Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

5/2015

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/14

 

10.03.2015

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 79

Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry:n oikaisuvaatimus virastopäällikön avustuspäätöksestä

HEL 2015-000214 T 02 05 01 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hylätä Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry:n oikaisuvaatimuksen virastopäällikön järjestöavustuspäätöksestä 23.12.2014, 238 §

Päätöksen perustelut

Virastopäällikön päätökset järjestöjen tekemistä avustushakemuksista perustuvat kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettaviin yleisohjeisiin (12.12.2011) sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan 3.9.2013 (288 §) vahvistamiin avustusten jakoperusteisiin.

Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry. anoi vuodelle 2015 sosiaali- ja terveyslautakunnalta 6 000 euroa avustusta käytettäväksi monimuotoisen vertaistukitoiminnan järjestämiseen vammaisten lasten ja nuorten perheille sekä perheiden oma-aputoiminnan tukemiseen. Sosiaali- ja terveyslautakunnan delegointipäätöksen (12.2.2013, 12 §) mukaan päätöksen avustushakemuksesta teki virastopäällikkö. Hän teki hakemuksesta hylkäävän päätöksen. Perusteluna oli, että pyydetty liite ei saapunut annetussa ajassa ja tästä syystä kaupungin ohjeen mukaan avustusta helsinkiläisten vammaisten lasten ja nuorten perheiden vertaistuen kuluihin ei voida esittää. Vuodelle 2014 yhdistykselle myönnettiin sosiaali- ja terveyslautakunnan avustusta 5 000 euroa käytettäväksi vammaisperheiden vertaistukitoimintaan helsinkiläisiin kohdennettuna.

Yhdistyksen avustushakemuksen käsittelyssä kävi ilmi, että yhdestä pakollisesta liitteestä puuttuvat allekirjoitukset. Kaupungin avustusten myöntämistä kokevien ohjeiden kohdassa 5.4. todetaan. että hakemuksen käsittelijän/valmistelijan tulee ilmoittaa hakijalle se määräaika, johon mennessä liitteiden tai muiden seikkojen osalta puutteellinen hakemus tulee viimeistään täydentää. Tähän perustuen 27.10.2014 hakemuksessa yhteyshenkilöksi ilmoitetulle henkilölle ja taloudesta vastaavaksi henkilöksi ilmoitetulle lähetettiin sähköpostit, jossa pyydettiin toimittamaan puuttuva liite valmistelijalle 5.11.2014 mennessä. Liite ei saapunut ja tämä oli perusteluna kielteiselle avustuspäätökselle.

Oikaisuvaatimuksessa ilmoitetaan, että liitepyyntöä ei löydy kummankaan henkilön sähköpostista. Vastaanottajilta on tarkistettu, että sähköpostit lähetettiin oikeisiin osoitteisiin. Näin ollen hakemuksen valmistelijan toiminta on ollut asianmukaista, mutta epäselväksi jää, mistä syystä vastaanottajat eivät saaneet sähköposteja. Liitteen pyytämisessä ei kuitenkaan ole tapahtunut sellaista todistettavaa virhettä, jonka perusteella oikaisuvaatimuksessa esitetyt perustelut antaisivat aiheen päätöksen muuttamiseen. Lisäksi todetaan, että aikaisempina vuosina yhdistykselle myönnetty sosiaali- ja terveyslautakunnan avustus on ollut hyvin pieni osa, alle 2 %, yhdistyksen kaikista avustustuloista. Näin ollen on syytä olettaa, että toimintaa voidaan jatkaa ilman avustusta.

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty näyttöä siitä, että virastopäällikön päätös olisi syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai että päätöksen tehnyt viranomainen olisi ylittänyt toimivaltansa tai että päätös olisi muutenkaan lainvastainen.

Käsittely

Erityissuunnittelija Hanna-Leena Nuutinen oli kokouksessa kutsuttuna asiantuntijana läsnä tätä asiaa käsiteltäessä.

Esittelijä

virastopäällikkö

Hannu Juvonen

Lisätiedot

Riitta Simoila, osastopäällikkö, puhelin: 310 42213

riitta.simoila(a)hel.fi

Hanna-Leena Nuutinen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 42662

hanna-leena.nuutinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Avustushakemus Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry.

2

Virastopäällikön päätös 23.12.2014, 238 §

3

Oikaisuvaatimus Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry. (ilman allekirjoituksia)

4

Kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavat yleisohjeet

5

Sosiaali- ja terveyslautakunnan avustusten hakukuulutus

Muutoksenhaku

Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Oikaisuvaatimuksen tekijä

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös
Liite 4
Liite 5

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Erityissuunnittelija Hanna-Leena Nuutinen on kokouksessa kutsuttuna asiantuntijana läsnä tätä asiaa käsiteltäessä.

Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry:n avustushakemus on esityslistan tämän asian liitteenä 1. Hakemuksen liitteet ovat nähtävillä kokouksessa sekä tiistaina 10.3.2015 klo 9.00 - 16.00 osoitteessa Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 11. krs, huone 1144.

Virastopäällikön yhdistyksen avustushakemuksesta tekemä päätös 23.12.2014, 238 § on esityslistan tämän asian liitteenä 2.

Yhdistyksen oikaisuvaatimus on esityslistan tämän asian liitteenä 3.

Kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavat yleisohjeet (12.12.2011) ovat esityslistan tämän asian liitteenä 4.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan myöntämien avustusten hakukuulutus, josta näkyvät avustusten jakoperusteet, on esityslistan tämän asian liitteenä 5.

Oikaisuvaatimus on tehty kuntalain 93 §:n mukaisessa määräajassa.

Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry. pyytää oikaisuvaatimuksessaan muutosta avustuspäätökseen siten, että haettu avustus myönnetään. Avustus on hyvin tärkeä mahdollistaessaan vertaistukitoimintaa vammaisille lapsille, nuorille ja heidän koko perheilleen. Yhdistyksen kahdelle toimihenkilölle sosiaali- ja terveysvirastosta sähköpostitse lähetettyjä pyyntöjä täydentää hakemusta ei kuitenkaan löydy vastaanottajien sähköposteista. Tästä syystä hakemusta ei täydennetty.

Pyyntö avustushakemuksen täydentämiseksi on lähetetty kaupungin ohjeen mukaan ja oikeisiin sähköpostiosoitteisiin. Hakemuksen käsittelyssä ei tältä osin ole tapahtunut sellaista virhettä, jonka perusteella avustuspäätöstä olisi syytä muuttaa. Epäselväksi jää miksi vastaanottajat eivät saaneet lähetettyjä sähköposteja.

Esittelijä

virastopäällikkö

Hannu Juvonen

Lisätiedot

Riitta Simoila, osastopäällikkö, puhelin: 310 42213

riitta.simoila(a)hel.fi

Hanna-Leena Nuutinen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 42662

hanna-leena.nuutinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Avustushakemus Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry.

2

Virastopäällikön päätös 23.12.2014, 238 §

3

Oikaisuvaatimus Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry. (ilman allekirjoituksia)

4

Kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavat yleisohjeet

5

Sosiaali- ja terveyslautakunnan avustusten hakukuulutus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Oikaisuvaatimuksen tekijä

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös
Liite 4
Liite 5

Tiedoksi

Talous- ja tukipalvelut

Talous- ja strategiapalvelut

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 Helsingin kaupunki

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566