Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

10/2015

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/9

 

26.05.2015

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 184

Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Thomas Wallgrenin ym. talousarvioaloitteesta koskien paperittomien henkilöiden asumisratkaisua

HEL 2015-003162 T 00 00 03

Lausunto

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

”Suomen sosiaaliturvajärjestelmään kuuluminen perustuu pääsääntöisesti asumiseen. Suomessa vakinaisesti asuvana pidetään henkilöä, jolla on Suomessa vakinainen asunto ja koti, ja joka oleskelee jatkuvasti ja pääasiallisesti Suomessa. Asumisen lisäksi Suomen sosiaaliturvaan voi kuulua myös työskentelyn perusteella. Vakuuttamispäätöksen tekee Kela.

Ulkomaiden kansalaiset voivat tiettyjen edellytysten täytyttyä kuulua Suomen sosiaaliturvajärjestelmään. Nämä edellytykset riippuvat mm. henkilön kansalaisuudesta, perhesiteistä, oleskelun luonteesta, työskentelystä, kahdenvälisistä sosiaaliturvasopimuksista tai muusta kansainvälisestä sopimuksesta.

Vapaan liikkuvuuden toteuttamisesta syntyvän kansainvälistyneen asunnottomuuden, sen syiden ja seurausten tutkiminen ja tutkimukseen perustuvien vaihtoehtoisten mallien kokeilu ja käyttöönotto laajan eurooppalaisen sosiaalisen ongelman ratkaisemiseksi eivät ole sosiaali- ja terveysviraston ydintoimintaa eikä sosiaali- ja terveysvirastolla ole siihen voimavaroja.

Sosiaali- ja terveysviraston tehtäviin kuuluu asumisratkaisun löytäminen kriisiasumisen ja tarkasti määriteltyjen erityisryhmien osalta. Kuitenkin tällä hetkellä ns. paperittomat ulkomaiden kansalaiset voivat tarvittaessa hakeutua asunnottomien tapaan Hietaniemenkadun palvelukeskukseen. Palvelukeskus tarjoaa asiakkailleen maksuttoman aamiaisen, sekä edullisen lounaan ja päivällisen kaikkina viikon päivinä. Sauna- ja suihkutilat ovat käytössä joka päivä. Palvelukeskuksessa on mahdollisuus saada lahjoitusvaatteita sekä pesettää päällä olevat vaatteet maksutta. Asumispäivystyksessä on kriisimajoituspaikkoja 43 miehelle ja 9 naiselle. Palvelu on asiakkaalle maksutonta. Jos ns. paperittomille henkilöille tarjotaan pysyvä asunto Helsingissä, he saavat kotikunnakseen Helsingin. Tästä seuraa myös oikeus kaikkiin muihin julkisiin palveluihin asumiseen perustuvan lainsäädännön mukaisesti. Paperittomille alaikäisille ja raskaana oleville tarjotaan terveyspalvelut samaan hintaan kuin helsinkiläisille.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2016 on laadittu kaupunginhallituksen 16.3.2015 laatimisohjeissaan antamaan raamiin eikä se siten mahdollista aloitteessa esitettyä yhden miljoonan euron määrärahalisäystä.

Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi

Vaikka ehdotetuilla toimenpiteillä voitaisiin jossain määrin parantaa paperittomien asunnottomien terveyttä ja hyvinvointia, ongelman ratkaisu edellyttää kuitenkin kansallisia ja kansainvälisiä toimia."

Esittelijä

virastopäällikkö

Hannu Juvonen

Lisätiedot

Timo Hakala, erityissuunnittelija, puhelin: 310 62404

timo.hakala(a)hel.fi

Liitteet

1

HEL 2015-003162 Thomas Wallgren talousarvioaloite Kvsto 11.3.2015 asia 20

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Lausuntoehdotus

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Thomas Wallgren ym. on tehnyt seuraavan talousarvioaloitteen, joka koskee ns. paperittomien henkilöiden asumisratkaisua.

Talousarvioaloitteesta on pyydetty sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle 2.6.2015 mennessä.

Aloite on esityslistan tämän asian liitteenä.

Esittelijä

virastopäällikkö

Hannu Juvonen

Lisätiedot

Timo Hakala, erityissuunnittelija, puhelin: 310 62404

timo.hakala(a)hel.fi

Liitteet

1

HEL 2015-003162 Thomas Wallgren talousarvioaloite Kvsto 11.3.2015 asia 20

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 00530

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566