projektisuunnitelmaan"
 

Jaa-äänet: 6
Maija Anttila, Sirpa Asko-Seljavaara, Sami Heistaro, Seija Muurinen, Tuula Salo, Markku Vuorinen

Ei-äänet: 6
Gunvor Brettschneider, Joonas Leppänen, Laura Nordström, Marko Rosenholm, Hannu Tuominen, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 0

Poissa: 1
Jouko Malinen

Jäsen Anna Vuorjoen vastaehdotus hävisi esittelijän ehdotukselle äänin 6 - 6 (1 poissa). Lautakunnan puheenjohtajan ääni ratkaisi.

01.09.2015 Pöydälle

09.04.2015 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

24.03.2015 Pöydälle

Esittelijä

virastopäällikkö

Hannu Juvonen

Lisätiedot

Hannu Välimäki, hankejohtaja, puhelin: 310 25438

hannu.valimaki(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

800012-62637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

helsinki.kirjaamo@hel.fi

http://www.hel.fi

+358 9 655 783

 

FI02012566