Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

5/2014

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/58

 

11.03.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 112

Eläkeläisten Helsingin Aluejärjestö ry:n oikaisuvaatimus virastopäällikön järjestöavustuspäätöksestä

HEL 2014-000760 T 02 05 01 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hylätä Eläkeläisten Helsingin Aluejärjestö ry:n oikaisuvaatimuksen virastopäällikön järjestöavustuspäätöksestä 30.12.2013, 324 §.

Yhdistykselle myönnettyä avustussumma ei koroteta, sillä muut avustettavaksi haetut toimintamuodot eivät ole sosiaali- ja terveyslautakunnan 3.9.2014 (288 §) päättämien voimassa olevien avustusten jakoperusteiden mukaisia.

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty näyttöä siitä, että virastopäällikön päätös olisi syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai että päätöksen tehnyt viranomainen olisi ylittänyt toimivaltansa tai että päätös olisi muutenkaan lainvastainen.

Käsittely

Erityissuunnittelija Hanna-Leena Nuutinen oli kokouksessa kutsuttuna asiantuntijana tätä asiaa käsiteltäessä.

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Hanna-Leena Nuutinen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 42662

hanna-leena.nuutinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Oikaisuvaatimus Eläkeläisten Helsingin Aluejärjestö ry.

2

Virastopäällikön päätös 30.12.2013 (324 §)

3

Avustushakemus Eläkeläisten Helsingin Aluejärjestö ry.

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Eläkeläisten Helsingin Aluejärjestö ry.

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös
Liite 2

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Erityissuunnittelija Hanna-Leena Nuutinen on kokouksessa kutsuttuna asiantuntijana läsnä tätä asiaa käsiteltäessä.

Virastopäällikön yhdistyksen avustushakemuksesta tekemä päätös 30.12.2013 (324 §) on tämän asian liitteenä 2.

Eläkeläisten Helsingin aluejärjestö ry:n oikaisuvaatimus on tämän asian liitteenä 1.

Oikaisuvaatimus on tehty kuntalain 93 §:n mukaisessa määräajassa.

Eläkeläisten Helsingin Aluejärjestö ry. pyytää oikaisuvaatimuksessaan, että avustuspäätös oikaistaan vastaamaan vuoden 2013 päätöstä ja samalla myönteinen 1 000 euron avustuspäätös kumotaan. Oikaisuvaatimuksessa avustuskorotusta perustellaan järjestön toiminnan kannalta epäsuotuisalla hakuaikataululla, heikentyvillä avopalveluilla ja vanhuslailla. Oikaisuvaatimuksessa ei kuitenkaan kuvata miksi järjestö toivoo oikaistavan päätöstä, jonka avustussumma on myönnetty heidän hakemuksensa käyttötarkoituksessa ja toimintasuunnitelmassa esitetylle toiminnalle.

Järjestön avustushakemus on tämän asian liitteenä 3. Hakemuksen liitteet ovat nähtävillä kokouksessa sekä tiistaina 11.3.2014 klo 9.00 - 15.30 osoitteessa Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 11. krs, huone 1144. 

Eläkeläisten Helsingin Aluejärjestö ry. anoi vuodelle 2014 sosiaali- ja terveyslautakunnalta avustusta 2 400 euroa mm. liikunta-, kulttuuri-, tiedotus-, maahanmuuttaja- ja koulutustapahtumiin. Sosiaali- ja terveyslautakunnan delegointipäätöksen mukaan päätöksen avustushakemuksesta teki virastopäällikkö. Virastopäällikkö myönsi järjestölle 1000 euroa toimintasuunnitelmassa kuvattuihin Kunnossa kaiken ikää-tapahtumien järjestämiseen ja jäsenistön aktivointiin terveysliikuntatempauksin. Vuodelle 2013 järjestölle myönnettiin sosiaali- ja terveyslautakunnan avustusta 1 600 euroa kerhotoimintaan.

Jäsenistön kulttuuritapahtumien järjestäminen tulee tapahtua järjestön ja jäsenistön omarahoituksella. Jäsenistön tiedottamisen ja kouluttautumisen avustaminen ovat hallinnollisia kululajeja, joka eivät kuulu myöskään avustettavaan toimintaan. Maahanmuuttajatoiminta on yhdistyksen toimintasuunnitelman mukaan vasta suunnitteilla, eikä toiminnan pilotointia tueta avustuksin. Oikaisuvaatimuksessa esitetyt perustelut eivät anna aihetta virastopäällikön päätöksen muuttamiseksi.

Oikaisuvaatimuksessa tehtyyn ehdotukseen liittyen todetaan, että sosiaali- ja terveyslautakunta päätti 21.1.2014 (15 §) järjestöavustuksia koskien, että 2015 määrärahoja jaettaessa myös Vanhusneuvosto otetaan mukaan avustusten kriteerejä tarkistettaessa.

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Hanna-Leena Nuutinen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 42662

hanna-leena.nuutinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Oikaisuvaatimus Eläkeläisten Helsingin Aluejärjestö ry.

2

Virastopäällikön päätös 30.12.2013 (324 §)

3

Avustushakemus Eläkeläisten Helsingin Aluejärjestö ry.

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Eläkeläisten Helsingin Aluejärjestö ry.

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös
Liite 2

Tiedoksi

Talous- ja strategiapalvelut

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 Helsingin kaupunki

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566