Helsingin kaupunki | Pöytäkirja | 4/2014 | 1 (1) |
Sosiaali- ja terveyslautakunta |
|
| |
|
| Sotep/19 | |
| 18.02.2014 |
| |
|
|
| |
|
|
|
§ 49
Oikaisuvaatimus koskien etuuskäsittelijän viran täyttämistä
HEL 2013-016507 T 01 01 01 01
Päätös
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hylätä ********** oikaisuvaatimuksen toimeentulotuen maksupäällikön päätöksestä 25.11.2013 § 7, toimeentulotuen maksatuksen etuuskäsittelijän viran täyttämisestä koskevassa asiassa.
Perustelut
Kuntalain 91 §:n mukaan päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta.
Toimeentulotuen maksupäällikkö on 25.11.2013 tekemällään päätöksellä päättänyt jättää haettavana olleen etuuskäsittelijän viran täyttämättä ja laittaa sen myöhemmin uudelleen hakuun.
Toimeentulotuen maksupäällikön ei olisi tullut liittää valmistelua koskevaan päätökseensä oikaisuvaatimusohjetta, vaan todeta, ettei päätöksestä saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta. Se että päätökseen on liitetty oikaisuvaatimusohje ei anna virkaa hakeneelle oikeutta saada asiaansa lautakunnan käsiteltäväksi tekemällä päätöksestä oikaisuvaatimuksen.
Esittelijä
virastopäällikkö
Matti Toivola
Lisätiedot
Merja Piilola, lakimies, puhelin: 09-310 46496
merja.piilola(a)hel.fi
Liitteet
1 | Toimeentulotuen maksupäällikön päätös 25.11.2013 |
2 | Salassa pidettävä (Henkilötietolaki 13 §) |
Otteet
Ote | Otteen liitteet |
Asianomainen | Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös |
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijä
Etuuskäsittelijän virka on ollut julkisesti haettavana Helsingin kaupungin avoimet työpaikat – Internet-sivuilla ja työhallinnon avoimet työpaikat – Internet-sivuilla ajalla 25.9.- 13.10.2013.
Toimeentulotuen maksupäällikkö on 25.11.2013, 7 § tehnyt päätöksen toimeentulotuen maksatuksen etuuskäsittelijän viran täyttämättä jättämisestä ja laittaa sen myöhemmin uudelleen hakuun. Päätös on esityslistan tämän asian liitteenä numero 1.
Virkaa hakenut ********** on tehnyt sosiaali- ja terveyslautakunnalle oikaisuvaatimuksen, jossa hän katsoo olevansa kelpoinen hakemaansa Helsingin kaupungin etuuskäsittelijän virkaan. Oikaisuvaatimus on tämän asian liitteenä numero 2.
Esittelijä katsoo, että kysymyksessä on etuuskäsittelijän viran täyttöä koskeva valmistelu, eikä toimeentulotuen maksupäällikön päätökseen olisi tullut liittää oikaisuvaatimusohjetta kuntalain 91 §:n perusteella. Päätökseen virheellisesti liitetty oikaisuvaatimus ei anna virkaa hakeneelle oikeutta saada asiansa lautakunnan käsiteltäväksi. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain mukaan virka voidaan jättää täyttämättä perustellusta syystä.
Toimeentulotuen maksupäällikkö lähettää oikaisuvaatimuksen tekijälle 25.11.2013 tekemänsä päätöksen ilmoituksin, ettei päätöksestä saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta kuntalain 91 §:n perusteella.
Esittelijä
virastopäällikkö
Matti Toivola
Lisätiedot
Merja Piilola, lakimies, puhelin: 09-310 46496
merja.piilola(a)hel.fi
Liitteet
1 | Toimeentulotuen maksupäällikön päätös 25.11.2013 |
2 | Salassa pidettävä (Henkilötietolaki 13 §) |
Otteet
Ote | Otteen liitteet |
Asianomainen | Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös |
Tiedoksi
Toimeentulotuen maksupäällikkö
Henkilöstöasiantuntija
| ||||
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus | Tilinro |
PL 6000 | Toinen linja 4 A | +358 9 310 5015 | 0201256-6 | FI1880001200052430 |
00099 Helsingin kaupunki | Helsinki 53 | Faksi |
| Alv.nro |
sosiaalijaterveys@hel.fi | www.hel.fi/sote | +358 9 310 42504 |
| FI02012566 |
|
|