Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

5/2014

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/32

 

11.03.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 86

Haagan Eläkkeensaajat ry:n oikaisuvaatimus virastopäällikön järjestöavustuspäätöksestä

HEL 2014-000941 T 02 05 01 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hylätä Haagan Eläkkeensaajat ry:n oikaisuvaatimuksen virastopäällikön järjestöavustuspäätöksestä 30.12.2013, 324 §.

Avustettavaksi haetut toimintamuodot eivät ole sosiaali- ja terveyslautakunnan 3.9.2014 (288 §) päättämien voimassa olevien avustusten jakoperusteiden mukaisia.

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty näyttöä siitä, että virastopäällikön päätös olisi syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai että päätöksen tehnyt viranomainen olisi ylittänyt toimivaltansa tai että päätös olisi muutenkaan lainvastainen.

Käsittely

Erityissuunnittelija Hanna-Leena Nuutinen oli kokouksessa kutsuttuna asiantuntijana tätä asiaa käsiteltäessä.

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Hanna-Leena Nuutinen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 42662

hanna-leena.nuutinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Oikaisuvaatimus Haagan Eläkeensaajat ry.

2

Virastopäällikön päätös 30.12.2013 (324 §)

3

Avustushakemus Haagan Eläkkeensaajat ry.

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Haagan Eläkkeensaajat ry.

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös
Liite 2

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Erityissuunnittelija Hanna-Leena Nuutinen on kokouksessa kutsuttuna asiantuntijana läsnä tätä asiaa käsiteltäessä.

Virastopäällikön yhdistyksen avustushakemuksesta tekemä päätös 30.12.2013 (324 §) on tämän asian liitteenä 2.

Haagan Eläkkeensaajat ry:n oikaisuvaatimus on tämän asian liitteenä 1.

Oikaisuvaatimus on tehty kuntalain 93 §:n mukaisessa määräajassa.

Haagan Eläkkeensaajat ry. pyytää oikaisuvaatimuksessaan, että virastopäällikön päätöstä muutetaan niin, että lautakunnan päätöksellä järjestölle myönnetään sen hakema avustus 2 500 euroa. Perusteluna esitetään, että yhdistyksen toiminta vähentää ikäihmisten tarvetta käyttää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Oikaisuvaatimuksen perusteeksi nostetaan myös eläkeläisten tarve tapaamisiin, niiden tarjoaman virkistymisen ja yhteisöllisyyttä lisäävän vaikutuksen vuoksi. Perusteluna esitetään myös, että yhdistyksen toiminta on Helsingin kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavien yleisohjeiden (12.12.2011) kohtien 2.1 - 2.4 mukaista ja täyttää muutkin ohjeessa mainitut kriteerit.

Järjestön avustushakemus on tämän asian liitteenä 3. Hakemuksen liitteet ovat nähtävillä kokouksessa sekä tiistaina 11.3.2014 klo 9.00 - 15.30 osoitteessa Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 11. krs, huone 1144. 

Haagan Eläkkeensaajat ry. anoi vuodelle 2014 sosiaali- ja terveyslautakunnalta avustusta 2500 euroa myyjäis- ja juhlatilojen vuokriin, kerho- ja retkeilytoimintaan. Sosiaali- ja terveyslautakunnan delegointipäätöksen mukaan päätöksen avustushakemuksesta teki virastopäällikkö. Virastopäällikkö hylkäsi hakemuksen 30.12.2013 sillä perusteella, ettei ajanvietteeseen ja virkistymiseen liittyvät kulut, kuten retkeily, kuulu avustusten jakoperusteisiin. Juhlatilojen ja myyjäistoiminnan järjestämiskulujen katsotaan olevan sellaisia vaihtoehtoisia kuluja, joihin yhdistysten tulee varautua omarahoituksella. Vuodelle 2013 järjestölle myönnettiin sosiaali- ja terveyslautakunnan avustusta 2 050 euroa viriketoimintaan ja vuokrakustannuksiin.

Avustusta ei myönnetty vuokrakuluihin, sillä järjestö kokoontuu ilmaiseksi Nuorisoasiankeskuksen tiloissa viikoittain ja tapaamispaikka yhteisöllisyyttä edistävälle toiminnalle mahdollistuu. Juhla- ja myyjäistilojen vuokrakulut sekä kerho- ja retkeilytoiminnan kulujen katsotaan olevan sellaisia, jotka jäsenien katsotaan voivan kustantaa itse.

Kaupungin yleisohjeiden ja sosiaali- ja terveyslautakunnan avustustenjakokriteerien linjausten tulee olla voimassa yhdenaikaisesti, jossa hallintokunnan omat kriteerit tarkentavat kaupunkitasoista yleisohjetta. Näin ollen oikaisuvaatimuksessa vetoomus kaupungin yleisohjeiden kohtiin 2.1-2.4 ei riitä. Oikaisuvaatimuksessa kerrotaan, että osanottajat maksavat itse retkikulut. Hakemuksella näihin kuitenkin haettiin avustusta. Tämä on ristiriitaista ja jättää haettavan avustuksen käyttökohteen ja tarpeen vuodelle 2014 epäselväksi. Kaupungin yleisohjeen mukaan kirjanpito on järjestettävä siten, että avustuksen käyttöä voidaan seurata. Oikaisuvaatimuksessa esitetyt perustelut eivät anna aihetta virastopäällikön päätöksen muuttamiseen.

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Hanna-Leena Nuutinen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 42662

hanna-leena.nuutinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Oikaisuvaatimus Haagan Eläkeensaajat ry.

2

Virastopäällikön päätös 30.12.2013 (324 §)

3

Avustushakemus Haagan Eläkkeensaajat ry.

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Haagan Eläkkeensaajat ry.

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös
Liite 2

Tiedoksi

Talous- ja strategiapalvelut

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 Helsingin kaupunki

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566