Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

5/2014

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/8

 

11.03.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 62

Helsingin seudun sairaus- ja tapaturmainvalidit ry:n oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuspäätöksestä

HEL 2014-000399 T 02 05 01 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hylätä Helsingin seudun sairaus- ja tapaturmainvalidit ry:n oikaisuvaatimuksen sosiaali- ja terveyslautakunnan järjestöavustuspäätöksestä 17.12.2013, 421 §.

Oikaisuvaatimuksessa vedotaan seikkoihin, jotka poikkeavat avustushakemuksen mukana toimitetusta yhdistyksen vuosikertomuksesta, mutta oikaisuvaatimuksen mukana ei ole toimitettu virallisesti hyväksyttyä korjattua toimintakertomusta. Näin ollen toimitettuja tietoja ei voida pitää yhdistyksen virallisina asiakirjoina ja Helsingin kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavien yleisohjeiden (12.12.2011) kohdan 2.9 mukaisina tarpeellisiksi katsottuina tietoina.

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty näyttöä siitä, että sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös olisi syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai että päätöksen tehnyt viranomainen olisi ylittänyt toimivaltansa tai että päätös olisi muutenkaan lainvastainen.

Käsittely

Erityissuunnittelija Hanna-Leena Nuutinen oli kokouksessa kutsuttuna asiantuntijana tätä asiaa käsiteltäessä.

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Hanna-Leena Nuutinen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 42662

hanna-leena.nuutinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Oikaisuvaatimus Helsingin seudun sairaus- ja tapaturmainvalidit ry.

2

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös 17.12.2013 (421 §)

3

Avustushakemus Helsingin seudun sairaus- ja tapaturmainvalidit ry.

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Helsingin seudun sairaus- ja tapaturmainvalidit ry.

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös
Liite 2

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Erityissuunnittelija Hanna-Leena Nuutinen on kokouksessa kutsuttuna asiantuntijana läsnä tätä asiaa käsiteltäessä

Sosiaali- ja terveyslautakunnan järjestöavustuspäätös 17.12.2013, 421 § on esityslistan tämän asian liitteenä 2.

Helsingin seudun sairaus- ja tapaturmainvalidit ry:n oikaisuvaatimus on esityslistan tämän asian liitteenä 1.

Oikaisuvaatimus on tehty kuntalain 93 §:n mukaisessa määräajassa.

Helsingin seudun sairaus- ja tapaturmainvalidit ry. pyytää oikaisuvaatimuksessaan avustushakemuksensa käsittelyä uudestaan, koska avustus on sen mielestä evätty puutteellisin tiedoin liittyen yhdistyksen toimintaan vuosina 2012 ja 2013. Yhdistys toteaa, että poiketen avustushakemuksen liitteenä toimitetun toimintakertomuksen tiedoista, yhdistyksen toimisto ei olekaan ollut vuoden aikana suljettuna 20 viikkoa työntekijän pakkolomautuksen vuoksi, vaan toimisto on ollut normaalisti auki kahta kesälomaviikkoa lukuun ottamatta. Työntekijän poissaolosta huolimatta toiminta on ollut normaalia ja toimiston työ on tehty talkoovoimin.

Järjestön avustushakemus on tämän asian liitteenä 3.

Helsingin seudun sairaus- ja tapaturmainvalidit ry. anoi vuodelle 2014 sosiaali- ja terveyslautakunnalta avustusta 20 000 euroa käytettäväksi ennaltaehkäisevään toimintaan, sosiaaliseen kuntoutukseen, vertais- ja virkistystoimintaan sekä omatoimisuuden ja toimintakyvyn ylläpitoon, opinto-, kurssi- ja kerhotoimintaan. Sosiaali- ja terveyslautakunta hylkäsi hakemuksen 17.12. 2013  (421 §) todeten, että yhdistyksen toiminta on pienimuotoista ja taloudellisissa vaikeuksissa, toimisto suljettuna yli puolet vuodesta 2012. Lisäksi todettiin, että kaupungin ohjeiden mukaisesti avustuksia myönnettäessä on kiinnitettävä huomio avustettavan toiminnan suunnitelmallisuuteen, hakijan omaan rahoitusosuuteen sekä edellisinä vuosina myönnettyjen avustusten käyttötarkoituksen toteutumiseen. Nämä ehdot eivät täyty. Kohderyhmään kuuluvien neuvonta- ja tukitoimintaan kohdennetaan muita avustuksia. Vuodelle 2013 sosiaali- ja terveyslautakunta myönsi yhdistykselle 5 000 euron avustuksen käytettäväksi toimintakyvyn tukemiseen, vertaistukeen, tiedotukseen, neuvontaan ja opastukseen.

Hakemuksen liitteet ovat nähtävillä kokouksessa sekä tiistaina 11.3.2014 klo 9.00 - 15.30 osoitteessa Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 11. krs, huone 1144. 

Helsingin kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavissa yleisohjeissa (12.12.2011) todetaan kohdissa 2.2 ja 2.3 seuraavasti ”Lisäksi kiinnitetään huomiota avustettavan toiminnan suunnitelmallisuuteen, hakijan omaan rahoitusosuuteen sekä kaupungin edellisinä vuosina myöntämien avustusten käyttötarkoituksen toteutumiseen. Avustettavan toiminnan rahoitussuunnitelmien tulee olla hyväksyttävät. Talouden hoidossa on otettava huomioon menojen sovittaminen käytettävissä oleviin tuloihin”. Avustushakemusta käsiteltäessä yhdistyksen taloudellinen tilanne todettiin heikoksi ja tulos tappiolliseksi. Tällaista tilannetta ei voida pitää kaupungin ohjeen tarkoittamalla tavalla hyväksyttävänä.

Avustushakemuksen tekijä on vastuussa hakemuksen sisällöstä ja siinä antamistaan tiedoista. Helsingin kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavissa yleisohjeissa (12.12.2011) todetaan kohdassa 2.9, että ”avustuksen hakijan on annettava kaupungin viranomaiselle tämän tarpeelliseksi katsomat tiedot avustushakemuksen käsittelyä, avustuksen myöntämistä ja käytön valvontaa varten”. Oikaisuvaatimuksessa yhdistys tuo esiin, että hakemuksen mukana toimitetussa toimintakertomuksessa on virheellisiä tietoja, joita oikaisuvaatimuksessa korjataan.

Avustuspäätös perustui hakemuksessa oleviin tietoihin, joten myöhemmin toimitettavia korjauksia ei voida ottaa huomioon. Lisäksi yhdistykselle painotetaan, että yhdistyksen virallisesti hyväksyttyjen asiakirjojen muutokset tulee tehdä yhdistyslain mukaisesti. Yksittäisillä yhdistyksen toimihenkilöillä ei ole valtuuksia tehdä muutoksia asiakirjojen sisältöön, kuten oikaisuvaatimuksessa nyt on tehty.

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Hanna-Leena Nuutinen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 42662

hanna-leena.nuutinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Oikaisuvaatimus Helsingin seudun sairaus- ja tapaturmainvalidit ry.

2

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös 17.12.2013 (421 §)

3

Avustushakemus Helsingin seudun sairaus- ja tapaturmainvalidit ry.

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Helsingin seudun sairaus- ja tapaturmainvalidit ry.

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös
Liite 2

Tiedoksi

Talous- ja strategiapalvelut

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 Helsingin kaupunki

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566