Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

5/2014

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/11

 

11.03.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 65

Kytösuontien Pysäköinti Oy:n oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuspäätöksestä

HEL 2014-000498 T 02 05 01 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hylätä Kytösuontien Pysäköinti Oy:n oikaisuvaatimuksen sosiaali- ja terveyslautakunnan järjestöavustuspäätöksestä 17.12.2013, 421 §.

Avustettavaksi haettu osakeyhtiön työntekijän palkkaus voidaan katsoa painottuvan kulttuurisiin tapahtumiin, jotka eivät ole sosiaali- ja terveyslautakunnan 3.9.2014 (288 §) päätöksen mukaista avustettavaksi määriteltyä yhdistyspohjaista asukastalotoimintaa.

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty näyttöä siitä, että sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös olisi syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai että päätöksen tehnyt viranomainen olisi ylittänyt toimivaltansa tai että päätös olisi muutenkaan lainvastainen.

Käsittely

Erityissuunnittelija Hanna-Leena Nuutinen oli kokouksessa kutsuttuna asiantuntijana tätä asiaa käsiteltäessä.

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Hanna-Leena Nuutinen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 42662

hanna-leena.nuutinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Oikaisuvaatimus Kytösuontien Pysäköinti Oy.

2

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös 17.12.2013 (421 §)

3

Avustushakemus Kytösuontien Pysäköinti Oy.

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Kytösuontien Pysäköinti Oy.

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös
Liite 2

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Erityissuunnittelija Hanna-Leena Nuutinen on kokouksessa kutsuttuna asiantuntijana läsnä tätä asiaa käsiteltäessä.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan järjestöavustuspäätös 17.12.2013, 421 § on esityslistan tämän asian liitteenä 2.

Kytösuontien Pysäköinti Oy:n oikaisuvaatimus on esityslistan tämän asian liitteenä 1.

Oikaisuvaatimus on tehty kuntalain 93 §:n mukaisessa määräajassa.

Kytösuontien Pysäköinti Oy. kertoo oikaisuvaatimuksessaan avustuspäätöksestä eriävät käsityksensä, joiden mukaan kyseessä ei ole uusi hakija, toiminta ei ole erityisen kulttuuripainotteista, kulttuurikeskus ei sovellu uudeksi avustajatahoksi ja että asukastalon toimiminen pysäköintiosakeyhtiön hallinnassa ei saa estää avustuksen saamista.

Järjestön avustushakemus on tämän asian liitteenä 3.

Kytösuontien Pysäköinti Oy. anoi vuodelle 2014 sosiaali- ja terveyslautakunnalta avustusta 30 000 euroa asukastalosta ja yhteiskerhotiloista vastaavan projektisihteerin palkkaan. Sosiaali- ja lautakunta hylkäsi hakemuksen 17.12. 2013  (421 §) perustellen, että asukastalon projektisihteerin tehtävä on kulttuuripainotteinen, joten hakemus ei täytä hakuehtoja. Lisäksi todettiin, että järjestö voi tiedustella mahdollista avustusta Kulttuurikeskukselta.

Kytösuontien Pysäköinti Oy. ei hakenut sosiaali- ja terveyslautakunnalta avustusta Pikku Huopalahden asukastalotoimintaan edelliselle vuodelle 2013. Pikku-Huopalahden Asukasyhdistys ry. ei hakenut avustusta vuodelle 2013, mutta vuodelle 2012 se sai avustuksen. Yhdistyksen toiminta päättyi vuonna 2013.

Hakemuksen liitteet ovat nähtävillä kokouksessa sekä tiistaina 11.3.2014 klo 9.00 - 15.30 osoitteessa Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 11. krs, huone 1144. 

Pikku-Huopalahden rakentamisvaiheessa yhteiskerhotilat sijoitettiin pysäköintiyhtiöihin. Kytösuontien Pysäköinti Oy:n yhteistyö Pikku-Huopalahden Asukasyhdistys ry:n kanssa päättyi asukasyhdistyksen lopetettua toimintansa. Aikaisemmin asukasyhdistys anoi kaupungin sosiaalitoimelta avustuksen asukastalovastaavan palkkaamiseen. Nyt uudessa tilanteessa toinen alueella toimiva kaupunginosayhdistys ei ole ollut halukas yhteistyöhön osakeyhtiön kanssa lukuun ottamatta yhden tilan vuokrausta. Tätä yhdistystä sosiaali- ja terveyslautakunta tukee avustuksella vuonna 2014, joten alueelle suunnataan rahoitusta asukastoiminnan tukemiseen.

Hakemuksessa ja sen liitteissä asukastilojen käyttö on kuvattu tavalla, jossa korostuvat kulttuuripainotteiset juhlat, tapahtumat, näyttelyt ja projektit. Lisäksi tiloja vuokrataan liikuntaryhmille, perhejuhliin ja alueen muille yhdistyksille. Projektisihteerin päätehtävänä on mahdollistaa tilojen käyttö ja tiedottaa tiloista. Tilat omistavan osakeyhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa niiden käytöstä ja halutessaan se voi hakea kohdennettuja avustuksia eri tapahtumille. Lisäksi osakeyhtiö voi uudestaan pyrkiä yhteistyöhön muiden alueella toimivien yhdistysten kanssa, jolloin asukastoimintaa on mahdollista toteuttaa yhdistyspohjaisesti.

Lisäksi todetaan, että mikäli avustuksen hakijaa olisi pidetty niin kutsuttuna vanhana hakijana eli samana kuin aikaisemmin samaan tarkoitukseen avustusta hakenut Pikku-Huopalahden Asukasyhdistys ry., olisi hakemus mitä ilmeisimmin tullut hylätyksi. Tämä johtuu siitä, että kyseinen yhdistys ei ole pyynnöistä huolimatta toimittanut käyttöselvitystä ja siihen liittyviä dokumentteja edellisestä eli vuodelle 2012 saamastaan avustuksesta. Selvitys olisi tullut toimittaa viimeistään uuden hakemuksen yhteydessä. Helsingin kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavien yleisohjeiden (12.12.2011) kohdassa 9.4 todetaan, että ”Avustusta koskevaa maksumääräystä ei saa antaa ennen kuin avustuksen saannille asetetut ehdot on täytetty ja avustuksen myöntänyt viranomainen on saanut edellisen vuoden avustuksen käytöstä hyväksyttävän selvityksen”.

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Hanna-Leena Nuutinen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 42662

hanna-leena.nuutinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Oikaisuvaatimus Kytösuontien Pysäköinti Oy.

2

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös 17.12.2013 (421 §)

3

Avustushakemus Kytösuontien Pysäköinti Oy.

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Kytösuontien Pysäköinti Oy.

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös
Liite 2

Tiedoksi

Talous- ja strategiapalvelut

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 Helsingin kaupunki

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566