Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

7/2015

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/6

 

09.04.2015

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 123

Asiakas- ja potilastietojärjestelmän (Apotti) hankintaa koskevan tarjouspyynnön hyväksyminen

HEL 2015-003057 T 02 08 02 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hyväksyä asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankintaa koskevan tarjouspyynnön liitteineen sekä samalla valtuuttaa hanketoimiston tekemään tarjouspyyntömateriaaliin mahdollisesti tarvittavia vähäisiä muutoksia, täsmennyksiä ja korjauksia ennen lopullisen tarjouspyynnön lähettämistä sekä myöhemmin tarjousaikana.

Hyväksyessään esittelijän esityksen Apotti-hankkeen tarjouspyynnön hyväksymisestä sosiaali- ja terveyslautakunta haluaa esittelijän ehdotuksesta poiketen evästää Helsingin kaupungin edustajia ohjausryhmässä niin, että hankkeen jatkosuunnittelussa sovelletaan mahdollisuuksien mukaan Helsingin tietotekniikkaohjelman 2015-2017 mukaisia ohjeita.

Käsittely

Hankejohtaja Hannu Välimäki, kaupunginlakimies Sami Sarvilinna ja lakimies Pirkka Saarinen olivat kokouksessa kutsuttuina asiantuntijoina läsnä tämän asian käsittelyssä.

Palautusehdotus:
Jouko Malinen: Lautakunta palauttaa asian uudelleen valmisteluun odottamaan markkinaoikeuden ratkaisua Apotti-hankkeesta tehtyyn valitukseen, joka koskee hankintamenettelyä. Samalla lautakunta edellyttää, että kiistaa aiheuttaneista vaatimusmäärittelyistä tehdään ulkopuolinen sote-asiantuntijoiden laatuarvio ja lautakunnalle tuodaan myös päivitetty riski- ja kustannushyötyanalyysi. Lisäksi lautakunta edellyttää, että Apotti-hanke omalta osaltaan kiirehtii markkinatuomioistuimen ratkaisun saamista sekä jatkaa tarjoajaosapuolten kanssa epäselvyyksiä aiheuttaneiden asioiden läpikäyntiä.

Kannattajat: Joonas Leppänen

Vastaehdotus:
Hannu Tuominen: Esitän päätösesityksen kappaleen (1) jälkeen lisättäväksi

"Hyväksyessään esittelijän esityksen Apotti-hankkeen tarjouspyynnön hyväksymisestä sosiaali- ja terveyslautakunta haluaa evästää Helsingin kaupungin edustajia ohjausryhmässä niin, että hankkeen jatkosuunnittelussa sovelletaan mahdollisuuksien mukaan Helsingin tietotekniikkaohjelman 2015-2017 mukaisia ohjeita:"

Kannattajat: Laura Nordström

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös syntyi seuraavien äänestysten tuloksena:

1 äänestys (palautusehdotus)

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Lautakunta palauttaa asian uudelleen valmisteluun odottamaan markkinaoikeuden ratkaisua Apotti-hankkeesta tehtyyn valitukseen, joka koskee hankintamenettelyä. Samalla lautakunta edellyttää, että kiistaa aiheuttaneista vaatimusmäärittelyistä tehdään ulkopuolinen sote-asiantuntijoiden laatuarvio ja lautakunnalle tuodaan myös päivitetty riski- ja kustannushyötyanalyysi. Lisäksi lautakunta edellyttää, että Apotti-hanke omalta osaltaan kiirehtii markkinatuomioistuimen ratkaisun saamista sekä jatkaa tarjoajaosapuolten kanssa epäselvyyksiä aiheuttaneiden asioiden läpikäyntiä.

Jaa-äänet: 10
Maija Anttila, Sirpa Asko-Seljavaara, Gunvor Brettschneider, Sami Heistaro, Rene Hursti, Miikka Merikanto, Laura Nordström, Kimmo Parhiala, Hannu Tuominen, Tuomas Tuure

Ei-äänet: 2
Joonas Leppänen, Jouko Malinen

Tyhjä: 0

Poissa: 1
Markku Vuorinen

2 äänestys (vastaehdotus)

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Esitän päätösesityksen kappaleen (1) jälkeen lisättäväksi "Hyväksyessään esittelijän esityksen Apotti-hankkeen tarjouspyynnön hyväksymisestä sosiaali- ja terveyslautakunta haluaa evästää Helsingin kaupungin edustajia ohjausryhmässä niin, että hankkeen jatkosuunnittelussa sovelletaan mahdollisuuksien mukaan Helsingin tietotekniikkaohjelman 2015-2017 mukaisia ohjeita:"

Jaa-äänet: 0

Ei-äänet: 11
Maija Anttila, Sirpa Asko-Seljavaara, Gunvor Brettschneider, Sami Heistaro, Rene Hursti, Joonas Leppänen, Miikka Merikanto, Laura Nordström, Kimmo Parhiala, Hannu Tuominen, Tuomas Tuure

Tyhjä: 1
Jouko Malinen

Poissa: 1
Markku Vuorinen

Jäsen Jouko Malinen jätti seuraavan eriävän mielipiteen: Lautakunnan olisi pitänyt palauttaa asian uudelleen valmisteluun odottamaan markkinaoikeuden ratkaisua Apotti-hankkeesta tehtyyn valitukseen, joka koskee hankintamenettelyä sekä tehdä kiistaa aiheuttaneista vaatimusmäärittelyistä ulkopuolinen sote-asiantuntijoiden laatuarvio ja tuoda lautakunnalle päivitetty riski- ja kustannushyötyanalyysi. Lisäksi Apotti-hankkeen pitäisi omalta osaltaan kiirehtiä markkinatuomioistuimen ratkaisun saamista sekä jatkaa tarjoajaosapuolten kanssa epäselvyyksiä aiheuttaneiden asioiden läpikäyntiä. Tällä menettelyllä voitaisiin ennalta ehkäistä mahdollisia tulevia markkinaoikeusriitoja ja säästää kokonaiskustannuksissa.

Esittelijä

virastopäällikkö

Hannu Juvonen

Lisätiedot

Hannu Välimäki, hankepäällikkö, puhelin: 310 25438

hannu.valimaki(a)hel.fi

Helena Ylisipola, osastopäällikkö, puhelin: 310 43366

helena.ylisipola(a)hel.fi

Liitteet

1

HEL 2015 - 003057_Tarjouspyyntö

2

Tarjouspyynnön julkiset liitteet sivut 1-666

3

Tarjouspyynnön julkiset liitteet sivut 667-1300

4

Tarjouspyynnön julkiset liitteet sivut 1301-1992

5

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 7 k.)

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Tarjoajat

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää hyväksyä asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankintaa koskevan tarjouspyynnön liitteineen sekä samalla valtuuttaa hanketoimiston tekemään tarjouspyyntömateriaaliin mahdollisesti tarvittavia vähäisiä muutoksia, täsmennyksiä ja korjauksia ennen lopullisen tarjouspyynnön lähettämistä sekä myöhemmin tarjousaikana.

Esittelijän perustelut

Tarjouspyynnön hyväksyminen

Hankejohtaja Hannu Välimäki ja lakimies Pirkka Saarinen ovat kokouksessa kutsuttuina asiantuntijoina läsnä tämän asian käsittelyn ajan.

Helsingin, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit, Kirkkonummen kunta, Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) sekä KL-Kuntahankinnat Oy ovat tehneet sopimuksen sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankintayhteistyöstä. Hankintayhteistyö on osa APOTTI hankekokonaisuutta. Hankinnan kohteena on kuntien ja HUS:n käyttöön tuleva sosiaali- ja terveydenhuollon yhteinen asiakas- ja potilastietojärjestelmä.

Järjestelmähankinnasta julkaistiin hankintailmoitus www.hankintailmoitukset.fi -sivustolla 1.10.2013. Hankinta toteutetaan hankintalain 25 §:n mukaisena neuvottelumenettelynä. Menettelyn ensimmäisen vaiheen aikana neuvotteluissa mukana olevien tarjoajien määrää saatettiin rajoittaa hankintalain 26 §:n 2 momentin mukaisesti. Hankinnan toiselle neuvottelukierrokselle hankintayksiköt valitsivat tarjoajat Epic Systems Corporation ja CGI Suomi Oy. Toisen neuvottelukierroksen päätyttyä tarjoajille lähetetään lopullinen tarjouspyyntö, jota vasten tarjoajat jättävät tarjouksensa. Hankintayksiköt valitsevat järjestelmän toimittajan annettujen tarjousten perusteella.

Koska kyseessä on poikkeuksellisen laaja hankinta, hankintaa koskevan lopullisen tarjouspyynnön hyväksymisestä on katsottu tarpeelliseksi päättää hankintayksiköissä. Hankintayksiköiden päätösvaltaisten toimielinten jäsenille on myös järjestetty kaksi erillistä tilaisuutta, joissa on läpikäyty tarjouspyyntökokonaisuuden keskeinen sisältö. Tarjouspyyntö lähetetään tarjoajille hanketoimiston toimesta sen jälkeen, kun tarjouspyyntö on hyväksytty kaikissa hankintayksiköissä. Lopullinen hankintapäätös tehdään erikseen kussakin hankintayksikössä.

Nyt hyväksyttäväksi esitettävä lopullinen tarjouspyyntö koostuu varsinaisesta tarjouspyynnöstä (liite 1) sekä tarjouspyynnön liitteinä olevista asiakirjoista (liitteet 2-49). Asiakirjat muodostavat kokonaisuuden. Materiaalissa on kuvattu hankinnan kohteena olevan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmän toiminnallinen laajuus ja vaatimusmäärittely. Hankinta kattaa vaatimusmäärittelyn mukaisen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmän käyttöoikeudet, toteutuksen ja käyttöönoton sekä tuen ja ylläpidon. Valitun tarjoajan kanssa allekirjoitetaan sopimus, jonka ehdot on määritelty tarjouspyynnön liitteessä 8. ”Pääsopimukset (Hankinta-, Toimitus- ja Palvelusopimus)”.

Päätöksessä on kyse hankinnan valmistelusta, eikä päätökseen siten ole mahdollista hakea muutosta. Tarjouspyynnön liitteiden numerointi ja liitteiden nimet saattavat muuttua ennen tarjouspyynnön lähettämistä.

Tarjouspyyntöön myöhemmin tehtävät muutokset

Tarjouspyyntömateriaaliin, mukaan lukien hankinnan ehtoihin sekä hankinnan kohteeseen liittyviin vaatimuksiin, voi olla tarpeen tehdä vähäisiä muutoksia, täsmennyksiä ja korjauksia ennen lopullisen tarjouspyynnön lähettämistä. Tarjouspyynnön jälkikäteinen korjaaminen tarjouspyynnön lähettämisen jälkeen on hankalaa ja saattaa edellyttää esimerkiksi korjatun tarjouspyynnön julkaisemisesta. Näin ollen havaitut puutteet ja epäkohdat tulisi mahdollisuuksien mukaan oikaista ennen tarjouspyynnön lähettämistä.

Tarjousaikana tarjoajilla on lisäksi tavanomainen mahdollisuus esittää tarjouspyyntöön liittyviä kysymyksiä tarjouspyynnössä asetetun määräajan puitteissa. Hanketoimisto vastaa esitettyihin kysymyksiin tarjouspyynnössä ilmoitetulla tavalla ja tasapuolisen kohtelun vaatimuksen huomioiden. Myös tarjoajien kysymysten perusteella voi kuitenkin ilmetä, että tarjouspyyntöä on joltakin osin ja hankintasäännösten sallimissa rajoissa tarkennettava tai täydennettävä.

Koska kyse on poikkeuksellisen mittavasta hankinnasta sekä vastaavasti erityisen laajasta asiakirja-aineistosta, ehdotetaan edellä mainituista syistä johtuen, että hankintayksiköt päättäessään tarjouspyynnön hyväksymisestä valtuuttavat hanketoimiston tekemään tarjouspyyntömateriaaliin mahdollisesti tarvittavia vähäisiä muutoksia, täsmennyksiä ja korjauksia ennen lopullisen tarjouspyynnön lähettämistä sekä myöhemmin tarjousaikana. Tarjouspyyntömateriaaliin jälkikäteen tehtävät muutokset eivät saa olla niin olennaisia, että muutoksilla olisi merkittävää vaikutusta hankinnan kohteeseen tai hankinnassa sovellettaviin sopimusehtoihin.

Liitteet

Asiaa koskevat julkiset liitteet löytyvät osoitteesta http://www.hel.fi/hki/apotti/fi/Hankinta

1

Tarjouspyyntö

 

 

Tarjouspyynnön liitteet (2-49):

 

2

Selvitys F: Hinnoittelulomake

 

3

Selvitys D: Toimittajan resurssit ja osaaminen

 

4

5 Vertailuperusteet

 

5

5.1 Toteutus- ja käyttöönottosuunnitelman riskit

 

6

5.2 Apotti Avointen Palvelurajapintojen arvioinnin kuvaus ja toteutussuunnitelma

 

7

5.3 Järjestelmän ylläpidettävyyden arvioinnin kuvaus

 

8

Pääsopimukset (Toimitus-, Hankinta- ja Palvelusopimus)

 

9

A Määritelmät

 

10

C1 Lisenssit (päädokumentti)

 

11

D1 Hallintamalli

 

12

E Salassapito- ja tietoturvasitoumus

 

13

H Projektimenetelmät (käyttäjälähtöisyys, testaus, versiohallinta, konfiguraationhallinta)

 

14

I Järjestelmätoimittajan soveltuvuusvaatimukset

 

15

J Järjestelmätoimittajan ja 3. osapuolen salassapitosopimus (NDA)

 

16

K Järjestelmätoimittajan ratkaisukuvaus

 

17

L Teknisten käyttöympäristöjen kuvaus

 

18

M AAP arvioinnin dokumentit

 

19

N Kielivaatimukset

 

20

TS 2.1 Toteutusprojektin ja Hankintarenkaan käyttöönottoprojektien kuvaus

 

21

TS 2.2 Toteutusprojektin ja Hankintarenkaan käyttöönottoprojektien

 

22

TS 2.3 Integraatiovaatimukset

JulkL 24 § 1 mom 7

23

TS 2.4 Migraatiovaatimukset

 

24

TS 2.5 Konversiosuunnitelma

 

25

TS 2.6 Konversiovaatimukset

 

26

TS 2.7 Koulutus

 

27

TS 2.8 Toteutus- ja käyttöönottoprojektin suunnitelma

 

28

TS 2.9 Maksupostien aikataulu

 

29

TS 2.10 Resurssisuunnitelma

 

30

TS 4 Tuotevertailujen dokumentit

 

31

PS 2.1 Palvelukuvaus

 

32

B1 Järjestelmän vaatimusmäärittely (päädokumentti)

 

33

B2 Toimintaympäristön volyymitiedot

 

34

B3 Toiminnallisuuskartta

 

35

B4 Toiminnalliset vaatimukset (sis. Selitteet)

 

36

B5 Terveydenhuollon palvelumatriisi

 

37

B6 Sosiaalihuollon palvelumatriisi ja kuvaukset

 

38

B7 Käyttötapaukset

 

39

B8 Ei-toiminnalliset vaatimukset

 

40

B8 Ei-toiminnalliset vaatimukset: Käytettävyys

 

41

B9 Tietoturvallisuus

 

42

B10 Tietosuoja

 

43

B11 Arkkitehtuurivaatimukset

 

44

B12 Integraatiot palveluihin ja tietojärjestelmiin

JulkL 24 § 1 mom 7

45

B13 Apotti Avoin Palvelurajapinta (AAP)

 

46

B14 Apotti Avoin Palvelurajapinta (AAP) Vaatimukset

 

47

B15 Integraatiot lääkintälaitteisiin

 

48

B16 Sanasto

 

49

B17 Koodistot

 

 

Esittelijä

virastopäällikkö

Hannu Juvonen

Lisätiedot

Hannu Välimäki, hankepäällikkö, puhelin: 310 25438

hannu.valimaki(a)hel.fi

Helena Ylisipola, osastopäällikkö, puhelin: 310 43366

helena.ylisipola(a)hel.fi

Liitteet

1

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 7 k.)

2

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 7 k.)

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Tarjoajat

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Tiedoksi

Sosiaali- ja terveysvirasto

Apotti hanketoimisto

Päätöshistoria

Sosiaali- ja terveyslautakunta 24.03.2015 § 101

HEL 2015-003057 T 02 08 02 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

24.03.2015 Pöydälle

Hankejohtaja Hannu Välimäki ja lakimies Pirkka Saarinen olivat kokouksessa kutsuttuina asiantuntijoina läsnä tämän asian käsittelyn ajan.

Pöydällepanoehdotus:
Jouko Malinen: Pyydän asian pöydälle.

Esittelijä

virastopäällikkö

Hannu Juvonen

Lisätiedot

Hannu Välimäki, hankepäällikkö, puhelin: 310 25438

hannu.valimaki(a)hel.fi

Helena Ylisipola, osastopäällikkö, puhelin: 310 43366

helena.ylisipola(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 Helsingin kaupunki

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566