Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

12/2014

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/10

 

03.06.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 235

Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Petra Malinin ym. talousarvioaloitteesta koskien etuuskäsittelijäresurssin määräaikaista lisäämistä

HEL 2014-003373 T 00 00 03

Lausunto

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi valtuutettu Petra Malinin ym. määrärahojen lisäystä koskevasta talousarvioaloitteesta seuraavan esittelijän ehdotuksesta poikkeavan lausunnon:

”Toimeentulotukiasiakkaiden määrä on Helsingissä kasvanut vuodesta 2012 vuoteen 2013 verrattuna 5,8 prosenttia. Etuuskäsittelijöiden tekemien päätösten määrä kaikista päätöksistä on noin 60 % (11 500 kpl/kk). Vuonna 2013 annettiin ohjeistus, jonka mukaan sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat tekevät etuuskäsittelijöiden lisäksi toimeentulotukipäätöksiä. Ohjeella turvattiin pysyminen toimeentulotuen käsittelyä koskevissa määräajoissa. Etuuskäsittelyn resurssipulaa on korjattu myös palkkaamalla etuuskäsittelijöitä työllisyyden hoidon määrärahoilla. Tällä hetkellä etuuskäsittelijöitä on yhteensä 105, joista 23 on määräaikaisia. Tämän lisäksi 10 määräaikaista etuuskäsittelijän tehtävää on parhaillaan haettavana.

Sosiaali- ja terveyslautakunta toteaa, että hallituksen rakennepoliittisen ohjelman mukaan toimeentulotuen maksatuksen ja laskennan siirto Kelalle tapahtuu vuonna 2017. Lautakunta toteaa, että resurssien riittävyydellä ja käsittelyajoissa pysymisellä on suuri merkitys toimeentulotukiasiakkaiden hyvinvoinnin kannalta. Lautakunta pitää perusteltuna, että työllisyyden hoidon määrärahoja käytetään jatkossakin määräaikaisten etuuskäsittelijöiden palkkaamiseen tilanteissa, joissa lakisääteiset määräajat ovat vaarassa ylittyä. Sosiaali- ja terveysviraston talousarvio on laadittu kaupunginhallituksen antamaan menoraamiin. Vuoden 2015 talousarvioraamiin ei sisälly aloitteessa esitettyä määrärahalisäystä."

Käsittely

Vastaehdotus:
Anna Vuorjoki: Poistetaan kohdan 3 toinen virke (”Tästä syystä lautakunta ei pidä perusteltuna resurssien lisäämistä.”) ja lisätään sen tilalle teksti ”Lautakunta toteaa, että resurssien riittävyydellä ja käsittelyajoissa pysymisellä on suuri merkitys toimeentulotukiasiakkaiden hyvinvoinnin kannalta. Lautakunta pitää perusteltuna, että työllisyyden hoidon määrärahoja käytetään jatkossakin määräaikaisten etuuskäsittelijöiden palkkaamiseen tilanteissa, joissa lakisääteiset määräajat ovat vaarassa ylittyä.”

Kannattajat: Rene Hursti

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Poistetaan kohdan 3 toinen virke (”Tästä syystä lautakunta ei pidä perusteltuna resurssien lisäämistä.”) ja lisätään sen tilalle teksti ”Lautakunta toteaa, että resurssien riittävyydellä ja käsittelyajoissa pysymisellä on suuri merkitys toimeentulotukiasiakkaiden hyvinvoinnin kannalta. Lautakunta pitää perusteltuna, että työllisyyden hoidon määrärahoja käytetään jatkossakin määräaikaisten etuuskäsittelijöiden palkkaamiseen tilanteissa, joissa lakisääteiset määräajat ovat vaarassa ylittyä.”
 

Jaa-äänet: 0

Ei-äänet: 11
Maija Anttila, Sirpa Asko-Seljavaara, Gunvor Brettschneider, Rene Hursti, Joonas Leppänen, Jouko Malinen, Laura Nordström, Leena Riittinen, Tuomas Tuure, Markku Vuorinen, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 2
Seija Muurinen, Tuomas Nurmela

Poissa: 0

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hyväksyä äänin 11 - 0 (tyhjiä 2) jäsen Anna Vuorjoen esittämän ja jäsen Rene Hurstin kannattaman vastaehdotuksen.

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Timo Hakala, erityissuunnittelija, puhelin: 310 62404

timo.hakala(a)hel.fi

Liitteet

1

HEL 2014-003373 Malin Petra talousarvioaloite Kvsto 12.3.2014 asia 34

Lausuntoehdotus

Sosiaali- ja terveyslautakunta antaa valtuutettu Petra Malinin ym. määrärahojen lisäystä koskevasta talousarvioaloitteesta seuraavan lausunnon:

”Toimeentulotukiasiakkaiden määrä on Helsingissä kasvanut vuodesta 2012 vuoteen 2013 verrattuna 5,8 prosenttia. Etuuskäsittelijöiden tekemien päätösten määrä kaikista päätöksistä on noin 60 % (11 500 kpl/kk). Vuonna 2013 annettiin ohjeistus, jonka mukaan sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat tekevät etuuskäsittelijöiden lisäksi toimeentulotukipäätöksiä. Ohjeella turvattiin pysyminen toimeentulotuen käsittelyä koskevissa määräajoissa. Etuuskäsittelyn resurssipulaa on korjattu myös palkkaamalla etuuskäsittelijöitä työllisyyden hoidon määrärahoilla. Tällä hetkellä etuuskäsittelijöitä on yhteensä 105, joista 23 on määräaikaisia. Tämän lisäksi 10 määräaikaista etuuskäsittelijän tehtävää on parhaillaan haettavana.

Sosiaali- ja terveyslautakunta toteaa, että hallituksen rakennepoliittisen ohjelman mukaan toimeentulotuen maksatuksen ja laskennan siirto Kelalle tapahtuu vuonna 2017. Tästä syystä lautakunta ei pidä perusteltuna resurssien lisäämistä. Sosiaali- ja terveysviraston talousarvio on laadittu kaupunginhallituksen antamaan menoraamiin. Vuoden 2015 talousarvioraamiin ei sisälly aloitteessa esitettyä määrärahalisäystä."

Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi

Määräaikaisen etuuskäsittelijäresurssin määräaikaisella lisäämisellä ei ole ei ole merkittäviä väestön terveys- ja hyvinvointivaikutuksia.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Petra Malinin ym. on tehnyt seuraavan talousarvioaloitteen, joka koskee etuuskäsittelijäresurssin määräaikaista lisäystä.

Talousarvioaloitteesta on pyydetty sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle 3.6.2014 mennessä.

Aloite on esityslistan tämän asian liitteenä.

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Timo Hakala, erityissuunnittelija, puhelin: 310 62404

timo.hakala(a)hel.fi

Liitteet

1

HEL 2014-003373 Malin Petra talousarvioaloite Kvsto 12.3.2014 asia 34

Päätöshistoria

Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.05.2014 § 211

HEL 2014-003373 T 00 00 03

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Timo Hakala, erityissuunnittelija, puhelin: 310 62404

timo.hakala(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 Helsingin kaupunki

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566