Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

4/2014

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/10

 

18.02.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 40

Sosiaali- ja terveysviraston lasten toimintaterapiapalveluiden hankinta

HEL 2013-008244 T 02 08 02 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hankintalain 80 §:n nojalla poistaa 28.1.2014 § 21 tekemänsä lasten toimintaterapiapalvelujen hankintaa koskevan päätöksen, joka on syntynyt virheellisen vertailutaulukon perusteella, ja ratkaista asian uudelleen seuraavasti.

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättänee valita oikaistun vertailutaulukon mukaisesti seuraavat kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen antaneet palveluntuottajat lasten toimintaterapiapalveluiden tuottajiksi seuraavalle kahden vuoden pituiselle puitesopimuskaudelle. Lisäksi hankintaan sisältyy enintään kahden vuoden optiokausi.

1. Toimintaterapia PR, 1 terapeutti                            
2. Toimintaterapia Marita Kaleva, 1 terapeutti              
3. Ulla Lindval,  1 terapeutti                                       
4. Tmi Maija Karlsson, 1 terapeutti                          
5. Tmi Heta Salmenperä, 1 terapeutti                          
6. Folkhälsan Syd, Habiliteringsenheten , 1 terapeutti
7. Toiminta-Laakso, 1 terapeutti
8. Mahdollisuus lapselle ry, 2 terapeuttia
9. Helsingin toimintaterapia Oy, 8 terapeuttia
10. Tmi Mirjan toimiva terapia, 1 terapeutti
11. Lasten ja nuorten Terapiamatka, 1 terapeutti
12. AM-Pollex Therapy Oy, 4 terapeuttia
13. Toimintaterapia Annika Johansson, 1 terapeutti
14. T:mi Soila Saarinen, 1 terapeutti
15. T:mi Anna-Maria Seppänen, 1 terapeutti
16. LN Tonus Terapeutit Oy, 4 terapeuttia
17. T:mi KAToni, 1 terapeutti
18. Kaisa Kolehmainen, 1 terapeutti
19. Piia Pouhula, 1 terapeutti
20. Auron Vantaan Fysioterapia Oy, 3 terapeuttia
21. Tmi Jaana Lagercrantz, 1 terapeutti
22. Contextia Oy, 2 terapeuttia ruotsinkieliseen palveluun  

Samalla lautakunta päättänee hylätä tarjouspyynnön vastaisina seuraavat tarjoukset:

1. Oy Terapia Palvelukeidas Purje
Tarjoajalla ei ole tarjouspyynnön mukaista vähintään kahden vuoden työkokemusta toimintaterapeutin työstä.

2. Tmi Raili Haataja
Tarjous ei täytä sensomotoristen välineiden osalta palvelukuvauksen kriteerejä.

3. Resiinafysio Oy
Tarjottujen neljän toimintaterapeutin selvitykset työkokemuksesta toimintaterapeuttina toimimisesta puuttuvat.

4. Terameri Kuntoutus Oy
Tarjous ei täytä sensomotoristen välineiden osalta palvelukuvauksen kriteerejä.

5. Tmi toimintaterapia Toteemi
Tarjous ei täytä sensomotoristen välineiden osalta palvelukuvauksen kriteerejä.

6.Tutoris Oy
Tarjous ei täytä terapiavälineiden osalta palvelukuvauksen kriteerejä.

Lautakunta päättänee todeta, että valittujen 22 palveluntuottajan terapeuttitarjonta täyttää tarjouspyynnössä esitetyn 25 toimintaterapeutin tarpeen ja myös ruotsinkielisen palvelun tarpeen.

Lisäksi lautakunta päättänee oikeuttaa virastopäällikön allekirjoittamaan ja tarvittaessa purkamaan tai irtisanomaan hankintasopimukset sekä päättämään hankinnan jatkamisesta optiokaudella.

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Seija Uskali, hankinta-asiantuntija, puhelin: 310 43848

seija.uskali(a)hel.fi

Pertti Heikkilä, kuntoutuksen johtajalääkäri, puhelin: 310 50474

pertti.heikkila(a)hel.fi

Kyllikki Leskinen-Hautajärvi, johtava kuntoutussuunittelija, puhelin: 310 50970

kyllikki.leskinen-hautajarvi(a)hel.fi

Liitteet

1

Vertailutaulukko_Liite 1.pdf

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Tarjoajat

Esitysteksti
Muutoksenhaku hankintapäätökseen, sosiaali- ja terveyslautakunta
Liite 1

Sairaala- kuntoutus ja hoivapalvelut

Esitysteksti
Liite 1

Perhe- ja sosiaalipalvelut

Esitysteksti
Liite 1

Hankintakeskus

Esitysteksti
Liite 1

Talous- ja tukipalvelut

Esitysteksti
Liite 1

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijä

Hankintalain 80 §:n mukaan hankintayksikkö voi itse poistaa virheellisen päätöksen tai peruuttaa muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun, jolla on oikeudellisesti vaikutuksia ehdokkaiden tai tarjoajien asemaan, ja ratkaista asian uudelleen, jos päätös tai muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen. Kyseeseen tulee esimerkiksi virhe tarjousvertailussa. Päätöksen korjaaminen ei edellytä asianosaisen suostumusta. Hankintayksikkö voi itse ottaa hankintapäätöksen korjattavakseen 60 päivän kuluessa siitä, kun hankintaoikaisun kohteena oleva päätös on tehty.

Poistettavaksi esitetty päätös perustui virheelliseen tarjoajista tehtyyn vertailutaulukkoon. Taulukko oli excel-taulukko, jossa oli laskentakaavavirhe. Kaavavirhe aiheutti laatupisteiden sekoittumisen, jolloin tarjoajat asettuivat virheelliseen järjestykseen. Tämä päätösesitys on korjatun vertailutaulukon mukainen.

Hankinnan kohde

Hankinnan kohteena on sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut – osastoon kuuluva alle 16 -vuotiaiden lasten tarvitsema lääkinnällinen kuntoutus toimintaterapiakuntoutuksena lapsille, joilla on toiminnallisia erityisvaikeuksia hahmotuksen, motoriikan, tarkkaavuuden ja oppimisen alueella. Sama kilpailutus sisälsi lasten foniatrian poliklinikan tarvitsemat terapiapalvelut, jotka toimintana kuuluvat perhe- ja sosiaalipalvelut – osaston toimintaan.

Toimintaterapialla tuetaan lasten fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kasvua sekä toimintakykyä. Lasten toimintaterapiaa ostetaan pääasiassa 60 min vastaanottokäynteinä sekä 90 min ohjauskäynteinä päiväkotiin ja kouluun. Terapia voi toteutua myös pariterapiana.

Terapiassa käytettävien tilojen, laitteiden ja välineiden tulee olla palvelun kannalta riittävät, asianmukaiset ja turvalliset. Toimintaterapeutilla tulee olla käytössään hieno- ja visuomotoriikkaa, hahmotusta, sensomotoriikkaa ja vuorovaikutustaitoja edistäviä terapiavälineitä.

Sopimuksen arvioitu, sitoumukseton kokonaisarvo optiokautta lukuun ottamatta on 1,2 miljoonaa euroa. Hankinnan arvo on arvioitu vuoden 2012 toteutuneiden terapiamäärien perusteella.

Kilpailutuksen toteutus

Hankinta toteutettiin ns. avoimella menettelyllä, julkaisemalla hankinnasta hankintailmoitus 5.8.2013 hankintojen sähköisessä tietokannassa Hilmassa sekä tarjouspalvelu.fi  - toimittajaportaalissa.

Kilpailutuksen toteutti Helsingin kaupungin hankintakeskus ja se perustuu 5.8.2013 päivättyyn tarjouspyyntöön H078-13, HEL2013-008244.
Sopimuskausi on kaksi vuotta, sisältäen enintään kahden vuoden optiomahdollisuuden, joka voidaan ottaa käyttöön joko yksi vuosi kerrallaan tai koko kaksivuotiskausi kerralla. Optiokauden käyttöönotosta päättää tilaaja kolme kuukautta ennen perussopimuskauden päättymistä.

Valituksi esitetyillä 22 palveluntuottajalla on tarjottavanaan yhteensä 39 terapeuttia, joista viisi toimii myös ruotsinkielellä.

Tarjoukset

Tarjousten jättämiselle varattu määräaika oli 9.9.2013, johon mennessä tarjouksensa jättivät seuraavat 34 palveluntuottajaa:
AM-Pollex Therapy Oy, Auron Vantaan fysioterapia Oy, Contexia Oy, Folkhälsan Syd Ab, Helsingin toimintaterapia Oy, Kaisa Kolehmainen, Lasten ja nuorten Terapiamatka Heta Riikonen, Lasten terapiakeskus Terapeija Oy, Leikinvarjo ETT Kirsi Lindedahl, LN Tonus Terapeutit Oy, Mahdollisuus lapselle ry, Mirjan toimiva terapia, Palvelukeidas Purje, Piia Pouhula, Resiinafysio Oy,Sanamaailma Oy, Terameri Kuntoutus Oy,Tmi AM Seppänen, Tmi Heta Salmenperä, Tmi Jaana Lagercrantz, Tmi Kationi,Tmi Maija Karlsson,Tmi Raili Haataja, Tmi Soila Saarinen, Tmi toimintaterapia Toteemi, Toiminta-Laakso, Toimintaterapia Annika Johansson, Toimintaterapia Marita Kaleva, Toimintaterapia Oy Heidi Siltanen, Toimintaterapia PR, Toimintaterapia Riitta Teikari Oy, Toimintaterapia Tahto, Toimintaterapia Ulla Lindvall jaTutoris Oy

Tarjoajien soveltuvuuden ja tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastaminen

Tarjouspyynnön kohdissa 7 on lueteltu tarjoajan soveltuvuudelle asetetut kelpoisuus ja vähimmäisvaatimukset ja niiden täyttymisen selvittämiseksi vaaditut selvitykset.

Hylättäväksi esitetään seuraavia tarjouspyynnön vastaisia tarjouksia.

- Oy Terapia Palvelukeidas Purje, koska, tarjoajalla ei ole tarjouspyynnön mukaista kahden vuoden työkokemusta toimintaterapeuttina.

- Tmi Raili Haataja, koska tarjous ei sensomotoristen välineiden osalta  täytä palvelukuvauksen kriteerejä

- Resiinafysio Oy, koska tarjottujen neljän toimintaterapeutin  selvitys työkokemuksesta toimintaterapeuttina toimimisesta puuttuu

- Terameri Kuntoutus Oy, koska tarjous ei sensomotoristen välineiden osalta täytä palvelukuvauksen kriteerejä

- Tmi toimintaterapia Toteemi, koska tarjous ei sensomotoristen välineiden osalta täytä palvelukuvauksen kriteerejä

- Tutoris Oy, koska tarjous ei terapiavälineiden osalta ei täytä palvelukuvauksen kriteerejä

Auron Vantaan Fysioterapia Oy:n tarjouksessa yhdeltä neljästä terapeutista (terapeutti 4) puuttui vaadittu kahden vuoden toimintaterapeutin työkokemus tarjouksen jättöhetkellä ja Folkhälsan Syd Oy:n tarjouksessa kahdelta terapeutilta (terapeutit 1 ja 3) puuttuivat vaaditut työtodistukset, joten edellä mainittujen tarjousten osalta voitiin hyväksyä vain ne terapeutit, jotka täyttivät asetetut vaatimukset, koska tarjoukset muuten täyttivät annetut vaatimukset.

Tarjouspyynnössä ilmoitetut valintaperusteet

Hankittavan palvelun valintaperusteena on tarjoajan kokonaistaloudellinen edullisuus.

Tarjouspyynnön kohdan 9 mukaan hinnan painoarvo on 70 pistettä ja laadun 30 pistettä.

Hintapisteet:
- 60 minuutin terapian hinnan painoarvo 90 pistettä hintapisteistä
- 90 minuutin päiväkotiin tai kouluun tehtävän ohjauskäynnin hinnan painoarvo 10 pistettä hintapisteistä

Laatupisteet:
- Lisäkoulutus enintään 17 pistettä laatupisteistä
- Kuvat ja viittomat enintään 5 pistettä laatupisteistä
- Työkokemus enintään 8 pistettä laatupisteistä

Tarjousten vertailu

Liitteenä 1 on tarjousten hinta- ja laatuvertailu perusteluineen.
Tarjoushinnaltaan edullisin tarjous saa 70 vertailupistettä. Muiden tarjousten vertailupisteet lasketaan seuraavasti: Tarjouksen vertailupistemäärä = edullisimman tarjouksen tarjoushinta (X) jaettuna asianomaisen tarjouksen tarjoushinnalla (Y) ja kerrottuna 70 pisteellä. Laskukaava: X/Y x 70 pistettä.

Laatupisteet lasketaan yhteen ja lisätään hintapisteisiin. Hintapisteet + laatupisteet = kokonaispisteet.

Tarjousten vertailutaulukko on liitteenä nro 1.

Sopimusten syntyminen, allekirjoittaminen ja päättäminen

Sopimus tehdään aina tarjouksen tehneen palveluntuottajan kanssa, vaikka kilpailutuksessa laadun tekijöinä on käytetty yksittäisten terapeuttien soveltuvuutta.

Sopimus astuu voimaan sen allekirjoittamispäivästä lukien.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 26 §:n mukaisesti lautakunnanpäätösten perusteella tehtävät sopimukset allekirjoittaa esittelijä ja varmentaa valmistelija, ellei toimielin toisin päätä.

Esittelijä pitää riittävänä, että sopimuksen allekirjoittaa virastopäällikkö, koska sopimus koskee kahden osaston toimialaan kuuluvaa palvelua. Esittelijä pitää perusteltuna, että myös optiokauden käyttämisestä päättää virastopäällikkö, samoin kuin tarvittaessa sopimuksen irtisanomisesta tai purkamisesta.

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Seija Uskali, hankinta-asiantuntija, puhelin: 310 43848

seija.uskali(a)hel.fi

Pertti Heikkilä, kuntoutuksen johtajalääkäri, puhelin: 310 50474

pertti.heikkila(a)hel.fi

Kyllikki Leskinen-Hautajärvi, johtava kuntoutussuunittelija, puhelin: 310 50970

kyllikki.leskinen-hautajarvi(a)hel.fi

Liitteet

1

Vertailutaulukko_Liite 1.pdf

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Tarjoajat

Esitysteksti
Muutoksenhaku hankintapäätökseen, sosiaali- ja terveyslautakunta
Liite 1

Sairaala- kuntoutus ja hoivapalvelut

Esitysteksti
Liite 1

Perhe- ja sosiaalipalvelut

Esitysteksti
Liite 1

Hankintakeskus

Esitysteksti
Liite 1

Talous- ja tukipalvelut

Esitysteksti
Liite 1

Päätöshistoria

Sosiaali- ja terveyslautakunta 28.01.2014 § 21

HEL 2013-008244 T 02 08 02 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti valita seuraavat kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen antaneet palveluntuottajat lasten toimintaterapiapalveluiden tuottajiksi seuraavalle kahden vuoden pituiselle puitesopimuskaudelle. Lisäksi hankintaan sisältyy enintään kahden vuoden optiokausi.

1. Toimintaterapia Ulla Lindvall, 1 terapeutti  

2. Folkhälsan Syd, 1 terapeutti

3. AM-Pollex Therapy Oy, 4 terapeuttia   

4.Toiminta-Laakso, 1 terapeutti

5.Toimintaterapia Marita Kaleva, 1 terapeutti

6. Lasten terapiakeskus Terapeija Oy, 2 terapeuttia

7. Toimintaterapia PR, 1 terapeutti

8. Helsingin toimintaterapia Oy, 8 terapeuttia

9. Auron Vantaan Fysioterapia Oy, 3 terapeuttia            

10. LN Tonus Terapeutit Oy, 4 terapeuttia

11. Mahdollisuus lapselle ry, 2 terapeuttia

12. Lasten ja nuorten Terapiamatka, 1 terapeutti

13. Toimintaterapia Annika Johansson, 1 terapeutti

14. T:mi Soila Saarinen, 1 terapeutti

15. Tmi Maija Karlsson, 1 terapeutti

16. TMI Anna-Maria Seppänen, 1 terapeutti

17. Kaisa Kolehmainen, 1 terapeutti

18. Piia Pouhula, 1 terapeutti

19. Tmi Heta Salmenperä, 1 terapeutti

20. Tmi Jaana Lagercrantz, 1 terapeutti

21. Contextia Oy, 2 terapeuttia ruotsinkieliseen palveluun

Samalla lautakunta päätti hylätä tarjouspyynnön vastaisina seuraavat tarjoukset:

1. Oy Terapia Palvelukeidas Purje
Tarjoajalla ei ole tarjouspyynnön mukaista vähintään kahden vuoden työkokemusta toimintaterapeutin työstä.

2. Tmi Raili Haataja 
Tarjous ei täytä sensomotoristen välineiden osalta palvelukuvauksen kriteerejä.

3. Resiinafysio Oy 
Tarjottujen neljän toimintaterapeutin selvitykset työkokemuksesta toimintaterapeuttina toimimisesta puuttuvat.

4. Terameri Kuntoutus Oy 
Tarjous ei täytä sensomotoristen välineiden osalta palvelukuvauksen kriteerejä.

5. Tmi toimintaterapia Toteemi 
Tarjous ei täytä sensomotoristen välineiden osalta palvelukuvauksen kriteerejä.

6.Tutoris Oy
Tarjous ei täytä terapiavälineiden osalta palvelukuvauksen kriteerejä.

Lautakunta päätti todeta, että valittujen 21 palveluntuottajan terapeuttitarjonta täyttää tarjouspyynnössä esitetyn 25 toimintaterapeutin tarpeen ja myös ruotsinkielisen palvelun tarpeen.

Lisäksi lautakunta päätti oikeuttaa virastopäällikön allekirjoittamaan ja tarvittaessa purkamaan tai irtisanomaan hankintasopimukset sekä päättämään hankinnan jatkamisesta optiokaudella.

Sopimuksen arvioitu, sitoumukseton kokonaisarvo optiokautta lukuun ottamatta on 1,2 miljoonaa euroa.

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Seija Uskali, hankinta-asiantuntija, puhelin: 310 43848

seija.uskali(a)hel.fi

Pertti Heikkilä, kuntoutuksen johtajalääkäri, puhelin: 310 50474

pertti.heikkila(a)hel.fi

Aulikki Tervonen, apulaisylilääkäri, puhelin: 310 45907

aulikki.tervonen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 Helsingin kaupunki

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566