Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

12/2014

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/21

 

03.06.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 246

Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Yrjö Hakasen ym. talousarvioaloitteesta sosiaali- ja terveydenhuollon resurssien lisäämiseksi

HEL 2014-003377 T 00 00 03

Lausunto

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi talousarvioaloitteesta seuraavan lausunnon:

Sosiaali- ja terveyslautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2015 on laadittu kaupunginhallituksen 17.3.2014 laatimisohjeissaan antamaan raamiin. Sosiaali- ja terveysviraston menoraami on 2 174 882 000 euroa. Siitä sosiaali- ja terveyspalvelujen osuus on 1 474 280 000 euroa, toimeentulotuen osuus on 172 090 000 euroa, työllisyyden hoitamiseen on kohdennettu 6 107 000 euroa ja HUS kuntayhtymälle 522 405 000 euroa. Viraston kokonaisraami kasvaa nimellisesti 0,7 % vuoden 2014 talousarviosta. Talousarvioraami ei mahdollista esitettyjä lisäyksiä. Syksyllä laadittavien käyttösuunnitelmien valmistelun yhteydessä tehdään määrärahojen tarkempi kohdentaminen raamin puitteissa.

Selkeät palvelulupaukset ja nopeat määräajat ovat hyväksyttyjä tavoitteita järjestettäessä viraston palveluja ja toteutettaessa niitä käytännössä. Virastossa on toimiva osallisuus- ja asiakaspalautejärjestelmä, joka tarjoaa palvelujen käyttäjille hyvät vuorovaikutusmahdollisuudet. Helsinkiin on perustettu sosiaali- ja terveysviraston johdolla toimiva kaupunkitasoinen verkosto valmistelemaan vuoden 2014 loppuun mennessä suunnitelmaa ikääntyneen väestön tukemiseksi. Sosiaali- ja terveysvirastossa on käynnistetty vuoteen 2030 asti ulottuvan palveluverkkosuunnitelman valmistelu. Suunnitelmassa palveluverkko sisältää julkiset asiakaspalvelutilat, niissä tuotetut palvelut ja käytetyt palvelukokonaisuudet.

Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tarkoituksena on väestön terveyden sekä sosiaalisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistäminen ja näissä ilmenevien väestöryhmien ja alueellisten erojen tasoittaminen nykytilanteessa sekä pitkälle tulevaisuuteen tähtäävien suunnitelmien toteutuksessa.

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Elise Färlin, erityissuunnittelija, puhelin: 310 43440

elise.farlin(a)hel.fi

Liitteet

1

Hakanen Yrjö talousarvioaloite Kvsto 12.3.2014 asia 45

Lausuntoehdotus

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Yrjö Hakanen ym. ovat tehneet talousarvioaloitteen, jossa esitetään viraston kokonaisraamiin 33 milj. euron lisäyksiä vuodelle 2015 ja taloussuunnitelmakaudelle. Lisäykset on kohdennettu vanhuspalveluihin, terveyden eriarvoistumisen ehkäisemiseen, lapsiperheiden palveluihin, toimeentulotukeen ja asukastalotoimintaan. Aloitteessa mainitaan myös selkeät palvelulupaukset, nopeat määräajat, vanhuspalveluohjelma ja kaupungin omien palvelujen kehittäminen.

Talousarvioaloitteesta on pyydetty sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle 3.6.2014 mennessä.

Lausuntoa on pyydetty myös kiinteistölautakunnalta.

Aloite on esityslistan liitteenä.

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Elise Färlin, erityissuunnittelija, puhelin: 310 43440

elise.farlin(a)hel.fi

Liitteet

1

Hakanen Yrjö talousarvioaloite Kvsto 12.3.2014 asia 45

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 Helsingin kaupunki

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566