Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

6/2015

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/12

 

24.03.2015

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 110

Sosiaali- ja terveysviraston toiminnan ja talouden ennuste 28.2.2015

HEL 2015-003043 T 02 02 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti merkitä tiedoksi toiminnan ja talouden toteumaennusteen 28.2.2015 tilanteessa.

Esittelijä

virastopäällikkö

Hannu Juvonen

Lisätiedot

Jussi Lind, talous- ja strategiapäällikkö, puhelin: 310 42246

jussi.lind(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaupunginkanslialle toimitetaan ennusteet neljä kertaa vuodessa, 9.4, 21.7, 9.10 sekä 26.11.2015. Kaikki kaupunginkanslialle toimitettavat ennusteet käsitellään ensin sosiaali- ja terveyslautakunnassa.

Nyt laaditun ennusteen pohjana ovat oman toiminnan osalta helmikuun lopun tiedot. HUS:n osalta ei esityslistaa laadittaessa vielä ole ollut käytössä ennustetta eikä palvelun käyttötietoja. Palvelun käyttöön pohjautuva arvio koko vuoden toteumasta pyritään saamaan lautakunnan kokoukseen.

Sosiaali- ja terveysvirastolla on neljä erillistä talousarviokohtaa, joiden ennusteet ovat seuraavat:

3 10 01 
Sosiaali- ja terveyspalvelut

TP 2014

TA 2015

Ennuste 28.2.

Ero TA

Ero TA %

Tulot

175 173 

179 847 

178 900

-947

-0,5 %

Menot

  1 437 534 

1 459 776 

1 455 500

4 276

+0,3 %

Toimintakate

-1 289 131 

-1 279 929 

 -1 276 600

3 329

+0,3 %

 

 

 

 

 

 

 

3 10 04 
Toimeentulotuki

TP 2014

TA 2015

Ennuste 28.2.

Ero TA

EroTA %

Tulot

88 146 

82 902 

86 900

+3 998

+4,8 %

Menot

175 783 

172 090 

176 000

-3 910

-2,3 %

Toimintakate

-87 637 

-89 188 

-89 100

+88

0,1 %

 

 

 

 

 

 

 

3 10 05 
Työllisyyden hoitaminen

TP 2014

TA 2015

Ennuste 28.2

Ero TA

Ero TA %

Tulot

118 

230

200

-30

-13,0 %

Menot

37 819 

32 522 

58 100

-25 578

-78,6 %

Toimintakate

-37 701 

-32 292 

-57 900

-25 608

-79,0 %

 

 

 

 

 

 

 

3 10 06 
HUS

TP 2014

TA 2015

Ennuste 28.2.

Ero TA

Ero TA %

Menot

527 231 

521 783 

521 783

0

0

 

Työllisyyden hoidon vuoden 2014 luvussa on otettu huomioon työmarkkinatuki, joka vielä 2014 oli sosiaali- ja terveyspalvelujen talousarviokohdalla. Lisäksi luvuissa on huomioitu sosiaali- ja terveyslautakunnan jo hyväksymä 2 milj. euron siirto (fysiatria, Terhokoti) kaupungin ja HUSin välillä. 

Sosiaali- ja terveyspalvelut (3 10 01)

Sosiaali- ja terveysvirasto ennustaa, että sosiaali- ja terveyspalvelujen määrärahat alittavat budjetin 4,3 milj. eurolla.

Perhe- ja sosiaalipalvelujen menojen arvioidaan alittavan budjetin 0,85 milj. eurolla, siten että alitusta syntyy lapsiperheiden hyvinvointi ja terveys- toimistossa sekä lastensuojelussa. Nuorten palvelut ja aikuissosiaalityössä ylityspainetta aiheuttaa 15 etuuskäsittelijän palkkauskulut, jotta lakisääteisissä käsittelyajoista kyettäisiin pitämään kiinni. Perhe- ja sosiaalipalvelujen tulojen arvioidaan jäävän 1 milj. euroa budjetoitua pienemmiksi.

Terveys- ja päihdepalvelujen osalta sosiaali- ja terveysvirasto ennustaa budjetin mukaista toimintaa. Terveysasemat- ja sisätautien poliklinikat- toimistossa kustannuspaineita aiheuttavat ulkokuntalaskutus sekä materiaali- ja palveluhankinnat, jota pyritään kattamaan palkkasäästöillä. Päivystyksessä lisäkuluja tuo lääkärisopimuksen päivystyskorvausten arviolta 14 % nousu. Psykiatria ja päihdepalvelut ennustaa pysyvänsä budjetissa vuonna 2015. Suun terveydenhuollossa palvelusetelin jakamista käytetään hallitusti siten, että sen osuutta voidaan kasvattaa siihen alun perin budjetoidusta vastaavalla määrällä kuin muussa suun terveydenhuollossa aikaansaadaan säästöjä.

Sairaala- kuntoutus ja hoivapalvelujen budjetin arvioidaan toteutuvan suunnitellusti. Kustannuspaineita aiheuttavat asiakaspalvelujen, kuten tehostetun palveluasumisen, Oulunkylän kuntoutussairaalan sekä Terhokodin ostot. Sairaalapäivystyksen kustannustason nousuun ei ole myöskään voitu talousarviossa täysin varautua. Budjetissa pysymisen kannalta keskeistä on kyetä toteuttamaan suunnitellut palvelurakenteen muutokset, kuten laitoshoidon ja sairaalatoiminnan paikkojen vähentämiset.

Hallinnon osastoilla budjetti alittuu talous- ja tukipalvelut- osastolla 3,2 milj. eurolla, mitä pääosin selittävät vuokrasäästöt, josta 0,6 miljoonaa euroa johtuu tilakeskuksen suunnitteluohjetta alemmasta vuokran korotuksesta. Muu vuokrien säästö pohjautuu budjetissa käytettyihin vuokralaskelmiin. Henkilöstö- ja kehittämispalvelujen osalta arvioidaan budjetin alittuvan 0,3 milj. eurolla. Tietohallinto- ja viestintä- osaston budjetin arvioidaan toteutuvan budjetin mukaisena

Toimeentulotuki (3 10 04)

Talousarviokohdan ylitystä selittää se, että toimeentulotuen asiakastalouksien määrä on tammi-helmikuussa 2015 ollut 4,5 % suurempi kuin vastaavana ajankohtana edellisvuonna.

Työllisyyden hoitaminen ( 3 10 05)

Työllisyyden hoidon talousarviokohta ylittyy merkittävästi, 25,6 milj. eurolla. Syynä tähän on, että työmarkkinatuen kuntaosuuden maksuperusteet muuttuivat 1.1.2015 alkaen siten, että 50 % joudutaan maksamaan yli 300 päivä työttöminä olleiden (aiemmin rajana oli 500 päivää) työmarkkinatuesta ja 70 % niiden osalta, jotka olleet työttöminä 1000 päivää.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (3 10 05)

HUSin ennustetta ja käyttötietoja ei ole ollut käytettävissä esityslistatekstiä laadittaessa.

Palvelut

Sosiaali- ja terveyskeskuksen suoritetavoitteiden ennustetaan toteutuvan seuraavasti:

 

TP 2014

TA 2015

Ennuste 2015

Ero TA-Enn

Terveysneuvonta, terveydenhoitaja käynti

269 244

285 000

285 000

0 

Terveysneuvonta, lääkärikäynti

56 604

52 000

52 000

0

Terveydenhoitajan vastaanotto, kouluterveydenhuolto

134 112 

131 000

131 000

0

Terveydenhoitajan vastaanotto, opiskeluterveydenhuolto

53 596 

60 000

60 000

0

Lääkärin vastaanotto, koulu- ja opiskeluterveydenhuolto 

25 202 

24 000

24 000

0

Lastensuojelun perhehoito, hoito vrk

318 660 

320 000

326 510 

+6 510 

Lastensuojelun laitoshoito, hoito vrk

214 126 

235 000

215 409 

-19 591

Lähiverkostosijoitukset

 

9 000

9 000

0

Perheneuvolat, käynti 

18 429 

23 000

19 000

-4 000

Lapsiperheiden kotipalvelu, käynti

33 590 

32 000

32 000

0

Kehitysvammapalvelun asumispalvelut, paikat

857 

892

892

0 

Kehitysvammapalvelun laitoshuolto, paikat

140 

130

130

0 

 

 

 

 

 

Lääkärin vastaanottokäynti

779 795 

707 000

707 000 

0 

Terveydenhoitajan vastaanottokäynti

764 317 

700 000 

700 000

0 

Hammashuolto, käynti

481 734 

480 000 

480 000

0 

Pkl-vastaanotto

80 870 

82 000

80 000 

0 

Sisätautien päivystyspoliklinikka, käynti 

39 460 

38 000

38 000

0

Tk-päivystys, käynti

129 543 

125 000

125 000

0

Somaattisen päivystyksen hoitopäivät

68 110 

70 000

70 000

0

Psykiatrian avohoitokäynti

215 576 

221 000

221 000 

0 

Psykiatrian vuodeosastohoitopäivät 

89 395 

88 000

88 000

0 

Psykiatrian avohoitopäivä 

67 337 

70 000

70 000

0

Polikliininen päihdehuolto, as käynnit vuoden aikana

57 979 

60 000

60 000

0 

Korvaushoito, käynnit vuoden aikana

126 906 

125 000

125 000

0 

Päihdehuollon asumispalvelut, asumisvuorokaudet yht

65 750 

63 000

63 000 

0 

Päihdehuollon laitoshuolto, hoitovuorokaudet yht

49 469 

55 000

55 000

0 

 

 

 

 

 

Kotihoito, käynti

2 717 041 

2 650 000

2 750 000 

+100 000 

Somaattinen sairaalahoito 

30 106 

32 000

32 000

0

Iäkkäiden ympärivuorokautinen palveluasuminen, vrk

1 019 964 

1 100 000 

1 100 000 

0 

Iäkkäiden pitkäaikainen laitoshoito, vrk

504 869 

560 000

500 000 

-60 000 

 

 

 

 

 

 

Suoritetavoitteiden ennustetaan toteutuvan pääsääntöisesti budjetin mukaan. Lastensuojelussa painopiste siirtyy tavoitteiden mukaisesti laitoshoidosta perhehoitoon. Kotihoidon käynnit ylittävät aiempien vuosien tapaan talousarvon, iäkkäiden pitkäaikaisen laitoshoidon määrän vähentyessä talousarviossa suunniteltua enemmän.

Sitovat toiminnalliset tavoitteet

Sosiaali- ja terveysviraston sitovien tavoitteiden ennuste on seuraava:

Sosiaali- ja terveyspalvelut

 

1. Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten terveystarkastukset, tavoite 2000 vuodessa

Toteutuu

2. Perhehoidon ja läheisverkostosijoitusten suhteellinen osuus kasvaa edelliseen vuoteen verrattuna

Toteutuu 

3. Kiireettömän hoidon odotusaika terveysasemilla enintään neljä viikkoa 

Toteutuu

4. Suun terveydenhuollossa hoidettujen potilaiden määrä lisääntyy 1 %-yksikköä väestönkasvua enemmän käytössä oleviin resursseihin suhteutettuna

Toteutuu

5. Päivystysosastojen kotiutusprosentti kasvaa vuoteen 2014 verrattuna ilman että keskimääräiset hoitoajat pitenevät yli puolella vuorokaudella 

Toteutuu

6. Kotona asuvien osuus 75-vuotta täyttäneistä nousee vuoteen 2014 verrattuna

Toteutuu

7. Sekä somaattisen että psykiatrisen erikoissairaanhoidon siirtoviivemaksut vähenevät vuodesta 2014 

Toteutuu

 

 

Toimeentulotuki

 

Ennaltaehkäisevään toimeentulotukeen käytetään 3 % toimeentulotukimäärärahoista ja
vähintään puolet ehkäisevästä toimeentulotuesta kohdennetaan vähävaraisille lapsiperheille

Toteutuu

 

 

Työllistäminen

 

Kuntouttavaa työtoimintaa saa 1 800 henkilöä vuoden aikana

Toteutuu

 

Kaikkien sitovien tavoitteiden ennustetaan toteutuvan suunnitellusti.

Investoinnit

Investointien ennuste on seuraava:

(1000 e)

TA 2015

Ylitysoikeudet

Ennuste 28.2

Ero TA 2015

Tietotekniikkahankinnat

5 000 

768

5 768

0

Muut hankinnat

4 500 

778

4 578 

0

Yhteensä

9 500 

1 546

11 046 

0

 

Irtaimen omaisuuden määrärahojen arvioidaan kuluvan kokonaisuudessaan. Irtaimen omaisuuden ylitysoikeus koostuu vuodelta 2013 siirtyneistä hankinnoista, joita varten kaupunginvaltuusto on 11.2.2015 myöntänyt yhteensä 1,546 milj. euron suuruisen ylitysoikeuden vuodelle 2015.

Virastopäällikön kannanotot

Virastopäällikkö toteaa, että sosiaali- ja terveyspalvelujen talousarviokohta on toteutumassa budjetin mukaisesti. Työmarkkinatuen kuntaosuus sitä vastoin muodostaa merkittävän ylitysuhan, jonka toteutumiseen vaikuttavat keskeisesti koko kaupunkikonsernin tasoiset työllistämispaikkojen
järjestämistoimenpiteet, joita tulisi tehostaa.

Esittelijä

virastopäällikkö

Hannu Juvonen

Lisätiedot

Jussi Lind, talous- ja strategiapäällikkö, puhelin: 310 42246

jussi.lind(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 Helsingin kaupunki

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566