Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

5/2014

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/38

 

11.03.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 92

Myllypuron Eläkkeensaajat ry:n oikaisuvaatimus virastopäällikön järjestöavustuspäätöksestä

HEL 2014-001000 T 02 05 01 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hylätä Myllypuron Eläkkeensaajat ry:n oikaisuvaatimuksen virastopäällikön järjestöavustuspäätöksestä 30.12.2013, 324 §.

Avustettavaksi haetut toimintamuodot eivät ole sosiaali- ja terveyslautakunnan 3.9.2014 (288 §) päättämien avustusten jakoperusteiden mukaisia.

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty näyttöä siitä, että virastopäällikön päätös olisi syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai että päätöksen tehnyt viranomainen olisi ylittänyt toimivaltansa tai että päätös olisi muutenkaan lainvastainen.

Käsittely

Erityissuunnittelija Hanna-Leena Nuutinen oli kokouksessa kutsuttuna asiantuntijana tätä asiaa käsiteltäessä.

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Hanna-Leena Nuutinen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 42662

hanna-leena.nuutinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Oikaisuvaatimus Myllypuron Eläkkeensaajat ry.

2

Virastopäällikön päätös 30.12.2013 (324 §)

3

Avustushakemus Myllypuron Eläkkeensaajat ry.

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Myllypuron Eläkkeensaajat ry.

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös
Liite 2

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Erityissuunnittelija Hanna-Leena Nuutinen on kokouksessa kutsuttuna asiantuntijana läsnä tätä asiaa käsiteltäessä.

Virastopäällikön yhdistyksen avustushakemuksesta tekemä päätös 30.12.2013 (324 §) on tämän asian liitteenä 2.

Myllypuron Eläkkeensaajat ry:n oikaisuvaatimus on tämän asian liitteenä 1.

Oikaisuvaatimus on tehty kuntalain 93 §:n mukaisessa määräajassa.

Myllypuron Eläkkeensaajat ry. pyytää oikaisuvaatimuksessaan virastopäällikön avustuspäätöksen muuttamista siten, että järjestön toiminnan tukemiseen myönnetään sen hakema 1 700 euron avustus. Perusteluina esitetään, että avustettavaksi haettu toiminta täyttää useimmat Helsingin kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavien yleisohjeiden (12.12.2011) kohdat ja että yhdistys huolehtii omalta osaltaan ikääntyneiden ihmisten huolenpidosta, joka muussa tapauksessa jäisi kaupungin viranomaisten tehtäväksi. Lisäksi korostetaan, että avustusta ei haettu kulttuuri- ja opintomatkojen sekä esim. joululounaiden järjestämiseen.

Järjestön avustushakemus on tämän asian liitteenä 3. Hakemuksen liitteet ovat nähtävillä kokouksessa sekä tiistaina 11.3.2014 klo 9.00 - 15.30 osoitteessa Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 11. krs, huone 1144. 

Myllypuron Eläkkeensaajat ry:n anoi vuodelle 2014 sosiaali- ja terveyslautakunnalta avustusta 1 700 euroa käytettäväksi yhdistystoimintaan, joka käsittää luennoitsijoiden kutsumista, jäsenten koulutusta erityisesti tietokoneen käytössä, retkiä, teatterikäyntejä ja liikuntaharrastuksia. Sosiaali- ja terveyslautakunnan delegointipäätöksen mukaan päätöksen avustushakemuksesta teki virastopäällikkö. Hän hylkäsi avustushakemuksen sillä perusteella, että avustettavaksi haettu yhdistystoiminta koskien luentopalkkioita, tietokoneopetusta ja retki- ja teatteritoimintaa ei kuulu avustettavan toiminnan piiriin. Lisäksi hän totesi, että paikallinen seurakunta tarjoaa veloituksetta tilan kokoontumisille. Vuodelle 2013 järjestölle myönnettiin sosiaali- ja terveyslautakunnan avustusta 1 400 euroa ikäihmisten viriketoimintaan.

Avustushakemuksessa Helsingin ulkopuolelle suuntautuvat retket sekä teatterikäynnit on ilmoitettu avustuksen käyttötarkoitukseksi kun taas oikaisuvaatimuksessa ilmoitetaan, että kulttuuri- ja opintomatkoihin ei avustusta haeta. Avustuspäätös on tehty hakemuksen perusteella, jolloin voitiin todeta, että avustettavaksi haetut toimintamuodot eivät ole sosiaali- ja terveyslautakunnan 3.9.2014 (288 §) päättämien avustusten jakoperusteiden mukaisia, koska ne koskevat sellaisia kuluja, jotka järjestön tai osallistujien voidaan katsoa pystyvän kustantamaan itse. Tällä perusteella voidaan katsoa, että oikaisuvaatimuksessa esitetyt perustelut eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen.

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Hanna-Leena Nuutinen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 42662

hanna-leena.nuutinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Oikaisuvaatimus Myllypuron Eläkkeensaajat ry.

2

Virastopäällikön päätös 30.12.2013 (324 §)

3

Avustushakemus Myllypuron Eläkkeensaajat ry.

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Myllypuron Eläkkeensaajat ry.

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös
Liite 2

Tiedoksi

Talous- ja strategiapalvelut

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 Helsingin kaupunki

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566